Korona-johtaminen kaipaa mitattavia tavoitteita

Korona-painajaisen ensimmäinen vaihe on päättynyt. Maaliskuussa ainoa oikea valinta oli tehokkaat rajoitustoimet, jotta hoitopaikkojen loppuminen ja hallitsemattomasti kiihtyvä epidemia vältettiin. Kiitos suomalaisille, että onnistuimme välttämään kauhukuvan!

Eduskunta keskusteli eilen siitä, mitä nyt pitäisi tehdä. Kriisin toisen vaiheen tavoitteet on vaikeampi asettaa, mutta sellaiset tarvitaan. Valtion skenaariotyötä käytännössä vetävä THL:n johtaja Mika Salminen on viime päivinä sanonut suoraan, että epidemia on hänen mielestään hidastunut jo liikaa (https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006490157.html?share=6a6088d3f08257a78939c691c0189064 . Toisin sanoen hän toivoisi tartuntojen jonkin verran kiihtyvän.

Kysyin pääministeri Sanna Marinilta, että yritetäänkö tartuntoja toukokuussa lisätä vai vähentää. Hän tuntui vähän närkästyvän koko kysymyksestä ja vastasi, että hallitus pysyy linjallaan vähentää tartuntoja mahdollisuuksien rajoissa. Marin sivuutti täysin ristiriidan hallituksen ja pääasiantuntija Salmisen lausuntojen välillä. Näin kävi, vaikka yritin saada asiani selväksi vielä jatkokysymyksessä heti pääministerin vastauksen jälkeen.

Päivittäisten tartuntojen määrää koskeva tavoite voi tuntua saivartelulta. Mutta, miten voimme päättää rajoitustoimien muutoksista, suojavälineiden käytön laajuudesta tai oireettomien testaamistarpeesta järkiperäisesti jos emme tiedä haluammeko enemmän vai vähemmän tartuntoja päivässä?

Mitattavien tavoitteiden asettaminen aikajanalle ja niillä johtaminen on myös keino vähentää vastuunpakoilua ja kriittisten asioiden tipahtamista ministeriöiden toimivaltojen rajakuiluihin (lentokenttä, EU-hankinnat, huoltovarmuustilaukset, seuraava uhri jäljitys-sovellus?). Korona-operaatio on kaikille virkahenkilöille uusi. Uuden äärellä syntyy hämmennystä ja lamaannusta, varsinkin jos tavoitteet ovat epäselviä.

Johtamisen kannalta tärkeimpiä ovat siis välitavoitteet mallia ”Mihin päivään mennessä suojavälineitä riittää koko henkilökunnalle vanhustenhuollossa ja montako suojavälinettä päivässä se tarkoittaa?” tai ”Montako ihmistä Suomessa on tavoitteena saada testeihin 15.5.?”. Tässä suhteessa kannattaa katsoa esimerkiksi Elinkeinoelämän keskusliiton exit-strategian taulukoita. Ne julkaistiin eilen ja edustavat ajattelutavalta sellaisia johtamisen välineitä, joita toivoisin näkeväni maan hallituksellakin. Liitin yhden tuohon artikkelikuvaksi.

Älykkäiden ja kriittiseen ajatteluun kykenevien ihmisten (jollaisia useimmat virkahenkilömme aidosti ovat) voi kuitenkin olla vaikea sitoutua tällaisten tavoitteiden sinnikkääseen ja luovaan toteuttamiseen, jos ilmassa leijuu epäselvyys päätavoitteesta epidemian etenemisvauhdin suhteen.

Korona keskuudessamme on opittava elämään pitkään

Epidemiologisen tavoitteen asettaminen on aidosti vaikeaa, enkä yhtään väitä, että osaisin ainoan oikean ratkaisun sanoa. Sanon vaan, että suunta kannattaa kuitenkin päättää, jotta johtaminen onnistuu hyvin.

Toiset asiat ovat selvempiä. Yksi ikävä selvyys on, että exitistä puhuminen on vähän harhaanjohtavaa. Pitäisi puhua torjuntakeinojen evoluutiosta. Eli miten pidämme Koronan aisoissa keinoilla, jotka pilaavat elämäämme ja vaarantavat hyvinvointia vähemmän kuin nykyiset rajoitukset.

On nimittäin epämielyttävän todennäköistä, ettei epidemian tilanne ole oleellisesti erilainen ensi syksynä kuin nyt toukokuussa. Siis korona-viruksen leviämistilanne Suomessa. Toivottavasti kaikki muu sen ympärillä muuttuu paljon paremmaksi.

Itse asiassa epidemian tilanne voi olla Suomessa aika lailla nykyisenlainen myös vuoden päästä tästä hetkestä. Tämä selviää yksinkertaisella laskutoimituksella. Viime aikoina on raportoitu vain noin 100 todettua tartuntaa päivässä. Oletetaan, että oireettomia piilotartuntoja on 30-kertaa enemmän ja että kaikki saavat immuniteetin. Tällä vauhdilla virus kävisi vuodessa noin miljoonan suomalaisen kehossa. Sanotaan, että laumasuoja ehkä syntyy, kun 60 % suomalaista on saanut viruksen. Siihen päästäisiin näillä (optimistisilla) oletuksilla vasta kolmessa vuodessa.

Tätä taustaa vasten THL:n Mika Salmisen huoli tartuntojen liiallisesta hidastumisesta on ymmärrettävä. Jos siis lähdetään siitä, että epidemia taitetaan nimenomaan jonkinlaisen immuniteetin yleistymisen kautta. Siihen siis menee vuosia. Toinen vaihtoehto on rokote. Sen saamiseen menee ainakin vuosi.

Vakavien sairastumisten minimointi tarkoittaa, ettei koronan kulkeminen koko väestön läpi ennen rokotetta ole toivottavaa ainakaan iäkkäiden tai riskiryhmiin kuuluvien osalta. Haluamme siis jatkaa sairaalaan joutuvien määrän vähentämistä, vaikka tehohoidon kapasiteetti sinänsä kestäisi nykyisen tasonkin. Mutta kuinka pitkälle haluamme vähentää? Nolla ei ole realismia. Ja lähelle nollaa pääseminenkin tarkoittaisi niin rajujen karanteeniolojen jatkamista, että sen seurauksena syrjäytyy ja kuoleekin enemmän ihmisiä kuin säästyy.

Oikea tavoite lienee siis jotain taudin kokonaan poistamisen ja tehohoidon paikkojen riittävyyden välillä. Suuntaa-antava välitavoite pitää antaa ja sitä voidaan tarkistaa esimerkiksi kuukauden päästä, kun ymmärrys Koronasta ja esimerkiksi oireita lieventävien lääkkeiden kehityksestä on parantunut.

Asenteeksi torjuntakeinojen evoluutio

Kirkkaan selvää on, että torjuntatoimien evoluution periaatteella pitää päästä keinoihin, jotka pilaavat elämäämme selvästi nykyistä vähemmän. On järjestettävä systemaattinen analysointi ja yhteenveto politiikan suunnittelijoille koronan käyttäytymistä koskevista tutkimuksista, joita tulee lähiviikkoina paljon lisää. Tuleeko tartunta yleensä hengityksestä vai kosketuksesta? Liikkuuko viirus lasten välillä vai eikö juurikaan? Auttaako hengityssuoja ja minkälainen?

Suomen strategian täytyy olla ketterä omaksumaan laadukasta tietoa ja valitsemaan sen perusteella minkälaiset torjuntakeinot ovat parhaan tiedon perusteella osuvia. Luonnollinen visio on, että voimme luoda hyvinvointia työpaikoilla, pitää huolta heikommista, antaa lasten oppia ja nauttia harrastuksista. Ja tehdä sen tavalla, jossa suojavälineet, testaus ja käyttäytymisen muutos estää tartuntoja ilman, että tarvitsee lukittautua neljän seinän sisään.

Testauksen ja suojavälineiden määriin yksi nolla perään lisää

Koronan käyttäytymiseen ja kakkosvaiheen strategiaan liittyy kosolti aidosti avoimia kysymyksiä. Muutama kulmakivi on kuitenkin aika lailla selvillä.

Ensinnäkin voittaja-strategia edellyttää sitä, että korona-testiin hakeudutaan matalalla kynnyksellä heti, kun vähänkään epäilee flunssan oireita. Testikapasiteetti Suomessa on noin kymmenkertaistettu parissa kuukaudessa. Hieno suoritus terveydenhuollolta! Testaus perustuu kuitenkin edelleen siihen, että me ihmiset uskallamme ylittää kynnyksen. Ensin pitää uskaltaa perustella lääkärille, miksi haluaa testiin. Asettaisin kuukauden päähän pikemminkin sellaisen tavoitteen, että testausasemia on kaikkien tietämissä paikoissa ja niihin pääsee heti kävelemällä sisään.

Uutta ja sumuista tilannetta selkeyttää johtaminen mitattavilla tavoitteilla. Siksi tarvittaisiin myös kansallinen tavoite testimäärälle kuukauden päähän. Sen asettaminen ei ole tällä hetkellä aivan helppoa. Boston Consulting Group on esimerkiksi julkaissut arvion, jonka pohjalta Suomen väestöllä tarvittaisiin 30 – 40 000 testiä päivässä. Silloin jokainen tartuntaketju tulisi 80 prosentin todennäköisyydellä jäljitetyksi kahden viikon sisällä. Nyt Suomessa testataan käytännössä alle 10 prosenttia tuosta tasosta.

Entä jäljitys? Riittääkö siihen porukkaa? Riittää kyllä, kunhan ei edellytetä infektiolääkärin virkaa, että voi soittaa korona-epäillylle. Ja jos olemme pystyneet siirtymään digi-työhön ja digi-kouluun, niin täytyyhän meidän oppia hyödyntämään kännykkä-sovellusta. Siis sellaista sovellusta, jolla kukin meistä voi vapaaehtoisesti saattaa edellisinä päivinä kohtaamilleen ihmisille tiedon siitä, että heidän kannattaa mennä testiin. Jos siis saa itse jonain päivänä positiivisen testituloksen.

