Isyys pitää jalat maassa

,

Aamulla suihkun jälkeen marjasurvospussi alakerran pakastimesta mukaan (Annan poimimia ja survomia, myönnetään). Puuron keitto, vitamiinien lajittelu, maitolasit pöydälle, sitten poikien patistaminen pöydän ääreen ja prosessin päätteeksi työntäminen ajoissa koulutielle, mielellään hampaat pesten. Illalla kotiin, äkkiä päivällistä kasaan, mikä meillä verrattain myöhään. Iltasadun luku ja peittely – hyvää yötä. Näiden jälkeen pyykkejä, astioita, ja lopulta omiakin hampaita pesemään. Tsekkaus jääkaappiin, tilaukset verkkokauppaan, että homma pyörii seuraavinakin päivinä ja pojat saa myös omat välipalansa iltapäivällä tehtyä.

 

Tätä vanhemmuus pääasiassa on, arkea. Jonka kuvauksesta puuttuu mm. poikien harrastuksissa sparrausta ja sinne kuskausta, talon isompia hankintoja ja remontteja, vaatteiden hankkimista. Meillä viimeksi mainitut ovat enemmän Annan rootelia. Jokaisella kotitaloudella voi olla oma työnjakonsa, kunhan se on kaikkien kannalta luonteva ja kokonaisuutena reilu sekä oikeudenmukainen. Ja tietenkin se riippuu päivistä – iltakokouksista, matkoista, terveydentilasta – niin meilläkin.

 

Arjessa päällimmäisenä tunteena on usein kiire, huoli tekemättömistä asioista, stressi. Mutta on vanhemmuus myös kivoja reissuja, esimerkiksi poikien jolla-purjehduskisojen parissa. Ennen kaikkea se on myös keskusteluhetkiä saunan lauteilla tai ihan arkisissa tilanteissa – vaikka siinä yhden minuutin hetkenä, kun puuroa lapioidaan aamuisin.

 

Arkea ei tarvitse kuorruttaa muuksi mitä se on, koska se on parasta elämässä. Meidän koululaiset ovat nyt pursuavassa iässä sikälikin, että kummaltakin voi saada teräviä kommentteja melkein mihin tahansa kysymykseen – myös sosiaaliturvaan, työttömyyteen tai myönnytyksiin Erdoganille. Ja niitä kommentteja piisaa.

 

Vanhemmuus ei liity jokaisen elämään. Olen kiitollinen siitä, että se omalle kohdalleni osui. Ja että roolimme vanhempina ovat olleet alusta asti sellaiset, että kumpikin saa ja joutuu olemaan ruuhka-arjen sykkeessä täysillä mukana.

 

Uskon, että moni vanhempi jakaa näkemyksen siitä, että isyys, äitiys tai vanhemmuus ovat elämän tärkeimpiä asioita. Samalla ne ovat raskaita rooleja kantaa. Silloin kun perhemuoto sallii, että vanhemmat kantavat vanhemmuutensa yhdessä, olisi tärkeä, että yhteiskunnan arvot ja normit tukevat tasavertaista vanhemmuutta kaikin tavoin. Ja tähän suuntaanhan suomalainen yhteiskunta on yhdessä myös taivaltanut.

 

On hienoa, että Tilastokeskuksen tuoreen ajankäyttötutkimuksen perusteella ero miesten ja naisten lastenhoitoon käyttämässä ajassa on jälleen kaventunut. Työssäkäyvät miehet näyttäisivät viime vuonna käyttäneen lastenhoitoon jopa hieman enemmän aikaa kuin työssäkäyvät naiset. Koko väestön tasolla naiset kuitenkin ovat läsnä lasten arjessa selvästi miehiä enemmän, koska isät käyttävät edelleen perhevapaita selvästi äitejä vähemmän.

 

Useimmat kokoomuslaiset pitävät valintojen vapautta yhtenä tärkeimmistä arvoista. Kuulun tähän joukkoon. Perheiden valintojen kohdalla on muistettava, että vapautta kahlitsee usein edellisten sukupolvien rooliodotuksista ja työpaikan totutuista käytännöistä syntyvä taakka. Edelleen kovin moni nuori mies kokee ensisijaiseksi paineekseen uran ja nuori nainen kantaa enemmän huolta vanhemmuuden laadusta.

 

Vauvavaiheessa syntyvät roolit voivat jäädä helposti päälle. Siksi olen aina pitänyt tärkeänä sitä, että vanhempainvapaa jaetaan mahdollisimman tasaisesti vanhempien kesken. Tasaisemmin jaettu vanhempainvapaa vahvistaa ja syventää sekä isyyttä että äitiyttä. Samalla se toki sekä suoraan että urakehityksen kautta näkyy koko loppuelämän eläkkeiden keskimääräisessä tasossa asti.

 

Vanhemmuus voimaannuttaa ja kehittää ihmisenä, rikastuttaa arjen luovuutta sekä auttaa maadoittamaan omaa ajattelua kaiken tämän yhteiskunnan höyrypäisuudenkin keskellä. Jalat pysyvät ainakin vähän paremmin maassa, kun perhearki ne siihen sitoo. Usein tasapainoisin totuus todella tulee lapsen suusta.

 

Sisäministerinä tein isänpäivästä virallisen liputuspäivän. Ajatelkaa, vain viisi vuotta sitten isänpäivänä ei virallisesti liputettu, vaikka äitienpäivänä aina. Nyt tulee avarakatseisesti ajatellen mieleen sekin kysymys, että miksi isyys ja äitiys on edes erotettu eri päiville? Sivuuttaako tämä perinteinen jako erilaiset perheet ja roolit? Jos kalenteri laadittaisiin tyhjältä pöydältä, viettäisimme varmaan vanhempien päivää.

 

Toisaalta arvokkaita perinteitä kannattaa ylläpitää, jos niistä on enemmän iloa ja elämän tärkeimpiä asioita kohottavaa hehkua kuin haittaa. Hyvää isänpäivää kaikille! Se on juhlimisen arvoinen.

 

Kai Mykkänen

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja

Teksti julkaistu Kokoomusnaisten vieraskynä -palstalla