Ministeri Kai Mykkänen: Vauhtia rakentamisen normipurkutalkoisiin

Hallituksen on vietävä maaliin suunnittelemansa rakentamisen vaatimuksia ja lupaprosesseja koskevat uudistukset. Vain siten edullisen asumisen tarjonta voi olla tulevaisuudessa riittävää.

“Unelma edullisista vuokra-asunnoista ei voi toteutua ilman sääntelyn keventämistä. Kiireellisimpiä toimia olisi keventää lainsäädännöllä autopaikkavelvoitteita varsinkin korkotuettujen vuokra-asuntojen osalta ja joustavoittaa väestönsuojavaatimuksia,” Mykkänen sanoo vieraillessan Asunnottomien yö -tapahtumassa Oulussa.

Oulu on näyttänyt muulle maalle hienoa esimerkkiä taistelussa kallista asumista vastaan. Kaupunki on onnistunut puolittamaan alueella esiintyneen asunnottomuuden vuosien 2008 ja 2016 välillä (vähennystä 68%). Avaintekijänä tässä muutoksessa on ollut riittävä kohtuuhintaisen asumisen tarjonta – ja asuntoministeri Vapaavuoren lanseeraama PAAVO-pitkäaikaisasunnottomuuden ohjelma.

Oululaisen kansanedustajan Mari-Leena Talvitien mukaan Oulun toimiva maankäyttöpolitiikka ja kaavoitus on mahdollistanut kohtuuhintaisen asumisen huolimatta erittäin kovasta väestökasvusta. Kaupunki on ostanut ennen kaavoitusprosessin käynnistämistä maa-alueet ja kaavoittaa siten pääsääntöisesti vain omaa maataan. Vahvistetun kaavan jälkeen kaupunki on myynyt tai vuokrannut tontteja pitkäaikaisilla sopimuksilla eteenpäin.

“Kaupungin aktiivisten toimien ansiosta tonttien hinnat eivät ole kohonneet ja perheen ei tarvitse sijoittaa kymmeniä tuhansia euroja pelkkään maapohjaan – vaikka kysyntä on ollut kovaa,” kertoo Talvitie.