Juncker on oikeassa, mutta myös horjuvalla polulla

EU-komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker piti eilen energisesti uudistuksia linjaavan “state of the union” puheen, mille peukku jo sinänsä.

Puheen alussa oli oikea ja tärkeä viesti: Juncker korosti sääntöperustaisen kaupan merkitystä maailman hyvinvoinnissa ja vaati EU:lle johtajuutta vapaakaupan soihdun elävänä pitämisessä.

Komissio julkaisikin heti tänään ehdotukset uusiksi neuvottelumandaateiksi Uuden-Seelannin ja Australian kauppasopimuksista. Tarkkaavaiset huomaavat, että niissä ehdotetaan investointisuojan ja sitä koskevan riitojenratkaisun irrottamista pois kauppasopimuksista. Olen ajanut tätä linjaa maaliskuusta lähtien. Muut vaihtoehdot tarkoittaisivat hyvin todennäköisesti epäonnistumista loppusuoralla olevan Japanin vapaakauppasopimuksen ja sitä seuraavien sopimusten osalta.

Kanadan kanssakin on tekemistä saada kauppasopimus investointisuojineen hyväksytyksi kaikissa 38 parlamentissa ja muiden maiden kanssa ei edes ole edellytyksiä päästä yhtä “eurooppalaiseen” oikeusvaltioajatteluun riitojenratkaisun menetelmissä. Enkä kirjoittanut vahingossa kolmosta kakkosen sijaan vaan meillä on tosiaan 10 Vallonian parlamentin tapaista elintä, joista kukin voi nykymenettelyssä sulkea Suomelta mahdollisuuden hyötyä vaikkapa sahatavaratullien poistamisesta alan toiseksi tärkeimmältä vientimarkkinaltamme Japanista. Näin siis niin kauan kuin kauppasopimuksissa on sekaisin unioni-asiaa eli kauppaa ja kansallista asiaa eli investointisuojaa. Tästä valuviasta kannattaa hankkiutua eroon. Muuten kykymme sopia kaupparatkaisuista voi halvaantua pysyvästi.

Juncker tarttui odotetusti myös Ranskassa ja Saksassa virinneisiin huoliin kiinalaisten tekemistä yritysostoista. Juncker ehdotti uutta investointien arviointimenettelyä. Puhe ei avannut yksityiskohtia. Nykyään kolmessatoista jäsenmaassa – Suomi ja Saksa mukaan lukien – on jo kansallinen lainsäädäntö, jonka nojalla yrityksen myyminen ulkomaille voidaan estää kansallisen turvallisuuden tai huoltovarmuuden vaarantuessa. Jos Junckerin aloite johtaa siihen, että kaikkien EU-maiden on otettava käyttöön jonkinlaisen minimin täyttävä investointien arviointimenettely – sopii minulle. Mutta jos se tarkoittaa erillistä EU-byrokratiaa kansallisen menettelyn lisäksi, huolestun kovasti.

Ensinnäkin pelkään, että tässä yritetään jotain, joka ei lunasta lupaustaan mutta luo byrokratiaa vähentäen kiinnostusta investoida Eurooppaan. Keski-Euroopassa vellova huoli yritysostoista kiteytyy Saksan teollisuudelle tärkeän KUKA-robottifirman myymiseen kiinalaisille viime vuonna. Alustavan analyysin perusteella mikään EU-skriinaus ei loisi laillista pohjaa estää KUKA-kauppa turvallisuuden tai huoltovarmuuden perusteella. Jos EU-investointiskriinaus hidastaa sataa yrityskauppaa mutta vaikuttaa ehkä yhteen, voi kysyä kannattaako.

Toiseksi on riski, että provosoimme. Kauppasodan uhka on jo riittävän vakava ilman protektionistisia siirtoja Euroopan toimesta. Olisi tietenkin naiivia kuvitella, etteikö Kiina käyttäisi yritysten nimissä tehtäviä kauppoja myös valtiollisiin teknologiatarpeisiinsa. Yhtä lailla naiivia on myös ajatella, että Eurooppa voi mutkistaa kansainvälisiä yrityskauppoja ilman seurauksia. Tottakai se vaikuttaa siihen, miten Kiinassa, Intiassa ja Yhdysvalloissa suhtaudutaan eurooppalaisiin suoriin sijoituksiin. EU:han ei olisi rakentamassa menettelyn oikeusperustaa vastavuoroisen pääsyn vaatimukselle vaan turvallisuudelle.

Kuluvan vuosikymmenen yksi tragedia on ollut investointilama Euroopassa. Kiinalaisten investointien aktivoituminen myös Eurooppaan viime vuosina on ollut valtaosin myönteinen ja tarpeellinen mahdollisuus. Vilunkipelit pitää toki pystyä estämään – mahdollisimman kevyellä menettelyllä.

Kirjoitan mielellään asioista suoraan, muttei se tarkoita ettenkö uskoisi hyviin kompromisseihin. Sellaisiin on hyviä mahdollisuuksia myös investointien sääntelyssä. Aloittanemme kauppaministereiden kokoonpanolla marraskuussa ja todennäköisesti tasapainoisen ratkaisun sopiminen vie hyvinkin yli vuoden. Sellaista on politiikanteko eurooppalaisesti. Silti se on ehdottomasti suuri mahdollisuus verrattuna siihen, että meillä ei olisi sisämarkkinoita, yhtä yhteistä kauppapolitiikkaa ja Suomella mahdollisuutta vaikuttaa koko Euroopan yhteisiin ratkaisuihin.