Toimiiko Venäjän painostus?
Meillä Venäjän kommentteja luetaan minusta yliherkkinä. Sunnuntainen Venäjän ulkoministeriön tiedote on sävyltään rutiininomainen. Sen antamiseen on viikonloppuna tuskin vaivattu montaakaan päättäjää. Tiedotteessa todetaan, että puolustusratkaisut ”ovat itsestäänselvästi jokaisen maan oma asia”. Siinä ei uhata millään, vaan tyydytään pahoittelemaan sitä, että pohjoismainen puolustusyhteistyö on kääntymässä Venäjää vastaan ja käänne uhkaa ”nollata viimeisen kymmenen vuoden myönteisen työn”, mitä ikinä tällä sitten tarkoitetaankin jos on kauheasti sitä ehditty miettiäkään. Joka tapauksessa Venäjän lausunto ei anna aihetta olettaa mitään uutta Venäjän vastatoimista siinä tapauksessa, että Suomi hakisi Nato-jäsenyyttä. Tämänhän ulkoministeri Erkki Tuomiojakin totesi.
Venäjältä saatiin minusta odotetun sävyinen kommentti pohjoismaiden puolustusministerien tiedotteeseen, jossa sinänsä uutena puhetapana perusteltiin puolustusyhteistyötä suoraan tarpeella varautua Venäjän kasvavaan uhkaan. Minustakaan ulkopolitiikan johdon ei kannata erityisesti viholliskuvia maalata, koska se kärjistää sananvaihtoa puolin ja toisin. Mutta kahdesta asiasta on pidettävä kiinni: 1) Suomen puolustusratkaisujen perusteluista on keskusteltava rehellisesti, 2) Suomen on teoillaan selvästi osoitettava, ettei Venäjä voi ohjata Suomen ratkaisuja vaan teemme ne omista lähtökohdistamme.
Sunnuntain Helsingin Sanomissa julkaistiin ulkopolitiikan tutkija Hiski Haukkalan haastattelu, joka minusta kuvaa Venäjä-suhdettamme ja Nato-keskusteluamme monella tavalla. Tunnen Hiskin ja pidän häntä älykkäänä tutkijana, mutta olen muutamasta asiasta eri mieltä:
1) Minusta Naton hylkääminen Venäjän reaktioiden pelossa olisi nimenomaan signaali Venäjälle, että sillä on tilaa vaikuttaa Suomen asioihin (mitä signaalia Hiskikin peräänkuuluttaa vältettäväksi kaikessa).
2) Varmuutta ei ole kellään, mutta paljon Venäjällä toimineena en itse pidä todennäköisenä, että Nato-jäsenyys romuttaisi Venäjän kauppaamme tai perinpohjin mullistaisi muutakaan yhteistyötä. Toki Venäjä löytäisi tavat protestoida. Kaasun hinta saattaisi nousta keskimääräiseen eurooppalaiseen tasoon. Mutta muutaman vuoden päästä meillä olisi edelleen ne samat kiistat, että maidosta löytyy antibiootteja, joita ei Suomessa ole vuosiin käytettykään, välillä kiistellään lasten huostaanotosta tms. Nämähän ovat tähänkin asti kuuluneet listoille. Kauppakiistojen kärjistäminen massiiviselle tasolle tai rajan sulkeminen ovat asioita, joissa Venäjä häviäisi itse niin paljon enemmän, etten niihin usko.
Epäilen, että Suomen Nato-jäsenyydestä on muodostunut meille suomalaisille suurempi askel kuin mitä se muista Euroopan valtioista olisi. Väittäisin, että Suomi olisi Naton jäsenenäkin Venäjän näkökulmasta sen normaalein ja ongelmattomin rajanaapuri. Meillä olisi edelleen tilaa kahdenväliselle suhteelle. Venäjän kanssa on minusta oltava jämpti ja johdonmukainen oman vapautemme ja etujemme suhteen. Samalla on syytä hyödyntää naapuruuden hyvät puolet eli pidettävä huolta kauppasuhteiden tukemisesta ja esimerkiksi kaupan rahoituksen resursoinnista vähintään Saksan ja Ruotsin tasolle.
En ole ollut Nato-intoilija, koska en läheskään aina allekirjoita USA:n usein mustavalkoista maailmankuvaa tai toimia maailmalla. Mutta Suomen turvallisuuden kannalta olisi minusta järkevä liittyä Natoon. Emme kuitenkaan pysty olemaan sivussa, jos Itämerellä ajauduttaisiin sotilaalliseen kiistaan. Yksin emme pysty rakentamaan esim kyberkyvykkyyttä riittävälle tasolle (todennäköisin metodi lamauttaa Suomea). Ennen kaikkea jäsenyys nostaisi kynnystä lamauttaa Suomen toimintakyky ennenaikaisesti siltä varalta, että Suomi kuitenkin toimisi lännen liittoumassa kriisin aikana, kuten Venäjä perustellusti olettaa.
Monien mielestä nyt ei ole ”hyvä sää” liittyä. Itse pelkään, että sää saattaa olla huomattavasti huonompi sitten, kun viimein haluaisimme liittyä. Huolimatta huolestuttavan dramaattisesta nationalismin noususta Venäjällä täytyy koittaa uskoa siihen, että todennäköisesti jännitteistä käännytään jossain vaiheessa yhteistyön suuntaan. Mutta epätodennäköinen mahdollisuuskin on otettava huomioon. Jos jännite esim Itämerellä Kaliningradin yhteyksiin liittyen kiristyy sotilaallisten toimien valmistelun asteelle, Natokin saattaa siinä vaiheessa ajatella, että on ”huono sää” käsitellä uusia hakemuksia, kun pitäisi keskittyä olemassaolevien velvoitteiden hoitamiseen. Onneksi emme ole siinä tilassa vielä. Eikä toivottavasti koskaan.
