Afrikka vauhdissa? – ainakin Nairobi

16 tapaamista ministereiden ja kabinettiensa kanssa, puheenpito 12 seminaarissa, tutustumisia muutamiin kehitysapukohteisiin, Afrikkaa auton ikkunasta, sparrailua firmojen kanssa. Kiinnostava viikko Keniassa ja Tansaniassa.

Onko Afrikka tekemässä Kiinat?

Kyllä – jos katsoo, miten vaikkapa Taaleritehtaan paikallinen kumppanirahasto CYTONN on reilussa vuodessa kerännyt ja sijoittanut yli 700 miljoonaa euroa kiinteistöhankkeisiin Itä-Afrikassa. Kyllä jos katsoo, miten Nairobin liikenteen vallannut Uber sai vuodessa vastaansa paikalliset appi-sovellukset, jotka ovat työntäneet sen ahtaalle. Kyllä, jos katsoo, miten teitä, ratoja ja satamia rakennetaan Keniassa. Kyllä, siinäkin mielessä, että Nairobin suurin slummi, n. 700 000 ihmisen Kibera vaikutti rehellisesti sanottuna jo paljon siedettävämmältä kuin pelkäsin: ihmisillä oli puhtaat vaatteet, lapset kylläisen oloisia, monissa röttelöissä pilkisti Mpesan ”toimisto” (tekstiviestipohjainen maksujärjestelmä joka on liittänyt suurimman osan Itä-Afrikkalaisista ekaa kertaa pankkimaailmaan; kiitos tekstiviestin kehittäjille Saloon…). Vaikka tulimme Kiberaan poliisivedossa pillit soiden ja maalasin perheväkivallan vastaista maalausta muuriin yhdessä kymmenien lasten kanssa, niskaamme ei rynninyt tuhansia kerjäläisiä ja kenialaiset rynkkymiehet vaikuttivat enemmän tylsistyneiltä kuin hermostuneilta. Ja kyllä jos katsoo tilastoja: Itä-Afrikan taloudet kasvavat 7-8% vuodessa, kun länsi matelee 1-2 % luvuissa. 80 prosentilla itä-afrikkalaisista on kännykkä. Koko Afrikan kasvuluvut ovat hidastuneet mineraalihintojen romahdettua, mutta Itä-Afrikassa tällä ei ole ollut ratkaisevaa vaikutusta.

Ei – siinä mielessä, että lähtökohta on koko väestön tasolla vertaillen kuitenkin niin eri kuin Kiinassa. Keniassa alle puolella ihmisistä on vesijohto kotona, vaikka oikeus siihen on perustuslaissa. Erittäin dynaaminen, tukemamme Water Trus Fundin toimari sanoi Minnesotaan opiskelemaan siirryttyään ihmetelleensä, että mitä joku tarkoitti kertoessaan laulavansa suihkussa – itse oli tottunut peseytymään vesipussillisella eikä siinä ehdi laulaa… Tansaniassa alle viidenneksellä on sähköt kotona. Molemmissa maissa yli kaksi kolmasosaa väestöstä duunaa edelleen kuokan kanssa maaplänttiä ja that’s it.

Fyysiset asiat voivat muuttua nopeasti, kun bisnes kaupungeissa lähtee tuottamaan rahaa. Ja siinä on momentumia. Miksi juuri nyt? Ehkä siksi, että molemmissa maissa on nyt tehty eliitin sukupolvenvaihdos ja laajennus: ns. first generation eli vapaustaistelijat omintakeisine, vailla koulutusta olevalla eliitillä toteutetuille ideoilla ovat korvautuneet seuraavalla sukupolvella, jossa eliitti on pääosin koulutettu jenkeissä tai Euroopassa ja ymmärtää markkinatalouden sekä investointivirtojen logiikan. Suurin osa ministereistä, keskuspankkijohtajista ja kabinettipäälliköistä vaikutti niin fiksuilta ja kansainvälisiltä, että välillä pelkään Suomen hallituksen jäävän tasossa jälkeen.

Ei välttämättä koske koko Afrikkaa, mutta uskoni vahvistui siihen, että Itä-Afrikassa kiihtyy Nairobi-keskeinen ”kasvutiikeri”-ilmiö rajustikin, jos vaan rajat ylittävät heimoriidat eivät sitten aja aluetta johonkin traagiseen konfliktiin. Ja kasvuloikka tulee tuntumaan globaalisti. Afrikassa tulee jo 2030 olemaan enemmän kaupunkilaisia kuin Kiinassa tai Intiassa. Sitä kannattaa koneita ja laitteita myyvien pysähtyä miettimään aiempaa vakavammin.

Mutta suuren loikan tartunta Kiinan satoihin pikkukaupunkeihinkin saattoi edellyttää sitä, että itsetunto toimia rahataloudessa oli kuitenkin juurtunut myös pikkukaupunkeihin jo vuosisatojen ajan. Tässä suhteessa suuri haaste on pysyykö köyhä enemmistö mitenkään mukana muutoksessa – muuten kuin että liikaväestö muuttaa Nairobin slummeihin keräämään talouden tuottamaa jätettä. Kirjaimellisesti. Josta muuten täytyy sanoa, että mukana olleiden energiafirmojemme edustajat yllättyivät kaatopaikkavierailunsa yhdeydessä siitä, kuinka pitkälti kiinteä jäte täällä itse asiassa jo kierrätetään. Se vaan tehdään ihmisvoimin eikä robotiikalla.

Oli reissukohteilla selvä erokin. Dar Es Salamissakin rakennetaan paljon, mutta on se silti minusta rosoinen ja takapajuinen. Neuvottelukumppanit olivat fiksuja mutta ei heillä mihinkään kiire ollut. Ministerin vastuualueella ei ollut paljon väliä. Konkretiaan mentiin niissä asioissa jotka olivat heille henkilökohtaisesti tärkeitä. Onneksi tiesimme ne yleensä etukäteen. Jotenkin oli kuin pienessä maalaiskylässä jos Nairobi oli sitten kuin pääkaupungin kiireinen keskus. Vaikka tansanialaisia on enemmän kuin kenialaisia, nyt jo 50 miljoonaa ja Dar Es Salaamissakin asukkaita 4-5 miljoonaa…

Uuden sähköjakelukeskuksen avajaiset Dar es Salaamissa yhdessä Tansanian pääministerin Majaliwna kanssa

Suomalaisten rahat sähköjohtoihin vai valmennuksiin?

Darissa oli ilo avata yhdessä Tansanian pääministerin kanssa uusittu SCADA-sähköverkon hallintajärjestelmä, jota olemme rahoittaneet n 30 miljoonalla eurolla ja jonka päätoimittaja on suomalainen Eltel. Maailmanpankin mukaan luottava sähkönsaanti on maan tärkein kehityksen este. Scadan käynnistysnappia painettuamme yli miljoona ihmistä pystyy keskittymään aiempaa enemmän vaikkapa kauppakojuunsa tai koululaiset lukemiseen, kun ei tarvitse kerätä risuja sen varalta, että sähköt ovat taas poikki. Kahden tunnin avajaisseremonia vedettiin 35 asteen helteessä, puhettani lukuun ottamatta suahiliksi ja ilman tulkkausta tietty. Mitään emme ymmärtäneet, mutta enpä ole koskaan ollut avajaisissa tai poliittisessa kokouksessa, jossa naurettiin ja laulettiin näin paljon. Ministerit ja muut päälliköt osasivat hauskuuttaa ja yleisö oli jotenkin hauskalla tavalla paljon aktiivisemmin messissä ikään kuin yhteisenä teatterina. Ehkä tansanialaista leppoisuutta kannattaisi pullottaa ennen kuin se kokonaan häviää burn-out elämäntyylin tieltä…

Mitä meidän pitäisi kehityspolitiikassa tehdä? Tansania ja Kenia ovat molemmat keskeisiä kohdemaitamme. Keniassa taas miljoonat ihmiset ovat saaneet puhtaan veden ulottuvilleen Suomen kehitystyön tuloksena ja sitä jatkamme eteenpäin. Mitattavuutta arvostavana ekonomistina olisi kovasti kiusaus keskittää varoja tällaisiin konkreettisiin investointeihin. Niistä jää jotain fyysistä pystyyn. Ne ovat myös usein suomalaisyritysten osaamisen keskiössä, jolloin vaikkapa vesilaitoksiin liittyvät toimitukset voivat auttaa suomalaisia saamaan referenssejä tulevien kasvumarkkinoiden viennille.

Toisaalta on myös niin, että viime kädessä pahin ongelma ei ole puute rahasta investointeihin, vaan osaamisesta johtaa maata ja bisneksiä. Tansania saa BKT:hensa nähden kerättyä alle kolmanneksen niistä verotuloista, mitä Suomessa käytämme palveluihin ja tulonsiirtoihin. Yhden BKT-prosentin lisäys köyhimpien maiden verokertymässä korvaisi kaiken kansainvälisen avun. Siksi panostamme aiempaa enemmän veronkantokyvyn kehittämiseen. Vaikka verohallintojen vierihoidon ja voimaannuttamisen suoraa kausaliteettia onkin vaikeampi mitata kuin sähkökaappien pystyttämistä.

Molempia joka tapauksessa tarvitaan. Minusta on myös oikein, että kun on luontevia synergioita hyödyntää suomalainen osaaminen kehitystavoitteissa, teemme niin. Siksi olemme käynnistämässä uutta julkisten investointien rahoitusinstrumenttia, jossa köyhimpien maiden julkisen sektorin investointiin saa 30-50% lahjarahaa ja loput korkotuettua luottoa, kunhan hanke täyttää kehitysprioriteettimme ja siinä on suomalainen ratkaisutoimittaja.

Perheväkivallan vastaista työtä Nairobin Kiberassa

Don’t ask, don’t tell?

Miten ihmisoikeudet? Tuoko investointibuumi Keniaan myös Pohjoismaiset arvot? Kyllä, siinä mielessä että suuri osa Dar Es Salamin sähköverkkoavajaisten insinööreistä oli naisia. Ja, siinä mielessä että piinkovat sijoittajatkin pitivät Kenian naispuolista ulkoministeriä ja Afriakan unionin pj-kandidaattia maan tulevaisuuden vahvana suunnannäyttäjänä – ja todella energinen ja vauhdikas tyyppi keskustelumme perusteella olikin.

Mutta ei siinä mielessä, että Kiberan slummissa jo pienehkö sadalla tonnilla tukemamme järjestöhanke perheväkivaltaa vastaan on nopeasti tavoittanut 6000 tapausta ja 600 oikeudenkäyntiä – vain hipaisemalla kärjistyneintä jäävuorenhuippua. Yllättävällä tavalla juuri Keniassa synnytyskuolemat ovat maailman huippua.

Ja ei siinä mielessä, että tämä uudistajaksi kehumamme ulkoministerikin meni hyvin vaivautuneeksi kun kysyin seksuaalivähemmistöjen oikeuksista. Pyysi lukemaan perustuslain: se takaa vapauden kunkin tehdä mitä haluaa ja ongelmia ei ole kun valinnat pidetään yksityisinä. Don’t ask, don’t tell, pruukattiin jenkkiarmeijassa suhtautua homoihin, mutta sitä aikaa tuskin Trumpkaan haluaa takaisin lieveilmiöineen. Sanoin takaisin, että niin kauan kuin 10% väestöstä ei koe itseään avoimesti hyväksytyiksi, meillä on tasavertaista elämää rajoittava ongelma. Sain kuulla, että presidentti on linjannut että köyhyys on suurempi ongelma ja sillä mennään…

Entä tiedä auttoiko arvointtämiseni tässä tapauksessa mitään. Mutta kun katsoo Trumpin todennäköisiä avainhenkilöitä, meidän pohjoismaiden pitää kyllä terästäytyä suvaitsevaisuuden ja tasa-arvon edistämisessä. Muuten taka-askeleen uhkasta tulee totta. Tästä puhuin kollegoille Köpiksessä pari viikkoa sitten ja olivat samaa mieltä. Kenties pitäisi kirjoittaa yhdessä Washington Postiin. Katsotaan twiittaako President-elected takaisin…

Miksi voitamme tanskalaiset Venäjällä mutta emme Afrikassa?

Reissulla oli parikymmentä suomalaisfirmaa mukana. Pääosin energiaa, vettä, arkkitehtejä, metsäkonsultteja. Isojen hankkeiden kilpailutilanteessa epäreilua asetelmaa luo rahoitus. Erityisesti kiinalaiset tuovat halvan rahan mukanaan. Julkisten investointien rahoitusinstrumentti voi olla monissa tapauksissa puuttuva palikka, jolla suomalainen firma pääsee kiinni ensimmäiseen referenssiin täällä.

Team Finland –järjestelmää ja vienninedistämismatkoja epäillään ja niin pitääkin. Koitin tällä reissulla käyttää erityisen paljon aikaa aikaisiin aamutapaamisiin ja hyvään lopu wrap uppiin firmojen ja tiimimme kanssa siitä, mikä toimii ja missä mättää. Kaikki tuntuivat olevan sitä mieltä, että matkan ohjelma toimii. Liidejä syntyi lähes kaikille. Näissä maissa ministeritapaamiset ovat usein se välttämätön ensimmäinen askel päästä riittävän korkealle toimeenpanevan hankintapäällikön paperipinossa. Yritän aina tapaamisissa vääntää yhteisen käsityksen siitä, mitkä ja keiden kesken ovat seuraavat stepit niissä liideissä, jotka isäntiä selvästi alkavat kiinnostaa. Finpro ja edustustomme saa myös melko hyvin autettua seuraavan tason tapaamisten järjestämisessä. Suomilähtöisesti järjestämämme seminaarit metsästä, vedestä, energiasta ja innovaatioista keräävät yllättävän hyvin relevanttia porukkaa ja firmamme kehuvat että niissä saa paremman kontaktiverkon kuin omatoimisesti kahdessa viikossa.

Kenian ulkoministeri Amina Mohammed

Ongelmat alkavat, kun lentokone nousee kohti Suomea (tässä ollaankin juuri Itämeren yllä tätä kirjoittaessa..). Pienten firmojen toimareita odottaa Hesassa kasa vanhoja ongelmia. Suurten yritysten myyntijohtajat selailevat jo seuraavan viikon reissuohjelmaa. Team Finland –tiimi orientoituu seuraaviin vierailuihin. Follow-uppia toki tehdään ja syntyyhän sitä kauppaakin. Mutta yhtään diiliä Alppien eteläpuolelle ei klousata puhelimella saati maililla. Follow-up maksaa aikaa ja rahaa. Jos pieni yritys haluaa kunnolla jalansijaa Afrikassa, siihen täytyy keskimäärin uhrata seuraavan vuoden liikevoitto. Ja miksipä sen tekisi jos liidejä on muuallakin ja kaikki on epävarmaa? Siinä yksi ydinongelma väittäisin. Mutta kaikilla on hyvä tahto löytää tapa jolla voimme auttaa enemmän Team Finland –puolelta alentamaan kansainvälistymisen kynnystä. Vuoden päästä meidän on oltava tässä pidemmällä.

Vaihdon aikana Amsterdamissa mietimme vielä yhtä näkökulmaa siihen, miksi bisnespresenssimme Afrikassa on ohut verrattuna esim tanskalaisiin ystäviimme. Miksi meillä on kovin vähän Pentti Keskitalon kaltaisia hullunrohkeita yrittäjiä, jotka innostuvat perustamaan lääketehtaan Keniaan, junailevat sinne vanhoja laitteita, eivät väsy puskemaan pohjoismaista työn luotettavuutta lannistavissa oloissakaan ja saavat Itä-Afrikan ainoan WHO-sertifioidun lääketuotannon toimimaan? Ehkä kaikki tällaiset suomalaiset ovat Venäjällä. Siellähän meitä oli omana Pietarin aikananikin yli kymmenen kertaa enemmän kuin tanskalaisia. Ja tällä reissulla kuulluista toimintaympäristön haasteista tuli usein mieleen pitkäaikaisten yrittäjäpersoonien tarinat Pietarissa. Siispä, nyt kun Venäjän kasvunäkymät ovat vähäiset, pitäisi varmaan polkaista käyntiin kasvuohjelma ”From Russia To Africa”. Sää puhukoon puolestaan ja lentokoneellinen finski-expatteja lukuvuodeksi yrittämään onneaan Nairobiin?!