Suomeen räätälöityä jäljitys-sovellusta tekee Reaktorin ja Futuricen vetämä konsortio. Sitra ja Business Finland rahoittavat. Pilotti Pohjanmaan ja Etelä-Karjalan sairaanhoitopiireissä on käynnistymässä. Kesäkuussa saattaisi olla teknisesti valmista levitykseen. Hyvä. Minua kuitenkin huolettaa, että löytyykö valtionhallinnossa nyt riittävää omistajuutta etsiä hallinnolliset ratkaisut ongelmien sijaan. Sovellus ei suunnitellussa muodossaan kerryttäisi valtiolle enempää tietoa kuin nykyinen tartuntatautilain nojalla tavahtuva manuaalinen jäljitys. Silti STM hoitaa asiaa nyt lainsäädäntöhankkeena, joka tuntuu kestävän kuukausia. Toivoisin nopeaan arkijärkiseen ratkaisuun perustuvaa tapaa. Jos lakia on täsmennettävä, sekin voidaan tehdä viikoissa. Hyvin rajuja lakeja on maaliskuussa säädetty nopeasti jo.

Toinen selvä tarve on sille, että opimme suojautumaan tartuntatilanteilta tehokkaasti ilman, että tarvitsee pysyä poissa kaupungilta. Se tarkoittaa todennäköisesti teollisten hengityssuojien ja suojakäsineiden käyttöä laajasti palveluissa. Niitä tarvittaisiin aivan heti kaikille vanhusten parissa töitä tekeville. Toukokuun aikana niitä pitäisi jo saada muuallekin sosiaalityöhön, jotta vaikeuksiin ajautuneista huolehtimista voitaisiin normalisoida. Ehkä niitä tarvittaisiin jo toukokuussa myös koulujen ja päiväkotien henkilökunnalle.

Haaveeni on, että pääsemme avaamaan ravintoloita ja muita yksityisiä palveluita jo kesän aikana. Se voi riippua siitä, käännetäänkö nyt tarpeeksi isoa pyörää, jotta keittiöihin, tarjoilijoille ja lipputiskeille riittää suojavälineitä runsaasti.

Pelaammeko liian pientä peliä?

Sanotaan, ettei kannata testata liikaa, koska tulee niin paljon turhia testejä. Unohtuuko mittakaava? Tällä hetkellä korona-tilanne maksaa meille suomalaisille arviolta miljardi euroa viikossa. Se on pääosin pois palkoista, hyvinvointivaltion pyörittämisen verotuloista ja yrittäjien selkänahasta.

Testaamisesta kannattaa helposti maksaa sata kertaa nykyistä enemmän, jos sillä voidaan kitkeä ratkaiseva määrä oireettomia kantajia pois vanhusten ja muiden riskiryhmäläisten läheltä. Testaaminen tulisi silti paljon halvemmaksi kuin muut tavat torjua epidemiaa.

Suojavälineitä koskeviin kysymyksiin vastataan, että parin viikon päästä kotimaista tuotantoa pitäisi olla puoli miljoonaa maskia päivässä ja katsotaan sitten mihin jaetaan. Samalla voi selvästi laskea, että se kattaisi ainostaan Helsingin kaupungin sote-palveluiden päivittäisen tarpeen. Pitäisikö asettaa selvät määrälliset tavoitteet suojavälineiden päiväsaatavuudelle kuukauden päähän? Pitäisikö perään julkaista hintahaarukka, jolla valtio on valmis ostamaan suojavälineitä Suomeen toimitettuina? Markkinatalouden luovuus ja nopeus valjastetaan rengiksi selkeillä pelisäännöillä.

Tiedämme, että rokotteen ja oireita lieventävien lääkkeiden kehitys etenee. Pitäisikö Suomen olla jo sijoittamassa rahaa lääkekehitykseen sellaisin ehdoin, että takaamme lääkkeen nopean saamisen suomalaisille, jos joku hanke onnistuu?

Kakkosvaiheen avainkysymyksissä onnistuminen edellyttää systemaattista ja asioiden mittakaavat havainnollistavaa analyysiä. Se edellyttää keskitettyä päätöksentekoa Suomen tavoitteista. Se edellyttää myös suomalaisen yhteiskunnan kaikkien voimavarojen loogista hyödyntämistä. Elinkeinoelämällä on paljon hankeosaamista, resursseja ja halua. Nyt se kannattaa ottaa paremmin hyötykäyttöön.

Toivottavasti pääsemme tällaiselle raiteelle valtiosihteeri Martti Hetemäen työryhmän väliraportin pohjalta. Se luovutetaan hallitukselle huomenna wappupäivänä. Olemme mielellämme osaltamme sparraamassa ja tukemassa. Koen tämän kansallisena ponnistuksena, jossa ei pidä luoda turhia vastakkainasetteluja. Mutta sparraisimme huonosti, jos emme myös esittäisi kriittisiä kysymyksiä.

Kai Mykkänen

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja