Arvopuhe

Hyvät kuulijat,

Teini-ikäisenä kiinnostuin yhteiskunnasta tuumiessani, että ilman myrkyttäminen tai meren pilaaminen ei varmaan ole oikein lapsiamme kohtaan. Kokoomuslainen minusta tuli, koska intohimoni on vapauden, vastuun ja ahkeruuden edistäminen. Niiden ytimenä ja liimana on oikeudenmukaisuuden arvo.

On oikein, että jokainen meistä saa toteuttaa itseään niin elämäntavoissa kuin elinkeinon harjoittamisessa vapaasti. On oikein, että jokainen saa pääosin itselleen palkan ahkeruudestaan. Usko omaan työhön ja yrittämiseen on ollut voima, jolla Suomi on sadassa vuodessa noussut köyhyydestä kärkeen. Nyt ahkeruuden vaaliminen on tapa pelastaa hyvinvointivaltio.

Yksilönvapaus ei toteudu oikeudenmukaisesti, jos yhden puuhat rajoittavat toisten vapauksia. Toisten vapautta loukkaa, jos jättää tahallaan oman ahkeruutensa käyttämättä ja odottaa muiden kustantavan korkean elintason. Lastemme vapauksia loukkaa, jos velkaannumme heidän piikkiinsä tai ummistamme silmämme ilmastoriskiltä. Vastuu toisten vapaudesta tarkoittaa yhtä lailla vaikutustamme niihin, jotka elävät samaan aikaan kuin myös niihin jotka meidän jälkeen tulevat.

Timo Soini sanoi kerran, että mökkiläinen on oman tonttinsa paras kunnossa pitäjä eikä siihen ympäristöhallintoa tarvita. Aivan oikein, mutta vastaako mökkiläinen myös tonttinsa puhtaasta ilmasta, meren tai rakkaan järven tilasta? Ei. Niitä ei voi yksityistää, vaan ne ovat väistämättä yhteistä pääomaa. Ympäristöstä on otettava vastuu yhteisillä päätöksillä. Vain siten vapaus ja vastuu tasapainottuvat oikeudenmukaisesti – niin nyt elävien kesken kuin sukupolvien välilläkin.

Suomalaiseen oikeudenmukaisuuteen kuuluu, että heikommasta pidetään huolta. Passivoiva tukijärjestelmä ei kuitenkaan ole oikeudenmukainen. Se työntää vapauden, vastuun ja ahkeruuden hyveitä loitommas ihmisen ulottuvilta. Työn ja yrittämisen pitää aina kannattaa.

Hyvät suomalaiset,

Eilen tuli kuluneeksi sata vuotta siitä, kun Suomesta tuli tasavalta. Silloisella eduskunnalla oli jo hieman aiemmin ollut malttia ja viisautta järjestää yleiset ja yhtäläiset kuntavaalit – heti katkeran sisällissodan jälkeen. Näillä valinnoilla Suomi alkoi kehittyä kohti oikeudenmukaista yhteiskuntaa, joka perustuu yksilöiden vapauksiin ja vastuisiin.

Sata vuotta sitten useimmat pitivät mahdollisuuksien tasa-arvoa mahdottomana ja tavoitteena vaarallisenakin. Tänään osa pitää pelottavana haihatteluna sukupolvien välistä oikeudenmukaisuutta ympäristön suhteen.

Tälläkään kertaa ei pidä tarrautua ääriajatteluun, vaan uudistaa maltilla. Yksilön vapaus, vastuu ja ahkeruus ovat parhaita renkejä, kunhan valtio asettaa hinnat ja pelisäännöt yhteisen pääoman heikentämiselle. Tälläkään kertaa ei tarvitse sortua pelkoon ja torjuntaan, vaan tästäkin selvitään yhdessä.

Lukiossa tein tutkielman sekä metsiä uhanneista happosateista että terveydelle vaarallisesta ilmakehän otsonikadosta. Ehkä optimismini kumpuaa siitä, että 20 vuotta myöhemmin olemme selättäneet nämä kummatkin uhat. Kukaan ei väitä, että Euroopan elintaso olisi laskenut sen takia, että poistimme happosateita ja otsonikatoa aiheuttavia päästöjä muita nopeammin.

Hiilidioksidi vaatii toki suurempia muutoksia, koska sitä syntyy polttamisessa aina. Olen kuitenkin varma, että oikeudenmukaiset ilmastotalkoot tarkoittavat jälleen muutosta eteenpäin, eikä suinkaan taaksepäin taantumista. Markkinoiden luovuutta hyödyntäen voimme irrottaa elämämme polttamisesta ilman uhrauksia elintasoon tai perimmäisiin vapauksiin. Ei pelotella ihmisiä autoista luopumisella, vaan tuodaan päästöttömät autot kaikkien ulottuville.

Suomi nousi luokkasodasta oikeudenmukaiseksi maaksi siten, että suhtauduimme torjunnan sijaan ratkaisuhakuisesti 1900-luvun suuriin kysymyksiin. Samalla pidimme huolta vapauden, vastuun ja ahkeruuden hyveistä. Sama toimii 2000-luvulla menestyksen reseptinä Suomelle, joka on oikeudenmukainen niin samaan aikaan elävien kuin eri sukupolvien kesken.