Artikkelit

Mahalasku Buenos Airesissa

Kirjoittelen tätä paluulennolla Buenos Airesista. WTO:n tämänkertainen ministerikokous on päättymässä mahalaskuun. Edes ylikalastukseen ohjautuvien tukien rajoittamisesta ei päästä sopuun. Virkamiehet jäivät vielä vääntämään jopa sähköisten palveluiden tullittomuudesta.

Esimerkiksi mobiilipelien maksuihin liittyvästä sähköisen kaupan ”tullimoratoriosta” on tähän asti päätetty kahdeksi vuodeksi kerrallaan rutiininomaisesti. Nyt jopa se on työn takana. Miettikääs nyt, jos vuonna 2017 ottaisimme sellaisen harha-askeleen, että vaikkapa Angry Birdsin tai Clash of Clansin maksut pitäisi pelaajan sijainnin perusteella tullata tai ei ja säännöt vaihtelisivat maittain. Hyvästi Suomenkin peliteollisuuden ”born global” -asenne…

(Nyt kun juuri laskeuduin Helsinkiin, joudun vielä lisäämään, että juuri saadun tiedon mukaan tuo sähköisten palveluiden moratorio on kaatumassa. Täytyy pyrkiä muilla järjestelyillä varmistamaan, ettei mikään merkittävä maa käytännössä rupeaisi tulleja luomaan ja tämä takaisku saadaan korjattua nopeasti.)

On sinänsä surkeaa, että elämme vuotta 2017 emmekä pysty sopimaan paljon laajemmasta sähköisen kaupan sääntöjen yhtenäistämisestä. On sitä monta vuotta yritetty, eikä kukaan periaatteessa vastusta, mutta Intian johtama kehittyvien talouksien blokki on ottanut asiakseen blokata aiheen ennen kuin heille perinteisesti tärkeämmät maatalouden kysymykset löytävät kompromissinsa. Maataloustuet ja elintarvikkeiden varastojen vientidumppaus kaipaavat sääntöjä. Mutta toivon kovasti, että tällä hetkellä kaikki ministerit keräävät paluulentokoneissaan sellaista kiukkua, että kahden vuoden päästä löydämme tavan sopia 2000-luvun aiheista myös ilman maatalouitta ja kalastusta, jos se on ainoa tapa edetä.

Kolme päivää ”WTO:ssa” jättivät mulle sellaisen fiiliksen, että homma ei toimi ennen kuin EU ja USA pystyvät jälleen pelaamaan yhteen. Tai USA yleensäkään palaa pelaamaan. Aiemmin mainitsemani aiheet eivät ole sinänsä Trumpin hallinnon inhokkeja. WTO sen sijaan on. Pelätään 160 maan kauppajärjestön kompromisseihin jauhautumista. Kuvitellaan, että ollaan riittävän isoja taklaamaan esimerkiksi Kiinan valtiontuella vääristyneet teräsylijäämät kahdenvälisesti. En usko, että onnistuu.

Trumpin kauppaedustaja Robert Lighthizer esitti minusta yleiskokouspuheenvuorossaan kaksi keskenään ristiriitaista vaatimusta. Toisaalta WTO ei saisi olla (suvereeni) tuomioistuin vaan neuvotteluelin jossa valtiot voivat vetota. Toisaalta esimerkiksi sähköiseen kauppaan ei voida mennä ennen kuin kaikki jäsenet noudattavat jo sovittuja sääntöjä. Ainoa tapa saada kaikki noudattamaan sääntöjä edes kohtuullisesti on se viimekätinen turva, minkä WTO:n itsenäinen riitojenratkaisuelin sitovilla tuomioillaan antaa. Kukaan ei ole tällä hetkellä maailmassa niin iso, että pärjää omalla painostusvoimallaan.
Koivutukkien tuonnissa toivoa

Tällaiset kokoukset ovat samalla paikka hoitaa kahdenvälisiä kysymyksiä. Venäjän talouskehitysministeri Maksim Oreshkinin kanssa keskustelimme erityisesti Venäjän hallituksen tuoreesta asetusluonnoksesta, joka asettaisi kiintiöt järeän koivutukin viennille maasta. Viimeksi kun Venäjä yritti samansuuntaista, tuloksena oli laajempi sotku tullauksessa, kun järeää puuta ei pystytty tehokkaasti erottamaan sellutehtaille menevien kapeiden puiden lasteista. Niidenkin tullaus sotkeentui. Sellupuussa puhutaan 20 kertaisesta puumäärästä, jolle ei ole korvaavaa kysyntää Venäjällä. Ja josta Itä- ja Kaakkois-Suomen metsäteollisuus on entistä riippuvaisempi, kun tuontomäärät Suomessa kasvavat taas.
Oreshkin ymmärsi ongelman, jos tilanne kääntyy siihen, että Venäjän Karjala menettää noin 150 miljoonan euron vuotuiset sellupuun myyntitulot ja korjuuketju haperoituu. Sovittiin, että harkitsevat vielä voimaantuloa ja kiintiön jakomenettelyitä niin, ettei tämä sinänsä Kiinan vientiä vastaan suunnattu toimenpide sotkisi Suomen suuntaa ja erityisestikään kuitupuupuolta. Katsotaan mihin asti johtaa, mutta pientä toivoa.

Tango-allianssi kopioimaan start-up buumi

Mihinpä kasvutalouteen ei Peter Vesterbacka viime aikoina olisi ehtinyt… Argentiinassa puuhataan Peterin vuosi sitten aloittamaa Tango-allianssia, jonka puitteissa perustettaisiin Argentiinaan suomalais-argentiinalaisia start-up hautomoita. Niiden ympärille luotaisiin laajempaa suomalaisen koulutuksen ja sähköisen hallinnon vientiä. Tapasimme Argentiinan tuotantoministeriön valtiosihteeriä ja asiassa aktiivista edellistä opetusministeriä. Huikeita visioita ja intoa Suomea kohtaan.

Kun Peter tästä ekan kerran kertoi, ihmettelin, että mitä ihmettä Argentiinalla on tekemistä Suomen start-up skenen kartalla. Argentiina on kuitenkin yllättävän vahva IT-osaajien keskittymä. Nokiallakin on maassa nyt yli 500 insinööriä mm Bellabs-tutkimusyksikön kautta.

Opin reissulla, että sata vuotta sitten Argentiina oli itse asiassa asukasta kohden 10 rikkaimman maan joukossa maailmassa. Siis selvästi edellä esimerkiksi Etelä-Euroopan maita. 200 vuotta sitten itsenäistyneen maan ensimmäiset sata vuotta olivatkin menestys – kuten Suomen omat sata vuotta ovat olleet. Seuraavat sata vuotta Argentiina on taantunut suhteessa muihin, minkä paikalliset ministeritkin auliisti myöntävät. Vaatii muuten töitä, ettei sama kiinniottajan dilemma uhkaa Suomeakin tällä vuosisadalla…
Biotaloutta ja säätövoimaa

Kanadan kauppaministeri Francois-Philippe Champagne innostui selvästi parin kuukauden takaisella matkallani syntyneestä ajatuksesta rakentaa laajempi biotalouden kumppanuus. Heidän täytyy korvata nopeasti öljyä, heillä on valtavat metsävarat, mutta Suomella koko kuvio kestävästä metsänhoidosta korjuuketjun kautta aina sivuvirtojen biopolttoaineisiin asti on, sanoisinko 30 vuotta edellä.
Champagnen kiinnostusta ei tietysti haitannut se, että suurin kehitteillä oleva hanke on osumassa hänen vaalipiiriinsä – suljetun paperitehtaan muuntaminen biopolttoaineisiin keskittyväksi biotuoteintegraatiksi.

Argentiinan energiasuunnittelusta vastaavan varaministerin kanssa huomasi, että niin kaksi vuotta sitten Exxon Mobilin johtotehtävistä siirtynyt kuin onkin, niin aurinko ja tuuli ovat ne jutut, joihin nyt tähdätään. Argentiinalla onkin loistavat luonnonolosuhteet molemmissa. Tähän iskee erityisesti Wärtsilä, joka sai jo viime vuonna sopimukset 7 säätövoimalan toimittamisesta maahan. Nyt toimme lounaalle myös Wärtsilän vastikään ostaman amerikkalaisen säätöakkufirman pomon. Hän kuvasi innostavasti, miten akkujen kytkeminen aurinkovoimaloihin on ilmiselvästi seuraava buumi.
Kiinnostava keskustelu, jonka tuloksena päästiin epäilyjen jälkeen aika yhteiseen analyysiin siitä, että 2020-luvulla kaikissa sähköjärjestelmissä on laskettavissa tietty optimi: mikä osa aurinko- ja tuulivoiman vaihteluista kannattaa kattaa nopeasti käynnistyvällä säätövoimalla (esim kaasu), mikä osa akuilla ja mikä osa kuluttajien hyötymiseen perustuvalla kysyntäjoustolla. Erityisesti viimeksimainittu oli isännälle vaikea uskoa. Argentiinassa sähköllä ei ole tuntihintaa vaan hallinnollinen tariffi. Meidän kotiin Espoossa vasta asennettu pohjoismaisen sähköpörssin hintojen ennustamiseen perustuva automaattinen jousto on vielä monen mutkan takana.

Kahden vuoden päästä rajat fossiilituille?

WTO:n virallisessa kokouksessa eivät edenneet helpommatkaan aiheet saati sitten fossiilisten polttoaineiden tukiaisten rajoittaminen. Järjestimme yhdessä Uuden-Seelannin kanssa aiheesta kuitenkin sivutapahtuman. Pidimme asiaa muutenkin esillä varsinkin Ranskan Jean-Baptiste Lemoynen kanssa.
On siinä jotain vinoa, että viime vuonna maksoimme maailmassa yli 400 miljardia dollaria tukiaisia öljyn, hiilen ja kaasun käytölle. Arvioiden mukaan tukia käyttävissä maissa syntyi keskimäärin jopa 100 eur/tCO2 tuki hiilidioksidipäästöille. Samalla päästökauppajärjestelmät synnyttävät keskimäärin vain 10 euron hinnan hiidioksiditonnille edes niissä maissa, missä ovat käytössä.
Valitettavasti meidän pitää Euroopassa katsoa myös peiliin. Emme ole onnistuneet sopimaan yhteistä kantaa fossiilitukien rajoittamiseen. Kahden vuoden päästä seuraava WTO:n ministerikokous pidetään Suomen EU-puheenjohtajuuskaudella. Jos nyt edes tässä otettaisiin harppaus. Helpompaahan sitä olisi itse kunkin leikata omia fossiilitukiaan, jos se tehtäisiin samaan aikaan yhdessä, niin ei heikentäisi kilpailukykyä fossiiliriippuvaisilla aloillakaan. Tätähän yritin erityisesti Saksan edustajille vakuuttaa.

ps. No onni laajemmassa onnettomuudessa että se sähköisten palveluiden (musiikkitoisto, pelimaksut) globali tullittomuus sentään saatiin kahden vuoden jatkoajalle viime yönä sovittua! Vuorokausi sitten näytti pahalta senkin suhteen jolloin Buenos ois ollu täyttä takapakkia…

Ruotsin kanssa enemmänkin?

Tehokas päivän pyrähdys Tukholmassa eilen. Tapasin kollegani kauppa- ja kehitysministerit, avasin yhden session Tukholman vesiviikoilla, tapasin vesi-instituutin johtoa, Maailmanpankin vesi-ohjelman johtajan, Etiopian vesiministerin, Kenian vesipalvelujohtajan ja promosin suomifirmojen minglauksen käyntiin kokkareilla. Lounaan söin Ruotsin EKn ja Ruotsin SAKn johtajien kanssa.

Kauppaministeri Ann Linde

Kauppaministeri Ann Linde tiimeineen oli pohtinut kesällä puhelimitse tekemiäni ehdotuksia EU:n kauppasopimusten umpikujan välttämisessä. Pääsimme hyvin eteenpäin yhteisten kantojen rakentamisessa. Nyt jos koskaan tarvitaan taitavaa yhteispeliä pohjoismaiden kesken: meillä vapaakaupan merkitys ymmärretään työmarkkinajärjestöjä myöten aika lailla yksimielisesti, mutta Tanskan etelärajalta alkaen tilanne on järkyttävän toisenlainen. Brittien lähtiessä kauppakansojen allianssin täytyy löytää uusia tapoja olla vahva. Näistä raidoista hieman tarkemmin päivän Dagens Industrissä.

 

 

 

 

Kehitys- ja ilmastoministeri Isabella Lövinin kanssa oli helppo löytää yhteinen sävel. Yritämme saada Euroopan komission konkretisoimaan rahassa lisäpanostukset seksuaali- ja lisääntymisterveyteen -ja oikeuksiin, kun Yhdysvallat leikkaa tältä sektorilta. Kehittelemme eteenpäin myös aloitetta, jolla työntäisimme alueellisia kehityspankkeja luopumaan hiileen ja öljyyn perustuvan energian rahoittamisesta. Tässä yhteydessä pohdimme myös pohjoismaisen ilmastopolitiikan tilannetta. Siitäkin vahvistui minulla käsitys, että ehkä meidän pitäisi toimia hallituksena Ruotsin suuntaan vielä koordinoidummin ja strategisemmin. Olemme lopulta kuitenkin, tietyistä erimiel

Kehitys- ja ilmastoministeri Isabella Lövin

isyyksistä huolimatta ne maat, joiden on helpointa ymmärtää toisiaan. Yhdessä olemme EU:ssa merkityksellinen palanen.

 

Svenskt Näringslivin (Ruotsin EK) toimitusjohtaja Carola Lemne ja LO:n (Ruotsin SAK) puheenjohtaja Karl-Petter Thorwaldsson tuntuivat lounaalla olevan yksimielisen ylpeitä Ruotsin viimeisen 15 vuoden työmarkkinapolitiikasta: maltillisesta viennin kilpailukykyyn mitoitetusta palkkalinjasta, työpaikkakohtaisen soveltamisen lisäämisestä sekä työhön patistavasta ja maahanmuuttoa suosivasta politiikasta. Ymmärrys vapaakaupan tärkeydestä yhdistää Suomen ja Ruotsin työmarkkinajärjestöjä, mutta yhteen hiileen puhaltamiseen meillä on vielä naapuria pidempi matka – liekö sitten vaikeampi historia juurisyynä.

Valitettavan kiinnostavia olivat lounaskumppanien havainnot siitä, että heidän näkökulmastaan Suomi näyttäytyy edelleen hieman sulkeutuneena maana ulkomaisten yritysten ja osaajien kannalta. Siihen meillä ei ole varaa enkä halua sellaista Suomea muutenkaan rakentaa. Nokian menestys saatiin vielä aikaan melko erillään olevalla porukalla, mutta ensi vuosikymmenen menestystarinat vaativat yhä varmemmin globaalisti liikkuvaa talenttia. Kykymme houkutella kansainvälisiä osaajia ja toki myös Suomessa kasvaneita maailmankansalaisia voi osoittautua tärkeämmäksi kuin nyt huomaammekaan.

Muutamia uusia versoja on nyt pitkällä suomalaisen vesiteknisen osaamisen saamisessa kansainvälisen kehitysrahoituksen hankkeisiin Afrikassa. Vietnamissahan meillä on tällä saralla kohtuullisen laaja historia. Pyrin tuomaan synergian suomalaisyritysten tarjooman kanssa vahvemmin osaksi toimintaamme kaikissa kehityshankkeissa.

Tiettyihin kinkkisiin kysymyksiin törmää kerrasta toiseen. Esimerkiksi Etiopian ministerillä oli esitellä järkevänkuuloinen konkreettinen hanke, jossa ratkottaisiin suomalaisella tekniikalla oleellista ongelmaa nopeasti. Ei kai se silti ole hyvä systeemi, että lähtisin ministerinä siirtämään pari miljoonaa maaohjelmamme rahoja yhtäkkiä vain siksi, että tämä hanke kenties sattumalta osataan suoraan minulle esitellä. Homman täytyy olla pitkäjänteistä, jotta suomalaisten rahoilla saadaan tulosta aikaan. Ja toisaalta, juuri näitä keskikokoisia, kymppitonneja rahoittavan Finnpartnership-avustuksen ja kymmeniä miljoonia rahoittavan korkotukiluoton, väliin jääviä hankkeita menee suomalaisilta yrityksiltä jatkuvasti ohi suun, kun emme ole heittämässä panoksia vauhdikkaasti kulloinkin eteen tuleviin mahdollisuuksiin.