Suomeen töihin tulevia ei ole varaa tylyttää

Järjestelmämme ei voi kirjoittajan mukaan toimia niin, että Suomeen pääsee töihin uuvuttavan taistelun kautta.

Viranomaiskulttuurin on muututtava. Luultavasti se edellyttää työperäisen maahanmuuton organisoimista erilleen turvapaikkakysymyksistä. Myös työluvan jälkeisen asioinnin täytyy käynnistyä sujuvammin.

Suomeen töihin muuttavien vaikeudet lupien ja asioinnin kanssa tulivat koskettavalla tavalla esiin mongolialaisen sairaanhoitajan Anudari Boldbaatarin tapauksen kautta, josta Helsingin sanomat on uutisoinut. Boldbaatar oli ensin opiskellut Suomessa sairaanhoitajaksi ja aloittanut jo työskentelyn sairaanhoitajana Helsingissä. Työluvan sijaan maahanmuuttovirasto (Migri) lätkäisikin karkotuspäätöksen ja tutkintapyynnön tiliotteen väärentämisestä, joka osoittautui Migrin väärinkäsitykseksi.

Onneksi syyte raukesi ja lopulta Migri tarjosi oleskelulupaakin. Aikaa ja hermoja oli kuitenkin palanut sen verta rankasti, että Boldbaatar nosti kytkintä ja muutti ulkomaille.

Näin systeemimme ei voi toimia. Hyvinvointimme olisi jo romahtanut, jos Suomeen ei olisi viime vuosikymmenellä muuttanut noin 100 000 työntekijää muualta paikkaamaan eläkkeelle jääneiden suurten ikäluokkien aukkoa. Tällä vuosikymmenellä tarvitsemme moninkertaisen määrän työteliäällä asenteella Suomeen muuttavia. Se on välttämätöntä, jos haluamme kääntää hyvinvointiyhteiskuntamme kuihtumisen kierteestä kukoistukseen. Tai ihan vaan senkin takia, jos haluamme, että sairailla on hoitajansa ja vanhustenhoidossa mitoitusten verran ammattilaisia.

Yhdestä tapauksesta ei pidä tehdä liikaa johtopäätöksiä, vaikka sellaiset tunteisiin vetoavia ovatkin. Boldbaatarin tapaus ei kuitenkaan ole ainoa viime vuosilta. Esimerkiksi maailmankuulun kuvapalvelu Flickrin perustaja, kasvuyrityssijoittaja Caterina Fake joutui käymään uuvuttavan taistelun omasta ja erityisesti lapsensa oleskeluluvasta Suomeen.

Migrissä tänä syksynä aloittanut uusi ylijohtaja Ilkka Haahtela kirjoitti itse viikonloppuna, että kyse on ”ennen kaikkea työkulttuurista”. Näin se taitaa olla. Oikea askel sen kehittämiseen on, että Haahtela samalla pyysi anteeksi Boldbaatarin tapausta.

Maahantulon lupakäsittelyn jono on sinänsä lyhentynyt viidessä vuodessa murto-osaan. Kun aloitin sisäministerinä, kuulin pian, että TE-toimistossa on kahdeksan kuukauden jono työlupaan tarvittavan lausunnon antamisessa. Saimme sen nopeasti purkautumaan kiitos ennen kaikkea silloisen kansliapäällikön Jari Gustafssonin, joka ymmärsi heti yskän. Teetimme työntekijän ja opiskelijan maahantulon koko ketjun sujuvoittamisesta selvityksen, joka hahmotti tusinan verran pullonkauloja muutostarpeineen. Niistä suuri osa on nyt toteutuksessa ja luvitus on kiistatta nopeutunut.

Suomeen töihin tulon lupien kasaan juokseminen on silti usein tyly kokemus. Täytyy oikeasti haluta Suomeen, jotta sen läpi kulkee. Varsinkin jos lähtöpaikka on kaukana sellaisesta Suomen lähetystöstä, jossa suvaitaan järjestää työluvan hakijan tunnistautumishaastatteluita. Ja varsinkin sesonkiaikaan näihin tunnistautumisiin voi edelleen olla kuukausien jonot ennen kuin varsinainen lupaprosessi edes alkaa.

Maahantulon lupaprosessin jakautuminen kolmen ministeriön alaisiin erillisiin toimintoihin on tehnyt tulosjohtamisesta vaikeaa. Moniko nuori diplomaatti on hakeutunut ulkoministeriöön vastatakseen innolla ja tarmolla tunnistautumishaastatteluiden sujuvuudesta suurlähetystössä? Entä onko osaajien maahantulon sujuvuus koskaan sisäministeriön päällimmäisiä huolia? Saati ulkoministerin?

Työntekijöiden ja opiskelijoiden maahantuloasiat kannattaisi koota kolmen ministeriön eri virastoilta yhteen ja antaa tälle kootulle toiminnolle selkeä budjetti-, tulos- ja henkilöstövastuu koko ketjun osalta aina tunnistautumisesta työsopimusarviointiin ja oleskelulupakortin toimitukseen.

Oleskelulupien määrää katsottaessa työ- ja opiskeluperäiset luvat ovat jo nyt ylivoimaista enemmistöä, kansainvälisen suojelun perusteet vähemmistöä. Historiallisista syistä Migrin työkulttuuri on kuitenkin rakennettu ennen kaikkea spontaaniin turvapaikanhakuun liittyvien turvallisuuspuntarointien kannalta. Siksikin epäilen, että kovin hyvää ja kutsuvaa työlupakäsittelystä ei todennäköisesti tule muuten kuin muodostamalla kansainvälisen rekrytoinnin virasto, jolla on selvä tulosvastuu prosessin sujuvuudesta ja joka raportoi selkeästi yhdelle ministeriölle koko asiakaskokemuksen osalta, eikä vain yhdestä luvituksen osapätkästä. Osaajien rekrytointi on strateginen kysymys Suomen hyvinvoinnille – ei sivuseikka kolmen ministeriön rajavyöhykkeellä!

Sujuvuuden ohella tervetulleeksi tunteminen edellyttää mahdollisuutta aloittaa perheen kotoutuminen englannin kielellä. Kansainvälisten koulu- ja päiväkotipaikkojen lisääminen maksaa itsensä takaisin.

Usein elämän aloittaminen tökkää työluvan jälkeen siihen, että ilman osoitetta et saa pankkitunnuksia ja ilman pankkitunnuksia et saa asuntoa. Todennäköisesti tämä ei nykyisen pankkisääntelyn oloissa oikene muuten kuin nostamalla pankeista riippumattomia tunnistautumistapoja laajemmin käyttöön.

Monet yritykset yrittävät aktiivisesti rekrytoida osaajia ja tekijöitä ulkomailta. Vielä useampi yritys kuitenkin kärvistelee työvoimapulan kanssa, mutta ei huomaa syrjivänsä ulkomaalaistaustaisia rekrytoinneissa. Usein hakuilmoituksissa on tarpeettomasti sellaisia vaatimuksia, jotka ovat vaikeita vieraskielisille tai ulkomailla kouluttautuneille. Harvat yritykset osaavat myöskään käyttää mahdollisuuksia kouluttaa työntekijälle koeajan puitteissa ammattisanastoa, vaikka siihen valtiolta jo tuen saisi.

Vetämässäni Elinvoimainen Espoo -ohjelmassa käynnistimme juuri projektin, jossa käydään yritysten rekrytoijien kanssa läpi työnhakijan vaatimusten karsintaa ja autetaan kytkemään ulkomaalaistaustaisen koeaikaan ammatillisen koulutuksen kielikurssitusta. Innostava nähdä syntyykö tästä skaalautuva konsepti!

Kai Mykkänen

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja

Kirjoitus julkaistu Verkkouutisissa 13.12.2022