Ei pelottelulle, kyllä järkiratkaisuille

,

Suurta osaa näyttämöstä hallitsee kaksi mörköä. Yksi pelottelee maailmanlopulla ja vaatii meitä luopumaan elintasosta osoittaaksemme vastuuta. Toinen mörkö pelottelee maalaamalla ilmastotoimet uhrauksiksi, joita pienen Suomen ei kannata tehdä, koska emme ratkaise maailman menoa. Kummatkin ovat pahasti metsässä pessimismissään. Kumpikin näkee vain uhkat, kun tarpeellisen muutoksen voi nähdä investointina, jolla lämmitys ja liikenne muuttuu pidemmässä juoksussa pikemminkin halvemmaksi ja helpommaksi kuin kalliimmaksi ja vaikeammaksi.

Liikaa on myös puheenvuoroja, joiden mukaan mitään ei ole päästötalkoissa tehty eikä tulla kohtuukeinoin tekemäänkään. Tosiasiassa päästöissä on Suomessa jo tapahtunut myönteinen käänne. Jussi Halla-Ahon mielestä energiaverot ja päästömaksut vain näivettävät. Tosiasiassa niiden kiihdyttämänä sähköntuotanto on jo mullistunut, eikä sähkön veroton hinta ole siitä noussut. Tällä vuosikymmenellä sama voidaan tehdä lämmityksessä.

Herääminen ilmastovastuuseen on positiivinen voima. Ilmastoepätoivo taas kääntyy radikalismiksi ja turhaksi kahtiajakautumiseksi tässä järkiperäisesti hoidettavassa haasteessa.

Hallitus kokoontuu ilmastoriiheensä ensi viikon alussa. Toivon sieltä myönteisten mahdollisuuksien varaan rakentuvia ratkaisuja, joilla tartutaan niihin asioihin, joissa voidaan saada merkittäviä päästövähennyksiä ja tehdä muutos ilman pysyviä lisäkustannuksia tai elämäntapojen rajoittamista. Silloin katse suuntautuu ennen kaikkea siihen, miten autetaan öljylämmittäjiä, taloyhtiöitä ja kaukolämpöyhtiöitä pääsemään eroon nousevista laskuista korvaamalla polttaminen fiksummilla lämmöntuotannon tavoilla.

 

Sähkö hoidettu

Suomen kasvihuonekaasujen päästöistä kolme neljäsosaa syntyy energiaksi polttamisesta eli lähinnä sähkön ja lämmön tuotannosta ja ajoneuvojen liikuttamisesta. Kuinka moni olisi 10 vuotta sitten uskonut, että tuulivoimalla tuotetaan enemmän sähköä kuin kivihiilellä tai maakaasulla? Tai että tuulivoimaa rakennetaan ennätystahtia ilman valtion tukia ja pidetään kiistatta kannattavimpana sähköntuotannon muotona? Tällaiseksi tilanne kääntyi viime vuonna Suomessa. Kymmenessä vuodessa tuulivoimalla Suomessa tuotetun sähkön määrä on kaksikymmentäkertaistunut ja korvannut pelkkää sähköä tuottavat polttovoimalat lähes kokonaan.

Suomen sähköntuotannosta 82 % oli viime vuonna jo muuta kuin fossiilista tai turvetta. Biomassan osuus ei näyttäisi nykyisestä vajaasta viidenneksestä kohtuuttomasti nousevan sähköntuotannossa. Suuria sähköä tuottavia polttovoimaloita ei enää rakenneta, vaan sähkössä investoinnit suuntautuvat tuuli- ja ydinvoimaan. Tuontisähköä oli viime vuonna reilu viidennes – valtaosin vesisähköä pohjoismaista. Tuonti laskee lähivuosina Olkiluodon uuden ydinvoimalan ja tuulivoiman nopean lisäyksen syrjäyttämänä. Lähivuosina suljetaan useita suuria hiiltä ja turvetta polttavia yhteistuotantolaitoksia, joten sähkön päästöt vähenevät entisestään.

Onko käänne tapahtunut itsestään? Ei. Tuulivoiman nopean halventumisen ja fossiiliverojen nousun takia polttovoimaloiden kannattavuus on romahtanut. Sitä ei ole niin huomattu, mutta lämmityspolttoaineiden hiilidioksidiveroa on Suomessa nostettu viime vuosikymmenellä lähes joka toinen vuosi. Se on osunut fossiilien polttoon myös yhdistetyssä sähkön ja lämmön tuotannossa.

Viime vuosina hiilidioksiditonnin hinta EU:n päästökaupassa on nelinkertaistunut. Se on tuhonnut nopeasti erityisesti turpeen polton kannattavuutta. Turpeesta maksetaan kansallisen poikkeuskohtelun takia vain murto-osa lämmityspolttoaineiden verosta, mutta päästökaupassa sillä ei ole erivapauksia.

Sähköntuotannon päästöt ovat Suomessa puolittuneet kymmenen vuoden takaisesta tasosta. Onko se näivettänyt suomalaisten elämää? Ei.  Sähkön markkinahinta on pysynyt edullisena. Kuluttajahinnan nousu on johtunut verkkomaksuista ja sähköverosta, joka ei ole päästö- vaan fiskaalinen vero.

 

Seuraavaksi lämpö ilman polttamista

Lämmitys on suurin Suomessa elämiseen liittyvä päästölähde, mutta 10 vuoden päästä voi olla jo toisin jos niin haluamme. Lämmityksen muuttaminen lähes päästöttömäksi on seuraava suuri harppaus, joka on tehtävissä järkevästi ilman elämäntapamuutoksia tai pysyviä kustannuksia.

Pääkysymys on taajamia lämmittävä kaukolämpö. Siitä lähes puolet tuotettiin viime vuonna vielä hiilellä, turpeella, maakaasulla ja polttoöljyllä. Kymmenessä vuodessa ei-fossiilisten polttoaineiden osuus kaukolämmössä on kaksinkertaistunut, mutta se on tapahtunut pääosin puuta polttamalla. Metsäteollisuuden ulkopuolellakin kaukolämmöstä jo kolmannes tuotetaan biomassalla. Keskeinen tehtävämme on välttää biomassan liiallinen käyttö. Kuitupuuta ja kantoja ei pidä polttaa.

Viisi vuotta sitten neuvottelimme hallitusohjelmaan kivihiilen voimalakäytön kieltämisen lailla vuoteen 2030 mennessä. Hiilestä yli kaksi kolmasosaa palaa pääkaupunkiseudun voimaloissa. Alueen energiayhtiöt vastustivat tuolloin hiilikieltoa. Osin ymmärrettävästikin pelättiin sen johtavan hiilen korvaamiseen kohtuuttomalla hakerallilla ja järeän puun polttamisella.

Viime vuosien iloisin yllätys minulle on ollut se, kuinka nopeasti suurten lämpöyhtiöiden ajattelu on mullistunut. Nyt energiayhtiöillä on suunnitelmat hiilen korvaamiseen ilman biomassan rajua lisäämistä. Helsingin energiayhtiö Helen kertoi juuri sulkevansa suurimman hiilivoimalansa Hanasaaren etuajassa ja – mikä tärkeintä – korvaavansa tehosta vain yhden neljäsosan biovoimalalla ja kolme neljäsosaa lämpöpumppuihin perustuvalla uudella tekniikalla. Samalla Helenin toimitusjohtaja Pekka Manninen myönsi maailman muuttumisen sanoessaan Helsingin Sanomille Porvoon öljynjalostamon hukkalämpöjen hyödyntämistä koskevasta suunnitelmasta, että vielä joitakin vuosia sitten hän olisi pitänyt sitä kannattamattomana, mutta nyt se on aivan mahdollinen vaihtoehto.

Avain on lämpöpumpputekniikan nopeassa kehityksessä. Sen avulla maankuoren lämpöä ollaan oppimassa hyödyntämään tehokkaasti hyvinkin eri mittakaavoissa aina Otaniemessä porattavasta 7 kilometriä syvästä kaivoparista korttelikohtaisiin parin sadan metrin syvyisiin maalämpökeräimiin. Toisaalta lämpöpumpuilla voidaan napata tehokkaasti käyttöön rakennusten, teollisuuden, datakeskusten ja jätevesien hukkalämmöt sekä varastoida lämpöä vuoden ajan ylikin. Hukkalämpöjen osuus kaukolämmöstä on jo kolminkertaistunut, mutta kehitys on vasta alussa.

Uudenlaisilla nimenomaan lämmöntuotantoon suunnitelluilla pienillä maanalaisilla ydinvoimaloillakin voi olla järkevä paikkansa kokonaisuudessa. Onkin hienoa, että hallitus sisällytti pienydinvoimaloiden sääntelyn selkeyttämisen ydinenergialain uudistukseensa pian kansanedustajien Heikki Vestmanin (kok) ja Atte Harjanne (vihr) yhteisen lakialoitteen jälkeen.

Jännä kysymys on, missä määrin edes nojaamme 2030-luvulla kaukolämpöön vai muodostuuko paikallinen maalämpö ylivoimaiseksi laajalti myös kerrostaloissa. Kävin viikko sitten Tapiolan Hakalehdossa tutustumassa viiden vanhan kerrostalon asuntoyhtiöön, joka on juuri vaihtamassa kaukolämmön 43 maalämpökaivoon ja tekee sen alentaakseen asukkaiden lämpölaskua. Niittykummussa tutustuin vastaavaan kohteeseen jo vuosi sitten. Maalämpöfirmojen mukaan kyselyitä tulee nyt paljon.

Markkinat ratkaiskoon halvimman päästöttömän tavan tulevaisuuden lämmitykseen, kunhan esteet luovuuden tieltä puretaan. Kehitystä voitaisiin nyt nopeuttaa erityisesti mahdollistamalla tehokkaimpien ja halvimpien ratkaisujen käyttöönottoa kaupungeissa. Maalämpöhankkeita estää muun muassa yleinen kielto porata vinosti maan alla kaupungin maiden ja ajoväylien alle. Se pitäisi sallia niissä pääsääntönä olevissa tapauksissa, joissa vinoporaus ei todellisuudessa rajoita päällä olevan tontin käyttöä eikä vaaranna maanalaista kunnallistekniikkaa. Tästä puhuin tällä viikolla muun muassa Espoon kaupunginvaltuustossa.

Varsinkin syrjemmällä monet taloyhtiöt eivät tahdo saada pankista lainaa. Silti näissä taloyhtiöissä tullaan asumaan koko vuosikymmen ja lämmitystaparemontti ehtisi maksaa itsensä takaisin. Energia-avustusta voi olla vaikea nostaa niin suureksi osaksi kuluista, että se ratkaisisi pulman, kun kyse on lopulta asukkaille kannattavasta hankkeestakin. Tässä voisi olla tarvetta erityiselle suunnatulle valtion rahoitusohjelmalle tai valtion vihreille takauksille. EU-komission Green Deal-ohjelma vihjailee tukevansa miljardeilla tällaisia aloitteita. Ehkä ilmastoriihessä kannattaa katsoa tarkkaan voitaisiinko EU-ohjelmista löytää takaus-välineitä lämpöreformiin Suomen kiinteistöissä.

Kaukolämpöyhtiöiden ohjaamisessa avainasemassa on lämpöverkkoon kytkettyjen maalämpöjärjestelmien ja datakeskusten hukkalämmönkäytön sähköverokohtelun muuttaminen edullisemmaksi. On myös vaikea perustella, miksi turpeen polton vero on 2020-luvulla vain 3 €/MwH, kun normaalilla lämmityspolttoaineiden veron kaavalla se olisi pelkän lämmön tuotannossa 29 euroa ja yhteistuotannossa 22 euroa. Tässäkään ei pidä yrittää repiviä äkkiliikkeitä, vaan antaa turvetta käyttäville yhtiöille selvä suunta päättämällä asteittaisesta veroedun poistamisesta.

 

Kohti puhdasta ja edullista autoilua

Lämmön jälkeen suurimmat päästöt synnytimme viime vuonna liikenteessä – siitä yli puolet henkilöautoilla. Tässäkään ei tarvitse – eikä pidä – rinnastaa vähäpäästöisyyttä väkivaltaiseen elämäntaparemonttiin. Liikkumisen vapaus voi toteutua ja sen pitääkin toteutua Suomessa myös murto-osalla nykyisistä päästöistä. Eikä sen pidä olla pysyvästi kalliimpaa missään päin Suomea.

Viime vaalikaudella säädimme asteittain nousevan uusiutuvan polttoaineen sekoitevelvoitteen, joka nousee 30 prosenttiin vuonna 2030. Se on nopea tapa saada liikkeelle bensaksi ja dieseliksi muunnettavat jäte- ja tähdevirrat.

Pääosaa Suomen liikenteestä ei kuitenkaan voi kestävästi hoitaa jätepohjaisilla virroilla. Onneksi muut vaihtoehdot kypsyvät. Täyssähköautojen myynti Suomessa on vuosittain kaksinkertaistunut viimeiset kolme vuotta. Jos kaksinkertaistumiset jatkuisivat, kävisi hieman yllättäen niin, että jo vuonna 2023 täyssähköautoja ensirekisteröitäisiin Suomessa yhtä monta kuin diesel-autoja. Se ylittäisi ennusteet sähköautojen osuuden kasvuvauhdista. Voi hyvin olla, että myynnin kasvu hidastuu ja saavuttaa dieselit vasta viisi vuotta myöhemmin. Joka tapauksessa mittasuhteet eivät kauaa ole mitättömät. Pikemminkin näyttää vääjäämättömältä, että polttomoottori on saanut haastajan.

Mutta sähköautohan sopii vain rikkaille? Ei nyt ihan niin, eikä varsinkaan kohta. Autotie.fi sivustolta saa viisi vuotta vanhan Nissan Leaf täyssähköauton alle 15 000 eurolla. Omassa perheessäni vaihdoimme vanhan Leafin uuteen viime syksynä reilun parinkymmenen tuhannen euron vaihtorahalla. Vanhallakin käytiin vuodessa toistakymmentä kertaa landella Salossa. Ajeltiin Imatraa, Pärnua ja Tartoa myöten. Uudella se on entistä helpompaa. Toissa viikonloppuna käytiin Himoksella.

Nyt täyssähköauton ostaja saa samalla rahalla kaksi kertaa sen latausvälin kilometreissä, mitä viisi vuotta sitten. Eikä nyt puhuta sentään 80 tonnin Tesloista. Yle uutisoi hiljattain tutkimuksen, jonka mukaan keskiverto autoilija säästää sähköauton kalliimman hinnan reilussa 10 vuodessa, koska sähkö on polttoaineita halvempaa.

Tästä huolimatta en yritä tuputtaa sähköautoa jokaiselle suomalaiselle tässä ja nyt – eikä sellaista pelottelua toivottavasti viljele muutkaan. Nopea muutos kivuttomasti on helpompi tehdä lämmityksessä. Liikenteessä kohtuutta on se, että pidämme sähköauton autoveron alhaalla ja tuemme latauspisteiden rakentamista niin, että vaihto on mahdollisimman kivuton sitten, kun hinta/laatu -suhde itse kunkin kohdalla tulee sopivaksi.

Voi myös olla, että kymmenen vuoden päästä vetykennot tai vedystä ja ilmasta napatusta hiilidioksidista valmistettu synteettinen polttoaine rynnistää. Mikä tahansa päästötön, kohtuuhintainen ja kuluttajille hyvä käy mulle. Tällä hetkellä näyttää siltä, että nopea skaalautuminen on todennäköisintä liikenteen sähköistymisen kautta.

Jos olisin hallituksessa etsisin liikenteessä kohtuuratkaisua kokonaisuudesta, jossa päästöhinnoittelua tasapainotetaan riittävällä kädenojennuksella niille, joille nykyisen auton vaihtaminen tällä vuosikymmenellä kokonaan uuteen olisi kohtuuttoman kallista. Vuosikymmenen loppupuolelle voitaisiin esimerkiksi sopia voimakas valtion tuki olemassa olevan auton muuntamiseen kaasuautoksi. On tärkeää, ettei pitkien etäisyyksien maakunnissa kenenkään osaksi jätetä vain puristumista kallistuvien polttoaineiden kahleisiin, vaan olisi satasissa laskettavalla omavastuulla mahdollista päästä esimerkiksi biokaasun puolelle. Edellyttää tietysti kohtuullista kaasun latausverkostoa koko maahan. Mutta sekin laajenee jo nyt nopeasti. Ja voi niissä autoissa olla varalla bensakone erityismatkoja varten kymmenen vuoden päästäkin. Yhden koon paidan ei tarvitse sopia kaikille.

 

Eurooppakin etenee

Suomen osuus maailman päästöistä on promille, eikä niillä tietenkään heilutella ilmastoa. Eikä meidän tietenkään kannata tehdä sellaisia ratkaisuja, jotka ajavat saastuttavaa toimintaa Aasiaan. Tilanne näyttää kuitenkin selvästi siltä, että pystymme sähkön lisäksi puhdistamaan lämmittämisemme ilman pysyviä kuluja tai elämäntaparemontteja. Muutos ei ole kivuton ja se vaatii vähän tuuppaamista. Mutta miksi ihmeessä jättäisimme sen tekemättä? Kai nyt kuitenkin elämme omalta osaltamme mieluummin enemmän oikein kuin väärin. Vai miten haluamme vastata lapsenlapsille 50 vuoden päästä, jos kysyvät, että ettekö tienneet vai ettekö viitsineet yrittää kun ei muutkaan?

Ihan synkkä globaalin muutoksen tilannekaan ei ole. Kiinassakin investoidaan valtavasti puhtaaseen energiatuotantoon, vaikka siellä tuotannon kasvu vielä syö päästövähennykset pimentoon. Moni on tottunut tuhahtelemaan Euroopan päästökaupalle jonkinlaisena anekauppana, joka nyt ei mitään auta. Päästökauppaan aikanaan kertyneet ylimääräiset oikeudet on kuitenkin pääosin imuroitu pois. Kun vuosittaiset päästöoikeudet alkavat ensi vuodesta lähtien huveta aiempaa nopeammin, se tarkoittaa, että EU:n energiantuotannon ja teollisuuden päästökatto tulee alenemaan vuosittain lähes Suomen koko viime vuoden päästöjen verran.

Toivolle on siis perusteita niin Suomessa kuin jo muuallakin. Rakennetaan toivolle epätoivon ja pelon sijaan. Määrätietoisesti mutta järkiratkaisuilla.

 

Kai Mykkänen

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja

 

Teksti julkaistu Uuden Suomen blogina

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *