Kasvurahasto ei auta jos verot ja sääntely ennallaan

Kreikan lainoja ei pidä antaa anteeksi. Kyse on periaatteesta, josta lipsuminen vaikeuttaisi vastuullista taloudenpitoa muissa velkaantuneissa euromaissa. Jotta tämän kevään talouskeskustelu osuisi olennaiseen on samalla muistettava, että Suomen saatavat Kreikasta ovat vain samaa mittaluokkaa kuin euromäärä, jonka verran otimme Suomen valtion piikkiin uutta lainaa lisää yksin viime vuoden kuluessa. Ja tänä vuonna otetaan taas melkein saman verran lisää. Kreikan lainarahat eivät siis suoraan ratkaise suomalaisen elintasoa tai työpaikkaa. Kyllä kyse on paljon enemmän omista ratkaisuistamme. Yritämmekö vain helppoja ratkaisuja, jotka eivät osu todellisiin ongelmiin? Vai koitetaanko vaikeampia lääkkeitä, jotka saattaisivat tepsiäkin?

Ehdotukset miljardien kasvurahastoista ratkaisuna taantumaan ovat tulleet politiikassa muotiin (esim. Juha Sipilä, Antti Rinne, EU-komissio, Paavo Arhinmäki). Tarkoitus on hyvä, mutta pelkäänpä, että lääke ei osu oikeaan ongelmaan, eikä paranna tehokkaasti. Paukkuja tarvitaan ennemmin kannattavuuden parantamiseen kuin rahoituksen lisäämiseen.

Erityisesti Sipilän kasvurahasto on herättänyt keskustelua ja Sipilä on tarkistanut esitystään. Kauppalehdessä (29.12.) miljardit olivat vaihtuneet 150 miljoonaksi euroksi vuodessa. Ihan kiva, muttei enää pääministeritason avaus. Tämän kokoisen “kasvupaketin” poliitikot ovat “osanneet” lisätä valtion budjettiin lähes joka vuosi.

Esimerkiksi vuonna 2012 hallitus sopi “merkittävästä 300 miljoonan euron kasvupaketista”. Viime kesän minihallitusneuvotteluista irtosi samoin noin 300 miljoonan euron “kasvuruiske”. Neljä vuotta sitten Katainen olisi voinut luvata saman kuin Sipilä nyt ja tapahtuneen valossa sanoa toteuttaneensa sen. Samalla todelliset ongelmat ja lääkkeet on jätetty sivuun.

Johtopäätös #1: Sipilän kasvurahasto viimeksi esitetyssä muodossaan on jo kokeiltu juttu. Taantumaa julkiset rahoitusruiskeet eivät ole taittaneet. On tärkeää kylvää kasvun siemeniä, mutta keinojen pitää olla toiset.

Sipilän avaus lähtee siitä, että talous on jumissa, koska yritykset eivät saa rahaa. Pietarissa asuessani työni oli järjestää lainoja pohjoismaisille yrityksille. Onhan se selvää, että pankit ovat tulleet varovaisemmiksi. Mutta johtuuko yrityslainamarkkinoiden hiljaisuus enemmän rahoituksen hankaloitumisesta vai siitä, että kannattavia projekteja ei ole entiseen malliin tarjolla?

Euroopan keskuspankki julkisti marraskuussa laajan selvityksen pk-yritysten rahoituksesta. Ensinnäkin yritysten ykköshuoli oli asiakkaiden löytyminen ja kustannusten hillitseminen. Toisin sanoen tässä lamassa kysymys on kannattavuudesta eikä kypsien hedelmien poimimattomuudesta. Toiseksi saman tutkimuksen mukaan yritysrahoitus toimii Suomessa useimpia muita maita paremmin.

Johtopäätös #2: Pk-yritykset eivät hyydy niinkään kasvun rahoitukseen vaan kannattavuuteen. Lääkkeen pitää siis vähentää kustannuksia ja byrokratiaa. Muuten ei ilmesty mitään rahoitettavaa.

Ruotsissa ja Saksassa ei käytännössä ole kestävyysvajetta, jonka pelossa me puhumme leikkauksista ja lisäveroista. Sen sijaan Saksassa ja Ruotsissa on Suomen väestöön suhteutettuna noin 150 000 ihmistä enemmän töissä. Ratkaisevasti paremmasta työllisten osuudesta työikäisistä löytyy se dynamiikka, joka pelastaa hyvinvointivaltion.

Miten työlinja luodaan? Alkuun päästäisiin alentamalla tuntuvasti työn ja yrittämisen verotusta. Sipilän 150 miljoonaa on hienosäätöä. Nyt tarvitaan vähintään miljardien kevennystä työn verokiilaan. Sen voisi rahoittaa esimerkiksi peruuttamalla puolet 2000-luvulla tehdyistä julkisten palvelutehtävien laajennuksista (kirjoitin tästä Hesarissa syksyllä).

Keskituloinen saisi noin 100 euroa kuussa enemmän käteen ja julkisten palveluiden valikoima olisi suunnilleen samalla tasolla kuin 2005. Ostovoiman kasvu piristäisi palvelualoja. Työn tekeminen tulisi astetta kannattavammaksi. 2020-luvun leikkaustarpeet pienenisivät.

Veroreformi ei yksin riitä. Ansiosidonnaisesta työttömyysturvasta tulee karhunpalvelus, jos se vähentää alttiutta hakea ja ottaa vastaan työtä heti työttömyyden alussa. Turva pitäisi porrastaa siten, että korvaus alkaa laskea nykyistä nopeammin ja samalla aktivointitoimet ovat nykyistä tomerampia. Tarvitsemme uudenlaista osa-aikatyökulttuuria, jolla kuromme umpeen eroa Ruotsiin varsinkin pienten lasten vanhempien joukossa. Tarvitsemme myös enemmän työpaikkakohtaista yhteisvastuuta ja vähemmän yksityiskohtia valtakunnallisesti sovittuihin työehtoihin. Ja paljon muita keinoja tehdä työn tekeminen ja tarjoaminen aina kannattavaksi.

Saksassa lähdettiin jäykästä järjestelmästä Euroopan sairaana miehenä 2000-luvun alussa. Siellä uskallettiin mennä rajuihin reformeihin. Tuloksena Saksa ei elä velaksi ja ihmisillä on töitä.

Osa Saksassa syntyneistä miljoonista työpaikoista on toki sellaisia, joissa palkka ei yksin riitä säälliseen elintasoon, vaan yhteiskunta tukee palkan päälle. Minusta tuettu työpaikka on parempi kuin työttömyys.

Meidän pitää tehdä parempi malli kuin Saksassa, mutta on hyvä, että he uskalsivat. Muuten koko Eurooppa olisi velan vanki ja Saksassa olisi kasvanut miljoonien työn ulkopuolelle juuttuneiden joukko. Miksi sama uudistumisen tarve ei koskisi Suomea, kun Ruotsissa, Tanskassa ja Saksassa on kaikissa omin maustein tehty 2000-luvun maailmaan sopivat työreformit?

Johtopäätös #3: Kasvupanokset on suunnattava ennen kaikkea työn ja yrittämisen verotuksen keventämiseen. Ruotsin ja Saksan työreformeissa on myös virheitä, mutta jos pitäisi valita, että ne on tehty tai ei olisi tehty, niin valitsisiko joku, että ei tehdä?

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *