Kuka pelkää luottamusvaltuutettua?

,

 

Saksassa paikallisen sopimisen ehtona on, että työnantaja kustantaa työntekijöiden edustajalle koulutusta.

 

Paikallisesta sopimisesta on kinattu viime vuosina kiihtyvään tahtiin. Viime torstaina tuli lisää pökkyä pesään. Metsäteollisuus ilmoitti lopettavansa alan yhteisen työehtosopimuksen. Jatkossa metsäyritykset sopivat työehdoistaan itse – ilmeisesti lähtökohtana yhtiökohtaiset työehtosopimukset. Parin vuoden päästä ei siis ole metsäteollisuuden työehtosopimusta, jota sovellettaisiin yleissitovana myös niihin alan työpaikkoihin, jotka eivät ole Metsäteollisuus ry:n jäseniä. Sellaisiakin on, esimerkiksi KotkaMills suuremmasta päästä mainiten.

Kiistelyn paikallisesta sopimisesta ovat huomanneet kaikki. Harva kuitenkaan huomaa, että kiistan ytimessä on ainakin viisi vuotta ollut yksi kysymys. Onko henkilöstön puolesta neuvottelevan työntekijän pakko olla ammattiliiton jäsenten keskuudestaan valitsema luottamusmies? Vai voisiko laki antaa saman neuvotteluluvan myös koko henkilöstön valitsemalle luottamusvaltuutetulle, joka ei välttämättä ole sidoksissa liittoon?

Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että työntekijät liittyvät aktiivisesti liittoon. Todennäköisesti työpaikan neuvottelijaksi valikoituisi joka tapauksessa usein juuri liiton jäsen, koska työehtoasioissa aktiiviset ihmiset usein kuuluvat liittoon. Mutta sitä en ymmärrä, että miksi vielä 2020-luvullakin laki estäisi työntekijöitä valitsemasta neuvottelijakseen sellaista henkilöä, joka ei ole liiton jäsen.

Itä- ja Länsi-Saksan yhdistymisestä tuli lauantaina kuluneeksi 30 vuotta. Luottamusmiestabu ei vaan murru. Ei vaikka vain 10 prosentilla työpaikoista löytyy liittoon kuuluva luottamusmies. Valtaosa työpaikoista syntyy nimenomaan pieniin firmoihin, joissa luottamusmiehiä on melko harvoin. Kuinka moni uskoo, että tuo 10 prosenttia voi todella muuttua 90 prosentiksi? Ja jos ei usko, niin pitääkö todella oikeana, että pääosalta työpaikoista on pysyvästi kielletty ne toisin sopimisen mahdollisuudet, jotka alan työehtosopimuksessa on nimenomaisesti katsottu parhaaksi jättää paikallisesti sovittaviksi.

Ilmeisesti selvä enemmistö suomalaisista ja myös ammattiyhdistysten jäsenistä on samaa mieltä luottamusmies-monopolin vanhentuneisuudesta. Suomen yrittäjät teetti Kantar Gallupilla syyskuussa kattavan mielipidetiedustelun. Kysymyksenasettelua ei voi pitää erityisen värittyneenä. Sen mukaan kaksi kolmasosaa työelämässä olevista suomalaisista kannattaa työpaikkojen sopimisen vapautta keskeisistä työehdoista. Usko työpaikoilla sopimiseen ei näytä työpaikoilla jakavan liiton jäseniä ja ei-jäseniä. Myös liittojen jäsenistä yli 60 prosenttia sanoi kannattavansa työpaikkojen sopimisen vapautta.

Selvästi suosituin vaihtoehto työehtojen paikalliseksi neuvottelijaksi on kyselyn perusteella koko henkilöstön valitsema luottamusvaltuutettu (40%). Vajaa kolmannes katsoi, että koko henkilöstön on yhdessä päätettävä paikallisesta sopimuksesta. Vain 17 prosenttia lähti siitä, että liiton jäsenten keskuudestaan valitsema luottamusmies on sopivin neuvottelija. Samaa asiaa kysyttiin myös toisessa muodossa: kolme neljästä vastaajasta oli sitä mieltä, että työntekijöiden on oltava yhdenvertaisessa asemassa neuvottelijasta ja paikallisesta sopimuksesta päätettäessä.

Miksi?

Neuvottelupäätösten keskittäminen ammattiliiton jäsenille ja heidän valitsemalleen luottamusmiehelle ei siis näytä olevan se, mitä työpaikoilla halutaan. Työntekijät eivät näytä pelkäävän luottamusvaltuutettua. Silti paikallisen sopimisen edistäminen toistuvasti kaatuu juuri tähän kysymykseen.

Ymmärtäväinen selitys on se, että SAK ei usko työntekijöiden pärjäävän neuvotteluissa ilman jäsenyyden tuomaa viisautta. Luottamusmiesten kouluttaminen onkin aidosti monien ammattiliittojen keskeinen, työelämälle hyödyllinen ja oikeasti tärkeä toiminnan muoto. Ehdottomasti on olemassa se vaara, että työntekijöillä ei ole riittävää työoikeuden ja yleisesti vallitsevien työehtojen tuntemusta tasavertaiseen sopimiseen.

Mutta onko liiton jäsenyys ainoa tapa oppia koko työyhteisön etua hyvin ajavaksi neuvottelijaksi? Ei kait sentään. Esimerkiksi Saksassa tiettyjen paikallisen sopimisen muotojen ehtona on, että työnantaja kustantaa työntekijöiden edustajalle tarvittavaa koulutusta.

Miksi SAK sitten pelkää luottamusvaltuutettua? Raadollisempi selitys on valta ja  jäsenmaksut. Paikalliseen ammattiosastoon kuuluvien jäsenten valitseman luottamusmiehen monopoli tulkita työehtosopimusta ja sopia sen mukaisista joustoista antaa liitolle ja sen jäsenyydelle aseman työpaikoilla. Tai ainakin niillä suurilla työpaikoilla, joilla on tullut tavaksi sopia työehtosopimuksen mukaisista joustoista ja tehdä se lain kirjaimen mukaisesti luottamusmiesjärjestelmän kautta.

Useimmilla työpaikoilla liittoon kuuluvaa luottamusmiestä ei kuitenkaan näy eikä kuulu – paikallisen sopimisen monopolista huolimatta. Kenties ammattiliitoille löytyisikin terve kasvustrategia nimenomaan sellaisessa Suomessa, missä paikallinen sopiminen olisi vapaampaa. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että liitto kouluttaisi ja neuvoisi myös luottamusvaltuutettua. Jos tuki olisi luontevaa ja hyvää, niin eiköhän tällaisia luottamusvaltuutettuja kavereineen liittyisi liittoonkin – myös nykyisiltä villeiltä työpaikoilta. Silloin he olisivat liittoon kuuluvia luottamusvaltuutettuja – tai luottamusmiehiä jos niin halutaan jatkossakin sanoa.

Ymmärrettävä mutta ratkaistavissa oleva huoli luottamusmiehen puolesta on se, että nykyinen laki antaa nimenomaan luottamusmiehellä ja vain hänelle tiettyjä erityisoikeuksia, kuten irtisanomissuojan. Nämä neuvottelijan roolia järkevästi vahvistavat oikeudet voitaisiin kuitenkin sopivalla sääntelyllä ulottaa myös koko henkilöstön valitsemaan luottamusvaltuutettuun. Kolmikannassa ammattiliitot ovat varustaneet vain jäsenyyteen sidotun luottamusmiehen varustuksia. Jos taas työelämän neuvotteluista säädettäisiin aidosti eduskunnassa ei tällaista suojan sitomista tietyn yhdistyksen jäsenyyteen voisi pitää tasapuolisena ratkaisuna.

TES lähtee, jääkö luottamusmiespakko?

Yhtenäisen työehtosopimuksen lopettaminen perinteiseltä suurelta teollisuudenalalta on paradigman muutos. Se aiheuttaa varmaan epävarmuutta ja hankaluuksia. Mutta samalla järistys murtaa usein sivutuotteena lukkoja, jotka ovat jo pidempään pidätelleet nykyajan tarpeiden mukaisia ratkaisuja.

Toivon, että metsäteollisuuden sopimusrakenteen murtuminen romuttaisi lakiin asti piintyneen kremnologisen jaottelun koko henkilöstön luottamusvaltuutetun ja tätä moninverroin mahtavamman ammattiliiton luottamusmiehen välillä. Eteen tulee kysymys siitä, miksi vaikkapa Metsä Groupin työehtosopimusta paikallisesti soveltavan työntekijöiden neuvottelijan pitäisi välttämättä olla lain nimessä liiton jäsen, kun koko sopimus on joka tapauksessa vain yhtä firmaa koskeva?

 

Kai Mykkänen

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja

Kirjoitus julkaistu Verkkouutisten blogina 4.10.2020

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *