Egyptissä eliitti ja kansa irti toisistaan

,

Takana 3 päivää suomalaisten energia-, jäte-, vesi-, it- ja oppimisratkaisuiden myyntiä Egyptissä. 20 suomalaisfirman joukossa ainakin kymmenkunta keissiä saatiin selvästi konkreettisesti tulille kohti kauppaa. Follow-up on haaste eikä tule yhdenkään firman kohdalla onnistumaan etänä, mutta painetaan päälle!

Hämmästyin siitä, kuinka hyvin koulutettua ja kansainvälistä Egyptin eliitti on – puhuttiin sitten ministereistä, ylimmistä virkamiehistä tai bisneksestä. Lähes kaikki onkin koulutettu Yhdysvalloissa. Olivat myös yllättävän avoimia, kansainvälisiä asioita seuraavia ja konkretiaan pyrkiviä.

Useimmilla ministereillä ja varaministereillä oli varsin monipuolinen kokemus. Kauppa- ja teollisuusministeri toimi pitkään PepsiCon Lähi-Idän johtajana. Apulaisopetusministeri on toiminut Oxfordissa proffana ja Saksassa biopolttoainetutkimuksessa. Diplomi-insinöörikoulutuksessa on enemmän nuoria naisia kuin Suomessa. Aamiaistapaamisella paikallisten bisnesnaisten kanssa oli vastassa todella vahvoja ja osaavia persoonallisuuksia.

Mutta, taidan tehdä ”suomalaisen virheen” jos vedän tästä liikaa johtopäätöksiä koko maan suhteen. Ammatillisesta koulutuksesta keskusteltaessa kuuli jotain siitä toisesta Egyptistä, jossa opiskelijat eivät osaa lukea. Minulle myös ihmeteltiin, että onko Suomessa tosiaan ammatillisen koulutuksen asema niin hyvä, että koulutuksen arvostus ei estä avioliiton solmimista… Eliitti on varsin länsimainen, mutta suurin osa pian 90 miljoonan ihmisen kansasta elää varsin köyhästi ja sisäänpäin.

Järjestimme erillisen koulutusalan seminaarin ja muutama koulutusviennin kauppa on jo saatu kotiinkin. Silti jouduin seminaarin avauksessani myöntämään, ettemme voi tarjota oikotietä suomalaisiin koulutustuloksiin. Kyse on yhtä paljon siitä miten insinööri puhuu teknikolle kuin siitä, mitä ammattioppilaitoksen sisällä tapahtuu. Vain tasavertaiseksi itsensä kokeva voi olla osa osaamisperusteista taloutta. Suomella meni kulttuurimurrokseen sisällissodan kuopista ainakin 50 vuotta. Ei kannata pettyä jos mahdollisuuksien tasa-arvo ei landaa Egyptiin viidessä vuodessa.

Railo näkyy politiikassa. Arabikevään aallossa Kairon liberaalit kaatoivat presidentti Mubarakin hallinnon, mutta kansa äänesti valtaan muslimiveljeskunnan, jonka linjaa koko eliitti pelästyi. Armeija otti vallan. Tällä hetkellä harva eliitissä tuntuu uskovan muuhun tapaan hallita tasapainoa kuin armeija takaajana.

image3

image1

image2

image2-1

***

Talousvaikeuksista huolimatta Egyptissä investoidaan miljardeja megahankkeisiin. Venäjällä tulin kyyniseksi erityistalousalueisiin, mutta tutustuminen Suezin vastaavaan teki optimistiksi. Johto näytti sisäistäneen, että hieno broshyyri ei ole mitään vaan homman nimi on nöyrä toimeenpano.

Olin aidosti yllättynyt kuinka kiinnostuneita meistä ollaan. Avauspäivänä suomalais-egyptiläisessä bisnesseminaarissa oli täysi sali, telkkariuutisissa on oltu monena päivänä, toissailtana kolme ministeriä matkusti luokseni päivälliselle. Ei tapahtuisi Suomessa, jos kollega Egyptistä tulisi käymään. Ja egyptiläisiä on kuitenkin 15-kertaa enemmän…

Kiinnostus kertoo toki siitä, että arabikevään varjo on karkottanut ulkomaiset turistit ja investoijat. Se taitaa näkyä siinäkin, että reilun 20 yrityksen porukassamme oli lähinnä pieniä suomalaisyrityksiä. Tarjoomamme oli sitäkin kiinnostavampi ja se myös näkyi vastaanotossa: isännät innostuivat selvästi metron mobiililipuista kun nykyisellään suuri osa lippuporteista on rikki ja aiheuttaa ruuhkaa. Viljelykelpoisen maan ja puhtaan veden puute taitaa näkyä siinä, että harvassa maassa viisi kenraalia ja puolustusteollisuuden ministeri keskustelisivat kiinnostuneina tunnin siitä, missä kokoluokassa ja millä yksikköhinnoilla voisimme kierrättää maatalouden jätevettä takaisin hedelmäpuiden kasteluun, mitä taas maksaisi jos mukana olisikin yhdyskuntajätevettä tai pystymmekö erottamaan myös teollisuusvesistä rikin pois. Harvassa maassa jäisi tosin sellaistakaan kuvaa, että armeija on toimintakykyisin investointeja infraan ja asumiseen tekevä yritys…

Aurinko paistaa Egyptissä lähes aina. Silti aurinkosähköä on paljon enemmän Saksassa ja jopa Suomessa. Kuusta katsottuna tämä jako näyttäisi hullunkuriselta, kuten toistelin alkujuontona aurinkoratkaisuja myydessämme. Fossiiliverojen vaikutuksen näkee siinä, että kun ne Egyptissä puuttuvat, niin omat aurinkopaneelit eivät kannata jos on vaan mahdollisuus ostaa sähkö verkosta. Mutta tämäkin on liikkeessä. Juuri tällä viikolla Egyptissä ratkottiin aurinkosähkön ja biokaasun syöttötariffia. Tiistaina EBRD:n maajohtaja oli vielä pessimisti. Torstaina parlamentin teollisuusvaliokunnan pj kertoi meille myönteisiä uutisia, että on taivuttu kansainvälisen oikeuden käyttöön sopimuksissa ja on sovittu takuuhintatasot, jotka vaikuttivat järkeenkäyviltä. Potentiaalia on niin paljon, että onnistuessaan aurinko-arabikevät pyykäisisi helposti alleen Egyptin virallisen tavoitteen 20% uusiutuvaa 2030 mennessä – sen ympäristöministerikin myönsi.

Eliitin pohjan laajentamiseen voisi auttaa yrittäjäkentän leventäminen. Suomen start-up buumi ja Slush tuli puheeksi EBRD:n kanssa, joka innostui heti, että haluaisivat päästä tällaista tekemään. Samoin innostui useampi yliopistovaikuttaja naisjohtajien tapaamisessa. Yllätyksekseni Slushin toimari Marianne Vikkula vastasi myös, että voisi hyvinkin kiinnostaa miettiä satelliitti-eventtiä jo työn alla olevan Itä-Afrikan lisäksi Kairoon. On täällä kuitenkin 20 miljoonaa ihmistä kaupungissa ja Afrikan toiseksi suurin talous. Loistavaa, jos tämä natsaisi!

Slush on muuten konsepti, jonka me voisimme Team Finland -toiminnassa nostaa selvästi keskeisemmälle sijalle. Se tunnetaan jo laajasti ja uutena tuttavuutenakin sen saa heti pitchattua uskottavasti, kun kertoo, että viitisen vuotta se ei ollut mitään ja viime vuonna keräsi 15 000 osallistujaa eli neljänneksen Suomen konferenssivieraista. Ja että sivu-eventeistä Tokiossa oli jo 4000, Shanghaissa 2000 ja niin edelleen. Tämä on juuri ajan pulssilla. Ja samalla suomalaisen start-up kentän vahvistamista & mitä onnistuneimmin kehityksen levittämistä maailmassa!