Kokoomuksen eväitä investointien kannustamiseen verotuksessa

,

Eilen syntyi keskustelu yritysverotuksesta valtion ensi vuoden budjettiin liittyen. Oikein hyvä, että ollaan asian äärellä! Budjettiriiheltä tarvitaan kasvutoimia. Niukkoina aikoina paukut on myös osattava käyttää oikein. Tässä muutama huomio, miltä pohjalta kokoomuksen ministeriryhmässä rakentaisimme ratkaisua:

1) Suomeen investoimisen verotusta on syytä keventää. Tarve koskee erityisesti yrityksen tulorahoituksella tai omistajien pääomalla investoimista, jota verotamme nykyisin selvästi rajummin kuin velkavetoista kasvua. Pankit ovat sääntelyn tiukennuttua hyvin varovaisia luotottamaan pieniä yrityksiä, joihin suurin osa työpaikoista syntyy. Siksikin omistajan riskinoton merkitys Suomen uusiutumiselle ja työllisyydelle on kasvussa.

2) Verotuksen on oltava yksinkertaista. Kannustimien hyödyntäminen ei saa vaatia verokonsultin käyttöä. 1980-luvulla Suomessa oli paljon erilaisia verotuksen vähennyksiä yrityksille. Niistä luovuttiin ja siirryttiin kiitellen suoraviivaisempaan yritysverotukseen. Omilla varoilla tehtyjen investointien epäreilua verokohtelua olisi periaatteessa yksinkertaisinta oikaista esim soveltamalla eräänlaista korkovähennystä kaikkeen yhteisöverotettavaan tuloon (ns. ACE-malli) tai poistamalla yrityksen velkojen korkovähennysoikeus ja laskemalla yhteisöveroa vastaavasti (ns. CBIT-malli). Näitä käsitellään Vatt:in elokuussa julkistettavassa analyysissä. Sen täytyy olla pohjalla, kun hallitus päättää. Valintaa ei pidä tehdä huutoäänestyksellä, vaan vaikuttavuuden perusteella.

3) Onko tärkeämpää tehdä äkkiä jotain heti vuoden vaihteesta voimaan vai kerralla kuntoon vuotta myöhemmin? Väitän, että jokainen investoimista miettivä yrittäjä vastaisi, että tehkää nyt sellainen ratkaisu, joka kestää vuosia pystyssä. Tämän myöntänee myös Mikael Pentikäinen? Poukkoilua on nähty ja se ei synnytä mitään. Edellinen hallitus sääti muutamaksi vuodeksi T&K-vähennyksen ja tuplapoistot. Tarkoitus hyvä, tulokset laihoja. Lyhyet kokeilut eivät yleensä yritysverotuksessa toimi, koska kestäviä investointeja tehdään pitkäjänteisesti.

–> Kokoomus on valmis harkitsemaan kaikkia keinoja, joilla luodaan Suomeen uutta työtä. Yritysten kannustaminen kasvuun, työllistämiseen ja uusiin investointeihin on tässä avainasemassa. Hallitus on ohjelmassaan sopinut, että selvitetään yrityksen verotettavasta tulosta tehtävä varaus investointien edistämiseksi. Jos hallituksessa yhdessä arvioidaan, että juuri investointivaraus olisi tähän tehokkain keino, niin Kokoomus on siihen ilman muuta valmis.

–> Verouudistuksissa on pidettävä mielessä julkisen talouden tilanne. Ylivelkaantuva maa ei houkuttele investointejakaan. Hallituksen tavoitteena on taittaa julkisen velan suhde kokonaistuotantoon vaalikauden loppuun mennessä. Esimerkiksi Ruotsin mallin mukainen investointivaraus, jota Keskusta lehtitietojen mukaan ehdottaa otettavaksi käyttöön myös Suomessa, maksaisi VM:n vero-osaston karkean arvion mukaan jopa kuusi miljardia euroa vuoteen 2022 mennessä, jopa yli miljardi euroa vuositasolla. Näin suuren kasvupanoksen käyttäminen on hutiloinnin sijaan harkittava tarkkaan.