Kirje pääministerille: koronatodistuksella yhteiskuntaa auki nopeammin ja useammalle

,

Avoin kirje pääministeri Marinille

Perttelissä 10.4.2021

 

Koronatodistuksen tavoite on avata yhteiskunta mahdollisimman nopeasti mahdollisimman monelle

Arvoisa pääministeri,

Toivoitte kyselytunnilla ja sen jälkeisessä twitter-viestissä Kokoomukselta tarkennusta siihen, mitä koronatodistuksen kansallinen käyttö voisi tarkoittaa. Ehdotamme Suomeen mallia, joka olisi yhdenvertaisesti avoin kaikille, koska vähäriskisyytensä voisi todistaa myös tuoreella negatiivisella testillä. Jo nyt on vakiintunut ja hyväksytty käytäntö, että sairaana ei tule osallistua. Sparraamme mielellämme, mutta emme ole lainvalmisteluelin. Vain hallitus ministeriöineen voi valmistella mahdolliset säädösmuutokset. Se on tehtävä siten, että mahdollisuus perusvapauksien käyttöön avautuu nopeammin kuin ilman korona-todistusta.

Koronatodistuksen tavoite olisi perusoikeuksia loukkaavien rajoitusten vähentäminen mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman monelle. Emme sulkisi keneltäkään sellaista, minkä hallituksen exit-suunnitelma olisi avaamassa. Sen sijaan tapahtumiin voisi osallistua testin tai rokotuksen osoittamalla jo silloin, kun hallituksen exit-suunnitelman perusteella on epäselvää voiko kukaan osallistua.

Hallituksen exit-strategian luonnos ei anna selkeää ennustetta kevään ja kesän tapahtumiin valmistautuville taiteilijoille tai toista yksinäistä kesää pelkääville senioreille. Korona ja sen torjuntatoimet rajoittavat perusoikeuksia joka päivä ja vieläpä eri tavoin riippuen siitä, onko elinkeinoharjoittaja ja kuuluuko tiettyihin riskiryhmiin. Esitänkin vastakysymyksen: Onko hallituksella esittää parempaa tapaa antaa varmuutta touko-heinäkuun liikunta- ja kulttuuritapahtumille ja lisätä vapauksia mahdollisimman nopeasti mahdollisimman monelle? Jos on, tuemme sitä mielellämme.

Aikaa ei ole paljon, mutta onneksi koronatodistuksen kansallista käyttöä ei tarvitse keksiä tyhjästä. Ministeri Krista Kiuru ja THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta ovat kertoneet, että suomalaisten käyttöön on joka tapauksessa valmistumassa puhelinsovellus, jolla saadun rokotteen voisi osoittaa kätevästi. Tähän lentolipun boarding passia muistuttavaan sovellukseen ollaan mahdollisesti kytkemässä myös tieto koronan sairastamisesta tai tuoreesta testituloksesta. Sitralla on tiettävästi hanke todistuksen yhdistämisestä pankkikorttiin. Koronavilkku saatiin viime vuonna laajaan käyttöön. Jälleen kyse on siitä, uskalletaanko tekniikan mahdollisuuksia käyttää suomalaisten elämän ja turvallisuuden hyväksi vai ei.

Naapurimaiden kokemuksia voidaan myös hyödyntää. Tanskassa korona-todistuksen käyttö palveluiden ja tapahtumien nopeammassa avaamisessa on jo pitkällä. Oheistan liitteeksi lyhyen muistion Tanskasta. Ministeriöillä on mahdollisuus saada kaikki tiedot Tanskasta, kuten myös samansuuntaisesta valmistelusta Ruotsissa ja Virossa. On syytä ottaa vakavasti myös tapahtumateollisuuden huoli siitä, että jos naapurit avautuvat koronatodistuksen avulla Suomea nopeammin, tällä voi olla pitkäaikaisia vaikutuksia tapahtumien väliseen kilpailuun Suomen, muiden pohjoismaiden ja Viron välillä (ks. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/onko-suomen-festarikesa-pelastettu-tapahtuma-ala-vaatii-selvitysta-rokotepassin-kayttomahdollisuuksista/8111072#gs.xv1j82 ). Suomi pitää sulkea, jos on kyse elämästä ja kuolemasta. Mutta haastavan sääntelyhankkeen välttäminen ei ole oikeasuhtainen syy sulun pitkittämiseen. Vaikka kyse olisi vain muutamasta kuukaudesta, niin sillä voi olla pitkäaikainen vaikutus kymmenien tuhansien tapahtuma-alaan kytkeytyvien ammattilaisten elämään ja satojen tuhansien suomalaisten elämänhallintaan. Exit-suunnitelman luonnoksen antama näkymä touko-heinäkuulle on varsin sumuinen.

Tanskassa kyse ei ole siitä, että nopeampi avautuminen koskisi ainoastaan jo rokotettuja. Nopeutettuun avaamiseen voi osallistua myös todisteella tuoreesta negatiivisesta korona-testistä. Tanskassa testataan moninkertainen määrä Suomeen verrattuna. Testiin pääsee myös terveenä ja myös terveitä tanskalaisia kannustetaan testaamaan itsensä säännöllisesti. Jokaisella on siis mahdollisuus käydä testissä ja osoittaa tuoreella todistuksella vähäriskisyytensä palveluissa ja tapahtumissa. Tanskassa on myös erikseen varmistettu, että koronatodistuksen edellyttäminen ei koske alle 15-vuotiaita lapsia eikä sellaisia henkilöitä, joilla ei lääketieteellisten syiden takia ole mahdollisuutta käydä koronatestissä tai ottaa rokotetta.

Olemme Suomessakin päässeet sellaisiin päivittäisiin testimääriin, joita vuosi sitten pidettiin lähes mahdottomina. Nyt oireisten testaaminen vähenee sekä kausivaihtelun ansiosta että tartuntamäärien laskiessa. Terveiden testissä käymisen mahdollistamista tulisi harkita, jos se olisi avain yhteiskunnan avaamiseen mahdollisimman nopeasti mahdollisimman monelle ja yhdenvertaisuutta kunnioittaen.

Koronatodistuksen kansallinen käyttö palautuu lopulta perusoikeuksiin ja yhdenvertaisuuteen. Tilaisuuksien järjestäjillä on jo nyt oikeus asettaa tiettyjä vaatimuksia osallistujille. Vain hallituksella on resurssit tutkia, mitä uusia säädöksiä tarvittaisiin, että palveluita ja tapahtumia voitaisiin avata nyt kerrottua nopeammin antamalla järjestäjille mahdollisuus edellyttää todistusta testistä tai rokotuksesta. Perusoikeustuntijat ovat esittäneet alustavia kommentteja vaihtelevin sävyin. Valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojasen mukaan ”rokotepassille” ja sen kansalliselle vaikuttavuudelle ei ole kategorista perustuslaillista estettä, kunhan rokotetodistuksen käytölle on hyväksyttävä peruste ja erottelu on oikeasuhtaista (ks. https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/630c787c-d9b1-4de9-b60a-ea4f1caa3cbe ). Tähän on maallikonkin helppo yhtyä.

Kokoomuksen eduskuntaryhmälle koronatodistus ei ole kiveen hakattu tavoite sinänsä. Itsetarkoitus meille on se, että Suomea avataan mahdollisimman nopeasti mahdollisimman monelle. Ehtona tulee olla se, että emme riskeeraa koronasta eroon pääsemistä ja jokaisella korona-terveellä on mahdollisuus päästä nopeutettuun avaamiseen mukaan tuoreella testituloksella. Tämä lähtökohtana olemme valmiita vuoropuheluun kaikista keinoista, joilla exit-suunnitelmaa voidaan parantaa suomalaisten eduksi.

 

Voimia vastuulliseen tehtävään,

Kai Mykkänen

puheenjohtaja, Kokoomuksen eduskuntaryhmä

 

 

LIITE

MUISTIO

Rokotustodistus osana Tanskan exit-strategiaa 9.4.2021

 

Yleistä

Tanskan puolueiden välinen poliittinen sopimus maan exit-strategiaksi hyväksyttiin 22. maaliskuuta 2021. Strategian mukaan yhteiskunta avataan vaiheittain ja uusia toimia tehdään joka 14. päivä, jos koronatilanne on muuttunut parempaan suuntaan. SSI (Statens Serum Institut) arvioi tilanteen ennen jokaista vaihetta.

Rokotustodistuksella on aivan olennainen rooli osana strategiaa. Tällä hetkellä tanskalaiset voivat käyttää MinSundhed.dk:n kautta saatavaa todistusta käyttääkseen erilaisia palveluja. MinSundhed (suomeksi: terveyteni) vastaa Suomen omakanta.fi-nettisivua, johon tallennetaan terveyteen liittyvät tiedot.

Varsinaista todistussovellusta kehitetään edelleen ja se valmistuu toukokuun lopussa. Coronapas ei ole vain rokotustodistus, vaan sillä voidaan myös osoittaa negatiivinen testitulos tai immuniteetti. Negatiivinen testitulos tai immuniteetti takaavat myös oikeuden käyttää palveluita.

Aikataulu

6.4. Avataan kampaamot, kauneuspalvelut, hieronta, kylpylät, tatuointiliikkeet sekä autokoulut. Asiakkailta vaaditaan rokotustodistus (tai negatiivinen testitulos tai immuniteettitodistus). Ulkohuvipuistojen – sekä kulttuuri-instituutioiden tulee myös vaatia asiakkailtaan rokotuspassia.

21.4. Ravintoloiden ja kahviloiden terassit, museot, taidehallit ja kirjastot avataan. Todistus vaaditaan.

6.5. Ravintolat, kahvilat, konferenssit, teatterit, elokuvateatterit avataan. Liikuntatilat avataan aikuisille. Todistus vaaditaan.

21.5. Loput liikunta- ja harrastustiloista, sisähuvipuistot, eläintarhat ja leikkitilat avataan. Todistus vaaditaan.

Touko-kesäkuussa 2021 puolueet arvioivat rokotustodistuksen käyttöä ja ottavat kantaa sen tulevan käyttöön sekä käytön laajuuteen.

Elokuussa 2021 kaikki kansalaiset ovat saaneet rokotuksen. Puolueet ovat sopineet, että kun kaikki kansalaiset on rokotettu, tarvetta rokotustodistukselle ei enää ole.

Mikä on rokotustodistuksen hinta?

Tanskan valtiovarainministeriön arvion mukaan, todistus maksaa noin 6,3 milj. euroa.

Kenen ei tarvitse näyttää rokotustodistusta?

Vaatimus koronatodistuksesta ei koske seuraavia ryhmiä:

  • Lapset alle 15v.
  • Henkilöt, jotka lääketieteellistä syistä eivät saa rokotusta
  • Henkilöt, jotka eivät fyysisen tai psyykkisen vammaisuuden takia eivät voi käydä koronatestissä

Yllä mainittujen ryhmien ei tarvitse näyttää koronatodistusta käyttäessään erilaisia palveluita, mutta heiltä ei estetä palveluiden käyttöä.

Voidaanko käyttää koronapassia myös ulkomailla?

Ajatuksena on, että tanskalaiset voisivat käyttää koronapassia matkustaessaan ulkomaille. Tanskan koronapassi tulee olemaan yhteensovitettavissa EU:n vihreän digitaalisen passin kanssa.

Miten taataan tasavertaiset mahdollisuudet henkilöille, jotka eivät käytä älypuhelimia?

On olemassa ratkaisuja (mm. tulostettavia PDF-tiedostoja) henkilöille, joilla ei ole pankkitunnuksia tai älypuhelimia.

Onko tämän toteuttamiseksi tehty uutta lainsäädäntöä?

Taustalla on poliittinen sopimus, jonka kaikki Tanskan parlamentin puolueet yhtä lukuun ottamatta (Nye Borgerlige, äärioikeistolainen pienpuolue) ovat allekirjoittaneet. Korona-todistuksen käytöstä palveluissa on säädetty asetuksella.

Tanskan parlamentti on toisaalta hyväksynyt muutoksia Tanskan rikoslakiin, joiden mukaan koronaan liittyvistä rikoksista voidaan antaa ankarampia tuomioita. Rokotustodistuksen väärentämisestä voidaan tuomita sakko- tai vankeusrangaistus (enintään neljä vuotta). Tanskan oikeusministeriö on ilmoittanut, että yritykset, jotka eivät tarkista asiakkaidensa rokotustodistuksia voivat saada 400-1600 euron sakot riippuen yrityksen koosta.

Tanskan eettinen neuvosto on ottanut kantaa Tanskan rokotustodistukseen. Kannanotossaan neuvosto toteaa, että on olemassa riskejä, jotka liittyvät kansalaisten yhdenvertaiseen kohteluun, mutta toisaalta, toteaa myös, että poikkeukset sekä mahdollisuus osoittaa negatiivinen testitodistus tai immuniteetti takaavat mahdollisuudet kansalaisten yhdenvertaiseen kohteluun.

Onko olemassa vastaavia rokotustodistuksia muissa maissa?

Tanska on ensimmäinen maa, joka on ottanut käyttöön näin laajamittaiset rokotustodistukset. Ruotsissa harkitaan vastaavaa käyttöönottoa.

Israelilla on käytössä ”vihreä passi”, jolla rokotetut pääsevät hotelleihin, teattereihin ja kuntosaleille. Passia voidaan käyttää myös matkustamiseen. Israelin ratkaisuun liittyy toisaalta myös ongelmia. Passi ei ole käytettävissä ulkomaalaisille ja sovelluksen käytössä on todettu tietoturvaongelmia.

Miten komission esittämä todistus toimisi? 

Euroopan komissio teki 17.3. esityksen digitaalisesta vihreästä todistuksesta. Digitaalisen vihreän todistuksen on määrä toimia todisteena siitä, että henkilö on saanut covid-19-rokotteen tai negatiivisen covid-19-testituloksen tai että hän on parantunut covid-19-taudista. Todistus on maksuton, ja sen voi saada joko digitaalisena tai paperiversiona. Todistus sisältää QR-koodin sen turvallisuuden ja aitouden varmistamiseksi. Komissio aikoo perustaa palveluväylän, jonka avulla varmistetaan, että kaikki todistukset voidaan todentaa kaikkialla EU:ssa. Lisäksi komissio tukee jäsenmaita todistusten teknisessä toteutuksessa. Jäsenmaiden vastuulle jää edelleen päättää, mitkä kansanterveydelliset rajoitukset matkustajilta voidaan poistaa, mutta niiden on poistettava rajoitukset samalla tavoin myös niiltä matkustajilta, joilla on digitaalinen vihreä todistus.

 

Lähteet:

Tanskan puolueiden välinen sopimus: https://www.stm.dk/media/10258/rammeaftale-om-plan-for-genaabning-af-danmark.pdf

Tietoa sovelluksesta: https://coronasmitte.dk/raad-og-regler/coronapas

Tanskan eettisen neuvoston kannanotto: https://www.etiskraad.dk/etiske-temaer/covid-19/etiske-opmaerksomhedspunkter-ved-indfoerslen-af-coronapas

Tietoa komission esityksestä: https://ec.europa.eu/commission/presscorner/detail/fi/IP_21_1181