Kansanedustajien energiaremonttiryhmä vaatii aurinkopaneeleja eduskuntatalon katolle.

,

(Taloussanomat 25.6.2015)

– Eduskunta käyttää valtavia summia rahaa tämän talon korjaamiseen. Tässä yhteydessä pitäisi näyttää esimerkkiä ja saada tänne maalämpöä ja aurinkosähköä, ryhmän puheenjohtajaKai Mykkänen (kok) sanoo Taloussanomille.

Torstaina perustetun ryhmän mukaan Suomen pitää irrottautua nopeasti fossiilisista polttoaineista ja siirtyä kohti uusiutuvaa energiaa. Paneelien asentaminen on ryhmän ensimmäinen konkreettinen ehdotus.

Ryhmässä on jäsen tai kaksi kaikista eduskuntapuolueista. Mykkänen iloitsee siitä, että kiinnostus energiaremonttiin ylittää puoluerajat. Ja tiedostaa, että ryhmä on silti vähemmistö sekä eduskunnassa että koko yhteiskunnassa, vaikka moni muukin on tämän mukaan kiinnostunut.

Puoluerajat ylittävä samanmielisten ryhmä auttaa viemään asioita eteenpäin, Mykkänen uskoo. Jäsenet voivat ryhmänä pohtia vaikka sitä, miten aurinkopaneelien sähkövero kannattaisi toteuttaa.

– Uskon että näin saadaan monta tällaista asiaa helpommin eteenpäin kuin nykyään, kun kukin yrittää omin neuvoin viestitellä sinne ja tänne.

Energia-asioita halutaan nostaa keskusteluun myös muuten kuin perinteisin keinoin. Toiminta halutaan pitää irti muodollisuuksista ja ravistella samalla koko eduskunnan toimintakulttuuria.

– Pitää rikkoa se tabu, etteivät kansanedustajat voisi ryhmänä tehdä myös tempauksia tai näyttää omassa elämässään esimerkkiä.

Pienelle maalle suuri jalanjälki. Suomen pitäisi pyrkiä edelläkävijäksi uusiutuvan energian markkinoilla, Kai Mykkänen sanoo.

– Kaikki tietävät, että Suomen päästöt eivät sinänsä ratkaise, niiden osuus maailman hiilidioksidipäästöistä on vajaa promille. Mutta täällä pystytään luomaan edelläkävijätekniikkaa.

Esimerkiksi Lahden kaupungin päätös investoida kierrätyspolttoaineiden kaasutustekniikkaan synnytti Valmetille referenssikohteen, jonka avulla yhtiö voi alkaa viedä tekniikkaa maailmalle. Vaikka Kiinassa sen vaikutus maailman päästöihin olisi valtava.

Suomessa onkin alan osaamista, mutta teknologian vientiä on tähän asti rajoittanut kokeilukulttuurin puute. Ilman näyttöjä kotimarkkinoilta tekniikkaa on vaikea myydä muuallekaan.

Jo siksi Suomen pitäisi nyt luopua kokonaan kivihiilen ja mielellään myös tuontiöljyn käytöstä, Mykkänen sanoo. Sen vauhdittamana Suomesta voisi tulla edelläkävijä vaikkapa geotermisessä lämmössä, sähköautojen älykkäälle lataamisessa tai sahanpurusta valmistettavissa biopolttoaineissa.

Hallitusohjelman linjaukset ovat Mykkäsen mukaan hyvä perusta, ja nyt hallituksen toimenpideohjelmaan tarvitaan lisää konkreettisia keinoja energiaremontin eteenpäinviemiseksi.

Mykkäsen lisäksi parlamentaarista energiaremonttiryhmää olivat perustamassa Anders Adlercreutz (rkp), Li Andersson (vas),Hanna Halmeenpää (vihr), Timo Harakka (sdp),Marisanna Jarva (kesk), Hanna Kosonen (kesk), Pirkko Mattila (ps), Sari Multala (kok), Sari Tanus (kd) ja Antero Vartia (vihr).

(linkki alkuperäiseen uutiseen)