Aselaki ei edellytä aseiden kevätsiivouksia
Eduskunta hyväksyi tänään uuden aselain. Käytännössä kyse oli vuonna 2017 voimaan tulleen EU:n asedirektiivin toimeenpanosta kansallisesti. Suomalaisten ankaran lobbauksen ansiosta asedirektiivi oli parempi kuin aseharrastajien parissa pelättiin. Se ei siltikään ollut kaikin puolin täysin selväsanainen – joka tarkoitti paljon kädenvääntöä ja harmaita hiuksia muutosten viemisessä kansalliseen lainsäädäntöön.
Uskon, että nyt hyväksytty laki täyttää kuitenkin lakihankkeelle alun perin eduskunnassa esitetyn tavoitteen, ettei aseharrastamista ja metsästystä tarpeettomasti vaikeuteta ja silti toteutetaan Euroopan terrorismi-iskuista lähteneet direktiivin vaatimat turvallisuuskysymykset. Valmistelun lähtökohtana oli hyödyntää maksimaalisesti kansallisessa lainsäädännössä annettu liikkumatila ja näin myös toimittiin.
Käytännössä liikkumatila näkyy siinä, että erityisen vaarallisiksi aseiksi luokitellut itselataavat kertatuliaseet isolla latauslaitteella mahdollistettiin jatkossakin maanpuolustustarkoituksessa, keräilijöille ja museoille, koulutustarkoituksessa sekä urheiluampujille ja tiettyihin työtehtäviin. Lisäksi lupien myöntämisen edellytykset asetettiin nykylainsäädännön mukaisiksi tai direktiivin vaatimiin minimeihin, ja esityksessä hyödynnettiin mahdollisuus siirtymäsäännöksiin. Näin esimerkiksi ennen direktiivin voimaantuloa hankitut aseet saa jatkossakin pitää hallussa luvan mukaisesti.
Suurin ongelma täytäntöönpanossa liittyi isoihin latauslaitteisiin ilman niihin sopivaa asetta olleet, jotka ovat Suomessa lupavapaita. Olisin henkilökohtaisesti mielellään jatkossakin pitänyt nämä lippaat kokonaan lupavapaina. Emme kuitenkaan löytäneet tähän mitään mahdollistavaa tapaa rikkomatta direktiivin vaatimuksia. Kohta ei aiheuttanut harmaita hiuksia vaan minulle vaan myös sisäministeriön valmistelijoille ja mietintöjen perusteella myös puolustusvaliokunnan ja hallintovaliokunnan jäsenille.
Hämmennystä on herättänyt se, että isot latauslaitteet määritellään nyt aselaissa kielletyiksi aseen osiksi, vaikka asedirektiivi ei suoraan tätä edellytä. Syy on se, että asedirektiivi kuitenkin yksiselitteisesti edellyttää, että
1) isojen latauslaitteiden hankinta sallitaan vain sellaisille henkilöille, joilla on siihen lupa, ja
2) jos henkilöllä on hallussaan iso latauslaite ilman asianmukaista lupaa, hänen muut, voimassaolevat aselupansa tulee peruuttaa.
Hallintovaliokuntakin lopulta päätyi tukemaan hallituksen esitystä mietinnössään, koska millään muulla vaihtoehtoisella tavalla ei latauslaitteiden kauppaa ja niiden hallussapitoa ei voida tehokkaasti valvoa ja säännellä asedirektiivin vaatimusten täyttämiseksi.
Isot latauslaitteet siis ovat jatkossa luvanvaraisia aseen osia. Mutta, luvanvaraisuudessa käytettiin kuitenkin monia joustoja. Ensinnäkin isot latauslaitteet asetettiin samalle viivalle äänenvaimentimien kanssa eli niitä ei esimerkiksi merkitä ja ilmoitusmenettely niiden osalta on kevyempi kuin vaikkapa piipuissa. Toiseksi, on iso joukko isoja lippaita, joita ei lueta lainkaan aseen osiksi eli:
1) Ne latauslaitteet, jotka eivät sovi keskisytytteiseen itselataavaan kertatuliaseeseen tai lippaalliseen kertatuliaseeseen, ja on valmistettu ennen vuotta 1946 sarjatuliasemalliin. Tämä pitää sisällään suurimman osan muistoesineiksi laskettavista lippaista, kuten kuuluisat Suomi konepistoolin rumpulippaat.
2) Muistoesinelippaat, jotka eivät lukeudu yllämainittuun poikkeukseen, mutta jotka on muutettu pysyvästi toimintakelvottomiksi.
Nyt hyväksytty hallituksen esitys ei kuitenkaan edellytä laajoja kevätsiivouksia varastoissa, sillä vaikka isoisän perintölaatikoihin jäisi vahingossa kielletyksi muuttunut lipas, ei olemassa olevia aselupia tai sakkoja tarvitse pelätä. Vaikka ison latauslaitteen hallussapito ilman siihen oikeuttavaa lupaa täyttäisikin ampuma-aserikoksen tunnusmerkistön, on teko rangaistavaa vain tahallisesti tehtynä. Eli mikäli kiinteistön omistajalle ei ole ollut tietoa siitä, että latauslaite sieltä löytyy, ei muita aselupia peruuteta tai syytettä nosteta. Jos kuitenkin siivouksen aikana kielletyn ison latauslaitteen löytää, voi sen myös oma-aloitteisesti luovuttaa poliisille ilman mitään seuraamuksia.
Lisäksi merkille pantava helpotus on hallintovaliokunnan mietintöönsä lisäämä selventävä säädös, jonka mukaan kielletyksi isoksi latauslaitteeksi ei katsota sellaista lipasta, jota on pysyvästi rajoitettu. Tämä entisestään joustavoittaa nykyisiä säännöksiä.
Osa harrastajista olisi varmasti toivonut aselakiin sellaisiakin muutoksia, jotka eivät liittyneet asedirektiivin täytäntöönpanoon. Sisäministeriö on todennut kuitenkin jo 2017, että nyt tehtävien muutosten tarkoitus on vain täytäntöönpanna direktiivi. Tiedossa oli, että aikataulu oli tiukka jo pelkästään direktiivin vaatimien muutosten toteuttamiseksi eikä aselain muihin päivityksiin ollut mahdollista paneutua.
On kuitenkin selvää, että myös aselain kokonaisuudistus tarvitaan lähitulevaisuudessa. Jatkuvat EU-lainsäädännöstäkin tulevat päivitystarpeet muuttavat helposti lainsäädännön kuin lainsäädännön eri pykälien tilkkutäkiksi. Aselainsäädäntöä on muutettu viime vuosina useaan otteeseen paikoitellen. Esimerkiksi vuonna 2011 tiukennettiin käsiaseiden luvansaannin edellytyksiä sekä tehostettiin luvanhakijoiden ja -haltijoiden terveydentilan valvontaa, vuonna 2015 säädettiin aseiden säilytyksestä, 2016 lisättiin viittauksia deaktivoinnista ja 2017 muutettiin ampuma-aseiden lupaprosesseja.
Vuonna 2020 saadaan käyttöön sähköinen asetietojärjestelmä. Tässä yhteydessä olisi hyvä tarkastella myös sitä, miten asekohtaista lupakäytäntöä voitaisiin muuttaa lähemmäs ajokorttimaista lupaa tai kuinka vanhoja aselupia voisi siirtää uusille aseille. Aseturvallisuudesta tinkimättä tehdyillä lupajärjestelmän sujuvoittamisilla voitaisiin edesauttaa aseiden nopeampaa kiertoa ja siten poistaa vanhoja aseita käytöstä.
