Fossiiliset polttoaineet alas 2040 mennessä – ratkaisuina tuuli- ja ydinvoima

/0 Comments/in , /by

Wärtsilä julkaisin tänään erinomaisen kirjan tuulivoiman energiapotentiaalista. Tuulivoiman kustannukset ovat tulleet alas kovaa vauhtia ja kehitys näyttäisi jatkuvan. Markkinaehtoisen tuulivoiman rakentamiseen Suomessa on paljon mahdollisuuksia. Voi hyvin olla, että tuulivoima tulee olemaan jatkossa aina ydinvoimaakin edullisempaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että näiden välille pitäisi luoda vastakkainasettelua. Todellinen vihollinen on fossiiliset polttoaineet ja niitä vastaan tarvitaan sekä tuulivoimaa, että ydinvoimaa. Olkiluoto 3 on niin pitkällä, että se kannattaa ja pitääkin saattaa tuotantoon joka tapauksessa.

Suomen pitää tähdätä fossiilienergian käytön lopettamiseen vuoteen 2040 mennessä. Tähän listaan sisältyy myös turve. Wärtsilän kirjakin painottaa, että tekniikka kyllä kehittyy ja halpenee yllättävän nopeasti. Tänään epärealistiselta näyttävä asia voi viiden vuoden päästä olla normaalia. Päästöttömään sähköön siirtymistä kampittaa se, ettei hiilen, öljyn ja kaasun käytön hinnassa vieläkään riittävästi näy niistä syntyvät haitat.

Nyt jos koskaan on oikea hetki nostaa kunnianhimoa EU:n vuoden 2030 päästötavoitteessa. EU:n vuoden 2030 ilmastotavoitteen nostaminen 40 prosentista 50 prosenttiin ja tämän lisätavoitteen ohjaaminen energiantuotannon ja teollisuuden päästökauppasektorille nostaisi hiilisähkön tarvitsemien päästöoikeuksien hintaa heti sen verran, että hiiltä ajettaisiin selvästi vähemmän jo ensi vuonna ja investoinnit päästöttömään sähköön kuten tuulivoimaan vauhdittuisivat myös Puolassa ja muissa hitaammin etenevissä maissa.

EU:n päästöoikeuden hinta on vuoden aikana noussut hyvin, mutta heilahtelee vahvasti. Kuukausi sitten käytiin 25 euron tasolla, nyt ollaan taas 16 eurossa. Mikäli EU ei nopeasti pysty päätöksiin päästökaupan pitkäjänteisestä vahvistamisesta, ei meidän pidä jäädä odottamaan luokan hitainta. Yhteiseurooppalainen hiilen hinta on paras keino, mutta toiseksi paras reaktio kansainvälisen ilmastopaneelin raportin herättämään huoleen on sopia pohjoismaiden sähköpörssin alueelle päästöoikeuksien lattiahinnasta. Sellainen on jo käytössä Iso-Britanniassa. Esimerkiksi 30 euron minimihinta päästökaupassa antaisi heti varmuutta päästöttömän energian investointien laskelmiin ja vastaavasti selvän viestin fossiilienergian käyttäjille, että nyt on korkea aika vaihtaa energianlähdettä.

Mikäli päästöjen lattiahintakaan ei toteudu pikaisesti, on turvauduttava kansallisiin keinoihin eli pitkäjänteiseen, ennakoivaan ja vahvaan lämmityspolttoaineiden hiilidioksidiveron nosto-ohjelmaan sekä turpeen veroalennuksen poistamisen.

Aina ei kuitenkaan tuule, vaikka siltä tuntuisikin. Tuulivoiman lisäksi tarvitaan jo rakennettua ja rakenteilla olevaa ydinvoimaa. Pelkästään tuulivoimapohjainen järjestelmä ei ole kestävä ratkaisu, jos se perustuu merkittävästi maakaasuun säätövoimana. Esimerkiksi Saksassa yritettiin ajaa alas ydinvoimaa, mutta tilanne kääntyi päälaelleen. Tuulivoiman lisääminen johti hiilen käytön vankistumiseen.

Se missä määrin fossiilinen sähkön tuotanto korvautuu ydinvoimalla ja missä määrin tuulella, pitää olla mahdollisimman paljon markkinoiden asia. Tuulivoiman halventuminen on globaali ilouutinen, mikä tekee energiakumouksesta halvempaa myös pohjoismaissa, jossa sähköntuotannostamme 90 prosenttia on jo nyt hiilidioksidivapaata. Kun tuulen osuus tulee joka tapauksessa kasvamaan, on myös huolehdittava sähkön varastoinnin ja kysyntäjouston eri muotojen mahdollistamisesta. Sähkövarastojen kaksinkertaisen verotuksen hallitus poistaa ensi vuoden alussa ja jatkossakin seuraamme tarkkaan teknologista kehitystä ja pyrimme sopeuttamaan lainsäädäntöä näitä ratkaisuja mahdollistavaksi.

Suomessa tarvitaan lisää maahanmuuttajataustaisia poliiseja

/0 Comments/in , /by

Suomessa tarvitaan lisää maahanmuuttajataustaisia poliiseja. Jotta poliisin kokevat omakseen kaikki suomalaiset, eivät vain kantasuomalaiset, poliisin henkilöstössä pitää myös erilaisten vähemmistöjen näkyä, sisäministeri Kai Mykkänen totesi Vuoden Poliisin julkistamistilaisuudessa 26. lokakuuta Helsingissä.

– Luottamuksen säilyttäminen kaikissa väestöryhmissä vaatii poliisilta määrätietoista työtä, jonka yksi osa on poliisiopiskelijoiden rekrytointi. Maahanmuuttajataustaisten nuorten houkuttelu poliisiopintoihin vahvistaa poliisin ja vähemmistöryhmien välistä luottamusta ja vuorovaikutusta.

Asia ei ole aivan uusi ja Poliisiammattikorkeakoulu ja Helsingin poliisilaitos ovat jo kohdentaneet opiskelijarekrytointia maahanmuuttajataustaisiin nuoriin. Ensi vuonna Poliisiammattikorkeakoulu aikoo entisestään tehostaa tätä työtä.

– Olen iloinen, että Poliisiammattikorkeakoulu on jo pitkään nähnyt tämän asian tärkeyden ja etsii ennakkoluulottomasti uusia keinoja maahanmuuttajanuorten tavoittamiseen ja poliisin työn tunnetuksi tekemiseen. Toivon, että myös muut turvallisuusviranomaiset toimivat aktiivisesti varmistaakseen, että työntekijät edustavat myös tulevaisuudessa koko Suomen väestöä.

Luottamus poliisiin on Suomessa hyvin vahva. Kesäkuussa julkaistun poliisibarometrin mukaan noin 95 prosenttia suomalaisista luottaa poliisiin joko melko paljon tai erittäin paljon. Näin vahva luottamus poliisiin on kansainvälisesti verrattuna harvinaista.

– Kun Poliisiammattikorkeakoulussa on keskusteltu maahanmuuttajataustaisten opiskelijoiden kanssa, vaikuttaa siltä, että vanhemman sukupolven kokemukset poliisista vanhassa kotimaassa ovat suurin este poliisiksi hakeutumiselle. Vanhemmat eivät useinkaan kannusta poliisin ammattiin. Sen vuoksi vanhat opiskelijarekrytointitavat eivät välttämättä toimi tässä kohderyhmässä.

Vuoden Poliisi 2018 tunnistaa ja estää ennalta vakavia uhkatilanteita  

+1,5º jo 10-30 vuoden sisällä – tekoja tarvitaan nyt!

/0 Comments/in , /by

Kansainvälisen ilmastopaneeli IPCC:n viikko sitten julkistamasta arviosta on kohistu ja hyvä niin. Tärkeintä onkin varmistaa, että IPCC:n tarjoilema huuma pakottaa meidät poliitikot todella vauhdittamaan ilmastotalkoita. Tarvitsemme tilanteen, jossa Suomen suurten puolueiden välillä vallitsee konsensus päästöverojen pitkäjänteisestä nostamisesta ja Suomen siirtämisestä pysyvästi ilmastotoimien nopeuttamista ajavaan joukkoon EU-pöydissä.

Suosittelen kuitenkin lämpimästi myös itse raporttiin tai sen 40 sivuiseen tiivistelmään tutustumista. Siitä löytyy kiinnostavia huomioita, joista ei niin paljon ole kohistu. Tässä muutama:

1) Tutkijaryhmä tulee korkealla luottamustasolla tulokseen, että tärkeänä pidetty 1,5 asteen rajapyykki lämpenemisessä esiteolliseen aikaan verrattuna toteutuu jo vuosiin 2030-2052 mennessä. Kyse ei olekaan lapsenlapsistamme! Esimerkiksi satojen miljoonien ihmisten ilmastopakolaisuus on aivan nurkan takana ja tulee näkymään useimpien meidän omassa elämässä!

Olen ajanut ilmastotalkoita 25 vuotta ja ne olivat keskeisin syy minulle kiinnostua politiikasta. Silti minäkin olen aina perustellut ponnisteluita sillä, että meidän on oltava oikeudenmukaisia lapsenlapsiamme kohtaan. Ja olen turhautuneena jupissut, että ilmastotalkoita ei oteta vakavasti, koska ihminen luonnostaan aliarvostaa kaukana olevia asioita. Nyt ei tarvitse arvostaa lapsenlapsia! Ei ole varaa puolustella, että kyllä he pärjäävät, kun tekniikka suo heille vallankumouksellisesti paremman elämän muutoin. Ongelma on silmillä meidän elämämme aikana. Ja voimme merkittävästi vaikuttaa siihen, miten paha ongelma meihin osuu jo 10-30 vuoden päästä.

2) Lämpenemisen jatkuminen kahteen asteeseen vuosisadan toisella puoliskolla näyttää vääjäämättömältä. 1,5 asteessa pysyminen edellyttäisi tutkijoiden arviossa globaalien nettopäästöjen vähentämistä 40-60 prosentilla vuoden 2010 tasosta jo vuoteen 2030 mennessä ja koko maailman painamista nettona hiilineutraaliksi vuoteen 2050 mennessä. Missään en mieluummin erehtyisi kuin tässä: ei tule tapahtumaan.

Näillä näkymin pääsemme tuohon vähennystahtiin hädin tuskin edes Euroopassa, missä päästöt ovat olleet laskussa jo jonkin aikaa. EU:n päästöt ovat alle kymmenesosa maailman päästöistä. Aasiassa, missä päästöt kasvavat kovaa vauhtia, nettopäästöjen puolittaminen reilussa kymmenessä vuodessa tuntuu mahdottomalta. 2020-luvun aikana miljardit aasialaiset ostavat ensimmäisen autonsa ja painavat ensimmäisen kerran jääkaapin päälle. Tämän vuosisadan päästökehitys ratkaistaan nimenomaan Aasiassa. Afrikan osuus näyttää jäävän yllättävän pieneksi, muutamaan prosenttiin.

Voidaanko ajatella, että tuleva vuosikymmen voidaan vielä saastuttaa ja sen jälkeen spurtataan oikein kunnolla ja painetaan päästöt nollaan kun lähestytään vuotta 2050? Ei voida. Hiilidioksidi säilyy ilmakehässä tuhansia vuosia. Kumulatiiviset päästöt ratkaisevat. Vuosikymmenen myöhästyminen tekee 1,5 asteeseen jäämisen jo erittäin vaikeaksi, vaikka sen jälkeen tekisi mitä temppuja.

3) Ilmastotalkoita kannattaa ehdottomasti kiihdyttää, vaikka 1,5 astetta ehkä meni jo. IPCC:n arvion mukaan Pariisin ilmastokokouksen yhteydessä annetut sitoumukset ovat viemässä 3 asteen lämpenemiseen.  Viljelykelpoisen kuivan maan määrä riippuu meren pinnan korkeudesta. Antarktiksen ja Grönlannin sulaminen nostaisi IPCC:n mukaan meren pintaa mahdollisesti jopa metrejä. Tällä olisi suora vaikutus satojen miljoonien ihmisten kykyyn tulla toimeen. Näiden jäämannerten pysyvyyden arvioidaan järkkyvän jossain 1,5 ja 2 asteen välillä. Kolmen asteen vaihtoehdossa oltaisi todella liukkailla jäillä! Ja juuri niille liukkaille olemme nyt luisumassa Pariisin sitoumusten viitoittamalla tiellä!

4) Kymmenien senttien merenpinnan nousu ja sään ääri-ilmiöiden yleistyminen arvioidaan erittäin todennäköiseksi jo 1,5 asteen lämpenemisen tasolla. Muutosten vaikutuspiirissä olevien ihmisten määrä kasvaa kiihtyvästi tästä eteenpäin. Mitä se sitten merkitsee? Pystyykö ihmiskunta jatkamaan kehitystä aiheutuvista ongelmista huolimatta? Olihan 1900-lukukin suunnaton menestys, vaikka siihen mahtui kaksi maailmansotaa ja järkyttävästi muuta väkivaltaa.

Parhaassa tapauksessa ihmiskunta pystyy sopeutumaan kohtuullisin ponnistuksin, huonommassa ei. Ilmaston lämpeneminen on tosiasia, mutta haitat ovat epävarmoja riskejä. Tarkoittaako tämä, ettei mitään kannata tehdä? Ilmastotalkoot kannattaa jättää väliin, jos vastustat myös kodin ja auton vakuuttamista. Talkoisiin kannattaa osallistua, jos teet päätöksen samalla tavalla kuin ostat vakuutuksia.

Tiede arvioi ilmastonmuutoksen kiihtymisen aiheuttamien tuhojen todennäköisyyden niin korkeaksi, että itse ainakin ottaisin vakuutuksen ja panostaisin riskien hillintään.

Mitä tehdä: Globaalisti tarvitaan ydinvoimaa ja keinotekoista hiilen ilmasta sitomista

Tehdessään oletuksia eri päästöpoluista, IPCC arvioi kuitenkin myös teknologisten ratkaisujen skenaarioita, joihin liittyen muutama huomio.

Kaikissa 1,5 asteeseen jäävissä poluissa tarvitaan hiilidioksidia ilmakehästä takaisin keräävä tekniikka, jolla kerätään kokoluokaltaan kaikkia vuodesta 2018 eteenpäin ilmaan päästettäviä päästöjä vastaava määrä! Siinä haaste teekkareille! Kaikissa 1,5 asteen skenaarioissa vaaditaan ydinvoimalla tuotetun energian määrän moninkertaistuvan vuoteen 2050 mennessä ja kasvavan selvästi enemmän kuin uusiutuvan energian. Siinä mietittävää ydinvoiman vastustajille! Tuuli- ja aurinkovoima ovat tärkeitä ja yleistyvät onneksi joka tapauksessa nopeasti.

Meillä haaste ei ole sähkö vaan lämpö, autot ja ruoka

Nuo ovat globaaleja päätelmiä siitä, mitkä teot ratkaisevat. Niissä painottuu siis Aasian tilanne. Keskeinen ero on, että meillä pohjoismaissa ongelma ei ole sähkö, josta 90 prosenttia syntyy jo hiilidioksidivapaasti.  Meillä haaste on lämmitys, liikenne ja syöminen. Vastaavasti meillä talkoita ei ratkaise se, nouseeko Fennovoiman ydinvoimala Hanhikiveen tai kaksin- vai kolminkertaistuuko Suomen tuulivoimakapasiteetti. Suurempi ilmastokysymys meillä on se, pystytäänkö polttamalla tuotetun lämmön osuus puolittamaan Helsingin seudulla tai siirtyvätkö suomalaiset sähköautoihin jo ensi vuosikymmenellä vai vasta 2030-luvulla.

Kaupungeissa tarvitsemme lämmön kiertotalouden. Lämpöpumpputekniikan kehitys on viime vuosina avannut huikean mahdollisuuden hukkalämpöjen pienentämisessä murto-osaan. Polttamalla tuotetun lämmön osuus pitää pakottaa alas. Markkinat keksivät kyllä tehokkaimmat korvaavat ratkaisut. Pian eduskuntaan annettava hallituksen lakiesitys kivihiilen kieltämisestä on potku tuohon suuntaan. Tulevina vuosina on tärkeä lopettaa turpeen erivapaudet ja nostaa lämmityspolttoaineiden veron hiilimaksua määrätietoisesti.

Liikenteessä sähköistyminen on ratkaisu. Sähkömoottori on niin paljon polttomoottoria tehokkaampi, että hiilellä tuotetulla sähkölläkin ajaminen on parempi vaihtoehto kuin bensiinillä tankkaaminen. Hiilivapaa sähköjärjestelmä on myös helpoin osa talkoita ja pohjoismaissa se jo lähes tehty. Liikenteen verotuksessa pitää yksinkertaisesti asettaa vaatimukseksi, että viimeistään 10 vuoden päästä muun kuin polttomoottoriauton ostaminen on aina kuluttajalle edullisempi vaihtoehto. Auto-, ajoneuvo- ja polttoaineveroja pitää säätää niin rajusti, että tämä toteutuu.

Ruoan osalta siitä ei pääse mihinkään, että lihan osuutta pitää vähentää. Minulla ei ole oikeutta eikä intoa saarnata. Syön myös lihaa. Mutta olen kyllä alkanut suosia kasvisruokia kiihtyvästi ja alkanut tottua siihen. Ilmaston kannalta määrät ratkaisevat.

Pitäisikö valtion tehdä jotain ruokavaliolle? Aihe on aika lailla tabu. Mutta voi toki kysyä, miksi pidämme luonnollisena päästöjen mukaan verottamista liikenteessä, lämmössä ja sähkössä, mutta emme ruoassa? Olisiko arvioituun hiilijalanjälkeen perustuva ruokavero kuolinisku suomalaiselle eläintaloudelle? Ei välttämättä. Uskon, että suomalainen liha, maito ja muna pärjäisi kuljetusten ja kasvatustapojen avulla hiililaskennassa varsin hyvin brasilialaiseen verrattuna. Samasta syystähän hiiliperusteinen lämmityspolttoaineiden vero suosii kotimaista biomassaa tuontihiileen nähden tai fossiilisen bensiinin vero suosii kotimaista biokaasua.

Metsänielut mietittävä tarkkaan

Suomessa IPCC:n raportti tuotti ennennäkemättömän voimakasta keskustelua erityisesti metsänieluista. Hyvä niin. Huikeaa ja innostavaa, että aletaan laajemmin ajatella sitä, että metsäisissä maissa puuhun sidonta on keskeinen osa hiilitasetta. Tähän verrattuna IPCC:n raportti tarkastelee nieluihin liittyviä vaihtoehtoisia skenaarioita yllättävän vähän.

Vaikeita kysymyksiä, joihin pitää etsiä vastauksia Suomessa lähikuukausina. Puhtaiden ratkaisuiden ja biotalouden ministeriryhmässä sovimme pari viikkoa selvityksestä, jossa arvioidaan tarpeellisen nielupolitiikan polku siten, että nettopäästömme laskevat 85-90 prosenttia vuoteen 2050 mennessä.

Palaan omalta osalta nieluihin ja muiden Suomessa ja Euroopassa tarvittaviin poliittisiin päätöksiin lähikuukausina. Kokoomuksessa hyväksyimme eduskuntaryhmän perusteellisen käsittelyn tuloksena lähtökohdat ilmastolinjauksillemme elokuussa. Niitä jalostetaan parhaillaan ja täydennetty versio käsitellään puoluehallituksessa joulukuussa. Tervetuloa siihen työhön jos kiinnostaa!

p.s. Ja jos vielä epäilee itse ilmastonmuutosta, niin lämpeneminen alkaa kyllä olla ”taivaan tosi”. Tutkijapaneeli päätyy erittäin korkealla luottamustasolla tulokseen, että vuosien 2006-2015 lämpötila oli lähes asteen lämpimämpi kuin vuosina 1850-1900 eikä tuo ollut vain hetkellinen poikkeama.

Turvapaikanhaun ulkorajakeskukset tie ulos EU:n umpisolmusta?

/0 Comments/in , /by

Olin toissailtana puheenjohtajana Euroopan kansanpuolue EPP:n sisäministereiden illallisella. Yritimme löytää tietä yhteiseen ratkaisuun turvapaikan hakemisen uudistamisessa. Ääripäinä pöydässä maahanmuuttokomissaari Dimitris Avramopoulos ja Unkarin sisäministeri Sandor Pinter.

Koitin omalta osalta testata onko mitään ratkaisumallia, josta olisimme suurin piirtein samaa mieltä. Olimme lopulta yhtä mieltä siitä, että turvapaikanhaku pitäisi keskittää EU:n ulkorajojen yhteyteen perustettaviin yhteisiin turvapaikan hakukeskuksiin. Pitkällä aikavälillä painopiste olisi parasta siirtää suoraan pakolaisleireiltä valittaviin pakolaisiin, mutta EU:n yhteiset hakukeskukset ulkorajoilla voisivat olla ainakin välivaiheen ratkaisu ja ainakin askel oikeudenmukaisempaan ja vähemmän pelkoa Euroopassa ruokkivaan menetelmään.

EU:n yhteisissä ulkorajakeskuksissa on kolme haastetta. Ensinnäkin on vaikea nähdä, että niissä tehtäisiin päätöksiä kaikkien jäsenmaiden turvapaikansaajista niin, että noudatetaan kyseisen ulkorajamaan omia turvapaikkakriteereitä. Toimivalta turvapaikkapäätöksistä pitäisi antaa selkeästi Euroopan turvapaikkavirasto EASO:lle.

Turvapaikkakriteerit ja menettelyt eivät periaatteessa nytkään eroa jäsenmaiden välillä merkittävästi. Direktiivit sekä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ja EU-tuomioistuimen tuomiot säätelevät niitä melko tarkkaan. Kansallisista yksityiskohdista ei saisi tehdä kynnyskysymystä, kun yhteinen hallittu menettely olisi kaikille nykyistä parempi.

Toinen vielä vaikeampi haaste on, että mihin ulkorajakeskuksessa turvapaikan saavat ohjataan. Nyt ollaan koko viimeisen viiden vuoden kiistelyn ytimessä. Kärjistetysti voi sanoa, että Kreikka ja Italia syyttävät muita siitä, ettemme me ota kohtuullista osaa heille Välimeren yli tulevista turvapaikanhakijoista ja me syytämme heitä siitä, että rikkovat sääntöjä antamalla monien hakijoiden jatkaa seuraaviin maihin rekisteröimättä heitä hakijoiksi maihinnousuvaltiossa.

Ulkorajakeskuksissa tapahtuvan turvapaikkavalinnan kohdalla pitäisi uskaltaa nähdä ratkaiseva ero. Tässä emme jakaisi jäsenmaihin hakijoita, joista merkittävä osa voi saada kielteisen päätöksen ja jäsenmaalle jää vaikeus heitä palauttaa. Sen sijaan jakaisimme vastuuta vainoa paenneista turvapaikkaan oikeutetuista. Väitän, että heidän määränsä ei ole pelkojen syy, vaan hallitsemattoman tuntuinen hakijoiden liikkuminen ja tieto, että moni ei täytä pakolaisen kriteereitä, mutta heitä ei pystytä palauttamaan. Riittääkö meillä poliittista johtajuutta valita ripaus yhteisvastuuta turvapaikkaan aidosti oikeutetuista silloin, kun ensimmäinen ulkorajavaltio joutuisi muutoin yksin majoittamaan kohtuuttoman paenneiden määrän? Jos vastaamme tähänkin kielteisesti, en näe mahdollisuutta luoda Euroopan yhteistä, kriisin kestävää turvapaikkajärjestelmää.

Kolmas haaste koskee sitä, mitä ulkorajakeskuksissa tehtäisiin heille, joiden osalta turvapaikan kriteerit eivät täyty. Turvapaikkajärjestelmän korjaamisen keskeinen edellytys on, että he eivät voi ilman oleskelulupaa siirtyä EU:n alueelle. Palautukset pitää pystyä hoitamaan. Eilisessä neuvostossa käsittelimme paluudirektiivin muutoksia, jotka tehostaisivat menettelyjä. Toivottavasti saamme ne vielä tänä talvena läpi.

Eilisessä sisäministereiden neuvostossa konkreettisena pääasiana oli komission ehdotus perustaa 10 000 hengen yhteinen raja- ja merivartiosto. 6 miljardin euron yhteinen rakenne on tarpeeseen nähden kohtuuttoman massiivinen, mutta ehkä komissio on tietoisesti jättänyt neuvotteluvaraa yliampuvalla mittaluokalla.

Mittaluokkaa olennaisempaa on minusta se, mihin ongelmaan Frontexin moninkertaistaminen todella vastaa. Välimeren ongelma ei tällä hetkellä niinkään ole rajavartiovoimien puute. Veneet kyllä tavoitetaan pääsääntöisesti jo merellä. Jos halutaan perustaa massiivinen rajavartiojoukko, jotta voidaan sanoa, että tällä me ratkaisemme ongelmat vaikkei niin tapahdukaan, se on väärin ja vaarallista peliä eurooppalaisten luottamuksella.

Mutta jos EU:n rajavartiostosta kehkeytyisi ydin sille, että erityisen paineen alle osuvalle ulkorajalle perustettaisiin EU:n toimesta turvapaikanhaun ulkorajakeskukset ja alettaisiin EU:n toimesta hoitaa hakukäsittelyä, silloin tässä voi olla avain ratkaisevaan siirtoon.

Komission ehdotuksessa on jo piirteitä tästä, mutta ulkorajakeskusten perustamiseen ja pyörittämiseen liittyvä rooli on sivuosassa. Sitä ja palautusten tehostamiseen liittyvää kyvykkyyttä pitää ehdotuksen painopisteissä vahvistaa niin resurssien jaon kuin toimivallan osalta. Mietimme ensi viikolla tarkemmin Suomen kantaa ehdotukseen ja koitamme pitkän ulkorajan valtiona ottaa kokoamme isomman äänen asian jatkokäsittelyssä.

Mykkänen ja Häkkänen: Tyttöjen sukuelinten silpominen on törkeä pahoinpitely

/0 Comments/in , /by

Tyttöjen sukuelinten silpomisen vastaista ennaltaehkäisevää ja neuvovaa työtä on tehty Suomessa jo lähes 20 vuotta. Silti viime vuonna Fenix ry:n tekemän selvityksen mukaan Suomessa ei ollut ainuttakaan tapausta, jossa uhri tai joku toinen henkilö olisi tehnyt rikosilmoituksen tyttöjen silpomisesta. Ei, vaikka samaan aikaan tutkimuksessa tuotiin esiin suomalaisia naisia ja tyttöjä, joiden sukuelimet oli silvottu vanhempien kotimaassa ja viitteitä teoista oli myös Suomessa. Tilanne ei ole vuodessa muuttunut. Tähän on tultava muutos.

Tarvitsemme tehokkaampia toimia. Yksi keskeinen tavoite on varmistaa ammattihenkilöstön osaaminen ja säädettyjen toimivaltuuksien käyttäminen. Terveydenhuollossa ja lastensuojelussa on otettava silpominen puheeksi entistä herkemmin ja ilmoitettava siitä muille viranomaisille. Silpomisista ilmoittaminen ei ole eikä saa olla vapaaehtoista tai harkinnanvaraista, vaan aina ammattilaista velvoittavaa.

Aiheesta näyttää liikkuvan myös väärää tietoa. Silpomisen rangaistavuudesta ei saa vallita minkäänlaista epäselvyyttä: silpominen ja sen valmistelu, yritys ja jopa avunanto on jo nykyisen lainsäädännön mukaan rangaistavaa. Tyttöjen sukuelinten silpominen on Suomessa rangaistavaa törkeänä pahoinpitelynä, ja törkeästä pahoinpitelystä voidaan tuomita jopa 10 vuoden rangaistus. Näin on myös siinä tapauksessa, että teko toteutetaan Suomen ulkopuolella. Pahoinpitelyjen on edettävä syytteistä tuomioihin asti. Pahoinpitely kodin seinien sisälläkin on aina virallisen syytteen alainen rikos.

Tyttöjen sukupuolielinten silpomisen ehkäisy edellyttää tiedon levittämistä siitä, että kyseessä on rangaistava teko. Tarvitaan myös tiivistä yhteistyötä vanhempien kanssa. On tärkeää katkaista vanha ja haitallinen uskomus, jonka mukaan tyttöjen sukupuolielinten silpominen olisi perheen velvollisuus ja tytön maineen ja tulevaisuuden kannalta tärkeää. Jotta tieto leviää, niiden yhteisöjen vaikuttajat, joissa silpomista tapahtuu, ovat keskeisessä asemassa.

Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) on käynnistänyt valmistelun, jossa laaditaan uusi naisten ja tyttöjen sukuelinten silpomisen estämisen toimintaohjelma. Edellinen ohjelma oli voimassa 2012–2016. STM kehittää myös koulutusta, jotta ammattilaiset oppivat työssään ottamaan silpomisen puheeksi ja ovat tietoisia heitä koskevista ilmoitusvelvollisuuksista.

Se, että silpomiseen ei puututa riittävästi, heijastelee laajemminkin yhteiskunnassa vallitsevaa asennetta perheväkivaltaan. Kynnys puuttua perheenjäsenen toiseen kohdistamaan fyysiseen, seksuaaliseen tai psyykkiseen väkivaltaan tai sen uhkaan on korkea. Tarvitsemme asennemuutosta. Mitään perheen seinän sisällä tapahtuvaa pahoinpitelyä ei saa katsoa läpi sormien.

Tänään kansainvälisenä tyttöjen oikeuksien päivänä vetoamme, että jokainen veisi tietoa eteenpäin omissa yhteisöissään siitä, että tyttöjen sukuelinten silpominen on jo nyt törkeä pahoinpitely ja siihen syyllistyneet tulee saada vastuuseen teoistaan. Syyllisten saaminen vastuuseen edellyttää havaittujen tekojen ilmoittamista poliisille. Näiden tekojen ennaltaehkäisyyn tarvitaan tekojen rangaistavuutta koskevan tiedon lisäämistä, johon voimme yhdessä osallistua.

Kai Mykkänen, sisäministeri @KaiMykkanen
Antti Häkkänen, oikeusministeri @anttihakkanen

Korjattu aselakiesitys tänään eduskuntaan

/0 Comments/in , /by

Tänään annoimme eduskunnalle hallituksen esityksen ampuma-aselaista. Saimme kesällä paljon lausuntopalautetta ja yhteydenottoja silloisesta luonnoksesta. Lakiesitykseen tehtiin niiden perusteella paljon muutoksia. Pohjana on jo aiemmin hyväksytty Euroopan unionin yhteinen asedirektiivi. Sen suoria määräyksiä emme voi ohittaa, mutta kansallisen lain valmistelussa olemme pitkän työn tuloksena löytäneet suomalaisen aseharrastuksen ja asiallisen aseiden käytön kannalta kohtuulliset ratkaisut lähes joka tilanteeseen. Näin uskaltaisin tämän päivän version myötä väittää.

Suomelle oli jo direktiiviä neuvoteltaessa tärkeää varmistaa eurooppalaisittain harvinaisen laajan ampumaurheilun, metsästyksen sekä reserviläistoiminnan edellytykset. Olen pitänyt näitä myös omina tavoitteinani valmistelun edetessä. Uskon, että nyt muutettu esitys on näiden tavoitteiden mukainen ja siihen voidaan harrastajapiireissä olla tyytyväisiä.

Mikä tänään on toisin kuin kesän versiossa?

Ensinnäkin. Olemme löytäneet tavan muotoilla laki siten, että ennen vuoden 2017 kesäkuuta (direktiivin voimaantulo) hankitut aseluvat ovat myös uuden lain aikana sellaisenaan voimassa ja tämä koskee myös noihin aselupiin laillisesti kuuluvia isoja latauslaitteita. Päähuoli eli pelko pitkien lippaiden kiellosta ratkeaa useimmilla harrastajilla jo tätä kautta.

Toiseksi. Laajensimme pitkällä lippaalla käytettävän puoliautomaattikiväärin saamisen kriteereitä jo lausuntokierrokselle lähetetyssä versiossa. Sanamuodot jättivät lausuntopalautteen perusteella kuitenkin epäselvyyksiä, joten tarkensimme esitystä edelleen näiltä osin. Nyt esityksessä puhutaan yksiselitteisesti sijoituskelpoisista. Samassa yhteydessä esityksen perusteluista poistettiin reserviläispoikkeuksen osalta maininnat yläikärajoista, joilla viitattiin nykyiseen asevelvollisuuslakiin. Puolustusvoimat voi nyt halutessaan puoltaa myös yli 60 vuotiaan hakemusta isolla latauslaitteella varustettuun reserviläiskivääriin. Lisäksi esitystä muutettiin siltä osin, että reserviläispoikkeuksen alaista aktiivisuuden osoittamista voi osittain korvata Maanpuolustuskoulutusyhdistyksessä tapahtuvan harjoittelun ja MPK:n ampumakokeen lisäksi muulla reserviläistoiminnalla, esim. reserviläisjärjestössä tapahtuvalla harjoittelulla. Myös lyhyellä lippaalla tehty harjoittelu riittää pitkän lippaan aseen hakemuksen aktiivisuuden osoituksessa.

Kolmas merkittävä muutos liittyy niin sanottuihin “yksinäisiin” pitkiin lippaisiin. Tänään annetussa esityksessä isokokoisten latauslaitteiden luvanvaraisuus ei koske toimintakelvottomia laitteita, eikä latauslaitteita, jotka on valmistettu sarjatuliasemalliin, jonka valmistus on alkanut ennen vuotta 1946. Näin suuri osa muisto- ja koriste-esineistä jäisi sääntelyn ulkopuolelle. Esimerkiksi Puolustusvoimien varastostaan myymiä Suomi-konepistoolin rumpu- ja tankolippaita ei jatkossakaan lasketa luvanvaraisiksi lippaiksi, ja niitä voi säilyttää kotonaan vapaasti.

Neljäs iso muutos liittyy yhteisölupiin, joista saimme vielä syyskuussa lisätietoa muiden maiden soveltamiskäytännöistä. Nyt esitykseen on sisällytetty mahdollisuus yhteisöille saada aselupia B-lupien lisäksi myös A-luokan eli pitkän lippaan kanssa käytettäväksi tuleviin aseisiin ampumaurheilukoulutustarkoitukseen, kuten sovellettuun reserviläisammuntaan (SRA). Reserviläispoikkeus on direktiivissä rajattu luonnollisiin henkilöihin, mutta reserviläisjärjestöt voivat siis hakea uusia A-luokan lupia ampumaurheiluperusteella, kuten tähänkin asti.

Myös ampumaurheilijat voivat saada yksilöinä luvan itselataaviin kertatuliaseisiin isoilla latauslaitteilla ja erityisen lyhyisiin puoliautomaattisiin aseisiin.

Muihin erityisen vaarallisiin aseisiin kuten räjähteisiin ja sarjatuliaseesta muutettuihin aseisiin ei lupia näillä harrastusperusteilla myönnettäisi. Jo tällä hetkellä kyseiset aseet ovat olleet pääosin kiellettyjä eikä niitä harrastajien mukaan käytetä ampumaurheilu- ja reserviläistoiminnassa. Nykyiset, poikkeuksellisesti myönnetyt luvat säilyisivät kuitenkin näiltäkin osin voimassa.

Lisäksi teimme suuren joukon muita pienempiä, mutta harrastajien kannalta merkittäviä muutoksia. Esimerkiksi aseen lainaamisen ilmoitusvelvollisuus koskisi jatkossa vain yli 30 päivän laina-aikoja, ei yli 10 päivän. Harrastuksen osoittaminen 5 vuoden välein koskisi vain uusia lupia ja menettelyn keveys on perusteluissa varmistettu: esimerkiksi metsästäjällä metsästyskortin voimassaolo riittää. Lisäksi sekä harrastuksen osoittaminen että ilmoitusvelvollisuus otettaisiin käyttöön vasta, kun asetietojärjestelmä saadaan käyttöön, jolloin ilmoitus on harrastajille mahdollisimman helposti toteutettava. Keräilyaseisiin ei aseteta automaattista ampumakieltoa vaan säädökset jätetään näiltä osin muuttumattomaksi eli kiellosta päätetään tapauskohtaisesti.

Lausunnolle lähteneessä versiossa oli lisäksi muutoksia, joilla kertatulta ampuville puoliautomaattiaseille pitkällä lippaalla asetettiin vastaavat rajoitukset kuin käsiaseille. Nyt nämä pykälät on muutettu vastaamaan kertatulta ampuvien puoliautomaattiaseiden rajoituksia lyhyellä lippaalla. Näin ollen A-luokan aseeseen reserviläispoikkeusperusteella voi saada luvan 18-vuotiaasta lähtien (ikäraja laskettu 20 vuodesta), aktiivisuutta vaaditaan 12 kk, ei 24 kk ajan ennen luvan myöntämistä ja lupa myönnetään toistaiseksi voimassaolevaksi eikä viideksi vuodeksi määräaikaisena.

Jo lausunnoille lähteneessä versiossa löydettiin myös paljon hyvää ja näiden osalta esitys säilyi entisellään. Reserviläistoiminta mainitaan uutena harrastusperusteena lain perusteissa B-lupia haettaessa, MPK:n sotilaallisten valmiuksien koulutuksessa (ns. sotva-koulutus) voidaan jatkossa antaa myös aseellista koulutusta ja esimerkiksi lyhyiden aseiden määritelmä yhtenäistettiin eurooppalaisten standardien mukaiseksi. Pitkän lippaan luvissa aidosti aktiivinen reserviläisharrastus muodostuu uutena kuviona keskeiseksi väyläksi. Kokonaisuutena uskon, että laki saattaa jopa vahvistaa reserviläisharrastuksen vetovoimaa ja alalla aktiivista isänmaallista työtä tekevien järjestöjen asemaa.

Kiitän erityisesti reserviläis- ja ampumaurheilujärjestöjä rakentavasta dialogista viimeisen puolen vuoden ajan. Nyt viimeistely ja varsinainen lain säätäminen siirtyvät eduskuntaan.

Mielipiteenilmaisun vapaus ja vastuu

/0 Comments/in , /by

Mielenosoittamisen, vihapuheen ja jopa väkivaltaisen käyttäytymisen raja-aidat ovat tuntuneet viime kuukausina heiluneen eräissä Euroopan maissa näkyvästi. Ilmiö on huolestuttava. Tervettä on, että huolta esiintyy myös kansalaisyhteiskunnassa. Esimerkikkinä mainittakoon Uuninpankkopojan blogi ja sen pohjalta minulle tehdyt vetoomukset.

Väkivaltaan ja laittomiin uhkauksiin mielenosoittamisen varjolla on oltava nollatoleranssi. Ennalta ehkäisevät kiinniotot ja vastaavat on tehtävä suhteessa neutraaliin uhka-arvioon – mitään ryhmää säästämättä tai suosimatta. Samalla on oltava tarkka mielipiteen ilmaisun vapauden suhteen. Muutoin uhraamme omat arvomme, lisäämme ääriainesten ulkopuolisuuden tunnetta ja madallamme kynnystä astua rikosten puolelle.

Suomessa vallitsee sananvapaus ja oikeus mielipiteen ilmaisuun, jotka ovat ehdottoman kiinnipitämisen arvoisia asioita. Yhteiskunnassamme voidaan käydä avointa keskustelua ja esittää julkista kritiikkiä – myös vallankäytöstä. Demokraattisena yhteiskuntana meillä on lisäksi monia mahdollisuuksia vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon. Perinteisten tapojen, kuten vaaleihin osallistumisen ja äänestämisen lisäksi, osa kansasta osallistuu vaikuttamiseen myös mielenilmausten ja erilaisten protestien muodossa. Tämä on osaltaan myös merkki aktiivisesta kansalaisyhteiskunnasta.

Samaan aikaan yhden henkilön tai ryhmän mielipiteen ilmaisu ei saa vaarantaa muiden turvallisuutta tai perusoikeuksia, kuten henkilökohtaista vapautta ja koskemattomuutta tai yksityiselämän suojaa. Siksi kunnianloukkauksista, yksityisten tietojen levittämisestä, väkivaltaan yllyttämisestä tai vaikkapa kansalaistottelemattomuudesta seuraa sanktioita.

Sunnuntaina 18.8. järjestettiin Turussa sekä uusnatsijärjestöjen mielenosoituksia että niiden vastaisia, antifasistisia mielenilmauksia. Jälkeenpäin on esitetty ihmettelyjä ja kysymyksiä siitä, miksi äärioikeiston kokouspaikaksi sallittiin oikeusvaltion kannalta niin keskeinen sijainti, miksi erityisen väkivaltaisia äärioikeistoon kuuluneita henkilöitä ei otettu etukäteen kiinni, miksi oikeusvaltion periaatteita kyseenalaistavia puheita sallittiin ja miksi uusnatsijärjestöjen mielenosoituksille annettiin ylipäätään lupa.

On totta, että poliisilla on oikeus muun muassa päättää mielenosoitusten järjestämispaikasta ja estää henkilöitä, jotka selkeästi voisivat aiheuttaa vakavia järjestyshäiriöitä, osallistumasta mielenilmauksiin. Kynnys näille toimille on kuitenkin pidettävä erittäin korkeana, jottei turvaamistoimista tule hiljentämistoimia.

Olen monien muiden tavoin seurannut huolestuneena äärioikeiston nousua Euroopassa. Tällä perusteella emme kuitenkaan Suomessa saa edistää muualla maailmassa yleistynyttä ilmiötä  sananvapauden ja demokratian rajoittamisesta.

Poliisin tehtävä on turvata myös kaikkien kansalaisten perustuslain mukaiset oikeudet ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä, järjestää kokouksia ja mielenosoituksia sekä pyrkiä muutenkin omalta osaltaan edistämään yksilön mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan ja vaikuttaa itseään koskevaan päätöksentekoon.

Siksi, niin kauan kuin järjestöä ei ole tuomioistuimen päätöksellä määritelty laittomaksi, ei kokoontumisia voida kieltää. Siksi mielenosoitusten pitopaikan ja kulkueiden reittien rajoitusten täytyy perustua kokonaisturvallisuus- ja tilannearvioon, ei esimerkiksi paikan symboliseen merkitykseen. Siksi rikoksen tunnusmerkistön täyttäviä puheita ei voida etukäteen sensuroida, vaan niistä rangaistaan jälkikäteen. Ja siksi poliisin kiinniottojen ja joukkoliikennetarkistusten täytyy perustua perusteltuihin epäilyihin tai ennakko- ja tiedustelutietoihin, ei mielenosoittajien mielipiteisiin tai “mutuun”.

Ennaltaehkäiseviin kiinniottoihin ei vaikuta itse järjestö, vaan järjestössä toimivien henkilöiden taustojen ja aiemman käyttäytymisen perusteella tehty turvallisuusarvio. Tällä kertaa vakavimmat epäilyt sattuivat kohdistumaan yksittäisiin antifasististen piirissä toimiviin henkilöihin.

Suomeen pakenevat töihin

/0 Comments/in , /by

Edellisten viiden vuoden aikana työn perässä Suomeen muuttaneista 90 prosenttia on edelleen töissä – siis selvästi useampi kuin kaikista Suomen työikäisistä. Vainon takia turvapaikan saaneiden kohdalla tilanne on toinen.

OECD kokoaa viime viikolla julkaistussa raportissaan kiinnostavia havaintoja, joita ei pidä puolustelemalla sivuuttaa vaan tarttua syihin. Suomessa kotouttaminen painottuu liikaa siihen, että ensin opetellaan suomen kieltä, sitten hankitaan ammattipätevyyden tuottava koulutus ja vasta sitten mennään töihin. Muutaman vuoden takaisen aineiston mukaan 40 prosenttia tulijoille laadittavista kotoutumissuunnitelmista sisältää vain kieliopintoja.

Hyvä, jos opitaan edes se kieli. Vai opitaanko? Vuotta 2016 koskevan analyysin mukaan neljä viidestä ei suomen kurssien päättyessä saavuta tavoiteltua kielitaitoa, joka on vaatimuksena ammattikoulutukseen siirtymisessä. Kielitaitovaatimusta on osin höllennetty, minkä johdosta suurin osa siirtyy koto-koulutuksesta ammatilliseen koulutukseen, vaikka menestyminen kielitaidon puutteen vuoksi on hyvin vaikeaa. Vain kaksi sadasta siirtyy suoraan työelämään, vaikka kielitaito voisi riittää useissa työtehtävissä.

Liian moni myös ajautuu jäämään kotiin. Suomeen paenneita ja heidän kanssaan työskenteleviä jututtaessa viesti on yleensä, että varsin harva tullessaan arvelee voivansa elää Suomessa tukien varassa pitkään – tai edes sitä haluaa. Tuet tulevat yllätyksenä. Silti hyvää tarkoittava asumisperusteinen sosiaaliturva yhdistettynä työnhakuvelvoitetta katkovaan kokoutumiskoulutusten sarjaan saattaa välillä kotouttaa työttömäksi. Se on karhunpalvelus Suomelle ja Suomeen paenneille.

Erityinen haaste koskee naisia kulttuureista, joissa naisten työssäkäynti kodin ulkopuolella ei ole yleistä. Vanhempainrahat ja pitkät kotihoidontukijaksot kannustavat naisia ja heidän lapsiaan pysymään pitkään kotona. Nämä lapset tarvitsisivat varhaiskasvatusta muiden lasten seurassa enemmän kuin kukaan muu.

Hallitus on työministeri Jari Lindströmin johdolla tarttunut kotouttamisen pulmiin oikeansuuntaisesti. Esimerkkinä voi mainita ns. SIB-hankkeen, jossa yksityinen palveluntarjoaja hoitaa kotoutumispalveluita ja ohjaa henkilöitä työelämään ja valtio maksaa palveluntarjoajalle vain tulosten perusteella.

Valitettavasti keskustelut monen kotoutumisen piirissä työskentelevän kanssa tuovat esiin myös järjestelmämme huonoja puolia. Koto-koulutuksilla on oma arvonsa, mutta koulutukseen osallistuminen ei saisi johtaa tilanteisiin, joissa henkilö sen perusteella kieltäytyy työstä. Työ olisi parasta kotoutumista ja kielen harjoittelua.

Nyt on loppukirin aika tämän hallituksen osalta. Uskon, että yhdessä Lindströmin kanssa voimme vielä sujuvoittaa töihin ohjaamista tämän vaalikauden aikana. Ruotsi ja Tanska ovat työskennelleet pitkään paljon suurempien turvapaikan saaneiden määrien parissa. Tanska on korostanut nopean työllistymisen ensisijaisuutta jo pitkään. Ruotsissa mennään myös tähän suuntaan.

Muutos vaatii toki myös työnantajilta ja työyhteisöiltä sitä, että on normaalia, etteivät kaikki työpaikalla osaa kunnolla suomea – ainakaan aluksi. Tarvitsemme ensi vuosikymmenellä kymmeniä tuhansia työperäisiä maahanmuuttajia, jotta eläkkeet ja terveyspalvelut pystytään maksamaan ilman veronkorotuksia.

Kai Mykkänen
Sisäministeri

Askel osaamisen, työn ja päästöttömyyden suuntaan – turvallisuutta unohtamatta

/0 Comments/in , /by

Kaksi vuorokautta Kesärannassa on ohi ja Suomen valtiolla hallituksen budjettiesitys ensi vuodelle valmis. Demokratia on monikärkistä sähläämistä, mutta isossa kuvassa riihen punainen lanka osoittaa oikeaan suuntaan.

Kannustetaan töihin ja yrittämiseen, ei saastuttamiseen

Pienituloisten tuloverotusta kevennetään ja vastaavasti haittaveroja korotetaan – molempia 100 miljoonalla eurolla. Kompromississa kevennyksistä osa menee etuuksien veroihin ja korotuksista osa alkoholiin sekä limsoihin. Mutta pääosa kevennyksistä menee työn verotukseen ja noin 40 miljoonalla isketään nimenomaan hiilipäästöihin. Jälkimmäisestä periaatteellisesti tärkeä on, että nyt uskalletaan nostaa myös veroa turpeen polttoon, joka on pitkään ollut vapaamatkustaja polttoaineiden päästöveroissa. Tästä linjasimme Kokoomuksessa viikko sitten.

Muiden kuin fossiiliautojen valitsemista autokaupassa helpotetaan jatkamalla nollapäästöisten autoveron keventämistä ja osoittamalla 6 miljoonaa euroa sähköllä, kaasulla ja etanolilla kulkevien autojen hankintatukiin.

Yrittäjältä poistuu yksi este työllistää omaisiaan, kun heidät lasketaan jatkossa palkansaajan ansioturvaan irtisanomistilanteissa. Osaajien start-up yrityksiin palkkaamisen kannalta tärkeä osakkeiden käyttäminen palkkana tehdään verotuksessa edullisemmaksi. Piensijoittajien osakesäästötilillä kannustetaan siirtämään euroja käyttötileiltä kansankapitalismiin tavoitteena, että suurin osa suomalaisista myös omistaisi suomalaisia yrityksiä suoraan.

Pääsimme viimein sopuun jo kehysriihessä pitkään väännetystä mallista, jolla yksi keskeinen työttömien lannistusloukku poistuu: jatkossa työttömyystuella osittaiselle palkkatyölle siirtyvän saama työttömyystuki sovitellaan aina samassa kuussa kuin palkkakin maksetaan ja sitä edeltävinä kuukausina ei tarvitse pelätä tukien keskeytymistä. Tämä byrokratialoukku on saanut syystä huonon maineen ja ehkäissyt tehokkaasti osa-aikaisiin tai alle kahden viikon kokoaikaisiin keikkaduuneihin tarttumista työttömien parissa.

Suomeen tulo sujuvaksi töihin muuttaville

Sovimme tekevämme tarvittavat muutokset, että työperäisen oleskeluluvan jono puristetaan 2 kuukauteen nykyisestä 8 kuukaudesta ensi vuoden loppuun mennessä. Osana sujuvoittamista saatavuusharkinta kohdennetaan ensimmäiseen Suomessa solmittavaan työsuhteeseen. Toivottavasti samalla vähennetään hyväksikäytön riskiä vahvistamalla Suomessa jo työskentelevän ulkomaalaisen tasavertaista asemaa laillisilla työmarkkinoilla, kun hän ei ole yksinomaan yhden työnantajan ja työtehtävän varassa.

Selkeytimme linjaustamme myös humanitäärisen maahanmuuton osalta. Pyrimme siihen, että turvaa tarjotaan suoraan kriisialueilla ja sieltä käsin turvaan hakeville rajojen yli tapahtuvan turvapaikan haun sijaan. Linjasimme, että hallitus varautuu myös tarkastelemaan pakolaiskiintiön kokoa uudelleen, mikäli EU:ssa pystytään toimeenpanemaan toimia, joilla turvan hakua siirretään yhteisiin keskuksiin.

Hädän alta Suomeen tulevien kotouttamisessa sovimme muutoksista, joilla työnhaku- ja vastaanottovelvoite on nykyistä aukottomammin voimassa ensimmäisestä päivästä lähtien. Uskon vahvasti, että useimmille tulijoille nopea työllistyminen on tärkeintä kotoutumista. Pitää visusti välttää tilanne, että työnhakuvelvollisuus katkeaa tarpeettoman pitkillä kotouttamiskoulutuksen jaksoilla. Kotoutetaan töihin, ei työttömäksi.

Itämeri kuntoon

Hellekesä auttoi siinä, että Itämeren ravinnekuorman vähentämiseen saatiin käynnistettyä kolmivuotinen 45 miljoonan euron hanke. Tästä lapioidaan erityisesti ensiapuna kipsiä ja kalkkia riskipeltoihin sitomaan ravinnevalumaa pikaisesti. Erityisen tärkeänä pidän kuitenkin sitä, että samalla sovimme jouluun mennessä selvitettäväksi lain, jolla lannoitteen myyjät velvoitettaisiin myymään vuodessa tietty osuus ylijäämälannasta jalostettavia ravinteita. Tämä iskisi ravinneylijäämien kuumimpaan kohtaan eli lannan yliläjitykseen tavalla, joka ei ajaisi eläintiloja ahdinkoon vaan loisi heille uuden myytävän hyödykkeen.

Sovimme, että sekoitevelvoitteen vaihtoehtona selvitetään myös muut samaan maaliin pelaavat toimet sisältäen peltojen ravinnerajojen tarkistamisen. Yhteinen maali on, että maanviljelyn fosfori kiertäisi Suomen sisällä sen sijaan, että sitä ostetaan vuosittain ulkoa ja osa siitä valuu vesiin.

Turvallisuudessa paukkuja ennaltaehkäisyyn

Sovimme lisämäärärahasta, jolla voimme palkata noin 30 uutta lähiöpoliisia. Tarkoitukseni on käynnistää hanke, jossa panostamme uudella tavalla valittujen lähiöiden ennaltaehkäisevään työhön. Keskeistä on, että poliisi on alueella arkisesti läsnä ja tekee tiiviisti työtä yhdessä opettajien, lastensuojelun, nuorisotyöntekijöiden ja eri yhteisöjen kanssa. Tärkeimmät työvälineet näissä tehtävissä ovat korvat ja suu.

Lisäksi sovimme lisärahoituksesta, jolla varmistetaan poliisin palvelu vasteaikojen kannalta haasteellisilla pitkien välimatkojen alueilla.

Lopulta suomalaisten vaurauden ratkaisee osaaminen ja innovaatiot

Viiden vuoden tähtäimellä tärkein yksittäinen päätös oli varmaankin se, että puristimme kasaan toista sataa miljoonaa euroa uutta lisärahaa tuotekehitykseen, tutkimukseen ja nopeaan ammatilliseen koulutukseen. Tämä tehtiin samalla, kun valtion ensi vuoden alijäämää pystyttiin lopulta jopa laskemaan kuukauden takaisesta valtiovarainministeriön ennusteesta. Kokonaisuutena julkinen talous näyttää nyt kääntyvän ylijäämäiseksi 2020. Toki meidän on joka päivä tehtävä töitä sen eteen, että seuraava hallitus osaisi ja haluaisi lopettaa velkaantumisen myös valtion osalta ensi vaalikauden ensimmäisessä budjetissa. Nyt nousukauden harjalla sen täytyy olla mahdollista.

Asylum without uncontrollable border crossing?

/0 Comments/in , /by

An elephant has been in the room for a while now already. Everybody senses its breath, but nobody dares to say anything. This is how I would describe the atmosphere in the EU Justice and Home Affairs Council. However, the irritation towards the elephant has been rising lately. The willingness to face the elephant was one of the only things uniting different camps in the Council.

With the elephant, I refer to the paradox at the core of the current asylum system. It forces asylum seekers to cross the EU border illegally with the help of smugglers. Only then can they use their legal right to seek an asylum.

I am not blaming the people seeking refuge. I blame the system. Smugglers earned over 4 billion euros in 2015 alone according to some estimates. The role of the smugglers makes the whole phenomenon difficult to control and leads to thousands of people drowning in the Mediterranean.

The problem is the elephant, but still many are aiming next to it. This week Ministers from France and Germany called for an increase of 10 000 new workers for Frontex, The European Border and Coast Guard Agency. I have nothing against Frontex, on the contrary. However, bolstering Frontex will not stop illegal immigration if we do not change the very rules of asylum seeking.

At worst, we feed the wallets of the smugglers. Asylum-seekers will pack into weaker and fuller boats when they trust that Frontex will eventually save them and bring them to Europe. And of course they should be saved if they have been pushed into the situation that they end up in the ocean.

The elephant or Merkel?

The German government crisis and the harsh actions by the new Italian government have led to an unprecedented escalation of the European asylum discussion. This summer might turn out to be a point of discontinuity in asylum policy. If next weeks European Council cannot come up with a clear direction, Angela Merkel’s 13 year chancellorship might be at stake in early July. More importantly for the longer term, the era of EU without internal borders may come to an end – at least in its current form.

Unilateral solutions by the Member States would lead to a situation where states with external borders could face pressure and extortion from their neighbours in border control issues; Greece with Turkey, Italy with Tunisia and Libya, Spain with Morocco, Finland with Russia, Poland with Belarus, and Hungary with Serbia and Ukraine. I recommend strategic thinking on this topic in every EU country’s capital. We truly need a common EU solution.

The Commission’s answer so far has been a seven-part legislation package on a common European asylum system, which we went through in the Justice and Home Affairs Council a couple of weeks ago. At the core of the package is, on one hand, to require more responsibility from the country of first entry to block further movement into other EU states. On the other hand, the package attempts to create an automatism to help the country of first entry in situations of large scale influx of people – including automatic relocations to other Member States as an last resort option.

These proposals should be adopted with some changes. However, they do not provide for sufficient tools for the EU leaders to reach consensus next week. The only road to an agreement might be to search for “new type of glue” that would bring together the opposing camps which are, for a reason or another, unhappy about the compromise presented by the Commission and the Presidency. In my opinion, this new glue could be found by facing the elephant and taming it into a new system which would allow for protection for a considerable number of people, which would be more humane to the most vulnerable – and create much less chaos.

More security, less chaos

Facing reality is the start of wisdom. A good asylum system has to be based on these starting points:

  1. Refuge should be given to those who are in risk of personal persecution and are in a particularly
    vulnerable situation.
  2. Large differences in living standards, a generous residency-based social security and free entry
    to a country cannot coexist. The steep differences in living standards at the outer borders of Europe
    has remained a long-standing fact regardless of development cooperation.
  3. The number of people crossing the border in relation to the size of the receiving country inevitably
    turns into a target variable – if the amount of asylum-seekers increases.

The first principle is rather widely accepted. The logic of personal persecution is also the healthy core of our current asylum system, but providing protection to the most vulnerable, is not achieved very well. A person seeking refuge over state borders needs funds to pay smugglers and also to be in good enough physical shape to make the difficult travel.

The second principle is quite commonly accepted regardless of who you are talking to. Also in this case, the blame should not be put on the asylum-seekers. It is fully understandable to try to seek a better life. If everyone was to receive residency, Europe might see hundreds of millions of people arriving. In practise, integrating them all on the legal labour market in a sufficiently quick manner would be impossible. On my behalf, work-based immigration is welcomed in Europe. For that we have processes for work-related residence permits.

The third principle is something that should not to be said out loud. In reality every European country is worried of vast amounts of asylum-seekers pouring over their borders and is therefore trying to reach agreements with their neighbours to limit these streams. We are talking about preventing illegal border crossings here. In reality we simultaneously restrict people from using their legal right to seek refuge. Societies getting scared in face of large flows of asylum-seekers has united very different kinds of democracies in the last three years – from Italy to Sweden and Netherlands to Hungary.

In the light of the three aforementioned principles, the current model of cross-border asylum seeking is a poor one pretty much for everybody. The poorest and the most vulnerable don’t reach Europe as a rule. Smugglers benefit and thousands of people die en route. Illegal border crossing and criminal smuggling makes the process feel uncontrolled. As a result Europeans are willing to take less refugees in real need of help to Europe than they would if the mechanism would generate less fear.

Straight from camps

Rationally it would be more beneficial for everyone to move the emphasis from cross-border asylum seeking to refugees taken straight from refugee camps. Some countries are planning to establish processing centres outside of EU, others speak of deportation centres. Such whole new mechanisms would not necessarily be needed. We already have the system of quota refugees. For example Finland takes 750 and Sweden 5000 quota refugees this year. Overall, the EU takes nowadays approximately 25 000 quota refugees.

What if we were to bring in ten times more quota refugees in to EU, and at the same time restrict cross-border asylum seeking only to certain exceptions? This level of quarter of a million quota refugees would correspond to the annual influx of asylum-seekers in the early 2010’s. It would be less than a quarter of the people that arrived in 2015. All of them would be granted an asylum when chosen straight from refugee camps. This would compare to the current situation where only about half of the seekers are actually granted asylum. Most essentially, the influx of refugees would not cause disorder and we would avoid problem of trying to send back the people who were received a negative decision.

The package could include a common EU quota of refugees and a mechanism to fund the system together – at least in parts. Naturally, there will not be a consensus on this unless we simultaneously and substantially limit cross-border asylum seeking.

The current asylum system is based on the 1951 UN Refugee Convention. It has been further developed by the European Convention of Human Rights and by case law of the European Court of Human Rights. I have heard varying opinions on whether replacing cross-border asylum seeking with quota refugees would breach international treaties or their interpretations. I won’t act as a judge here, but it’s people who write and interpret these treaties. Therefore changing these is possible.

The origin of the 1951 convention was the refugee crisis following WWII and the attempt to handle the situation based on common rules. The system was not designed for widespread refuge seeking from outside of Europe. If in this current situation it would be better for all that Europe were to declare to increase ten-fold the amount of its quota refugees and to limit cross-border asylum seeking only to exceptions, we as people should be able to find proportionate ways to make this happen.

Kai Mykkänen
Minister of the Interior of Finland