Puhe, eduskuntaryhmän kesäkokous

Korona ja johtamisvastuut

Mukava nähdä edustajakollegat fyysisesti tänään! Puolitoista vuotta olemme kokoustaneet etänä, myös kesäkokouksen vuosi sitten. Olemme valtaosin saaneet täydet rokotteet. Silti korona näkyy järjestelyissä tänään, kuten pitääkin.

Suomessa koronaa on pystytty hallitsemaan pääosin hyvin. Siitä kiitos suomalaisille, eduskunnalle, hallituksellekin. Mikä pitkittyy, myös mutkistuu. Ote ei saisi herpaantua.

Kokoomus esitti koronapassia jo huhtikuussa. Hallitus kuitenkin torppasi sen. Toukokuun exit-strategiassa sanottiin, ettei passille kaavailla kotimaista käyttötarkoitusta.

Pääministeri Marin, vetoan teihin, että koronapassi ja pikatestit apteekeista saataisiin nopeasti käyttöön, ettemme turhaan pitkitä suomalaisten ylivoimaisen enemmistön ahdinkoa. Lopputavoite on tietysti se, että kaikki rajoitukset puretaan eikä korona-passia tarvita. Mutta nyt näyttää pahasti siltä, että välivaiheen ratkaisuja tarvitaan ja syksy korona-passin kanssa olisi selvästi hyvinvoivampi kuin ilman sitä.

Vetoan teihin myös siinä, että hallitus ja aluehallintoviranomaiset selkeyttävät viestinsä etukäteen. Ei kerta kaikkiaan voi olla niin, että tällaista keskustelua käydään julkisuudessa jälkikäteen. Vapauksia rajoitettaessa viestin pitäisi olla aina kristallin kirkas. Pukukoppikeskustelut hallituksen ja viranomaisten välillä olisi syytä käydä pukukopissa ennen uusia peliliikkeitä.

Vastuu velasta

Liityin Kokoomukseen 25 vuotta sitten. Minua kiehtoi kysymys pitkän ajan vastuusta. Tulevien sukupolvien piikkiin eläminen ei ole oikein. Olipa kyse velkaantumisesta tai ympäristön turmelemisesta, on mielestäni väärin ja vastuutonta sysätä vaikeita päätöksiä eteenpäin – tulevaisuuden päättäjille. Se on tulevaisuuden pettämistä.

Pääministeri Marin sanoi viime viikolla, että Suomen taloudesta tulee yllättävän hyviä uutisia. Pitää paikkansa, jos puhutaan taantuman kääntymisestä noususuhdanteeksi. Samaan aikaan valtiovarainministeriön budjettipäällikkö Sami Yläoutinen sanoo, että Suomen velkaantuminen on yksinkertaisesti mahdottomalla uralla. Oleellista on, mikä on meidän poliitikkojen reaktio noususuhdanteeseen.

Valtiovarainministeriön ennusteen mukaan velan suhde bruttokansantuotteeseen nousee koko vaalikauden, seisahtuu hetkeksi 2025 tienoilla ja jatkaa kiihtyvää nousua taas sen jälkeen. Nykypolitiikalla velkasuhde nousisi 2040-luvulla jo 130 prosenttiin. Hallitus on viemässä Suomea velkaantumisen uralle, jolla emme omin voimin selviytyisi esimerkiksi koronakriisin tapaisesta shokista. Olemme jo tipahtaneet pohjoismaiden ryhmästä, koska meillä on pienempi työssäkäyvien osuus ja suurempi velka suhteessa talouden kokoon. Ei kai me nyt suosiolla hävitä naapureille koko turnausta hyvinvointivaltion pelastamisesta!

”Vahva valtiontalous on köyhän paras ystävä.”. Se ei ole kokoomuslainen hokema. Tämän viisauden lanseerasi aikanaan silloinen kansanedustaja Outi Ojala, vasemmistoliitto. Ojalan viisaus edellyttää suhdanteita tasaavaa hyvinvointivaltiota sekä laskuissa että nousuissa. Niihin aikoihin, kun liityin kokoomukseen, tätä noudatettiin kohtuullisesti.

Nokia-nousun tuoma verotulojen kasvu ohjattiin suurelta osin velkaantumisen vähentämiseen ja jopa velkojen lyhentämiseen. Tämän päivän vasemmisto näyttää unohtaneen, että suhdanteiden tasaaminen onnistuu vain, jos se on symmetristä eli sitä noudatetaan myös nousun hetkellä. Muuten se on tulevaisuuden pettämistä.

Suomen julkisen talouden menokehysten nerous on ollut siinä, että ne ovat suitsineet vauhtisokeutta noususuhdanteessa. Menokehys ei puutu tulonsiirtojen automaattiseen kasvuun lamassa, mutta se tulee vastaan, jos ja kun keynesiläisyys unohtuu nousussa. Nyt olemme juuri siinä kohtaa. Talous on kasvamassa nopeinta tahtia vuosikymmeniin. On kiusaus käyttää verotulojen kasvu tarpeellisiin lisämenoihin, joita on aina.

Hyvät vasemmistojohtajat Marin, Andersson ja Ohisalo, jos kannatte aitoa huolta ilmastonmuutoksen vaikutuksista tuleville sukupolville, miksi ette kanna huolta niistä riskeistä, joita liittyy ylivarojen elämiseen? Kyse on hyvinvointivaltion tulevaisuudesta. Siis siitä onko tulevillakin sukupolvilla varaa koulutukseen ja terveyspalveluihin.

Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko kyllä puhuu velkavastuusta. Teot vaan ovat olleet päinvastaisia. Saarikon työnäyte puheenjohtajana oli kevään kehysriihi. Menokehykset rikottiin. Velkaa lisättiin miljardeilla. Keskusta meni kuittaamaan myös veronkorotukset.

Teimme kehysmenettelyn rikkomisesta välikysymyksen. Kesäkuussa jätimme eduskunnassa myös aloitteen velkakaton säätämisestä lakiin, kun kerran perinteistä suomalaista mallia ei enää noudateta. Saarikko vastasi lupailemalla kaikkien puolueiden yhteistä ponnistusta keväällä syntyneen tilanteen korjaamiseksi. Tavoite olisi Saarikon sanoin ”poliittinen sitoutuminen Suomen julkisen talouden uskottavuutta vahvistaviin pelisääntöihin”. Valtiovarainministeri Saarikko, oliko tämä eduskunnan edessä sanottu vain puhetta? Oletteko valmiita perustamaan budjettiriihen yhteydessä parlamentaarisen työryhmän palauttamaan uskon valtion menomalttiin?

Osaamisen Suomi

Vastuullinen taloudenpito ei poissulje panostamista suomalaisten osaamiseen ja suomalaisiin innovaatioihin. Päinvastoin. Vastuullinen taloudenpito pitää huolen siitä, että kaikista tärkeimpiin menokohteisiin löytyy rahaa myös vaikeina aikoina.

Korkea osaaminen sekä tutkimuksen ja tuotekehityksen tulokset ovat olleet ja ovat jatkossakin Suomen menestyksen tärkein lähde – eivät fyysiset koneet tai investointikyvyn lisääntyminen, kuten helposti ajattelisi.

Julkisten menolisäysten liikkumavara on tällä vuosikymmenellä pieni. Politiikan viisaus mitataan siinä, onko kanttia tehdä vaikeita valintoja vai luvataanko lisää kaikkea. Eduskuntavaalien alla moni puhui ”koulutuksen kunnianpalautuksesta”. Vaalien jälkeen nähtiin, että opiskelijoiden ja tutkijoiden äänet kyllä kelpasivat – mutta teot jäivät vähintäänkin puolitiehen.

Hallitus kyllä lisäsi pysyviä vuosittaisia menoja 1,4 miljardin euron edestä. Mutta tieteelle ja tutkimukselle tästä riitti pysyvinä lisäyksinä alkujaankin vain murusia. Hätkähdyttävää on, että viime kevään kehyspäätösten ja Saarikon budjettiesityksen myötä korkeakoulujen ja T&K:n pysyvä rahoitus laskee enemmän kuin sitä vaalikauden alussa nostettiin.

Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen sanoi sunnuntaina, että nämä leikkaukset saattavat olla vasta alkua. Kurvinen sanoi suhtautuvansa kehysriihen tiedeleikkauksiin stoalaisella tyyneydellä. Itse toivoisin tähän kohtaan enemmänkin pohjalaista sisua – eritoten hallituksen johtoviisikkoon, jossa tiedeleikkausten kohtalo oikeasti ratkaistaan.

Keväällä hallitus kokosi parlamentaarisen ryhmän tekemään esitys T&K-panostusten nostamiseen 4 prosenttiin BKT:sta. Se edellyttäisi noin 600 miljoonan euron yhteenlaskettua lisäpanostusta valtiolta ja yrityksiltä. Tavoite on oikea. Kokoomus on esittänyt samaan tavoitteeseen tähtäävää polkua vaihtoehtobudjeteissaan.

Mutta tekemättä se jää, jos nykymeno jatkuu tulevina vuosina: lupauksia kaikkialle, ei kykyä valintoihin.

Koulutuksen kunnianpalautuksen saldoksi on jäämässä kunnia säästää lisää. Oliko se sitten vääjäämätöntä, että korkeakouluille, tutkimukselle ja tuotekehitykselle riitti miljardien menolisäyksistä vain murusia ja nyt leikkaukset näyttävät osuvan tutkimukseen ensimmäisten joukossa? Ei. Ei se ollut vääjäämätöntä vaan tulos siitä, kun ei haluttu tehdä vaikeita valintoja.

Mitäpä jos tämän vaalikauden pysyvistä menolisäyksistä olisikin ohjattu korkeakouluille ja tutkimukseen reilut kaksi kolmannesta eli miljardi euroa? Miljardi on jo vajaa puolet yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen vuosittaisen rahoituksen tasosta. Tämän kokoluokan valinnoilla olisi oikeasti vaikutusta. Jos vaan olisi kanttia valita sen sijaan, että luvataan kaikille vähän lisää.

Vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo sanoi eilen vastustavansa tutkimuksen leikkauksia, vaikka kuittasi ne kevään riihessä. Ohisalo sanoi myös, että hän haluaisi tieteen säästöjen sijaan ottaa lisää velkaa. Siis vielä lisää, kun keväällä menokehykset jo rikottiin ja velkaantumista kiihdytettiin miljardeilla. Jos Vihreät oikeasti haluavat pelastaa tutkimuksen säästöiltä, ainoa vastuullinen tie on etsiä tilaa menokehysten sisältä. Tilanteen voisi kyllä korjata syyskuun budjettiriihessä, jos kanttia vaikeisiin valintoihin tällä kertaa olisi.

Ministerit Sanna Marin, Maria Ohisalo ja Li Andersson, oletteko ensinnäkin valmiita siihen, että syyskuun budjettiriihessä tutkimuksen leikkaukset korvataan esimerkiksi sellaisilla säästöillä, joita Kokoomus on esittänyt vaihtoehtobudjeteissaan? Viimeksi kesäkuussa esitimme listan yli 700 miljoonan euron menokevennyksistä, jotka eivät osu koulutukseen tai muihin palveluihin. Totta kai nämäkin säästöt ovat vaikeita. Mutta uskon, että tieteestä nipistäminen tai velkaantumisen kiihdyttäminen olisivat kumpikin vielä haitallisempia hyvinvoinnillemme.

Toiseksi hyvä hallituksen johto, oletteko valmiita siihen, että seuraavien eduskuntavaalien jälkeen tutkimuksen ja tuotekehityksen hyväksi tehdään priorisointeja – siis vaikeitakin valintoja? Tämä vastaus kiinnostaa minua myös parlamentaarisen T&K-työryhmän jäsenenä. En viitsisi tehdä turhaa työtä.

Maailman paras osaaminen ja maailman parhaiten markkinaehtoista kilpailua hyödyntävä talous. Siinä pääpilarit Suomen menestykseen. Näitä elementtejä on johdonmukaisesti korostanut myös palkansaajien tutkimuslaitoksen uusi johtaja Mika Maliranta eri tehtävissään niin Kuluttaja- ja kilpailuvirastossa, Jyväskylän yliopiston professorina kuin Etlan tutkijanakin. Kuulemme pian Mikan pohjustuksen Suomen vaikeista valinnoista ja käymme syvemmin keskustelua talouspolitiikan suunnasta.

Vastuu ilmastosta

Hyvät kuulijat,

Olemme lapsillemme velkaa paitsi pelastetun hyvinvointivaltion, myös elinkelpoisen ilmaston ja ympäristön. Se on yhtä lailla kokoomuslaisen vastuuajattelun ytimessä kuin vastuu julkisesta taloudesta. Siksi keskustelemme huomenna etäyhteyden välityksellä ilmastopolitiikasta maailman ilmatieteen järjestön pääjohtaja Petteri Taalaksen kanssa ja käymme keskustelua ilmastovastuun ydinasioista.

Jos pystyisimme vaikeisiin valintoihin tutkimuksen ja tuotekehityksen puolesta, tekisimme samalla myös ilmastovalinnan. Kansainväliseen levitykseen kelpaavat ilmastoratkaisut syntyvät yrityksissä ja yliopistoissa silloin, kun osaaminen ja tuotekehitys kohtaavat päästövähennyksiin pitkäjänteisesti kannustavan toimintaympäristön.

Päästöoikeuden hinnan kymmenkertaistuminen on ollut politiikan suurin ilmastoteko Euroopassa. Se ohjaa energiantuotannon ja teollisuuden irtautumista fossiileista paljon rajummin kuin muutokset kansallisissa veroissamme. Autoilun puhdistuminen ja siirtyminen sähköön olisi edelleen lähtötelineissä ilman EU:ssa sovittuja, asteittain kiristyviä uusien autojen keskipäästövaatimuksia. Eurooppalaisten standardien ja hiilen hinnoittelun avulla päästöt vähenevät myös edullisemmin ja reilummin kuin jokaisen maan omalla tekemisellä.

Lähivuosien tärkein kädenjälkemme ilmastonmuutoksen hillintään on viedä EU-komission päästövähennyspaketti läpi vesittämättä päästövähennysten tasoa. Hyvä hallitus, panostakaa Suomen neuvottelutavoitteiden järkiperäiseen asettamiseen ja määrätietoiseen toteuttamiseen. Jättäkää kinastelu pienemmistä kotimaisista toimista ilmastoriihineen vähemmälle.

EU ja maahanmuutto

Tarvitsemme muutenkin vahvempaa Euroopan unionia. Tarvitsemme isoissa kohtalonkysymyksissä enemmän yhteisiä päätöksiä – emme vähemmän. EU:ta parjataan usein sellaisista päätöksistä, joissa Euroopan yhteinen linjaus on laihana kompromissinakin suomalaisille parempi vaihtoehto kuin kunkin valtion sooloilu. Useimmat sukupolvemme suurista haasteista ratkaisemme korkeintaan EU:n kautta, emme ainakaan ilman sitä.

Hetki sitten Valko-Venäjä tajusi EU-maiden akilleen kantapään ja alkoi ohjata ihmisiä Eurooppaan alueensa kautta. Liettuaan pyrkivien turvapaikanhakijoiden määrä on tänä vuonna kymmenkertaistunut. Samantapaista on viime vuosina nähty ainakin Turkin ja Kreikan, Marokon ja Espanjan sekä Suomen ja Venäjän välillä.

Nyt olemme afgaanien hädän äärellä saman dilemman edessä. On oikein auttaa. Haluamme auttaa. Pitäisi auttaa kestävin ja hädänalaisimmat saavuttavin keinoin. Ei pitäisi sortua sellaisiin hyvää tarkoittaviin puheisiin, jotka tosiasiassa heikentävät kykyämme tarjota suojaa hädänalaisimmille ryhmille.

Spontaani hakeutuminen länteen ja maahan saapumisen jälkeen haettava turvapaikka toimii, kun autetaan suppeaa määrää poliittista vainoa pakenevia ihmisiä. Järjestelmä luotiin kylmän sodan alussa. Sitä ei ajateltu miljoonien ihmisten turvapaikkahakemusten vuosittaiseen käsittelyyn.

2000-luvulla on käynyt niin, että puolet hakijoista ei täytä kansainvälisen suojelun kriteereitä, mutta he jäävät kielteisestä päätöksestä huolimatta pysyvästi Eurooppaan. Ylivoimainen enemmistö hädänalaisimmista – lapsista, äideistä, perheistä – ei sen sijaan pääse käyttämään rajojen yli itse tulemiseen perustuvia turvapaikkareittejä. Jos oikeasti haluamme heitä auttaa, painopisteen on oltava humanitaarisessa avussa, kehitysyhteistyössä ja kiintiöpakolaisjärjestelmässä.

Tämä pätee erityisen selvästi Afganistanin hädän lievittämiseen. Hallitsemattoman turvapaikanhaun minimointi antaisi eväät sille, että Euroopan suuret maat tulisivat pohjoismaiden rinnalle auttamaan hauraimmassa asemassa olevia kiintiöpakolaisuuden kautta. Hyvä järjestelmä kohdistaisi avun aina hädänalaisimmille ja estäisi väärinkäytön.

Pääministeri Marin peräänkuulutti EVA:n Eurooppa-foorumissa viime viikolla EU:n yhteistä turvapaikkajärjestelmää vastauksena Liettuan ja Afganistanin tyyppisiin haasteisiin. Hyvä. Kannatan. Mutta pihvi on tietysti sisällössä.

Suoraviivaisin mutta huono versio olisi turvapaikanhakijoiden jakaminen jäsenmaiden kesken etukäteen sovitulla osuudella. Se ei vähentäisi kielteisestä päätöksestä huolimatta EU:hun jäävien määrää. Sen sijaan askel eteenpäin olisi turvapaikanhakijoiden suojelutarpeen arvioinnin keskittäminen EU:n ulkopuolelle kiintiöpakolaisjärjestelmän tapaan ja spontaanien tulijoiden osalta viimeistään EU:n ulkorajoille.

Liettuan tyyppisessä tilanteessa ulkorajavyöhykkeelle pitäisi perustaa EU:n rajaturvallisuusviraston johdolla turvapaikanhakukeskuksia. Niistä pääsisi eteenpäin vain oleskeluluvan kriteerien täyttyessä. Se vähentäisi perusteetta hakevien määriä. Salakuljettajalle ei kannattaisi maksaa, jos tietää, ettei oleskelulupaa todennäköisesti tule. Nykyisin moni maksaa siitä huolimatta, koska on kuullut monien jääneen harmaille työmarkkinoille kielteisestä päätöksestä huolimatta.

Turvapaikan kriteerien arviointi ulkorajakeskuksissa lieventäisi sitä valuvikaa, jonka seurauksena Euroopassa on tänään miljoonia kielteisen päätöksen saaneita, joita ei enää pystytä palauttamaan. Turvapaikanhakijoiden käyttämisestä yhden maan painostamiseen tylsyisi terä. Tällaiseen toimivampaan kompromissiin voisi nyt olla momentum.

Vuoden 2015 kriisistä on opittu. Turvapaikkajärjestelmän käyttäminen painostukseen Liettuassa on tuoreessa muistissa. Kaikki Euroopan johtajat haluaisivat auttaa niitä, joiden on mahdotonta jäädä Afganistaniin – aiheuttamatta sellaista spontaania turvapaikanhakua, jota on mahdotonta käsitellä hallitusti.

Tämä on viime päivinä kuultu niin liittokansleri Angela Merkelin kuin Ruotsin pääministeri Stefan Lövenin arvioissa. Ratkaisu edellyttää kuitenkin avointa johtopäätöstä sen suhteen, että meillä ei voi olla vapaata muutto-oikeutta Eurooppaan. EU:n ulkorajojen sisäpuolelle tullaan vain, jos oleskeluluvan kriteerit täyttyvät etukäteen tsekattuina.

Kysynkin teiltä, pääministeri Marin ja sisäministeri Ohisalo, oletteko viimein valmiita ajamaan turvapaikkakäsittelyn keskittämistä EU:n yhteisiin keskuksiin ulkorajavyöhykkeille?

Vastaavasti Perussuomalaisten Purralta haluaisin kuulla, aiotteko EU-kriittisyyden nimissä jatkossakin vastustaa tätä, vaikka se olisi realistisin keino vähentää turvapaikkajärjestelmän lieveilmiöitä?

Maahanmuutto ei ole joko-tai- vaan sekä-että-kysymys. Samalla, kun pakolaisissa on keskityttävä selkeästi hädänalaisiin, tarvitsemme työperäisen maahanmuuton voimakasta lisäämistä. Päälle tarvitsemme topakasti töihin ja opiskeluun ohjaavaa kotouttamista Suomessa asumisen alkuvaiheessa. Emme pärjää sen enempää naiivilla idealismilla kuin heittelemällä epäilyksen varjoa kaiken maahanmuuttoon vivahtavan päälle.

Riikka Purra väitti linjapuheessaan, että 2050-luvulla Espoossa suomalaiset olisivat vähemmistössä. Tällä määritelmällä suomalaisiksi lasketaan vain osa suomen kansalaisista.

Tulevaisuudessa joukossamme on paljon ulkomaalaistaustaisia suomalaisia. Sen näkee jo nyt vaikka vierailemalla Uudenmaan varuskunnissa. Ei siellä ulkomaalaisia palvele vaan taustaltaan moninaisia suomalaisia. Maahanmuuton tulee olla valikoivaa ja kotouttamisvaiheen ehdollisuuksien tiukkoja. Mutta sen jälkeen pysyvästi Suomessa asuvien välille ei pidä vetää ylimääräisiä viivoja vaan niitä jakolinjoja pitää pikemminkin ylittää.

Niitä, jotka haluavat estää Suomen kasvun ja kansainvälisyyden, pyydän miettimään, miltä näyttäisi puolikas Espoo? Puolikkaat luokat kouluissa? Puolitetut ammattilaisten määrät hoitoalalla, kaupoissa tai muissa palveluissa? Elokuussa julkaistujen tuoreiden analyysien mukaan työvoimapula kerta kaikkiaan rajoittaa yrittäjyyttä, kasvua ja hyvinvointia Suomessa jo nyt. Sellaisessa Suomessako Riikka Purran puolue haluaa eläkepäiviään viettää?

Hyvät kokoomuslaiset, hyvät eurooppalaiset,

Kaksi vuotta sitten presidentit USA:n Trump, Turkin Erdogan ja Venäjän Putin sopivat Pohjois-Syyrian kurdialueen uudelleenjärjestelyistä. Kukaan tuskin soitti Brysseliin, vaikka alueen vakaus olisi tärkeintä nimenomaa Euroopalle. Nyt EU-maat joutuivat katsomaan vierestä, kun Yhdysvallat lähti Afganistanista. Jatkossa maassa on eniten ulkoista valtaa Kiinalla ja Venäjällä.

EU-maiden yhteenlasketut puolustusmenot ovat moninkertaiset esimerkiksi Venäjään ja Turkkiin verrattuna. Saisimme enemmän turvallisuutta vastineeksi, jos siirtyisimme EU:n yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan. Euroopan olisi viimein aika kasvaa aikuiseksi.

Aika ajoin EU:ssa käsitellään huonoja ehdotuksia, mutta EU itsessään ei ole ongelma vaan ratkaisu. Huonoja ehdotuksia tuodaan välillä Espoon kaupunginvaltuustoonkin. Ei niiden kyseenalaistaminen tarkoita, että vastustaa Espoota. Kyse on siitä, että haluaa rakentaa parempaa Espoota.

Kokoomus haluaa rakentaa parempaa Euroopan unionia. Monelle meistä EU:n elpymispaketin kritisoinnissa on kyse siitä, että haluamme yhteisestä finanssipolitiikasta vahvempaa, emme heikompaa.

Suomalaiset kannattavat EU:ta ja euroa. Niiden onnistuminen on Suomelle elintärkeää. Euroalue tarvitsee syvempää yhteistyötä myös talouspolitiikassa. Se kuitenkin toteutettava selkeillä pelisäännöillä. Menojen ja velkojen vallan ja vastuun on pysyttävä selvänä.

Kun uskallus ja päätöksentekokyky eivät ole riittäneet visionäärisiin uudistuksiin, on päädytty pehmeisiin purkkaratkaisuihin. Tämä täytyy kääntää. Vastuu on meillä kaikilla eurooppalaisilla puolueilla. Ei vain komissiolla tai mystisellä Brysselillä. Myös kokoomus lähtee tänä syksynä rakentamaan uutta visiota EU:n tulevaisuudesta Petteri Orpon johdolla.

Hyvät kuulijat,

Kokonaisuudessaan peräänkuulutan vastuullisuutta Suomen päättäjiltä. Koskee myös meitä oppositiossa. Katse pitää olla kaikissa ratkaisuissa 10 vuoden päässä klikkiotsikoiden sijaan.

Ei laiminlyödä vastuutamme ylivelkaantumisen tai ilmastonmuutoksen torjunnassa. Jos ja kun osaamisen ja tutkimuksen olevan avain hyvinvoinnin pelastamiseen, niin tehdään sen puolesta oikeita valintoja kauniiden puheiden sijaan. Muistetaan, että EU itsessään on pienelle Suomelle ratkaisu, ei ongelma. Tehdään tärkeiden asioiden hyväksi todellisia valintoja – ei lupailla kaikille kaikkea. Ja mikä tärkeintä, edistetään järjellä hyvää, ei perustella hyvällä järjettömyyksiä.

Kai Mykkänen

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja

Puhe kokoomuksen eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Tampereella 24.8.2021