Roomassa liikaa hymistelyä

Share on FacebookTweet about this on TwitterEmail this to someoneShare on LinkedInShare on TumblrPin on Pinterest

Tänään juhlitaan Euroopan unionin synnyn kannalta ratkaisevan Rooman sopimuksen 60-vuotispäivää. Finanssikriisin jälkeen unionin toimintakyky ja yhtenäisyys on tullut rajusti haastetuksi. Välillä EU on muistuttanut sellaista kuusikymppistä, jonka omat voimat ehtyvät ja ympäröivä kehitys herättää enemmän katkeruutta kuin innostusta. Roomaan tänään kokoontuneet EU-maiden johtajat antavat julistuksen, jonka pitäisi maalata uskottava kunto-ohjelma kuusikymppisen EU:n ryhdistäytymiselle.

Valitettavasti Rooman julistus ei vakuuta minua siitä, etteikö tässä kävisi kuten elämäntapamuutoksille yleensä: huokaistaan helpotuksesta ensimmäisten kilojen lähdettyä ja vuoden päästä on palattu vanhoihin tapoihin. Nationalismiin käpertyvän populismin tappio Hollannissa oli vastuun voitto, mutta olisi suuri virhe tulkita se edes alitajuisesti niin, ettei tarvitse remontoida.

Komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker esitteli hiljattain viisi vaihtoehtoa EU:n tulevaisuudesta. Brysselissä eräät ovat pitäneet paperia pessimistisenä, koska yhdessäkään skenaariossa ei rakenneta vauhdilla liittovaltiota valmiiksi. Minusta paperi on liian optimistinen. Yksikään viidestä mahdollisuudesta ei pääty EU:n sisämarkkinoiden häiriintymiseen ja yhteisen lainsäädännön loppumiseen kaikilla hyödyllisilläkin alueilla.

Neuvostoliiton sortumisen jälkeen olemme kasvaneet vahvasti siihen, että jatkuva integraatio ja EU:n selviäminen kriiseistään on pysyvästi itsestään selvää. Sitä se ei kuitenkaan ole. Huomattavasti syvemmin siteinkin luodut hallintojärjestelmät ovat historiassa kerta toisensa jälkeen sortuneet. Meidän pitää tiedostaa, että sekin voi olla sukupolvemme kohtalona. Olemme paljon vartijoina.

Keskity, syvenny ja katko rönsyt

En usko, että Rooman julistuksessa maalatut uudistukset ovat riittävä vastaus. Populismin käyttövoimaksi päätyneet eurooppalaisten huolet ovat paljolti oikeutettuja. Niihin pitää vastata reippaasti.

Selviytyäkseen EU:n on palattava ydinasioihin. Siinä mielessä Junckerin ”Doing less more efficiently” skenaario on paljon parempi kuin aneeminen ”Carrying on” päin seinää kulkeva ”Doing much more together”. Sisämarkkinat ovat EU:n kiistaton menestystarina. Työnjaon ja kilpailun hedelmiä on vielä poimittavissa monilla sektoreilla, kuten energiamarkkinoilla. Pohjoismaissa yhteinen sähkömarkkina Nordpool on parinkymmenen toimintavuotensa aikana tuonut pelkästään Suomeen noin 20 miljardia ylimääräistä hyvinvointia, pääasiassa alemman sähkön hinnan muodossa. Eurooppalaisen sähkömarkkinan tarve kasvaa, kun vaihtuvatehoisen aurinko -ja tuulisähkön kasvu lisää tarvetta tasata kysynnän ja tarjonnan eroja.

Lienee selvää, ettei vaikkapa energian sisämarkkinoita luoda hetkessä Portugalista Utsjoelle. Eriytyvä yhteistyö sisämarkkinoiden syventämisessä on järkevää ja sitä on ollut eri muodoissaan aina.

Keskittyminen tarkoittaa rönsyilyn lopettamista. EU:ta tarvitaan silloin, kun on kyse ihmisten, tavaroiden, palveluiden ja pääoman vapaan liikkumisen varmistamisesta tai väistämättä rajat ylittävien ilmiöiden hallinnasta, kuten ilman tai merien saastumisesta. Kaikki muu pitäisi päättää lähempänä kansalaista eli jäsenmaissa.

Onneksi nykyinen komissio on tehnyt tässä asiassa historiallisen käänteen ihan oikeasti. Viime aikoihin asti pidin EU-lainsäädäntöaloitteiden vähentämistä vain puheena. Hiljattain huomasin, että komission antamat esitykset ovat aidosti romahtaneet viidesosaan edelliseen komissioon verrattuna. EU-parlamentissa mepit valittelevat oikeiden asioiden puutetta. Kysyessäni suomalaisilta EU-virkamiehiltä monenko mielestä lainsäädäntöesitykset ovat aidosti vähentyneet ainakin kolmanneksen, lähes kaikki viittasivat.

Osaamme toki rakentaa byrokratiaa ihan itsekin, eivätkä EU-direktiivit maata pysäytä. Mutta teennäisiltä tuntuvat koukerot syövät ihmisten pinnaa ja vievät EU:lta sitä luottamuspääomaa, jota kipeästi tarvittaisiin todellisten yhteisten haasteiden ratkaisemiseen. Määrän lisäksi tarvitaan työnjaon selkeyttä. Jos tämä pystytään omaksumaan ja viestimään uskottavasti, olen ensimmäistä kertaa hieman optimistisempi Euroopan tulevaisuudesta.

Ytimet ja euro

Suomen kannattaa useimmiten olla mukana EU:n niin sanotuissa ytimissä. Tässä mielessä oli hyvä, että Paavo Lipponenkin muistutti tästä perusasiasta Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksissaan. Useimmiten ytimissä olon tärkeyttä perustellaan Suomen saaman pahan päivän tuen ohella sillä, että olemme niissä pöydissä, joissa voimme vaikuttaa. Näin juuri, mutta omaa ääntä pitää näissä pöydissä minusta terävöittää.

Suurin ytimissä päätettävä Suomen taloutta sekä yhteiskunnan vallan ja vastuun selkeyttä määrittävä teema on talous- ja rahaliiton tulevaisuus. Eurooppa ei ole valmis velkojen yhteisvastuuseen ilman, että se johtaisi moraalikatoon jäsenmaiden taloudenpidossa. Näin kävi viime vuosikymmenellä, eikä sääntöjen monimutkaistaminen sitä muuksi muuta. Velkojen yhteisvastuun kieltävä no bail out –periaate on ainoa realistinen tie euron pelastamiseen, eikä se siitä huonone, että käsitteen brändäsi Suomessa ensimmäisenä Timo Soini.

Puolan on valittava

Haasteiden keskellä kannattaa huomata, että EU:lle on kansalaisten keskuudessa kova kysyntä. Viime marraskuun eurobarometrin mukaan 80% eurooppalaisista kannattaa vapaata liikkuvuutta, 69% yhteistä maahanmuuttopolitiikkaa ja 73% yhteisiä energiamarkkinoita. Eurooppalaisten usko ihmisten, tavaroiden, palveluiden ja pääoman vapaaseen sisäiseen liikkumiseen ei ole horjunut..

Ikääntyviä avioliittoja vaivaa kaiketi useinkin se, että mielessä pyörii vaan ne asiat joihin on kyllästytty. Yhteisen elämän hyvät puolet tuntuvat itsestäänselviltä ja unohtuvat. EU:ssa pitäisi käydä rivit suoristava keskustelu siitä, miksi on päädytty yksiin.

Rehellisen vilkaisun yhteiseen huushollin hoitoon tarjoaa neuvottelu EU:n 2020-luvun rahoituskehyksistä, joka käynnistynee syksyn aikana. Suomen ja muiden nettomaksajien täytyy uskaltaa nostaa kissa pöydälle ja vaatia paljon.

On kestämätöntä, että muutamat maat nostavat yhteisestä kukkarosta kymmenien miljardien tuet, mutta kieltäytyvät sitoutumasta perheen perusarvoihin tai jakamasta vastuuta laajasti kannatetusta yhteisestä maahanmuuttopolitiikasta turvapaikanhakijoiden jaon muodossa. Vapaa liikkuvuus ja taloudellinen tuki ovat uusille jäsenmaille talouden moottoreita. Jos irtisanoutuu Euroopan perusarvoista ja yhteisen päätöksenteon säännöistä, on jouduttava valitsemaan myös yhteisen perheen hyvien puolien menettäminen, vaikka ne kuinka tuntuisivat itsestäänselvyyksiltä!

Share on FacebookTweet about this on TwitterEmail this to someoneShare on LinkedInShare on TumblrPin on Pinterest
0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *