YK:n huippukokous New Yorkissa

YK:n huippariviikko = Maailmanparantajien sukutapaaminen?

Yhdentekevä puhemaraton, jonka jargonilla ei ole mitään tekemistä päätöksenteon kanssa? Vai aidosti paremman maailman puolesta taistelevien taktiikkapalaveri, jossa parhaat puhujat saavat silmät kosteiksi selvästi useammin kuin eduskunnassa? Kyllä, YK:n yleiskokouksen vuosittainen korkean tason viikko tuntuu kolmen päivän kokemuksella olevan molempia samaan aikaan.

Yleiskokouksen tunnelmaa dominoivat Obaman ja Kanadan pääministerin Justin Trudeaun tapaiset karismaattiset puhujat. Osin kuvaa vääristää se, että heitä me kokoonnumme kuuntelemaan. Puolan puheenvuoroa tuskin kukaan muistaa. Mutta ainakin lukuisissa sivusessioissa käyviä kyllä dominoi tuo sama henki: olemme sinivihreitä liberaaleja kaikki. Olemme kaikki vihaisia itsellemme, kansoillemme ja toisillemme siitä, että emme tee enemmän oikeudenmukaisuuden hyväksi niin tämän sukupolven eri kansojen kesken kuin suhteessa lapsiimme, joille tämän pallon jätämme. Ristiriita poliittiseen todellisuuteen on pelottavan suuri: samaan aikaan kun vaahtoamme täällä käden ojentamisesta jokaiselle hätään joutuneelle, Saksan Merkeliä ajetaan yhä ahtaammalle kotimaassaan pakolaispolitiikkansa tähden. Obaman puheet eivät mahdu samalle aaltopituudelle amerikkalaisen vaalikampanjan diskurssin kanssa, eikä Kanadan valinta nuivuuden ja maailmanparantamisen välillä ole sekään kuin yhden vaalivoittajan varassa. Täällä tulee optimistiseksi hyvän tahdon olemassaolosta, mutta ehkä hiljaiset eriseuraiset ovat tosielämässä voitolla ja ottamassa niskalenkkiä.

Oman reissuni yksi pääfunktio oli tavata niiden YK-järjestöjen pääjohtajia, joiden käsiin on tarkoitus ensi vuonnakin luottaa lähes 80 miljoonaa euroa suomalaisten varoja maailman parantamiseksi. Summa on selvästi viime vuotta pienempi ja olemme tehneet selkeitä valintoja: priorisoimme naisten ja tyttöjen oikeudet. UN Womenissa ja seksuaali- ja lisääntymisterveyttä sekä -oikeuksia hoitavassa väestörahasto UNFPAssa pysymme 10 suurimman lahjoittajan joukossa – muissa vetäydymme selvästi aiempaa pienempään rooliin. Pidän valintaa oikeana ja tärkeänä tilanteessa, jossa erityisesti seksuaali- ja lisääntymisterveyteen ja -oikeuksiin liittyvät kysymykset ovat valitettavasti jopa aiempaa vähemmän itsestäänselvyys. Täällä selvisi, että viime aikoina Puola ja Unkari ovat hankaloittaneet lisääntyvässä määrin EU:n kannanmuodostusta YK:ssakin näissä asioissa. Unicefia rahoittaa kyllä moni, mutta tyttöjen seksuaalioikeuksien tukijana Suomi on ratkaisevan tärkeä.

YK järjestöjen johtajat ovat näin pikaisen raapaisun perusteella hieman uudenlainen ihmisryhmä minulle. Suomessa olen tottunut siihen, että kansalaisjärjestöjen aktiivit ovat pääosin liiaksi idealisteja ja virkamiehet pääosin liian kyynistyneitä realisteja. Näissä oli ihmistyyppinä useissa jotain siltä väliltä. Joka tapauksessa teen ilolla sen johtopäätöksen, että jokaisen YK-johtajan silmissä oli minusta säilynyt aito maailmanparantajan pilke ja henki. Toisaalta huolta herätti se, että kun rupesi kysymään resurssien käytön jakautumisesta, niin kysymys siirtyi usein vastattavaksi seuraavan tason päällikölle. Onko johdossa todella porukka joka saa kuoron laulamaan tehokkaasti vai joukko puuhastelijoita, jotka haluavat puhua hyvää?

Koskettava juttu oli ymmärtää aiempaa paremmin Libanonin ja Jordanian osa Syyrian ja Lähi-idän kriisien kärjistymisessä. Vei kyllä halut kauheasti neuvoa, kun Jordanian kehitysministeri selitti ihan optimistisesti, miten he hakevat paikat tänä syksynä 300 000 uudelle pakolaislapselle kouluissaan, tai miten he yleensä hoitavat 1,5 miljoonan syyrialaispakolaisen tilanteen maassa jo keskimäärin yli 20 vuotta olleiden parin miljoonan palestiinalaispakolaisen päälle. Ja pääosin kuitenkin ihan omin varoin, vaikka toki kansainvälistä apuakin saavat.

Tapasin pikaisesti myös suomalaisbisnestä. Oli ilo sinänsä kuulla, miten suomalainen ohjelmoija on edelleen keskimäärin paljon paikallista parempi. Pullonkaulat tuntuivat tutuilta: markkinoinnin rohkeus ja käyttöpääoman hallinta kasvuvaiheessa. Jälkimmäiseen on sinänsä Finnveran tuotteita tarjollakin.

Olen viikon mittaan puhunut Suomesta verotuksen suurvaltana tehokkaan julkisen hallinnon seminaarissa, jokaisen tytön kouluun saamisen tärkeydestä pakolaisuusseminaarissa, riskinjakorahoituksen mahdollisuuksista bisneksen kestävän kehityksen tapaamisessa ja suomalaisista koulutusratkaisuista Lähi-idän pakolaisuuteen keskittyneessä seminaarissa.

Mieluisin oli kuitenkin kehitysmaiden naisten voimaannuttamiseen, yrittäjyyteen ja innovaatioihin keskittynyt aamiaisseminaari, jonka järjestimme yhdessä Tansanian ja Unicefin kanssa tänään. Puhuin siitä, kuinka nopeasti on muuttunut se, kuka on innovaatioiden ja bisneksen synnyttämisen keskiössä. 10 vuotta sitten se oli Nokia. Nyt se on Slush joka kokosi vuosi sitten 15 000 kasvuyrittäjää ja rahoittajaa Helsinkiin, ja on nyt koonnut jo toiset 15 000 osallistujaa sivutapahtumiinsa ympäri maailman. Tässä vallankumouksessa demokratisoutuu kasvuyrittämisen mahdollisuus myös kehitysmaiden naisille. Yli puolet Afrikan väestöstä on vailla sähköä mutta useimmilla on jo kännykkä ja sitä kautta mahdollisuus kytkeytyä finanssimarkkinoille, viestintään, maksupalveluihin, kirjanpitoon. Kynnys innovaatioihin ja omaan yritykseen ilman suuria pääomia on matalampi kuin koskaan ennen. Tähän pitää iskeä. Siksi olemme siirtämässä neljäsosan Suomen kehitysavusta investointien riskinjakorahoitukseen ja siksi pidän keskeisenä kehitystavoitteena, että saamme skaalattua Slushin etätapahtuman Itä-Afrikassa suurtapahtumaksi. Sitä juonimmekin tänään jo Slushin toimari Marianne Vikkulan ja virkamiestemme kanssa.

Reissu päättyi innostavasti lounaaseen Lighteneerin Lauri Järvilehdon kanssa. Olin jo eilen aamulla saanut heidän BigBang oppimispelinsä ekan demoversion iPadiini ja sitä demosin muutamissa tapaamisissa. Nyt juonimme eteenpäin kuvioita yhdistää tällainen leikkimällä oppiminen käytännössä kehitysprojekteihimme esimerkiksi Ukrainassa, Lähi-Idässä ja Afrikassa. Konkreettisia liidejä syntyi sen verran monta, että joku vielä onnistuu!

Sitten koneen nokka kohti Bratislavaa. Siellä vuorossa EU:n kauppaministerien neuvosto ja väittelyt kauppasopimuksista Kanadan sekä Yhdysvaltojen kanssa. Toivottavasti jakson nimeksi tulee ”Vapaakaupan vastaisku”…