Onko Itä-Ukraina Kremlille tärkeämpi kuin pankkikriisin uhka?
1) Syksyllä arvelin, että $50/barreli olisi suunnilleen sellainen kynnys, jonka alle meno pakottaisi Putinin tekemään pitkälle meneviä myönnytyksiä Ukrainassa. Tässä tilanteessa talouskriisin mittasuhde ohjaisi pyrkimään kaikin voimin sellaiseen sopimiseen, joka mahdollistaisi pakotteiden uusimispäätösten tekemättä jättämisen kevään aikana ja hälventäisi markkinoilta riskin uusista. Ukraina ei toki ratkaise Venäjän ongelmia öljyn hinnan ja talouden rakenteiden kanssa. Mutta tässä tilanteessa rahoituspakotteiden poistuminen olisi, ei riittävä mutta ehkä välttämätön, helpotus vähentämään pankkikriisin ja rahoitusmarkkinoiden täyden halvaantumisen riskiä.
2) Em. arvion mukaisesti tilanne Venäjän rahamarkkinoilla alkaa nyt olla vaarallinen, kun öljyn hintakin on muutaman viikon pyörinyt 50 dollarin tasolla. Tuoreet luottoluokittajien downgreidaukset eivät helpota. Rajusti nostettu ohjauskorko lamauttaa muiden kuin aivan suurimpien pankkien toimintaa. Useimmat merkittävätkään pankit eivät välttämättä kykene tilanteen edellyttämään luottotappiovarausten nostamiseen. Korkoa ei kuitenkaan uskalleta laskea tilanteessa, jossa rupla halutaan vakauttaa. Ylivoimaisesti suurimman pankin Sberbankin pääjohtaja German Gref puhui tällä viikolla julkisesti pankkikriisin uhasta.
3) Joulukuussa tilanne Ukrainassa olikin jossain määrin rohkaiseva: taisteluita oli mutta kaikki osapuolet olivat periaatteessa sitä mieltä, että Minskin sopimus ja tulitauko ovat voimassa. Venäjä näytti valmistautuvan tosissaan tammikuun puoleen väliin kaavailtuun Astanan tapaamiseen, jossa oli määrä neuvotella korkeimmalla tasolla siten, että Venäjän ja Ukrainan johdon lisäksi mukana olisivat kätilöinä Ranskan ja Saksan presidentit eli olisi voitu käytännössä sopia myös siitä suunnasta, mihin EU pakotteissa mennään jos Venäjä suostuu tähän tai tuohon. Ajattelin, että ehkä Moskovassa on tultu siihen tulokseen, että panokset alkavat nousta koviksi ja alkaa kasvaa riski, että elintason lasku alkaa jurppia äänestäjiä enemmän kuin laihakin sopu Donetskin ja Luhanskin maakunnista.
4) Jostain syystä tammikuun kehitys ei kuitenkaan ole vastannut toiveita. Moskova ei välttämättä ohjaa taisteluita viikko-tasolla, mutta jos Putin tekisi kaikkensa ja olisi valmis myönnytyksiin kunhan päästään sopimaan, niin ei kai tämän viikon taisteluiden kiihtymiskierrettä olisi nähty? Kapinallisethan ovat selvästi tehneet strategisen päätöksen kiihdyttää hyökkäystä. Ei kai Putinin olisi ollut pakko päästää Astanan tilaisuutta luisumaan käsistä? Vai onko tämä jotain ”vielä kerran kaksi askelta eteenpäin ja sitten yksi pakitus riittää kompromissiin” taktiikkaa? Toivottavasti, varsinkin Suomen kannalta. Vaihtoehdoksi nimittäin jäänee lähinnä se, että Kremlissä ollaan tosiaan valmiita ottamaan riskejä venäläisten enemmistön ostovoimaa pitkäaikaisesti romuttavasta kehityksestä geopoliittisen selkärankaisuuden nimissä?
5) Suomeen viitatessani en todellakaan tarkoita, että Venäjä rupeaisi meille turvallisuuspoliittisesti uhittelemaan sen enempää. Kynnys sellaiseen kriisiin EU- ja Nato -maiden kanssa on ihan eri luokkaa kuin Ukrainassa operointi. Sen sijaan pelkään, että jännityksen lieventymisen sijaan vastakkainasettelu vakiintuu lisäten Venäjän politiikassa riskiä syrjivistä säännöksistä ja heikentäen Venäjän ostovoimaa. Se näkyy meillä miljardien arvosta viennissä ja matkailun tuloissa. Tässäkin tilanteessa pärjätään kun osataan ja naapuruus kannattaa taloudellisesti hyödyntää. Kauppa on usein parasta rauhantyötä, kunhan sitä ei anneta sotkea väärällä tavalla politiikkaan.
