Olisiko Euroopan vuoro ottaa vastuuta lähiympäristöstään?

Jos miljoonia ihmisiä pakotetaan liikkeelle Lähi-idässä tai Afrikassa, suuntana on silloin Euroopan unioni.

Toimittaja Anna-Liina Kauhanen nosti kolumnissaan (HS 2.11.) esiin Saksan puolustusministeri Annegret Kramp-Karrenbauerin aloitteen saksalaisten joukkojen osallistumisesta Syyrian turvallisuusvyöhykkeen valvontaan. Aloite tulkittiin epäonnistuneeksi poikkeamaksi Saksan varovaisesta linjasta. Mutta mistä kertoo se, ettei Euroopalla ollut sananvaltaa, kun kurdien kohtalosta naapurissamme päätettiin?

Ensimmäiset muistikuvani ­uutisista koskevat Berliinin muurin murtumista sekä puna-armeijan panssareita Vilnan tv-tornilla ja myöhemmin Moskovan kaduilla. Ne uutiset päätyivät vapauden ja läntisen demokratian voittoon. Se tuntui vääjäämättömältä voittokululta.

Nyt tuntuu aivan toiselta. Viimeksi lokakuussa Yhdysvallat jätti yksin entiset kurdiliitto­laisensa. Sitten Venäjän ja Turkin presidentit sopivat etupiirijaosta Syyriassa. Soittikohan kukaan edes Brysseliin näitä käänteitä harkittaessa?

Moni sanoo, ettei kuulu Euroopalle, ja hyvä, että pysymme sivussa. Mutta kuuluu aika kovaa, jos pakotetaan miljoonia ihmisiä liikkeelle Lähi-idässä tai Afrikassa. Suuntana on silloin Euroopan unioni.

Naton rakenteisiin perustuva länsimaiden yhteinen puolustus aseellista hyökkäystä vastaan on geopolitiikan kulma­kivi. Sitä pitää varjella. On kuitenkin kysyttävä, luotammeko liikaa Yhdysvaltoihin Euroopan naapuruston vakauden takeena? Vai pitäisikö Euroopan rakentaa itsenäinen kyky puolustaa ihmisoikeuksia ja demokratiaa rajojensa tuntumassa?

Akuutissa tilanteessa maito on tässä mielessä jo kaatunut. Kysymys kuuluu, olisiko järkevää, että 2030-luvulla EU:n naapuruston kriiseissä lännen joukot toimisivat EU-lipun alla. Silloin Yhdysvaltain ja Turkin johtajien puhelu ei kaataisi pelilautaa. Euroopalla olisi muukin rooli kuin olla kiristettävänä.

EU-maat yhdessä käyttävät ilman Britanniaakin puolustukseen rahaa kolme kertaa enemmän kuin Venäjä ja kymmenen kertaa enemmän kuin Turkki. EU-maat ovat myös selvästi suurin kehitysavun antaja maailmassa.

Sijoitamme ulkoisten uhkien hoitamiseen rahaa kuin suurvalta. Mutta emme saa sillä sananvaltaa edes niihin kriiseihin, jotka vaikuttavat Eurooppaan enemmän kuin muihin suurvaltoihin.

Olisiko uudesti syntyneen Euroopan vuoro aikuistua ja ­ottaa vastuuta lähiympäristöstään? Eurobarometrin mukaan turvallisuuskysymykset ovat nousseet kansalaisten suurimmiksi EU-huoliksi ympäri Eurooppaa. Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan mielipidetutkimus kertoo, että Suomessa enemmistö pitää EU:n yhteisen ulkopolitiikan vahvistamista maamme etuna. EU:n yhteisen puolustuksen kannattajia on Suomessa jo kaksi kertaa vastustajia enemmän.

Euroopan itsenäisen operointikyvyn rakentaminen ei ole helppoa. Tavoite 2030-luvulle vaatii, että askeleita otetaan nyt. Uudella Euroopan komis­sion puheenjohtajalla Ursula von der Leyenilla on tahdonvoimaa. Toivottavasti tämän syksyn kitkerä kokemus loisi ­tilaa onnistua.

Kai Mykkänen
kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja

Kirjoitus julkaistu Helsingin Sanomissa 9.11.2019