Jäikö luonto-COP proxy-sodan uhriksi?

Maailman luontosopimuksen sääntökirjaa (luontokadon ja luonnon tilan parantamisen tavoitteiden mittaaminen) ja luontorahoituksen kehittämistä koskevat asiakirjat jäivät valitettavasti päättämättä. Kaatuminen kietoutuu kiistaan globaalien luontorahastojen hallinnoinnista. Se tuntuu neuvotteluiden ytimessäkin osin kummalliselta. Vaikea välttyä tuntumalta, että kiistan motiiveissa tuntuu erityisesti Brasilian presidentti Lulan yleinen hyökkäys kansainvälisen talousjärjestelmän ns. Bretton-Woods instituutioita eli Maailmanpankkia, kansainvälistä valuuttarahasto IMF:ää ja eräitä muita toisen maailmansodan jälkeen länsimaiden johdolla luotuja rakenteita kohtaan. Kansainvälinen ympäristörahasto GEF alarakenteineen nähdään Brasilian johtamassa leirissä länsimaiden dominanssin jatkeena.

Edellä todettu asetelma on monien globaalin etelän voimaantuvien valtojen näkökulmasta ymmärrettäväkin. Toisaalta se on älyvapaa. Meidänhän tulisi tehdä kaikkemme, että mahdollisimman moni valtio (veronmaksaja) ja yritys näkisi järkeväksi lahjoittaa globaaliin luontotyöhön. Se edellyttää selkeitä, läpinäkyvästi johdettuja rahastoja, joilla on tiukat tuloskriteerit ja kyky estää rahan valumista saajamaiden korruptioon tai budjetin yleistilkkeeksi. Tämän pitäisi olla erityisesti köyhimpien maiden etu, jotka ovat eniten riippuvaisia lahjavaroista, joita taas saadaan edelleen lähinnä n. 40 teollisuusmaasta. Tämä imperatiivi ei hyödy siitä, että lisäisimme rahastosekamelskaa tai sekoittaisimme saajamaiden intressejä nykyistä enemmän rahoitusprosessien kontrolleihin.

Siksi meillä EU-mailla oli tietyt rajat, minkä yli emme tulleet vastaan rahastoneuvotteluissa. Konferenssin prosessi ja puheenjohtajamaan toimintakin voivat ansaita kriittisiä huomioita. Eivät nämä erot ratkaisemattomia olleet ja toivon mukaan kahden vuoden päästä saadaan nyt puuttuviksi jääneet palat sovittua.

Kuten osasin ennakoidakin, neuvottelut joissa poliittista komromissivaraa tarvittiin, kiteytyivät viimeiseen kahteen vuorokauteen. Siksi ajoitin myös oman osallistumiseni siten – ja vastakkaisista vakuutteluista huolimatta otin paluulipun suosiolla noin vuorokautta myöhemmäksi konferenssin viralliseen päättymisaikaan nähden. Oli osin harmi, että kaikki muut hallinnot eivät olleet näin tehneet. Esimerkiksi Kiina ja Intia olisivat voineet ottaa merkittävämmän roolin, kun Brasilia ja EU johtivat vastakkain olleita blokkeja. Virkaneuvottelijat tuntevat yleensä asiat parhaiten, mutta heillä ei useinkaan ole mandaattia tulla viimeisessä vaiheessa riittävästi vastaan – varsinkin jos vastuuministereitä on lentokoneissa tavoittamattomissa.

Tunteet olivat kaikilla pinnassa varhain lauantai-aamuna, kun asetelma purkautui pääistunnossa selväksi neuvotteluiden yli vuorokauden loppumaratonin päätteeksi. Ymmärrän tunteen tasolla hyvin kehittyvien maiden tunteen siitä, että kehittyneet maat nihkeilevät, kun he kokevat olevansa heikkoja historiallisten vääryyksien seurauksena. Mutta ihmettelen, että he eivät tunnu huomaavan tai hyväksyvän todeksi sitä, kuinka hauraalla pinnalla koko länsimaiden rahoitus kehittyvien maiden toimille on – vaikka parhaillaan lasketaan ääniä Yhdysvaltain presidentinvaaleissa. Objektiivisestikin katsottuna erityisesti Euroopan osuus maailmantaloudessa ja rahavirroissa on jo rajusti pienentynyt ja pienenee. Julkiset taloudet ovat puristuksessa useimmissa länsimaissa. Meidän tulee rahoittaa luontotoimia köyhissä maissa, mutta vastaanottajien täytyy hyväksyä tehokkuutta vartioivat rakenteet.

Harmillisinta tässä oli se, että kahden vuoden takainen läpimurto, Kunming-Montreal sopimuksen luontotavoitteet, olisi ansainnut jatkokseen sääntökirjan luontokadon mittaamisesta ja luonnon tilan parantamisen indikaattoreista jo nyt. Se jäi nyt sopimatta pääosin vain, koska jäi rahoitusrakenteita koskevan kiistan panttivangiksi. Onneksi asiantuntijoiden hyvä työ indikaattoreiden kehittämisessä globaalille tasolle ei toki valu hukkaan. Moni maa tulee ottamaan niitä käyttöön nyt joka tapauksessa. Ja kahden vuoden päästä sitten koetellumpina myös kansainvälinen sääntökirja päätöksentekoon.

Tärkeitä hyviä päätöksiäkin saatiin! Pitkään on kiistelty siitä, miten lääke- ja kemianteollisuus voisi tulouttaa siivun luontorikkaiden alueiden geenivaroista digitalisoidun materiaalin hyödyntämisessä. Nyt päätettiin rahastosta, johon maksetaan siivu digitaalisten geenivarantojen käytöstä. Arviolta miljardi euroa vuodessa uutta rahaa luontorikkaiden alueiden ennallistamistyöhön muualta kuin veronmaksajien taskusta suoraan!

Kolumbiassa sovittiin myös alkuperäiskansojen oikeuksien ja edustuksen vahvistamisesta luontokysymyksissä kaikilla tasoilla. Alkuperäiskansojen perinteiset elinkeinot ja kulttuurit kärsivät usein luontokadosta erityisellä tavalla. Heidän äänensä on tärkeää saada paremmin kuuluviin.