Murtuiko Venäjällä henkinen muuri?

,

Kirjoittajan mielestä näillä lavasteilla nykyinen Kremlin regiimi alkaa näyttää ruostuneelta brezneviläisyydeltä.

20 vuotta olen sanonut, että Venäjän politiikassa ei ole näköpiirissä rajua muutosta siksi, että yli kaksi kolmasosaa venäläisistä hyväksyy presidentti Vladimir Putinin toiminnan. Tämä oli tulos riippumattoman ja luotettavana pidetyn Levada Centerin mielipidemittauksissa, myös viime syys-, loka- ja marraskuun mittauksissa.

Levada mittasi viimeksi joulukuussa venäläisten käsitystä Aleksei Navalnyin myrkytykseen. Näistäkin luvuista nousee sama toppuutteleva havainto. Yli 60 prosenttia vastaajista arveli, että myrkytystä ei ollut, myrkytys oli lännen juoni, rikollisjengien välienselvittelyä tai opposition sisäinen teko. Vain 15 prosenttia arveli joulukuussa, että Venäjän valtio olisi myrkytyksen takana.

Murtuiko henkinen muuri?

Pidän mahdollisena, että viime viikko oli taitekohta Venäjän politiikassa. Muutos ei todennäköisesti horjuta valtaa nopeasti. Mutta vaikuttaa siltä, että politiikan teatterilava sai uudet lavasteet. Näillä lavasteilla regiimi alkaa näyttää yhä enemmän ruostuneelta brezneviläisyydeltä. Vaikka enemmistö kansasta kaikissa ikäluokissa suhtautuu politiikkaan rauhallisen passiivisesti ja tilanne on periaatteessa vakaa, se voi kääntyä sekaannukseen, jos television sanoma ei enää näytäkään vahvalta.

Taitekohtaa ei oikeastaan voi mitenkään nähdä ennalta. Muuten se ei olisi taite. Voi myös olla, että Navalnyin paluusta ei muodostu taitekohtaa. Mutta on hyvä pitää mielessä, että vielä vuoden 1989 lopulla moni asiantuntija ei nähnyt tilannetta saranakohtana Neuvostoliiton regiimin kaatumiselle. Jälkeen päin voi aika vääjäämättömästi todeta, että viimeistään Berliinin muurin murtuessa vallankumous sai vääjäämättömästi paisuvan sillanpään myös Moskovan politiikassa.

Rohkealla Venäjälle paluulla Navalnyi saattoi lunastaa moraalisen sillanpään. Se on aluksi heikko mutta voi osoittautua vääjäämättä kasvavaksi poliittiseksi kasvaimeksi Venäjällä. Ensimmäistä kertaa myös Venäjän valtio on antanut Navalnyille päähaastajan puolivirallisen aseman.

Kremlin tiedotuspäällikkö Dmitri Peskov keskusteli Navalnyi-ilmiöstä hyvään katseluaikaan television toisella pääkanavalla. Hän tuli rinnastaneeksi Navalnyin ja Putinin sanoessaan, että mielenosoituksissa on vähän väkeä, kun taas moni on äänestänyt Putinia. Putin on itsekin kommentoinut julkisesti Navalnyin nimissä levitetyn tuoreen videon väitteitä hänelle rakennettavasta ökypalatsista. Videota on katsottu jo yli 90 miljoonaa kertaa. Se on Venäjän mittakaavassakin paljon. Ennen tätä viikkoa Putin ei suostunut mainitsemaan Navalnyita edes nimeltä eikä hänen touhuilleen ole aiemmin annettu tilaa televisiossa.

Venäläisyyteen kuuluu Länsi-Eurooppaa suurempi tarrautuminen vahvoihin johtajapersooniin ja tiettyyn rajaan asti ymmärtämys siitä, että säännöt voivat olla heille erilaiset. Myrkytyksestä selviäminen ja rohkea paluu Moskovaan voivat luoda Navalnyille tällaista viittaa monen sellaisenkin silmissä, joka epäilee Navalnyin sotkeutuneen hämäräpuuhiin eikä välttämättä usko Venäjän valtion tehneen myrkytystä. Itsensä lähes uhranneen sankarin hiljentäminen vankeustuomiolla saattaa tuntua monien venäläisten mielestä väärältä, vaikka he uskoisivatkin Navalnyita vastaan nostettuihin syytteisiin. Saa nähdä.

Oleelliseksi taitekohdaksi voi osoittautua se, että mielenosoittajissa on nyt nähty aiempaa enemmän nuorehkoa työtä tekevää väestöä. Protestit eivät ole olleet niin pahasti koulutetun liberaalin eliitin dominoimia kuin aiemmin. Näin on raportoitu Moskovan ja Pietarin kaduilta. Samaa vahvistaa myös se, että viimeisimmät mielenosoitukset olivat aiempaa vahvempia erityisesti muissa miljoonakaupungeissa. Niissä liberaalia eliittiä on vähän. Jos oppositio onnistuu yhdistämään länsimieliset eliittinuoret ja pääasiassa tulojen kasvun pysähtymisestä kiukkuisen alemman keskiluokan, siitä voi syntyä jotain.

Historia paisuttelee yleensä yksittäisten merkkihenkilöiden tai tapausten roolia. Ei Neuvostoliiton kaatumisessakaan ollut kyse Berliinin muurista tai Jeltsinin rohkeudesta vanhoillisten vallankaappauksen aikana. Neuvostoliitto meni ennen kaikkea konkurssiin.

Yhteiskunnan olosuhteet lienevät pääkysymys myös tämän päivän Venäjällä. Elintason heikko kehitys viimeisen vuosikymmenen aikana, turhautuminen pysähtyneisyyteen, Putinin aiempaa väsyneempi ote. Samalla yleinen kyynistyminen toimii Putinin hyväksi siinä, että enemmistö valtakriittisistäkin suhtautuu epäluottamuksella oppositiojohtajiin, myös Navalnyiin henkilönä. Monia liberaaliin eliittiin lukeutuvia ”perinteisiä” protestoijia epäilyttää Navalnyin nationalismi ja tietynlainen populismi.

Silti taitekohta tarvitsee yleensä jonkun ilmiön, jonka kautta syvemmälle pikkuhiljaa syntyneet jännitteet pulpahtavat esiin, yhdistyvät muutosvoimaksi ja samalla voimaannuttavat enemmistön uskomaan muutokseen. Ehkä olemme lähempänä sellaista kuin 20 vuoteen. Se ei välttämättä tarkoita, että näemme Navalnyin valtiomiehenä, mutta se voi tarkoittaa poliittista muutosta lähimmän viiden vuoden aikana.

Mitä tapahtuu seuraavaksi?

Putinin regiimi voi tukeutua iäkkäämpään ja konservatiivisempaan kansanosaan. Yli 50-vuotiaat muistavat 1990-luvun sekasorron. Enemmistö heistä ei hevillä luovu syvään juurtuneesta käsityksestä, että demokratia ei sovi Venäjälle ja Putin pelasti maan sekasorrosta vakauteen: elämään, jossa kaikilla on sentään ruokaa muutenkin kuin oman pihamaan sadosta.

Sukupolvikuilu näkyy hyvin myös siinä, miten venäläiset ainakin joulukuussa suhtautuivat Navalnyin myrkytykseen. Yli 55-vuotiaiden joukossa selvästi suosituin väite oli, ettei mitään myrkytystä ole tapahtunutkaan. Alle 25-vuotiaiden kohdalla selvästi useimmin valittu vaihtoehto oli, että Venäjän hallinto oli myrkytyksen takana. Jos hallinto joutuu pelaamaan lyhyttä peliä, sille voisi olla edullista lietsoakin sukupolvikuilua entisestään. Venäjä on ikääntynyt maa.

Isänmaallisuuteen vetoaminen oli vastaus myös vuosikymmen sitten. Silloin Putin oli hieman samanlaisen ilmiön edessä: Moskovan ja Pietarin nuoren keskiluokan protestit laajenivat. Kansa kuitenkin yhdistyi Krimin haltuunoton myötä kuin leikaten. Putinin hyväksyntä palasi yli 80 prosentin tasolle kolmeksi vuodeksi.

Krimin valtaamisen suurvaltatraumaa hoivaava vaikutus oli väliaikainen. Houkutus ajautua samankaltaiseen siirtoon voi kuitenkin kasvaa, jos muut vaihtoehdot näyttävät valuvan hukkaan. Harva enää uskoo Putinin johdolla tapahtuvaan Venäjän modernisaatioon osaamisyhteiskunnaksi. En usko, että tällaista näkymää enää vakavissaan yritetään pystyttääkään.

Taloudessa kyse on pikemminkin viivytystaistelusta. Raaka-ainetalouteen nojaavasta, hiljaa hiipuvasta kakusta yritetään jakaa eri ryhmille niin, että riittävän moni pysyisi hiljaa viipaleensa parissa.

Sekin kannattaa huomata, ettei Venäjästä tule mikään Ruotsi tai edes Ranska, vaikka maan johto vaihtuisi. Suurvaltakaipuu elää ja voi maassa erittäin hyvin. Se pulpahtelee esiin useimmiten traumaattisessa muodossaan eli tarpeena osoittaa vahvuutta kovistelemalla. Ranskassa suurvaltakäytöstä pitää kurissa syvä sitoutuminen kansainväliseen oikeuteen ja sääntöperäiseen yhteistyöhön. Venäjällä ei näy pohjaa tällaiseen kehitykseen. Navalnyillakin on tausta pikemminkin nationalistisessa kuin liberaalissa ajattelussa. Vaikka regiimi vaihtuisi, seuraava ei välttämättä luovu Venäjän vaikutusvallasta entisen Neuvostoliiton alueella ja Euroopassa yhtään aiempaa helpommalla.

Entä Suomi ja EU?

Ennen kaikkea meidän suomalaisten kannattaa varmistaa kyseenalaistamaton paikkamme osana länttä. Se tarkoittaa tiivistyvää yhteistyötä Naton ja Yhdysvaltain kanssa. Minulle sopisi myös täysjäsenyys, jonka väitän vaikeuttavan Venäjä-suhteitamme vähemmän kuin usein pelätään.

Vähintään yhtä tärkeää on huolehtia EU:n yhtenäisyydestä ja toimintakyvystä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Venäjä ei ole enää suurvalta maailmanlaajuisessa liigassa. Eurooppalaisessa pelissäkin Venäjä on heikkenevä voima. Se pyrkii välillä ostamaan vaikutusvaltaa myös EU-maiden politiikassa, mutta sen on vuosi vuodelta vaikeampi pelata saman kokoluokan merkeillä kuin Kiinalla on tarjota.

Yhä useampi katsoo, ettei Venäjän puolta ole enää olemassakaan, vaan Venäjä joutuu yhä selvemmin valitsemaan, onko se lännen vai Kiinan puolta. Venäjä ei uhkaa Eurooppaa, jos Eurooppa on yhtenäinen.

Pitäisikö asettaa pakotteita? Sekö saisi Venäjän kohtelemaan Navalnyita oikeudenmukaisemmin? Enpä usko, jos tarkoitetaan tavanomaisia pakotteita eli nimettyihin henkilöihin ja pienehköihin kaupan sektoreihin kohdistuvia rajoituksia. Eivät ne Venäjää hetkauta.

Pitäisikö peruuttaa Nordstream2-kaasuputken käyttöönotto Saksan ja Venäjän välillä? Sekään ei hetkauttaisi Venäjän johdon talousjärjestystä. Kaasureittejä Eurooppaan löytyy kyllä.

Onko EU:lla mitään taloudellisia valintoja, jotka hetkauttavat Venäjää? On. Miten energiamme tuotamme ja mistä sitä ostamme, vaikuttaa ratkaisevasti Venäjän ansaintamalliin ja johdon talousjärjestykseen. Energiamurros on tarpeen myös Euroopan Venäjä-riippuvuuden vähentämiseksi. Putkien määrällä ei ole niinkään väliä, mutta putkissa kulkevan kaasun ostamisella on.

Määrätietoinen panostus synteettisen metaanin ja vedyn tuotantoon voi korvata maakaasun kulutusta Euroopassa suunnilleen Venäjän tuonnin verran 2030-luvulla. Sillä voisi olla Venäjän johdolle merkitystä, jos voisimme uskottavasti sanoa, että te olette menossa yhteiskunnaksi, jonka kanssa emme rakenna energiariippuvuutta, vaan teemme tarvittavan satsauksen ja korvaamme Venäjän tuonnin tietyssä aikataulussa, tässä lisää siitä: https://kaimykkanen.fi/huomio-pitaa-kaantaa-nord-stream-2sta-itse-kaasuun-suomi-saattaisi-muuttua-kaasun-tuojasta-viejaksi/

Venäjä voi toki korvata Euroopan vientiään myymällä öljyä ja kaasua enemmän Kiinaan. Mutta Venäjä ei varmastikaan halua joutua riippuvaiseksi yksinomaan Kiinasta. Siksi mekanismi, jossa Venäjän oikeusvaltion vastaiset teot aidosti vaikuttaisivat siihen, miten nopeasti korvaamme venäläistä kaasua, voisi vaikuttaa Moskovan valintoihin.

Viime aikoina EU:sta on keskusteltu lähinnä elpymisrahaston kautta. Ekonomistina suhtaudun siihen vähintään ristiriitaisesti. Mutta suomalaisten kohtalon kannalta se on kertaluokkaa pienempi asia kuin EU:n päätöksentekokyky. En sano, että EU:n päätöksentekokyky ulko- ja turvallisuuspolitiikassa olisi välttämättä kiinni elpymisrahastosta. Mutta en halua jälkeenpäin todeta, että kappas, elpymisrahaston riitauttaminen olikin saranakohta, joka ajoi EU:n päätöksenteon solmuun ja vei liimaa yhtenäisyydeltä myös turvallisuudessa.

Valta velan ottamisesta, ja vastuu sen hoitamisesta, on syytä saada takaisin samoihin käsiin. Meidän suomalaisten perustava intressi on, että siihen päästäisiin muulla keinolla kuin käsittelyn päättymisellä ratkaisemattomaan riitaan.

Kai Mykkänen
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja
Kirjoitus julkaistu Verkkouutisissa
0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *