Sujuvista työluvista Suomen valtti?

Käynnistimme töihin Suomeen tulevien luvituksen sujuvoittamishankkeen puolitoista vuotta sitten. Käsittelyjono saatiin puolitettua noin 4 kuukauteen viime vuoden loppuun mennessä. Tänä vuonna tilanne on kääntynyt uudelleen huonommaksi.

Kokoomus esittää ensiapuna 10 miljoonan euron lisäystä Maahanmuuttovirastolle ruuhkan purkuun (https://www.kokoomus.fi/petteri-orpo-tyolupien-jonot-saatava-kuriin/). Olisin yllättynyt, jos hallitus ei sitä ottaisi täydentävään talousarvioesitykseensä. Rinteen hallituksella on raha herkässä ja tässä tapauksessa se auttaa järkevää investointia.

Maahanmuuttoviraston (Migri) rahapula on kuitenkin vain pieni osa ongelmaa. Yritän tässä avata tuntojani siitä, missä ongelman ydin on. Miksi pieni ja taitava Suomi ei meinaa saada Suomeen töihin tulevien luvitusta sujuvaksi? En tässä kirjoituksen pituuden takia puutu opiskelijoiden luvitukseen, jonka erityiskysymyksistä täytyy varmaan kirjoittaa erillinen blogi.

Kolmen ministeriön väliinputoaja?

Sisäministeriksi tultuani havaitsin, että työperäisen oleskeluluvan jono oli venynyt yli 8 kuukauteen. Silloin pullonkaula oli pääasiassa TE-toimistoissa. Siellä testataan olisiko työhön saatavissa tekijä EU-alueeltakin (=saatavuusharkinta) sekä katsotaan työnantajan taustat ja arvioidaan, onko työsopimus työehtosopimuksen mukainen. Pian kävi ilmi, ettei jumittuminen ollut edes kunnolla tiedossa työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) johdossa.

Ulkoministeriössä työntekijöiden luvituksen merkitys on vielä sivummalla ydintoiminnasta, päätavoitteista ja budjetin prioriteeteista. Aiemmin ulkomaankauppa- ja kehitysministerinä kävin useita keskusteluita diplomaattikurssien kanssa. Huippu CV:t, älyttömän lahjakkaita ja innoissaan ymmärtämään kansainvälistä politiikkaa ja tekemään sitä. Kumpi innostaa vaikkapa Delhiin päätyvää nuorta hallintoasioista vastaavaa konsulia: maailman suurimman demokratian tulevaisuus vai tuhansien ihmisten sotkuisen työlupajonon sujuvoittaminen Lean-hankkeella? Aivan ymmärrettävää.

Sama taitaa päteä soveltaen sisäministeriöön (SM). Omassa ”Must-win-battles” listassani ”osaajien ja tekijöiden houkuttelu Suomeen” oli aina ykkösenä. Ja kansliapäällikkö, maahanmuutto-osasto ja Migri yrittivät kyllä sitä toteuttaa. Mutta ei tämä ole henkisesti sisäministeriön DNA:n ydintä tai yhteiskunnan SM:lle kohdistamien paineiden keskiössä. Maahanmuutto-osaston ja Migrin johdon päähuoli on maahantulon säätelyn ja hakijoiden ihmisoikeuksien tarkka ja vaikea laillisuuspunninta. Kysymys on elämästä ja kuolemasta. Silloin puolenkin vuoden käsittelyaika voi tuntua pienemmältä ongelmalta – ihan ymmärretävästi – vaikka se Suomen hyvinvoinnin pelastamisen kannalta onkin aivan kestämätön.

Samalla on sanottava, että minulla on erittäin myönteinen kuva Migrin IT-tiimistä. Siellä on halukkuutta ja uskallusta automatisoida lupaprosessia. Saimme jonkin verran vauhditettua ja kannustettua sitä. Toivottavasti tämän vuoden kriisi on osin kuolemanlaakso ennen kuin ensi vuonna tuotantoon valmistuvat prosessin automatisoinnit alkavat auttaa.

Kohtalon ivaa on muuten se, että merkittävä hidaste lupaprosessin automatisointiin muodostui sattumalta. Eduskunnassa jää joka vaalikausi joitakin hallituksen lakiesityksiä ajan puutteen takia käsittelemättä. Pusersimme viime talvena Migrin henkilötietojen käsittelyä koskevan lain eduskuntaan, mutta yrityksestä huolimatta se ei ehtinyt täysistuntoon perustuslaki- ja hallintovaliokunnan jälkeen. Taisi olla vain muutamasta päivästä kiinni. Tämä laki mahdollistaisi tietojen joustavamman yhdistelyn koneellisesti ja myönteisten oleskelulupapäätösten tekemisen suoraan koneellisesti tietyin rajauksin.

Laki on nyt uuden eduskunnan käsittelyssä. Perustuslakivaliokunnassa on tällä kertaa löydetty ongelmia, jotka ehkä pysäyttävät lain etenemisen tässä muodossaan. En kritisoi perusoikeuspunninnan merkitystä, mutta valitettavasti tilanne uhkaa jälleen lykätä automatisoinnin tehokasta tuomista oleskelulupatuotantoon.

TEM:ssä kansliapäällikkö Jari Gustafsson kyllä yhtyi toissakesänä nopeasti lietsomaani kriisitunnelmaan. Hän myös teki nopeita siirtoja TE-toimistojen resursseissa. Ne auttoivat. Annan suuren arvon myös työlle, jota TEM:n maahanmuuttojohtaja Sonja Hämäläinen on tehnyt teemassa. Hänellä on nähdäkseni paras draivi ja kokonaisvisio koko työ- ja opiskeluperäisen maahantulon järjestämisestä. Myös ulkoministeriössä on monia, joiden mielestä palveluprosessien pitäisi olla paremmin ulkoasiainhallinnon keskiössä.

Vika ei ole ihmisissä, vaan siinä, että vastuu työperäisestä maahantulosta on jaettu kolmen ministeriön välille ilman, että yhdelläkään on tulosvastuuta kokonaisuudesta. Siksi kannatan hallitusohjelmaankin kirjattua periaatetta, että johtovastuu keskitetään työ- ja elinkeinoministeriölle. Sinne se luontevimmin kuuluu.

Samalla TEM:iin pitää muodostaa erillinen ”osaajien ja tekijöiden Suomeen saamisen” osasto, jotta asia saa riittävän painoarvon pysyvästi. Siirron pitää selkeyttää asioita eikä päinvastoin. Valta budjetista ja tulostavoitteista pitää olla samoissa käsissä, vaikka se tarkoittaisikin Migrin osien raportointia kahteen eri ministeriöön.

Migrin ohjaus on vasta yksi askel. Pullonkaulan ydin oli TE-toimistoissa ja nyt se on Migrissä. Ennustan, että parin vuoden sisällä se siirtyy ulkoministeriön ulkomaanedustustoihin, jos Migri saa prosessinsa vauhtiin. Jos TEM ottaa kokonaisvastuun prosessista, sen pitää tarkoittaa myös luvituksen alkulähdettä eli vireyttämistä, henkilön tunnistamista ja riskiperusteisia haastatteluita. Nämä ovat suurlähetystöissä ja konsulaateissa.

Diplomatiaakin tosin tarvitaan kipeästi. Tunnistautumisen täytyy kaiketi tapahtua valvotuissa tiloissa ja ulkoistamiskokeilujen tulokset ovat olleet ristiriitaisia. Suomen oma edustustoverkko on vääjäämättä niin harva, että monessa paikassa matkustus lähimpään Suomen edustustoon on merkityksellinen hidaste varsinkin muuttavalle perheelle. Emmekö saisi sovittua yhteisestä tunnistusjärjestelystä pohjoismaiden lähetystöjen kesken, kun jo konsulipalveluita ristiin tarjoamme?

Todennäköisesti järkevintä olisi, että työ- ja opiskelulupia käsittelisivät edustustoissa Migrin palkkalistoille siirrettävät henkilöt – ainakin tässä mielessä ruuhkaisimmissa ja tärkeimmissä asemamaissa. He myös raportoisivat Migriin ja olisivat viime kädessä TEM:n tulos- ja budjettiohjauksen alla. Silloin löytyy yksi ihminen ja yksi ministeri, jonka päävastuulla koko homma on.

Olen vähän huolestunut siitä, ohjaavatko ministerit Harakka, Ohisalo ja Haavisto tätä nyt riittävän voimakkaasti. Asiat menevät hallinnossa niin helposti reviiririidan kautta asemasotaan. Mutta kaikki kannustus heille virkamiehineen ja aina valmis auttamaan jos voin.

Hallittu eriarvoistaminen

Puolitoista vuotta sitten teetimme sujuvoittamishankkeen pohjalle työ- ja elinkeinoministeriön kanssa konsulttiselvityksen. Sen pohjalta käynnistimme parikymmentä muutosprojektia. En yritä kuvata niitä kattavasti. Uskon, että niissä on edistytty ja uusia kulmia löydetty sen jälkeen, kun jäin sivuun toukokuussa.

Otetaan kuitenkin esiin muutama periaatteellinen haaste. Maahantulon sujuva luvitus on varmaan Suomelle hankalaa siksi, että meillä on poikkeuksellisen syvällä hallinnon DNA:ssa yhdenvertaisen kohtelun periaate. 90 prosenttisesti se on hyvän yhteiskunnan pilari, mutta kääntyy tässä ehkä myös meitä vastaan. Erityisasiantuntijat on kyllä vapautettu saatavuusharkinnasta ja heille on periaatteessa kuukauden käsittelytavoite. Mutta niin heiltä perheenjäsenineen kuin muilta työntekijöinä Suomeen tulevilta vaaditaan tiukasti määritetyt listat dokumentteja ja todisteluita.

Maahantuloon liittyy kyllä paljon väärinkäytöksiä. Saatetaan perustaa lumefirmoja, joiden todellinen tarkoitus on vain salakuljettaa ihmisiä laillisilla luvilla Suomeen. Saatetaan palkata turvapaikanhakija siivousrinkiin siksi aikaa, että saa oleskeluluvan työn perusteella. Mutta onko todennäköistä, että tällaisia ihmisiä ja heihin liittyviä kohtuuttomia riskejä tulee relevanteissa määrissä maahan silloin, kun töihin tullaan Nokialle, Supercellille tai S-ryhmälle? Jos tunnetu brändi tai listattu yritys toisi merkittävän määrän ihmisiä väärin perustein, se tulee kyllä esiin kuten pitääkin. Sellaista maineriskiä ei tietoisesti oteta. Tällaiset työnantajat pitäisi akkreditoida tuntuvasti kevennettyyn menettelyyn sekä työnantajan että työntekijän tietoja koskien.

Samaan tapaan meillä tuskaillaan liikaa sitä, missä määrin saa antaa etuja niille, jotka vireyttävät lupansa kaikilta osin sähköisesti verrattuna paperihakijoihin. Kyllä pitäisi voida laittaa kahteen eri ”pinoon” niin, että sähköinen edistynyt hakija etenee aina ensin. Samalla se nopeuttaisi kaikkien kynnelle kykenevien siirtymistä sähköiselle puolelle. Se sujuvoittaa koko järjestelmää.

Painopiste lupapapereista jälkivalvontaan

Miksi koko työluvan prosessi on olemassa? Siksi, että estetään vaarallisia ihmisiä tulemasta tai epätoivoisia ihmisiä tulemasta työehtosopimusten vastaisiin töihin. Ensin mainitun kannalta onkin tärkeää tehdä tulijan omaa taustaa koskevat tsekit varsinkin riskiryhmissä kunnolla jo ennen maahanmuuttoa. Mutta säällisten työehtojen ylläpitämisen kannalta lupapapereiden syynääminen voi olla jopa väärä painopiste.

Minusta hyvässä työlupajärjestelmässä tietojärjestelmä tsekkaa automaattisesti työnantajan taustat ja nuhteettomuuden rekistereistä. Se vertailee myös koneluetun työsopimuksen alan työehtosopimukseen. Tämä muuten voitaisiin konekielistää ja se olisi ainakin viime vuoden tilanteessa ollut tärkein yksittäinen sujuvoitus koko hommassa. Saatavuusharkintakaan ei ole ydinongelma, jos se automatisoitaisiin siten, että tietojärjestelmä vain estää tietyillä keskimääräistä matalampien palkkojen aloilla luvan silloin, kun seutukunnan työttömyysaste kyseisessä ammatissa on erityisen korkea.

TE-harkinta voi kestää kuukausia, kun epäselvästi kirjoitettuja tietoja tarkistetaan ja täydennyspyydetään yksityiskohtaisesti. Koneellistettuna se tapahtuisi määrästä riippumatta hetkessä. Ihmiskäsittelijöiden kansioihin tulisi tarkistettavaksi vain pieni osa tapauksista. Koneellisessa käsittelyssä tarkistettavien seikkojen luonnetta ja määrää pitäisi yksinkertaistaa, mutta olisiko siitä oleellista haittaa?

Etukäteisvalvonta ei kuitenkaan estä sitä valitettavan tyypillistä väärinkäytön muotoa, että maahan tullaan puhtain paperein, mutta käytännössä työnantaja maksaa alipalkkaa ja teettää ehtojen vastaisia töitä uhkaamalla irtisanomisella, joka johtaa karkotukseen.

Mitä jos painopiste siirtyisikin siihen, että Migrin järjestelmä valvoisi koneellisesti kansallisesta tulorekisteristä, että työluvan perusteena olevaa palkkaa myös kuukausittain maksetaan?

Muiden työehtojen valvonnassa avain on työsuojelun ja poliisin jälkitarkastuksissa. Työsuojelutarkastajilla pitää olla valtuudet määrätä liiketoimintakieltoja hallintoseuraamuksina. Nykyisin seuraamusten edistäminen tuomioistuimissa kuulemma juuttuu usein resurssipulaan ja väärinkäyttäjät naureskelevat. Etukäteisvalvonnan keventämisessä voisi olla kyse myös resurssien siirrosta jälkivalvontaan.

Voivottelusta yhteistyöhön

Töihin Suomeen muuttaminen on ollut perinteisesti vähäistä. Onneksi tulijoita on viime vuosina ollut vähän enemmän. Optimisti sanoisi, että nyt on vaan kasvukipuja.

Puhumme paljon työikäisten osuuden romahtamisesta ja työntekijöiden määrän konkreettisesta vähenemisestä. Se näkyy jo nyt siinä, että avoimia työpaikkoja on enemmän kuin kertaakaan 100 vuoden tilastoinnin aikana. Siinä näkyy myös se, että työpaikat ovat aiempaa enemmän sellaisia, ettei niihin tule kuka tahansa palkattua. Se, että löytyy joku joka tulee, on vain harvoin pois niiltä, jotka eivät kuitenkaan tulisi palkattua, vaan tehtävä jäisi täyttämättä.

Työperäisen maahantulon ei tarvitsisi kuin noin kaksinkertaistua 25-30 tuhannen ihmisen vuositasolle, niin työikäisten määrän lasku pysähtyisi. Määrä olisi silti pieni Ruotsiin ja moniin muihin verrokkeihin nähden. Tämä on ihan tehtävissä.

Siksi herään usein öisin ja huomaan syyttäväni itseäni siitä, etten saanut enempää aikaiseksi. Olisi pitänyt nähdä vuosi sitten, että turvapaikanhakuun liittyneiden määräaikaisten resurssien suunniteltu purku johtaa Migrissä kriisiin, joka pahentaa tilannetta ja sotkee sujuvoittamishankkeen toimeenpanoa. Olisi pitänyt aloittaa nopeammin viime vuoden helmikuussa ja painaa vielä enemmän päälle. Kun syö aamupuuron ja piristyy, niin alkaa selittää itselleen, ettei ole mun vika, että tulin sisäministeriöön luonnollisen strategiasyklin lopussa eli reiluksi vuodeksi vaalikauden lopulla. Että on ymmärrettävää, ettei laiva käänny siinä ajassa.

Kehorytmin vaiheesta riippumatta ajattelen, että joka roolissa pitää käyttää se vaikutusvalta mitä on. Tämä on ollut niitä teemoja, joissa olen koittanut tukea ja sparrata myös nykyistä hallitusta sen neuvotteluista lähtien. Hallitusohjelmassa on nyt enemmän selkänojaa sujuvoittamiselle eikä puolueiden välillä ole tässä sellaista prioriteettien kuilua kuin viime kaudella. Toivon vilpittömästi, että nyt onnistutaan kääntämään tämä kansallisesta heikkoudesta vahvuudeksi.

Kun lupakone toimii kilpailukykyisesti, seuraava vaihe on madaltaa pienten ja keskisuurten yritysten kynnystä löytää sopiva työntekijä tarvittaessa myös ulkomailta. Kanadalla on eräänlainen katalogimalli, jossa tiettyjen kriteerien perusteella maahanmuuttaja voi kirjoittautua ikään kuin Tinderiin tarjolle. Työnantajalla on jonkinlainen varmuus, että sieltä kun pyytää haastatteluun, niin lupakin tulee sujuvasti. Tässä voisi olla järkeä, mutta ei sitä välttämättä valtion tarvitse tai kannata pyörittää. Henkilöstöpalveluyritykset liikkeelle?

Onneksi nyt ollaan vasta kynnyksellä, jossa alkaa tapahtua. Kiinnostus Suomeen voi kasvaa 2020-luvulla rajusti sekä elämäntavallisten megatrendien, työelämämme kansainvälistymisen että ilmastonmuutoksen takia. Optimisti sanoisi, että nyt on ihan oikea aika pistää maahantulon prosessit kuntoon. Se vaatii nyt sitä, että tämä ei ole hallituksen johdossa hankala huolenaihe, vaan yhteinen tiiviisti ministereiden johtama muutos, jossa ei juututa puolinaiseen kompromissiin.

Kai Mykkänen

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja

Sisäministeri 2018-19