Entries by Kristiina Karjalainen

Eduskuntaan perustettu laajapohjainen Saaristomeri-ryhmä

Eduskuntaan perustettu laajapohjainen Saaristomeri-ryhmä   Eduskuntaan on perustettu Saaristomeren tilan parantamiseen keskittyvä puoluerajat ylittävä työryhmä. Ryhmässä on perustajajäseninä kansanedustajia kaikista yhdeksästä eduskuntapuolueesta. Ryhmän tarkoituksena on edistää järkeviä toimenpiteitä, joilla Saaristomeren valuma-alueen ravinnetilannetta muutetaan siten, että alue poistuu HELCOMin hotspot-listalta vuoteen 2027 mennessä. Sanna Marinin hallitus on asettanut samansisältöisen tavoitteen puoliväliriihessään vuonna 2021 ja perustanut Saaristomeri-ohjelman […]

Puhe, eduskuntaryhmän kesäkokous

Korona ja johtamisvastuut Mukava nähdä edustajakollegat fyysisesti tänään! Puolitoista vuotta olemme kokoustaneet etänä, myös kesäkokouksen vuosi sitten. Olemme valtaosin saaneet täydet rokotteet. Silti korona näkyy järjestelyissä tänään, kuten pitääkin. Suomessa koronaa on pystytty hallitsemaan pääosin hyvin. Siitä kiitos suomalaisille, eduskunnalle, hallituksellekin. Mikä pitkittyy, myös mutkistuu. Ote ei saisi herpaantua. Kokoomus esitti koronapassia jo huhtikuussa. Hallitus […]

Euroopan unionin pitää yhdistää voimansa entistä useammissa asioissa

EUROOPAN UNIONIA parjataan usein sellaisista päätöksistä, joissa Euroopan yhteinen linjaus on laihempanakin suomalaisille parempi vaihtoehto kuin kunkin valtion sooloilu. Useimmat sukupolvemme suurista haasteista ratkaisemme korkeintaan EU:n kautta, emme ainakaan ilman sitä. Tämä koskee varsinkin vaikuttamista markkinoiden pelisääntöihin ja vastaamista EU:n ulkoisiin haasteisiin. Ympäristövastuun yhdistäminen markkinatalouteen on ollut sinivihreä lankani 25 vuotta. EU-tasolla on pystytty sopimaan Euroopalle […]

Nuoret töihin

Useimmissa kaupungeissa vastuu alle 30-vuotiaiden työttömien, vieraskielisten työttömien ja kaikkien pitkäaikaistyöttömien saamisesta töihin siirtyi maaliskuun alusta lähtien valtiolta kunnalle. Nyt meidän kaupunkipäättäjien on aika vastata omaan huutoomme siitä, että valtion työvoimapalvelut ovat jäykkiä auttamaan yrityksiä ja työttömiä löytämään toisensa. Kyseessä on avainkysymys koko Suomelle. Pohjoismaihin ja Saksaan verrattuna jäämme jälkeen erityisesti nuorten työssä käynnin osalta. […]

Toimenpidealoite finanssipolitiikan sääntöjen uudistamisesta ja velkakatosta

Kokoomus on huolissaan hyvinvointiyhteiskunnan palveluista. Ilman kestävää taloutta me emme voi taata maailman parhaan peruskoulun jatkoa. Ilman elinvoimaisia yrityksiä, emme voi turvata riittää määrää hoitajia huolehtimaan sairaista ja ikäihmisistä. Ilman pitkän linjan vastuullista taloudenpitoa emme voi taata oikeusturvan toteutumista emmekä riittävää poliisien määrää kaikkialla maassa. Julkinen talous on ollut alijäämäinen yhtäjaksoisesti pian 13 vuotta. Valtiovarainministeriön […]

Budjetti kehyksiin palveluista leikkaamatta

Suomen hallitus otti kehysriihessä vaarallisen askeleen ylivelkaantumisen varassa lepäävään unelmahöttöön. Hallitus katkaisi 20 vuotta kestäneen menokehysankkurin ja kiihdyttää velkaantumista nousukauden kynnyksellä. Kehykset särkyivät, kun vasemmiston wappumiljardi lisättiin budjetin päälle. Kuka sitten oikeasti kantaa riskin velkaloukusta? Nuorisomme. Heidän veronsa kiristyvät, kun tänään ei kanneta vastuuta. Seniorit. Onko hyvinvointivaltion hoivalupaus tulevina vuosikymmeninä voimassa, kun tänään ei kanneta […]

Presidentin rahayhtälöä syytä pohtia

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö oli viime lauantaina Ylen Ykkösaamussa. Uutisia nousi vain Valko-Venäjää koskevista arvioista. Toivoisin, että Suomessa keskusteltaisiin myös siitä, mitä presidentti pohdiskeli keskuspankkitalouden rajoista. Olemme todennäköisesti luomassa jonkinlaista kuplaa. Se ei olisi kupla, jos tietäisimme, miten ja milloin se puhkeaa. Silti juuri siitä kannattaisi nyt keskustella, jotta ymmärtäisimme asettaa turvalliset rajat valtioiden velkaelvytykselle. […]

English as the service language in Espoo

There are almost 300 000 citizens in Espoo of whom 50 000 doesn’t speak Finnish or Swedish as native language. The change has been rapid when comparing to my time as a schoolkid. For example, every fourth of my children’s classmates speaks something else than Finnish or Swedish as their native language. Four years ago, I grabbed […]

Kaksi ankkuria katkesi riihessä

En mielellään kirjoita rajusti. Suomen hallitus otti kehysriihessä vaarallisen askeleen ylivelkaantumisen varassa lepäävään unelmahöttöön. En mielellään kirjoita rajusti, mutta tässä asiassa se vaan parhaiten kuvaa sitä, miten asioiden tilan näen. Ensinnäkin hallitus katkaisi 20 vuotta kestäneen menokehys-ankkurin ja kiihdyttää velkaantumista nousukauden kynnyksellä. Velanoton kiihdyttäjät löivät valtiovarainministeriön ja Keskustapuolueen heittämällä. Jo valtiovarainministerin pohjaesitys sisälsi toistakymmentä miljardia […]

Kirje pääministerille: koronatodistuksella yhteiskuntaa auki nopeammin ja useammalle

Avoin kirje pääministeri Marinille Perttelissä 10.4.2021   Koronatodistuksen tavoite on avata yhteiskunta mahdollisimman nopeasti mahdollisimman monelle Arvoisa pääministeri, Toivoitte kyselytunnilla ja sen jälkeisessä twitter-viestissä Kokoomukselta tarkennusta siihen, mitä koronatodistuksen kansallinen käyttö voisi tarkoittaa. Ehdotamme Suomeen mallia, joka olisi yhdenvertaisesti avoin kaikille, koska vähäriskisyytensä voisi todistaa myös tuoreella negatiivisella testillä. Jo nyt on vakiintunut ja hyväksytty […]

Tuottavuus ei pelasta Suomea ilman työllisyyttä

Suomi on kasvattanut talouttaan ja vaurauttaan maailman nopeimpiin kuuluvalla tahdilla viimeisen 150 vuoden aikana. Viimeiset 10 vuotta olemme kuitenkin polkeneet paikallaan ja jääneet tuntuvasti muiden Pohjoismaiden tahdista. Euroopan Komission ennusteen mukaan Suomen talouskasvu jäisi puoleen muiden pohjoismaiden tasosta myös alkaneella vuosikymmenellä. Valtiovarainministeriön mukaan ero johtuu ennen kaikkea työpanoksen kehityksestä. Voi kysyä ovatko talouskasvu ja työ […]

Länsi ei saa hajota

  20 vuotta olen sanonut, että Venäjän politiikassa ei ole näköpiirissä rajua muutosta, koska yli kaksi kolmasosaa venäläisistä hyväksyy presidentti Vladimir Putinin toiminnan. Se pitää edelleen paikkansa. Elintason kääntyminen laskuun ja huono koronan hoito ovat kuitenkin syöneet sädekehää.   Pitkään Putin oli Venäjän ainoa poliitikko. Nyt on luotu toinen karismaattinen hahmo, kun Aleksei Navalnyi selvisi […]