Kunpa planeetat lähentyisivät

Tuli käytettyä avaruudellisia kielikuvia raportoidessani YK:n ilmastokokouksesta Bakusta marraskuussa. Vaatimukset ilmastorahoituksen tasosta kun olivat aivan eri planeetoilta. Kehitysmaat vaativat yli 1000 miljardia euroa vuodessa. Me teollisuusmaissa tuskailimme, pystymmekö lupaamaan kasvua edes 300 miljardiin euroon.

Eri planeetoilta päästiin luovaan kompromissiin. Jatkossa teollisuusmaiden ilmastorahoitukseen lasketaan mukaan myös Kiinan tapaisten uusien talousmahtien rahoitus maailmanpankin ja muiden monenkeskisten ilmastorahoittajien kautta. Tultiin puoliväliin riidassa siitä, voidaanko 30 vuotta vanhaa rahoittajien ja avustettavien listaa avata vai ei.

Eri tarpeita yhdistäviä ratkaisuja kaipaisin myös suomalaiseen luonnonsuojeluun. Kovin ollaan eri planeetoilla. Hesarin ja Ylen otsikoiden perusteella olen ollut eräiden järjestöjen sanoittamalla tavalla historian luontovastaisin ympäristöministeri, kun en ole pakottanut suojelemaan enemmän. Maaseudun tulevaisuudesta taas saa usein käsityksen, että olen sosialisoinut sadoilla miljoonilla suomalaisten omaisuutta, kun olen perännyt metsäyritysten sitoutumista lupauksiinsa uhanalaisten lajien suojaamisessa.

Ei ole välttämättä sattumaa, että juuri Suomi ja Ruotsi kuuluvat maihin, jotka eivät ole kyenneet päättämään ns. kansallisesta luontostrategiastaan. Meillä luonnonsuojelua varjostaa mustavalkoisuus: joko tiukkaa suojelua tai sitten ei lasketa ollenkaan. Tällä asenteella kansainvälisesti sovittuun 30 prosentin suojellun pinta-alan tavoitteeseen ei tulla pääsemään.

Saksa, Puola ja useat muutkin Keski-Euroopan maat raportoivat suojelualueiksi jo nyt ylikin kolmanneksen alueestaan. Suurin osa Euroopan suojelualueiden hehtaareista kertyy kuitenkin kevyen suojelun alueista, kuten maisema- tai kulttuuriperintövyöhykkeistä. Asutus ja elinkeinot jatkuvat. Meikäläistä tiukkaa suojelua on esimerkiksi Saksassa maan pinta-alaan suhteutettuna alle viidennes siitä mitä Suomessa.

Olisikohan meidänkin aika kääntää sivua? Luonteva sauma suomalaiselle mallille kevyemmin vaalittujen ”luontoarvoalueiden” määrittelyssä on nyt. Lähivuosien aikana vastaamme siihen, miten Suomi kulkee kohti kansainvälisesti sovittua luonnon tilan parantamista ja toteuttaa hallitusohjelmassakin luvattua luontokadon pysäyttämistä. Joko-tai mallilla se ei tule onnistumaan, sekä-että mallilla eri tarpeiden yhdistäminen voi toimia.

Välillä planeettojen etäisyys tuntuu olevan sellainen, ettei huuto kanna naapurin kuplaan. Taudinkuvaa pahentaa klikkiotsikoiden ja somen tapa keskustella kiljahduksin. Itse uskon jääräpäisesti rakentavaan analyysiin ja erilaisia oikeutettuja tarpeita yhdistäviin ratkaisuihin. Siihen olen pyrkinyt nyt päättyvässä kolumnisarjassanikin. Kiitos sinulle, että olet antanut mahdollisuuden lukemalla!

*Teksti on alun perin julkaistu Maaseudun tulevaisuuden kolumnipalstalla 11.12.2024.