Artikkelit

Moskovassa ratkomassa pitkää listaa

Suomen vienti Venäjälle kasvoi viime vuonna vajaan viidenneksen usean viileän vuoden jälkeen. Useammat suomalaisyritykset ovat myös investoimassa Venäjälle. Aktivoituminen näkyy myös sellaisten haasteiden ja mahdollisuuksien määrässä, joita Venäjän tapauksessa on tarve ja myös mahdollisuus ratkoa ministeritasolla.

Pidimme tällä viikolla Moskovassa Suomen ja Venäjän välisen talouskomission puheenjohtajatapaamisen varapääministeri Dmitri Kozakin kanssa. Nostin pöydälle 12 asiaa. Arvioisin, että näistä noin puolet etenee keskustelujen pohjalta myönteiseen suuntaan.

Aiheet ovat laidasta laitaan. Myönteisinä avauksina sovimme prioriteettihankkeiden edistämisestä jätteen hyödyntämisessä energiaksi ja pohjoisen musta hiili -päästöjen vähentämisessä. Jäte-energiassa on Venäjällä tiettyä momentumia. Suomalaisilla olisi Fortumin ja Outotecin johdolla ratkaisuja niin kaatopaikkajätteen kuin jätevesilietteen turvallisessa hyödyntämisessä. Esimerkiksi Viipurin jätevesiä ja Petroskoin kiinteää jätettä koskevat hankkeet ovat olleet pitkään pohjoisen ulottuvuuden rahoituksellakin vireillä. Toivottavasti nytkähtäisi nyt toteutukseen.

Mustan hiilen eli nokipäästöjen osalta pyrimme saamaan vauhtia erityisesti Kuolan niemimaan lämpövoimaloiden uudistamiseen. Moskovassa tähän tuntuisi kiinnostusta olevan. Keskeinen tuki on presidentti Sauli Niinistön pitkäjänteinen työ aiheen nostamiseksi arktisella agendalla.

Pieni mutta ehkä strateginenkin mahdollisuus saattaisi olla lähellä avautumista, jos saamme viimeisteltyä sopimuksen suomalaisopiskelijoiden työharjoittelulupia nopeuttavasta menettelystä. Ongelmahan on ollut, että jos haet keväällä kesätöihin Venäjälle, niin joulu tulee usein nopeammin kuin harjoitteluun tarvittava työlupa. Turhan monelta on jäänyt Venäjä-ammatti kokeilematta, vaikka olisi jopa tohtinut vaihto-oppilaaksikin lähteä. Muutamakin nuori Venäjä-ammattilainen kehkeytymään vuodessa on merkittävä lisä.

Useampaa yritystä koskevista haasteista voi mainita julkisuudessakin käsitellyn Venäjän suunnitelman koivutukkien vientirajoituksista. Menemättä yksityiskohtiin asiassa on halua etsiä toimivaa ratkaisua, mutta katsotaan.

Osallistuin Moskovassa myös vuosittaisen Gaidar-foorumin pääpaneeliin yhdessä mm. pääministeri Dmitri Medvedevin, JPMorgan Chase -investointipankin hallituksen puheenjohtaja Jacob Frenkelin ja Eurooppa-neuvoston ex-puheenjohtaja Herman Van Rompuyn kanssa. Panelin illalliselle osallistuivat myös Venäjän suurimman pankin Sberbankin pääjohtaja German Gref, etäisesti Tekesiä vastaavaan Rosnanon pääjohtaja, entinen varapääministeri ja ns Venäjän yksityistämisen isä Anatoly Tsubais sekä uusi talousministeri Maksim Oreshkin, jota tapasin myös erikseen ja jonka tunnen jo siltä ajalta, kun olimme molemmat pankeissa töissä.

Ensinnäkin täytyy sanoa, että fiksua ja avarakatseista porukkaa Venäjän talouspuolen päättäjissä enimmäkseen liikkuu. Putinin hallinto on sekoitus voimakoneistojen vahvaa otetta ja sitä tietyissä asioissa tasapainottavaa talousliberaalia ekonomistiporukkaa, joka on henkilöiden ja ajatusten tasolla säilyttänyt melkolailla jatkuvuutta Jeltsinin kauden alusta saakka, vaikka asioita toki hoidetaan olosuhteiden mukaan.

Maailmantalouden lähivuosien kasvuun näyttää löytyvän vahvaa luottoa niin Venäjällä kuin länsikapitalistienkin joukossa. Toivottavasti aurinkoisten aikojen jatkuvuuteen ei kuitenkaan tuudittauduta.

Venäjän talousvaikuttajien parissa on yllättävän paljon kiinnostusta, uskoakin, kryptovaluuttoja kohtaan. Huomasin saman viime vuonna Valko-Venäjällä. Liekö syy siinä, että maiden oma valuuttahistoria on ollut kovin volatiili? Vai onko mukana kaunaa dollarirahoituksen niskalenkistä nykyisessä valuuttajärjestelmässä? Venäjän vastaisista pakotteista eniten on nimittäin tuntunut se, että pankit ympäri maailmaa varovat tarkkaan pakotelistattuja tahoja pelätessään yhteyksien katkeamista amerikkalaispankkeihin ja sitä kautta dollarimarkkinaan.

Keskustelin reissulla myös suomalaisten yritysjohtajien kanssa. Toissasyksyltä edellinen vastaava aamukahvi Moskovassa jäi mieleen siitä, että moni yritys kertoi ruplamääräisen myynnin nopeasta kasvusta, joka oli silloin juuri käynnistynyt. Viime vuonna vienti ja investoinnit Venäjälle lähtivätkin laajemmin kasvuun. Toisaalta eilen vahvistui käsitys siitä, että useimmilla aloilla kyse on kuitenkin enemmän vakiintumisesta kuin viime vuosikymmenen kasvuvaiheen paluusta. Se on loogista, koska olen ihmetellyt miten Venäjän tuonti on kasvanut tämänkään verran tilanteessa, jossa öljyn hinta ei ole rajussa kasvussa ja ruplan arvo euroissa on edelleen vain noin puolet viiden vuoden takaisesta tasosta. Kulutusta ja venäläistä investointikysyntää kasvattaa kuitenkin jo vakiintuminen itsessään. Rupla ei enää heittelehdi rajusti. Inflaatio on saatu historiallisen alas (vain 2,5% 2017!), nimelliskorot seuranneet perässä. Hankintabudjetit pystytään taas toteuttamaan – niin yrityksissä kuin kotitalouksissa.

Minulla oli myös kunnia muurata peruskiveä YIT:n (pitkästä aikaa ensimmäiseen) uuteen kerrostalokohteeseen Moskovan kaupungin sisällä, nähdä miten Valio tekee sulatejuustoa tehtaassaan ja Huhtamäki kartonkipakkauksiaan Moskovan Oblastissa (”maalaiskunnassa”). Valio on tehnyt parhaansa suomalaisen brändin jatkuvuuden eteen elintarvikkeiden tuontikiellon aikana lokalisoimalla tuotantoa siinä määrin kuin se on laatuvaatimuksista tinkimättä mahdollista. Vähemmän tunnettua lienee se, että Huhtamäki pyörittää Venäjällä Itä-Euroopan suurinta kartonkipakkausten tehdasta. Sieltä tulee myös kolmasosa Suomemessa myytävien kananmunien pakkauksista. Haasteitakin näillä suurilla investoijilla riittää, mutta aina niistä jotenkin on selvitty ja selvitään jatkossakin!

Mahalasku Buenos Airesissa

Kirjoittelen tätä paluulennolla Buenos Airesista. WTO:n tämänkertainen ministerikokous on päättymässä mahalaskuun. Edes ylikalastukseen ohjautuvien tukien rajoittamisesta ei päästä sopuun. Virkamiehet jäivät vielä vääntämään jopa sähköisten palveluiden tullittomuudesta.

Esimerkiksi mobiilipelien maksuihin liittyvästä sähköisen kaupan ”tullimoratoriosta” on tähän asti päätetty kahdeksi vuodeksi kerrallaan rutiininomaisesti. Nyt jopa se on työn takana. Miettikääs nyt, jos vuonna 2017 ottaisimme sellaisen harha-askeleen, että vaikkapa Angry Birdsin tai Clash of Clansin maksut pitäisi pelaajan sijainnin perusteella tullata tai ei ja säännöt vaihtelisivat maittain. Hyvästi Suomenkin peliteollisuuden ”born global” -asenne…

(Nyt kun juuri laskeuduin Helsinkiin, joudun vielä lisäämään, että juuri saadun tiedon mukaan tuo sähköisten palveluiden moratorio on kaatumassa. Täytyy pyrkiä muilla järjestelyillä varmistamaan, ettei mikään merkittävä maa käytännössä rupeaisi tulleja luomaan ja tämä takaisku saadaan korjattua nopeasti.)

On sinänsä surkeaa, että elämme vuotta 2017 emmekä pysty sopimaan paljon laajemmasta sähköisen kaupan sääntöjen yhtenäistämisestä. On sitä monta vuotta yritetty, eikä kukaan periaatteessa vastusta, mutta Intian johtama kehittyvien talouksien blokki on ottanut asiakseen blokata aiheen ennen kuin heille perinteisesti tärkeämmät maatalouden kysymykset löytävät kompromissinsa. Maataloustuet ja elintarvikkeiden varastojen vientidumppaus kaipaavat sääntöjä. Mutta toivon kovasti, että tällä hetkellä kaikki ministerit keräävät paluulentokoneissaan sellaista kiukkua, että kahden vuoden päästä löydämme tavan sopia 2000-luvun aiheista myös ilman maatalouitta ja kalastusta, jos se on ainoa tapa edetä.

Kolme päivää ”WTO:ssa” jättivät mulle sellaisen fiiliksen, että homma ei toimi ennen kuin EU ja USA pystyvät jälleen pelaamaan yhteen. Tai USA yleensäkään palaa pelaamaan. Aiemmin mainitsemani aiheet eivät ole sinänsä Trumpin hallinnon inhokkeja. WTO sen sijaan on. Pelätään 160 maan kauppajärjestön kompromisseihin jauhautumista. Kuvitellaan, että ollaan riittävän isoja taklaamaan esimerkiksi Kiinan valtiontuella vääristyneet teräsylijäämät kahdenvälisesti. En usko, että onnistuu.

Trumpin kauppaedustaja Robert Lighthizer esitti minusta yleiskokouspuheenvuorossaan kaksi keskenään ristiriitaista vaatimusta. Toisaalta WTO ei saisi olla (suvereeni) tuomioistuin vaan neuvotteluelin jossa valtiot voivat vetota. Toisaalta esimerkiksi sähköiseen kauppaan ei voida mennä ennen kuin kaikki jäsenet noudattavat jo sovittuja sääntöjä. Ainoa tapa saada kaikki noudattamaan sääntöjä edes kohtuullisesti on se viimekätinen turva, minkä WTO:n itsenäinen riitojenratkaisuelin sitovilla tuomioillaan antaa. Kukaan ei ole tällä hetkellä maailmassa niin iso, että pärjää omalla painostusvoimallaan.
Koivutukkien tuonnissa toivoa

Tällaiset kokoukset ovat samalla paikka hoitaa kahdenvälisiä kysymyksiä. Venäjän talouskehitysministeri Maksim Oreshkinin kanssa keskustelimme erityisesti Venäjän hallituksen tuoreesta asetusluonnoksesta, joka asettaisi kiintiöt järeän koivutukin viennille maasta. Viimeksi kun Venäjä yritti samansuuntaista, tuloksena oli laajempi sotku tullauksessa, kun järeää puuta ei pystytty tehokkaasti erottamaan sellutehtaille menevien kapeiden puiden lasteista. Niidenkin tullaus sotkeentui. Sellupuussa puhutaan 20 kertaisesta puumäärästä, jolle ei ole korvaavaa kysyntää Venäjällä. Ja josta Itä- ja Kaakkois-Suomen metsäteollisuus on entistä riippuvaisempi, kun tuontomäärät Suomessa kasvavat taas.
Oreshkin ymmärsi ongelman, jos tilanne kääntyy siihen, että Venäjän Karjala menettää noin 150 miljoonan euron vuotuiset sellupuun myyntitulot ja korjuuketju haperoituu. Sovittiin, että harkitsevat vielä voimaantuloa ja kiintiön jakomenettelyitä niin, ettei tämä sinänsä Kiinan vientiä vastaan suunnattu toimenpide sotkisi Suomen suuntaa ja erityisestikään kuitupuupuolta. Katsotaan mihin asti johtaa, mutta pientä toivoa.

Tango-allianssi kopioimaan start-up buumi

Mihinpä kasvutalouteen ei Peter Vesterbacka viime aikoina olisi ehtinyt… Argentiinassa puuhataan Peterin vuosi sitten aloittamaa Tango-allianssia, jonka puitteissa perustettaisiin Argentiinaan suomalais-argentiinalaisia start-up hautomoita. Niiden ympärille luotaisiin laajempaa suomalaisen koulutuksen ja sähköisen hallinnon vientiä. Tapasimme Argentiinan tuotantoministeriön valtiosihteeriä ja asiassa aktiivista edellistä opetusministeriä. Huikeita visioita ja intoa Suomea kohtaan.

Kun Peter tästä ekan kerran kertoi, ihmettelin, että mitä ihmettä Argentiinalla on tekemistä Suomen start-up skenen kartalla. Argentiina on kuitenkin yllättävän vahva IT-osaajien keskittymä. Nokiallakin on maassa nyt yli 500 insinööriä mm Bellabs-tutkimusyksikön kautta.

Opin reissulla, että sata vuotta sitten Argentiina oli itse asiassa asukasta kohden 10 rikkaimman maan joukossa maailmassa. Siis selvästi edellä esimerkiksi Etelä-Euroopan maita. 200 vuotta sitten itsenäistyneen maan ensimmäiset sata vuotta olivatkin menestys – kuten Suomen omat sata vuotta ovat olleet. Seuraavat sata vuotta Argentiina on taantunut suhteessa muihin, minkä paikalliset ministeritkin auliisti myöntävät. Vaatii muuten töitä, ettei sama kiinniottajan dilemma uhkaa Suomeakin tällä vuosisadalla…
Biotaloutta ja säätövoimaa

Kanadan kauppaministeri Francois-Philippe Champagne innostui selvästi parin kuukauden takaisella matkallani syntyneestä ajatuksesta rakentaa laajempi biotalouden kumppanuus. Heidän täytyy korvata nopeasti öljyä, heillä on valtavat metsävarat, mutta Suomella koko kuvio kestävästä metsänhoidosta korjuuketjun kautta aina sivuvirtojen biopolttoaineisiin asti on, sanoisinko 30 vuotta edellä.
Champagnen kiinnostusta ei tietysti haitannut se, että suurin kehitteillä oleva hanke on osumassa hänen vaalipiiriinsä – suljetun paperitehtaan muuntaminen biopolttoaineisiin keskittyväksi biotuoteintegraatiksi.

Argentiinan energiasuunnittelusta vastaavan varaministerin kanssa huomasi, että niin kaksi vuotta sitten Exxon Mobilin johtotehtävistä siirtynyt kuin onkin, niin aurinko ja tuuli ovat ne jutut, joihin nyt tähdätään. Argentiinalla onkin loistavat luonnonolosuhteet molemmissa. Tähän iskee erityisesti Wärtsilä, joka sai jo viime vuonna sopimukset 7 säätövoimalan toimittamisesta maahan. Nyt toimme lounaalle myös Wärtsilän vastikään ostaman amerikkalaisen säätöakkufirman pomon. Hän kuvasi innostavasti, miten akkujen kytkeminen aurinkovoimaloihin on ilmiselvästi seuraava buumi.
Kiinnostava keskustelu, jonka tuloksena päästiin epäilyjen jälkeen aika yhteiseen analyysiin siitä, että 2020-luvulla kaikissa sähköjärjestelmissä on laskettavissa tietty optimi: mikä osa aurinko- ja tuulivoiman vaihteluista kannattaa kattaa nopeasti käynnistyvällä säätövoimalla (esim kaasu), mikä osa akuilla ja mikä osa kuluttajien hyötymiseen perustuvalla kysyntäjoustolla. Erityisesti viimeksimainittu oli isännälle vaikea uskoa. Argentiinassa sähköllä ei ole tuntihintaa vaan hallinnollinen tariffi. Meidän kotiin Espoossa vasta asennettu pohjoismaisen sähköpörssin hintojen ennustamiseen perustuva automaattinen jousto on vielä monen mutkan takana.

Kahden vuoden päästä rajat fossiilituille?

WTO:n virallisessa kokouksessa eivät edenneet helpommatkaan aiheet saati sitten fossiilisten polttoaineiden tukiaisten rajoittaminen. Järjestimme yhdessä Uuden-Seelannin kanssa aiheesta kuitenkin sivutapahtuman. Pidimme asiaa muutenkin esillä varsinkin Ranskan Jean-Baptiste Lemoynen kanssa.
On siinä jotain vinoa, että viime vuonna maksoimme maailmassa yli 400 miljardia dollaria tukiaisia öljyn, hiilen ja kaasun käytölle. Arvioiden mukaan tukia käyttävissä maissa syntyi keskimäärin jopa 100 eur/tCO2 tuki hiilidioksidipäästöille. Samalla päästökauppajärjestelmät synnyttävät keskimäärin vain 10 euron hinnan hiidioksiditonnille edes niissä maissa, missä ovat käytössä.
Valitettavasti meidän pitää Euroopassa katsoa myös peiliin. Emme ole onnistuneet sopimaan yhteistä kantaa fossiilitukien rajoittamiseen. Kahden vuoden päästä seuraava WTO:n ministerikokous pidetään Suomen EU-puheenjohtajuuskaudella. Jos nyt edes tässä otettaisiin harppaus. Helpompaahan sitä olisi itse kunkin leikata omia fossiilitukiaan, jos se tehtäisiin samaan aikaan yhdessä, niin ei heikentäisi kilpailukykyä fossiiliriippuvaisilla aloillakaan. Tätähän yritin erityisesti Saksan edustajille vakuuttaa.

ps. No onni laajemmassa onnettomuudessa että se sähköisten palveluiden (musiikkitoisto, pelimaksut) globali tullittomuus sentään saatiin kahden vuoden jatkoajalle viime yönä sovittua! Vuorokausi sitten näytti pahalta senkin suhteen jolloin Buenos ois ollu täyttä takapakkia…

Viikko Nigeriassa ja Ghanassa

Viime perjantain Suomen kuvalehdessä lyhyt kiteytys havainnoista Afrikan kehityshaasteen kannalta. Alla hieman tarkemmat huomiot, myös bisnesmahdollisuuksien kannalta.

Paikka auringossa?

Vedin viime viikon yritysryhmää Ghanassa ja Nigeriassa. Länsi-Afrikkaa pidetään vaikeana, mutta kummassakin maassa saimme työnnettyä eteenpäin yllättävän monia konkreettisia hankkeita.

Sähköntarve on huutava ja kasvava. Ei ihme, että reissun suurin konkreettinen kauppa oli Wärtsilän sopimus laitteistoista Afrikan suurimpaan aurinkovoimalaan, joka tuottaa puhdasta sähköä yli miljoonalle nigerialaiselle ja on Wärtsilälle ensimmäinen tämän kokoluokan aurinkohanke. Myös Nocartin ratkaisut yhden kylän tai kaupungin pienten energiaratkaisujen kytkemisestä älykkäästi toisiinsa, sähköakkuihin ja kulutusjoustotekniikkaan sopiva alueen tarpeisiin todella hyvin. Ihmettelisin, jos ei pian tärppää, kuten heillä jo Sambiassa ison mittakaavan hankkeessa aiemmin tänä vuonna kävi. Näissä maissa näkee myös vahvasti, että suunta on aurinkoenergiassa.

Energiassa iso kysymysmerkki kaikissa kehitysmaissa on missä määrin jätteen energiakäyttö onnistuu käytännössä. Periaatteessa potentiaali on suuri, ei vähiten 22 miljoonan ihmisen Lagosissa Nigeriassa. Ongelma on, että jätteet kietoutuvat usein harmaaseen tai rikolliseen talouteen. Toisaalta tuhannet paikalliset tienaavat leipänsä nykyisessä ”kiertotaloudessa”. Esimerkiksi Lagosissa ajaessamme pääsin kokemaan, minkälainen katku irtoaa, kun slummissa sulatetaan jätemuovia avotulella kodintarvikkeiden raaka-aineeksi. Terveellistä tai tehokasta tuo ei kuitenkaan ole. Siksi onkin hienoa, että erityisesti Outotecin aluejohtaja on ottanut innoituksekseen modernin jätteenkäsittelyn aikaansaamisen alueella. Jatkokehittämiseen saatiin päätä auki, mutta ei varmasti ihan pikavoittojen asia.

Ylivoimaisesti tunnetuin suomalainen Nigeriassa on Nokia. Valitettavasti tuntui myös lähes mahdottomalta saada isännät ymmärtämään, että ei Nokia ei ole missään vaiheessa vetäytynyt Nigeriasta, vaan Nokia myi puhelinlaitteiden liiketoimintansa ja keskittyy entistä vahvempana verkkoihin, joita ilman niillä puhelimilla ei mitään tekisi, ja palveluihin, jotka ovat yhä suurempi osa alan arvonlisäystä. Meidän suomalaisten haaste on maailmanlaajuisten kuluttajabrändien puute. Suoraan kuluttajalle myytävät merkkituotteet luovat kaupallista tunnettuutta aivan eri tavalla kuin mikään muu.

Nigeria ja Valio

Kehitysmaissa ei tarvitse olla jättiyritys onnistuakseen. Esimerkiksi keskisuuri suomalainen Vaisala on vahva yllättävän monessa paikassa maapallolla. Myös Nigeriassa iso osa maan lentoliikenteen meteorologiasta on rakennettu Vaisalan osaamisella. Alan viranomaisten arvostus Vaisalaa kohtaan oli lähes liikuttavaa. Pääsinpä ensimmäistä kertaa elämässäni kapuamaan lennonjohtotorniinkin, kun laitteiden käytännön toimivuutta katsastettiin. Onneksi matkassamme olikin paljon pienehköjä yrityksiä, joilla oli jo jalkaa oven välissä ja reissun päätteeksi ehkä enemmänkin. Parhaassa tapauksessa suomalainen innovaatio osuu juuri akuuttiin tarpeeseen. Esimerkiksi Recowell pilotoi öljyn saastuttaman maan puhdistusta uudella menetelmällä. Taitaa olla liikkeellä juuri oikeaan aikaan, kun Nigerian hallitus pyrkii ensi vuonna skaalaamaan Ogonimaan puhdistuksen näkyviin mittoihin ennen vuoden 2019 vaaleja.

Samalla tavalla esimerkiksi Optomedin silmästä tehtävä pikadiagnostiikka voi olla kullan arvoinen taistelussa diabeteksen vaikutuksia vastaan ja vaikkapa Aquamineralsin vedenpuhdistusratkaisut ainutlaatuinen lääke Länsi-Afrikan kaivosten myrkkyongelmiin.

Reissu taisi olla rohkaisevin koulutusviennin puserrus, missä olen saanut olla mukana. Erityistunnustus ammattikorkeakouluillemme Jyväskylän JAMK:ille ja Hämeen HAMK:ille! Molemmilla selkeät opettajankoulutukseen ja maatalouskoulutukseen liittyvät tarjoamat, jotka johtivat heti jatkovalmisteluun. Erityisesti Ghanan opetusministeri tiimeineen oli selvästi kiinnostunut etenemään yhteistyössä nopeasti.

Olisi kohtuutonta käyttää tilaa kaikkien 25 yrityksen keissien kuvaamiseen, vaikka joukossa monta muutakin jännää helmeä. Lukuisten hankkeiden etenemisestä huolimatta täytyy sanoa, että olemme vielä paljon jäljessä esimerkiksi Suomen kokoista Tanskaa, jos katsomme miten aktiivisesti yrityksemme ovat mukana kehitysmaissa ja varsinkin kehitysrahoittajien hankkeissa. Keskeinen jäänmurtaja on usein se, että yritys pystyy neuvottelemaan rahoitusratkaisuista hankkeensa yhteyteen. Tähän tulee nyt hieman enemmän mahdollisuuksia, kun Finnfundin sijoitusvolyymi kasvaa, uudenmuotoinen korkotukiluotto otetaan käyttöön, IFC-Suomi ilmastorahasto rakentaa omaa puolen miljardin hankeputkeaan ja pyrimme ylipäätään ottamaan suomalaisen osaamisen entistä enemmän mukaan kehitysyhteistyöhömme. Varsinkin isompien rahoittajien pakeille on kuitenkin vaikea päästä ilman integraattoriyrityksiä, jotka nivovat pienten tuotteita yhteen ja ottavat riskiä pääurakoitsijana. Näitä meillä on kovin vähän. Toivottavasti lähivuosina enemmän.

Ghana – Länsi-Afrikan helmi?

Ghanasta en tiennyt etukäteen juuri mitään. Voin suositella perehtymistä muillekin, koska kyseessä on tietynlainen Länsi-Afrikan menestystarina. Köyhien osuus maassa on laskenut jo 40 vuotta nopeasti ja on nyt alle puolet Nigerian tasosta. Yli 90 prosenttia sekä pojista että tytöistä käy koulua 18 vuotiaaksi asti. 80 prosenttia rokotetaan kunnolla.

Taustalla vakaa talouskasvu. Henkeä kohden laskettu bruttokansantuote on kasvanut joka vuosi vuodesta 1985 lähtien. Julkisen sektorin kyvyttömyys kerätä resursseja koulujen, sairaaloiden ja tulonsiirtojen rahoittamiseen on ongelma kaikissa Afrikan maissa. Ghanassa julkinen sektori on kuitenkin pystynyt kasvattamaan osuuttaan talouden kassavirrasta ja kattaa nyt vajaat 20 prosenttia kansantuotteesta. Nigeriaan verrattuna se ohjaa uudelleen lähes kaksi kertaa suuremman osan taloudesta.

Talouskasvulla ja elämänlaadun paranemisella lienee keskinäisriippuvuus siihen, että Ghana on 1980-luvun lopulta lähtien demokratisoitunut verettömästi. Keskeinen syy naapurustoa parempaan kehitykseen voi olla pienempi annos raaka-ainekirousta. Ghanan vienti painottuu kyllä kultaan, mutta sen hinta on vakaampi kuin öljyn, jonka suhdanteet heittelevät esimerkiksi Nigeriaa taivaista pohjamutiin. Syystä tai toisesta maan hallinto tuntuu toimivan paremmin kuin alueella yleensä. ”Africa for starters”, kuten Nokian maajohtaja kuvasi.

Nigeria – väestönkasvun painekattila

Nigeria ui valitettavasti selvästi syvemmissä haasteissa. 15 miljoonaa lasta on koulun ulkopuolella. Pääosin Koillis-Nigeriassa, jossa Boko haram -liike terrorisoi edelleen. Koko maan tasollakin peruskoulun läpäisyaste on 10 vuodessa tippunut 84 prosentista vajaaseen kahteen kolmasosaan. Yli 60 prosenttia väestöstä elää alle 1,25 dollarin päivätuloilla. Maatalouden ulkopuolella virallisissa palkkatöissä olevista vain 10 prosenttia on naisia. Valitettavinta on huomata kaikkialla osaamisen ja asenteen puutetta, mistä myös tapaamani ministerit puhuivat suurimpana ongelmana.

Nigerian ulkoministeri

Nigeriaa voisi myös kuvata ylikiehuvaksi painekattilaksi. Väestö on kasvanut räjähdysmäisesti jo yli 200 miljoonaan ihmiseen. Maassa syntyy enemmän lapsia kuin koko Euroopan unionissa. Infrastruktuuri ei pysy perässä. Sähkökatkot katkaisivat esitysvälineet käydessämme lisääntymisterveysklinikalla ja viestintäministerin luota tulimme rappusia taskulamppujen valossa, kun virtaa ei taas ollut. Huomattavasti koskettavampaa oli vierailla lasten turvakodissa, jossa asuvia kymmeniä alaikäisiä ei voida päästää kouluun, koska ihmiskauppiaat kärkkyvät ja nappaisivat monia takaisin koukkuunsa.

Abuja turvakoti

Yrittäjyys + mobiiilivallankumous

Juuri tällä hetkellä myös Nigeriassa eletään toiveikkaampaa aikaa. Öljyn hinnan lasku painoi maan vaikeuksiin viitisen vuotta sitten. Tänä vuonna talouskasvu on koko seudulla kiihtynyt. Viimeisen puolen vuoden aikana pääomapako on kääntynyt noin 5 miljardia dollarin nettovirraksi Nigeriaan päin eli sijoittajat uskovat taas maan mahdollisuuksiin ja investointeja tehdään.

Ventures Platform –start-up hautomossa

Ja onhan Nigerian yrittäjähenkisessä kultturissa potentiaalia. Maassa on 40 miljoonaa pientä yritystä. Kolmasosa nigerialaisista on tavalla tai toisella yrittäjänä. Monet Nigerian kaupungit ovat vuosisatoja toimineet kaupan keskuksina. Ihmiset ovat tottuneet löytämään ratkaisuja, koska valtio ei ole tullut apuun. Aiemmin logistiikan ja pääomien puute on tehnyt gaselliluokan kasvuloikan lähes mahdottomaksi nigerialaiselle yrittäjälle. Tilanne on nyt ratkaisevasti toinen. Hyödykkeiden arvon siirtyminen enemmän mobiilipalveluihin on avannut maailman, jossa ”born global” –yrittäjyys on mahdollista murto-osalla siitä pääomasta, mitä vielä 10 vuotta sitten tarvittiin. Mobiilipankkien ja vaikkapa kännyköillä toimivien elintarvikepörssien käytössä afrikkalaiset ovatkin loikanneet länsimaiden ohi. Useat suosituimmista välineistäkin ovat paikallista tuotantoa, kuten M-pesa tekstiviestipohjainen maksujärjestelmä, jota käyttävät jo kymmenet miljoonat. Suomesta mukanamme olikin mm. Ferratum, joka rakentaa pelkästään verkossa toimivaa pankkia Saharan eteläpuolisessa Afrikassa.

Ventures Platform –start-up hautomossa

Kaiken kurjuuden keskellä oli innostava vierailla Ventures Platform –start-up hautomossa Nigerian Abujassa. Viitisenkymmentä terävää, innostunutta ja optimistista nuorta rakentamassa omia yrityksiään. Vaikutti myös siltä, että keväällä Ghanan Accrasta startannut ja Abujan kautta pitkin Afrikkaa edennyt Suomi-100v koodibussi –hanke oli todella innostanut monia heistä tavoittelemaan enemmän. Tapaan Slushin yhteydessä tällä viikolla koodibussin yhteistyökumppanimme. Katsomme, miten voisimme kehittää ja jatkaa hanketta ensi vuonna.

Abuja klinikka

Täytyy toivoa, ettei Länsi-Afrikka ajaudu ympäri maailmaa riehuvan protektionismin aallon vietäväksi. Kuuntelin huolestuneena Ghanan ”One district – one factory” kampanjaa ja vielä huolestuneempana Nigerian ministerien systemaattista viestiä, jonka mukaan jos vaan joku yrityksemme investoi merkittävään paikalliseen tuotantoon, niin he kyllä järjestävät suojaa suhteessa ulkomaiseen kilpailuun.

Accra terminal

Juuri tätä emme kaipaa, emme me eikä Afrikka. Investointeja ei houkutella uhkailemalla vaan osoittamalla, että liiketoimintaympäristö on riittävän vakaa ja tarjolla on energiaa, vettä, logistiikkaa ja työhön pystyvää väkeä. Jos vapaakaupasta käännytään kaupan esteiden tielle siitä kärsivät ennen pitkää eniten juuri kehittyvät taloudet, joissa on paljon potentiaalia vientivetoiselle kasvulle. Kävin tästä perusteellisen keskustelun erityisesti Nigerian ulkoministerin kanssa, eikä hän lopulta ollut eri mieltä. Päinvastoin hän sanoi hieman yllättäenkin, että Nigeria todennäköisesti etenee EPA-sopimuksen allekirjoittamisessa pian. EPA-sopimus on Länsi-Afrikan alueen ja EU:n välinen taloussopimus, joka myös poistaisi tulleja ja toisi pysyvyyttä kaupan sääntöihin. Muut ovat sopimuksen allekirjoittaneet, mutta Nigeria on viivytellyt.

Riittäisikö Ghanan tie nigerialaisille?

Länsi-Afrikka on viime ja tänä vuonna noussut Eurooppaan suuntautuvan muuttoliikkeen keskiöön. Maailmanpankin maajohtajan mukaan Eurooppaan vaeltavien nigerialaisten määrä oli viime vuonna viisinkertainen toissavuoteen nähden. Mieleen juolahtaa, riittäisikö Ghanan tyyppinen tilanne niille kymmenille tuhansille nigerialaisille, jotka vuosittain vaeltavat Eurooppaan asti? Pikainen vilkaisu tilastoihin ei todista, että tämä ainakaan lyhyellä aikavälillä toimisi: ghanalaisia on tullut Eurooppaan väestön kokoon nähden suunnilleen saman verran kuin nigerialaisia. Nigerialaisia tosin on miltei 10 kertaa ghanalaisia enemmän, joten emme Ghanasta tulleisiin niin usein törmää. Kumiveneissä Välimeren yli vaeltavien afrikkalaisten tausta on useimmiten sellainen, että heillä on jonkin verran rahaa järjestää matka (vähintään muutamien dollarien päiväansiot mikä ei ole Afrikassa itsestään selvyys), mutta samalla etnisistä tai taloudellisista syistä epätoivoinen käsitys siitä, että elämä paranisi omassa maassa.

Voimmeko tehdä mitään?

Talouden suhdanteen myötätuuli pitäisi nyt käyttää oikein koko Länsi-Afrikassa. Ratkaisevaa on, että täydestä köyhyydestä muutaman dollarin päiväansioihin päässeillä olisi uskottava polku parantaa omaa ja lastensa elämää omassa maassaan. Maataloustuotteille voisi olla kysyntää rikkaissa maissa, mutta logistiikka ja prosessointi on usein puutteellista. Kävimme Ghanan pääkaupungin Accran lentokentällä Finnfundin rahoittamassa uudessa tavaraterminaalissa. Välillä kuulee, että oikeaa kehitysapua on vain köyhimpien viljelijöiden auttaminen suoraan. Väitän, että elintarvikkeiden kylmäsäilytyksen mahdollistava vientiterminaali on oikeaan osuva tapa luoda kestävää tietä irti köyhyydestä.

Aasian ja Afrikan ero kiteytyy siinä, että Aasiassa suurin osa kaupunkeihin muuttavista siirtyy töihin tehtaisiin, saharan eteläpuolisessa Afrikassa pääosa päätyy aaltopeltikioskeihin ja muihin paikallisiin palveluihin. Jalostavan teollisuuden houkuttelu olisi Afrikassakin keskeinen keino tuottavuuden nousuun ja keski-luokkaistumisen polulle pääsyyn. Se ei onnistu tuojien uhkailulla ja kotimaisen hallinnollisella suosimisella, vaan riittävän vakaalla ja kilpailukykyisellä toimintaympäristöllä. Ruori on tässä mielessä paikallisilla. Vain he voivat toiminnallaan vakuuttaa yritykset siitä, että alueen vakaus kantaa jo vuosikymmenten investoinnit ja infrastruktuuri kehittyy lupausten mukaisesti. Mutta me voimme kyllä mahdollistaa toteutusta esimerkiksi riskiä jakavan rahoituksen kautta. Uskon, että uudenmuotoisena käynnistetyt suomalaiset korkotukiluotot voivat osaltaan auttaa julkisen infrastruktuurin pullonkaulojen poistamisessa.

Talouden myönteinenkään kehitys ei yksin ratkaise riittävän nopeasti perheiden ja lasten ongelmia. Suomen kehityspolitiikan pääkysymys on naisten ja tyttöjen asema kaikissa muodoissaan. Nigeriassa vierailin äitiys- ja lisääntymisterveysklinikalla, jonka kunnostamista olemme rahoittaneet väestörahasto UNFPA:n kautta. Ehkäisyvälineiden ja vapaaehtoisten sterilointien suosio on selvästi lisääntynyt. Yksi klinikka on pisara meressä, mutta puroista ne joetkin syntyvät.

Vaikeimmassa asemassa lienevät miljoonat koulutusta vailla jäävät lapset. Tuntuu pöyristyttävältä, että Nigeriassa vain kaksi kolmasosaa 15-25 vuotiaista osaa edes lukea. Kouluttamattomalle nuorelle ei jää montaa laillisen elämän vaihtoehtoa. Koulutuksen perustaidoissa Ghana on esimerkki ratkaisevasti paremmasta kehityksestä. Rikkaiden maiden tuki Länsi-Afrikan maiden koulutukselle on välttämätöntä. Vielä tärkeämpää on auttaa monipuolistamaan elinkeinorakennetta ja parantamaan verohallinnon toimintaa siten, että suurempi osa alueen talouskasvusta voidaan investoida lapsiin.

Maailmanpankin Nigerian maajohtaja kertoi, että he ohjaavat kasvavan osan avustaan tulosperusteisena rahoituksena, jossa osa avusta maksetaan vain, jos hankkeen tavoitteet toteutuvat. Kaikkeen tämä ei sovi. Esimerkiksi paikalliset kansalaisjärjestöt eivät yleensä saa muualta lainaa, jolla voisivat toteuttaa vaikkapa tyttöjen seksuaaliterveyshankkeen, ja maksaa lainan takaisin sitten tulosperustaisella lahja-avulla. Mutta moniin valtiollisten investointien tai vaikkapa valtion veronkantokyvyn parantamishankkeiden rahoittamiseen menetelmä voisi sopia. Se voisi tuoda ryhtiä toimintaan varsinkin maissa, joita vaivaa epäonnistumisten historian tuottama kyynisen suhtautumisen lamauttava henki. Se on tavalla tai toisella puhkaistava, jotta nämä kansakunnat pystyvät nousemaan jaloilleen.

 

Lentoa toisen perään

Viime viikolla sikäli hullu meininki, että lensin kuutena peräkkäisenä päivänä. Flunssakin oli alkuun pahasti niskassa, mutta helpotti kyllä loppua kohti.

Ensin vedin 25 biotalousyrityksen vientireissua Kanadaan. Enpä tiennyt, että kanadalaiset ovat metsätaloudessa selvästi jäljessä. Siellä voisi nyt olla momentum suomalaisille ratkaisuille, kun öljyn polttoa ehkä ruvetaan tosissaan suitsimaan (ks tarkempi Kanada-analyysini https://m.kauppalehti.fi/…/kai-mykkanen-viennin-ka…/SR5J9i47 ). Yllätyksenä tuli sekin, että toisessa Kanada-kohteessamme Thunder Bayssa on niin vahva suomalaisvaikutus. Paukkasimme heti kentältä työväentalo Hoidon pihaan. Ennen kuin sisään ehdittiin vastaan tuli jo 96-vuotias Kanadan suomalainen, joka esitteli sirpalevammojaan sujuvasti suomeksi. Aamiaismenulta löytyi ”The Iso Finn”, ”The Pieni Finn” ja ”Iso Kaski” (ks kuva). Eikä ihme, koska alueelle muutti viime vuosisadan aikana, pääosin molempien sotien jälkeen kymmeniä tuhansia suomalaisia. Pormestarin mukaan suomella pärjää vähän pinnistellen vieläkin, mutta se taisi olla kyllä jo liioittelua.

Seuraavaksi pääsin parantelemaan flunssaa lämpimään Washingtoniin. Pääasia oli allekirjoittaa ja lanseerata uudenlainen kahdenvälinen ilmastorahasto Maailmanpankin kanssa. Me sijoitamme reilu 100 miljoonaa euroa, Maailmanpankki saman verran ja yksityistä rahaa vivuttamalla on tarkoitus saada liikkeelle yli puolen miljardin edestä puhtaan energian ja vedenkäsittelyn hankkeita. Tällä kuviolla mahdollistamme Maailmanpankin rahoitusta köyhemmille maille ja varhaisemman vaiheen hankkeille kuin he normaalisti ovat tehneet. Samalla avaamme ovea suomalaisyrityksille tarjota osaamistaan kehitysrahoitteisiin hankkeisiin. (Ks. tarkemmin: https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005406662.html )

Tapasin Washingtonissa myös USA:n ulkoministeriön ja kongressin väkeä sekä muita vaikuttajia. Kaupungissa oli samaan aikaan koolla lähes 1000 neuvottelijaa Pohjois-Amerikan tulliliitto Naftan uudistamiseksi. Jahka siinä päästään johonkin päätepisteeseen, tullee pöydälle kysymys mm. rangaistustulleista eurooppalaiselle teräkselle. Toivottavasti niitä ei tule. Rohkaisevaa on se, että Trumpin presidenttikauden neljäntenä päivänä tapahtuneen Tyynenmeren vapaakauppasopimuksesta vetäytymisen jälkeen konkreettiset teot kaupparintamalla ovat olleet aika maltillisia. Keskusteluiden perusteella ei kannata kuitenkaan olla liian varma tulevasta – ja yleensäkään luottaa kovin lineaariseen päätöksenteon metodiin.

Itärannikon aikavyöhykkeeseen totuttuani olikin aika ottaa yölento Brysseliin. EU:n kauppaministereiden kokouksessa kävimme perusteellisen keskustelun kauppasopimusten jakamisesta, ulkomaisten investointien valvonnasta sekä uusista vapaakauppaneuvotteluista Australian, Uuden-Seelannin ja Etelä-Amerikan Mercosur-maiden kanssa. Minusta on aivan no-brainer että varsinaisiin kauppasopimuksiin pitää jatkossa ladata vain ne asiat, jotka ovat EU:n yhteisessä kauppapolitiikan kompetenssissa. Silloin nämä elintärkeät kauppakysymykset voidaan myös päättää ministereiden määräenemmistöllä ja saadaan säällisessä ajassa voimaan. Investointisuoja-asioiden sitominen samaan sopimukseen on johtanut siihen, että esim Suomi ei voi sopia mitään Kanadan tai Japanin kauppasäännöistään ilman 28 kansallisen parlamentin ja lisäksi 10 alueparlamentin hyväksyntää. Niitä tullaan vuosi sitten allekirjoitetun Kanadan vapaakauppasopimuksen osaltakin odottamaan vielä vuosia.

Kauppaneuvoston myönteinen anti oli, että saimme yllättävänkin paljon kavereita kritiikillemme koskien investointien EU-tasoista valvontaa. Se loisi uuden 50 päivän hidasteen yrityskaupoille ja pääosin turhia pidäkkeitä kasvuyritysten yritysjärjestelyille. Harmi oli huomata, että uusista kauppasopimuksista varsinkin Mercosur-sopimuksen neuvottelumandaatti herättää kovasti kielteisiä intohimoja. Olisiko tässä kyse myös Ranskan presidentin tarpeesta tasapainottaa imagoaan työreforminsa keskellä puolustamalla näyttävästi ranskalaista lihatuottajaa Etelä-Amerikan tuontia vastaan, vaikka perustelut meinisivätkin aika överiksi… Ranskan uusi kauppaministeri vaikutti kyllä analyyttiseltä ja kiinnostuneelta pohjoismaiden kyvystä yhdistää vapaakauppa hyvinvointiyhteiskuntaan. Hyvä, että pääsen jututtamaan häntä tarkemmin ensi viikolla Pariisissa.

Kauppaneuvostot ovat myös mahdollisuus käydä bilateraaleja (tällä kertaa Irlannin ja Iso-Britannian kollegoiden kanssa) ja jutella käytävillä kollegoiden sekä komissaarin kanssa. Täytyy sanoa, että kauppakomissaari Cecilia Malmströmin myönteinen panos on keskeinen siinä, että koko länsimaailmaa (Pohjoismaita lukuunottamatta) tuivertava protektionismin puhuri ei ole päässyt pahemmin nujertamaan Euroopan kauppalinjaa ainakaan vielä. Hänen kanssaan ajattelemme hyvin samansuuntaisesti ja yhteistyö sujuu.
Normisti Brysselissä ollaan illansuussa kentällä odottamassa peruuntuuko ja yhdistyykö alkuillan lento taas myöhempään Finnairin vuoroon… Tällä kertaa ”illaksi kotiin” ei ollut edes toiveissa. Matka jatkui täpärän Lontoon vaihdon kautta Islannin Reykjavikiin. Lähettiläämme Valtteri Hirvonen oli ystävällisesti itse vastassa keskiyöllä Keflavikissa, josta kertyykin puolensataa kilometriä kaupunkiin.

Reykjavikissa myimme Kanadan arktisista alueista vastaavalle ministerille ajatusta käyttää Suomen Arctia Oy:n jäänmurtopalveluita luoteisväylällä. Käynti Nordicalla tuntui vakuuttavan. Tämä suomalaismurtaja purjehti kesällä ennätysajassa Vancouverista Grönlantiin. Harva sitä jenkeissäkään tiesi, mutta 80% maailman jäänmurtajista on suunniteltu Suomessa ja olemme todella alan supervalta. Sille voi syntyä markkinoita, kun pohjoinen jäämeri aukeaa liikennöinnille. Kaikkien ei kannattaisi rakentaa tappiin asti omia murtajia, kun esimerkiksi Itämeren talvia odottavat murtajamme voisivat hyvin hoitaa kesäisin jäämerta.

Pidin myös puheen Arctic Circle konferenssissa arktisen tulevaisuudesta. Korostin, että meitä pohjoisia kansoja yhdistää muiden kiinni ottaminen. Sata vuotta sitten Suomi, Norja, Kanada ja Islanti sekä Ruotsin ja Venäjän pohjoiset alueet olivat takapajulaa, ainakin muiden silmissä. Nyt on monessa kohtaa toisinpäin. Pohjoismaat ovat rohkeasti mutta ehkä vähän huomaamattomasti näyttäneet suuntaa monessa tärkeässä trendissä myös viime vuosikymmeninä. Jos Tanska ei olisi lähtenyt panostamaan rankasti tuulivoimaan 20 vuotta sitten, ala ei olisi kehittynyt tasolle, jossa se on yhtäkkiä keskeinen sähkön tuotantomuoto Saksassa ja kattaa puolet uusista energiainvestoinneista Kiinassakin. Jos Ruotsi ei olisi verottanut polttoöljyä ulos markkinoilta jo 1990-luvulla, lämpöpumput (talokohtaiset ja isot keskitetyt) eivät olisi näin nopeasti valtaamassa lämpömarkkinoita. Jos Norja ei olisi lähtenyt satsaamaan avokätisesti sähköautojen hankintatukiin, liikenteen sähköistyminen olisi todennäköisesti 5 vuotta hitaampaa koko Euroopassa. Ja jos Suomesta olisi löytynyt öljyä emmekä olisi sen sijaan satsanneet vihreän kultamme monipuoliseen käyttöön, pohjoisilla mailla ei olisi mahdollisuutta korvata nopeasti öljyä puunkäsittelyn sivuvirtoihin perustuvilla biopolttoaineilla.

Perinne velvoittaa ja siksi meidän on oltava rohkeita myös tässä ajassa. Emme ole edeltäjiemme arvoisia arktisessa politiikassa, jos emme yhdessä kykene esimerkiksi kieltämään raskaan polttoöljyn käyttöä arktisessa meriliikenteessä tai puhdistamaan tuhansia mustan hiilen hotspot-lähteitä, jotka tupruttavat nokea tundran lumille.

Kainuusta kajahtaa

Päivä Kajaanissa yllätti. Tiesin kyllä, että vienti ja työllisyys ovat paranemassa Kainuussakin. Mielikuva Kainuun liiketoiminnasta liittyi tiiviisti metsään ja sahoihin. Rohkaisevaa huomata, että maakunnassa löytyy rohkeutta ja osaamista kasvaa monessa muussakin. Keskustelut 15 erilaisen yrittäjän kanssa ja vierailut parissa yrityksessä monipuolistivat kuvaa.

Tämän vuoden kuumimmaksi kainuulaiseksi taitaa uskaltaa nimetä Critical Forcen (www.criticalforce.fi). Kuka olisi kaksi vuotta sitten veikannut, että Kainuussa koodataan peli, joka pomppaa jo Beta-versiona tyhjästä koko maailman TOP-10 suosituimmaksi peliksi ilman maksettua mainontaa ja jolla on jo miljoona päivittäistä käyttäjää ja 60 000 uutta installointia päivässä? Näin kuitenkin on jo käynyt ja kasvukäyrät sojottavat kattoon!

Yllätti myös se, että täälläkin ylivoimaisesti tärkein viesti oli, että helpottakaa ulkomaisten osaajien nopeaa rekrytointia. Kyse ei siis ole vain Supercellin ongelmasta. Nuoria pelintekijöitä palkataan Kainuun ammattikorkeakoulusta, mutta maailman huipulla tarvitaan myös huippukokemusta ja sitä löytyy usein vain maailmalta. Ja Kainuuseen muuttoa onkin kuulemma helpompi myydä korealaiselle kuin stadilaiselle – kunhan paperisota oman ja perheen muuton kanssa vaan olisi helpompi ja vieraanvaraisempi. Juuri tässä otimme askeleen viime viikolla (www.kaimykkanen.fi/start-yrittajalle-nopea-oleskelulupa). Parannettavaa kuitenkin riittää ja taas tarttui ideoita! Kiitos Teemu Määttä ja Leili Mård.

Muiden tavattujen yritysten toimialat vaihtelivat Vuokatin matkailuista Ämmän Betoniin, mainosvalotauluista poltettavan biomassan laadunvalvontaan, kivikoruista lankkujen jalostukseen ja älylukoista vedenpuhdistukseen. Ja paljon siltä väliltä.

Team Finland sai pääasiassa kiitosta. Moni sanoi, ettei olisi selvinnyt kuolemanlaaksosta ilman Tekesin lainaa tai päässyt vientiin kiinni ilman Finpron kasvuohjelmaa tai Kainuun edun apua. Kiitos ELY-johtaja Pasi Loukasmäki ja TF-koordinaattori Mari Maier tiimeineen! Kansainvälistymisen pullonkauloiksi mainittiin erityisesti oman pääoman puute, asiakaskontaktien puute sekä vakiintuneemmissa yrityksissä se, että kapasiteetti on nyt kotimaan suhdanteen myötä sidottu vakiintuneille asiakkaille, eikä rahkeet riitä samalla vientiin. Kontakteihin ja myynnin tukeen tähtäämme yhdistämällä Finpron ja Tekesin. Tavoitteena on, ettei yksikään tuotekehityshanke enää pääty tuotteen hiomiseen vaan myynnin alkamiseen. Samalla tavoite on vapauttaa resursseja ulkomaanverkostoon, jotta kontaktien haussa voidaan tukea vahvemmin.

Yrittäjä ottaa suuren riskin ja onnistumisesta hyötyy koko yhteiskunta. Siksi riskinottoa on syytä tukea ja taakkaa vähän jakaakin. Viime kädessä emme kuitenkaan voi yrittäjän puolesta yrittää. Imagonin vanha isäntä Arto Okkonen kertoi jälkeenpäin kuulleensa, että yritystukien myöntäjät olivat keskenään pitäneet häntä 1990-luvun alussa hulluna, kun investoi ja palkkasi väkeä keskellä synkintä lamaa. Vaan ei olisi rakentanut pohjoismaiden johtavaa valomainosyritystä jos ei olisi luottanut omaan “kristallipalloonsa”, kuten nimesi. Ja tottakai onnistuneen tarinan rinnalla voi löytyä parikin riskiin kaatunutta. Mutta juuri epävarman kokeilemista Suomi tarvitsee ja siitä yrittäjyydessä kyse onkin. Rohkeutta siihen itse kullekin!


 

 

Lisää näkökulmaa eilisen Kajaanin reissuun:

Juncker on oikeassa, mutta myös horjuvalla polulla

EU-komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker piti eilen energisesti uudistuksia linjaavan “state of the union” puheen, mille peukku jo sinänsä.

Puheen alussa oli oikea ja tärkeä viesti: Juncker korosti sääntöperustaisen kaupan merkitystä maailman hyvinvoinnissa ja vaati EU:lle johtajuutta vapaakaupan soihdun elävänä pitämisessä.

Komissio julkaisikin heti tänään ehdotukset uusiksi neuvottelumandaateiksi Uuden-Seelannin ja Australian kauppasopimuksista. Tarkkaavaiset huomaavat, että niissä ehdotetaan investointisuojan ja sitä koskevan riitojenratkaisun irrottamista pois kauppasopimuksista. Olen ajanut tätä linjaa maaliskuusta lähtien. Muut vaihtoehdot tarkoittaisivat hyvin todennäköisesti epäonnistumista loppusuoralla olevan Japanin vapaakauppasopimuksen ja sitä seuraavien sopimusten osalta.

Kanadan kanssakin on tekemistä saada kauppasopimus investointisuojineen hyväksytyksi kaikissa 38 parlamentissa ja muiden maiden kanssa ei edes ole edellytyksiä päästä yhtä “eurooppalaiseen” oikeusvaltioajatteluun riitojenratkaisun menetelmissä. Enkä kirjoittanut vahingossa kolmosta kakkosen sijaan vaan meillä on tosiaan 10 Vallonian parlamentin tapaista elintä, joista kukin voi nykymenettelyssä sulkea Suomelta mahdollisuuden hyötyä vaikkapa sahatavaratullien poistamisesta alan toiseksi tärkeimmältä vientimarkkinaltamme Japanista. Näin siis niin kauan kuin kauppasopimuksissa on sekaisin unioni-asiaa eli kauppaa ja kansallista asiaa eli investointisuojaa. Tästä valuviasta kannattaa hankkiutua eroon. Muuten kykymme sopia kaupparatkaisuista voi halvaantua pysyvästi.

Juncker tarttui odotetusti myös Ranskassa ja Saksassa virinneisiin huoliin kiinalaisten tekemistä yritysostoista. Juncker ehdotti uutta investointien arviointimenettelyä. Puhe ei avannut yksityiskohtia. Nykyään kolmessatoista jäsenmaassa – Suomi ja Saksa mukaan lukien – on jo kansallinen lainsäädäntö, jonka nojalla yrityksen myyminen ulkomaille voidaan estää kansallisen turvallisuuden tai huoltovarmuuden vaarantuessa. Jos Junckerin aloite johtaa siihen, että kaikkien EU-maiden on otettava käyttöön jonkinlaisen minimin täyttävä investointien arviointimenettely – sopii minulle. Mutta jos se tarkoittaa erillistä EU-byrokratiaa kansallisen menettelyn lisäksi, huolestun kovasti.

Ensinnäkin pelkään, että tässä yritetään jotain, joka ei lunasta lupaustaan mutta luo byrokratiaa vähentäen kiinnostusta investoida Eurooppaan. Keski-Euroopassa vellova huoli yritysostoista kiteytyy Saksan teollisuudelle tärkeän KUKA-robottifirman myymiseen kiinalaisille viime vuonna. Alustavan analyysin perusteella mikään EU-skriinaus ei loisi laillista pohjaa estää KUKA-kauppa turvallisuuden tai huoltovarmuuden perusteella. Jos EU-investointiskriinaus hidastaa sataa yrityskauppaa mutta vaikuttaa ehkä yhteen, voi kysyä kannattaako.

Toiseksi on riski, että provosoimme. Kauppasodan uhka on jo riittävän vakava ilman protektionistisia siirtoja Euroopan toimesta. Olisi tietenkin naiivia kuvitella, etteikö Kiina käyttäisi yritysten nimissä tehtäviä kauppoja myös valtiollisiin teknologiatarpeisiinsa. Yhtä lailla naiivia on myös ajatella, että Eurooppa voi mutkistaa kansainvälisiä yrityskauppoja ilman seurauksia. Tottakai se vaikuttaa siihen, miten Kiinassa, Intiassa ja Yhdysvalloissa suhtaudutaan eurooppalaisiin suoriin sijoituksiin. EU:han ei olisi rakentamassa menettelyn oikeusperustaa vastavuoroisen pääsyn vaatimukselle vaan turvallisuudelle.

Kuluvan vuosikymmenen yksi tragedia on ollut investointilama Euroopassa. Kiinalaisten investointien aktivoituminen myös Eurooppaan viime vuosina on ollut valtaosin myönteinen ja tarpeellinen mahdollisuus. Vilunkipelit pitää toki pystyä estämään – mahdollisimman kevyellä menettelyllä.

Kirjoitan mielellään asioista suoraan, muttei se tarkoita ettenkö uskoisi hyviin kompromisseihin. Sellaisiin on hyviä mahdollisuuksia myös investointien sääntelyssä. Aloittanemme kauppaministereiden kokoonpanolla marraskuussa ja todennäköisesti tasapainoisen ratkaisun sopiminen vie hyvinkin yli vuoden. Sellaista on politiikanteko eurooppalaisesti. Silti se on ehdottomasti suuri mahdollisuus verrattuna siihen, että meillä ei olisi sisämarkkinoita, yhtä yhteistä kauppapolitiikkaa ja Suomella mahdollisuutta vaikuttaa koko Euroopan yhteisiin ratkaisuihin.

Norjassa 1/3 uusista sähköautoja

Piipahdin eilisen Oslossa avaamassa Suomi-100 bisnesseminaarin ja sadan suomalaisen tavaran synttärinäyttelyn sekä tapaamassa suomalaisbisnestä ja viranomaisia. Vilpitön hatunnosto muuten tiimillemme Oslossa, joka suurlähettiläs Erik Lundbergin johdolla oli pusertanut valaisevan mutta aidosti hauskan iltapäivän vieraillemme. Sali oli yllätyksekseni tupaten täynnä. Osui ja upposi.

Alla kuvassa näyttelyn oman syntymävuoteni suomalainen teemaesine eli Koijärven puuhunkytkeytyjien käyttämä kettinki, jonka Norjan tekniikan museon johtaja osasi introssaan yllätyksekseni liittää minun sinivihreään ajatteluuni…

Pitäisikö viennin Norjaan olla suurempi kuin Viroon?

Suomi-100 seminaarin teema oli “Reboot neighbour”. Norjan talous on 15-kertaa Viroa suurempi. Vientimme on kuitenkin pienempi Norjaan kuin Viroon. Suhteemme alisuorittaa selvästi myös verrattuna taloussuhteisiimme Ruotsin kanssa. Näihin on luonnollisia syitä, mutta vain osin. Norjassa rakennetaan paljon laadukasta ja edelläkävijäratkaisuja suosivaa infraa, eikä hinta ole aina ongelma. Yllätyin eilen myös siitä, että kanssakäyminen näyttää sujuvan ongelmitta ruotsiksi – ei siis minulta mutta niiltä suomalaisilta jotka sitä hyvin osaavat. No, norjan murteiden ymmärtämisessä saattaa olla ongelmia, mutta toiseen suuntaan ruotsi kelpaa.

Monia kiinnostavia ituja on onneksi jo liikkeellä. Fortum toimittaa sähköautojen latauspisteet kuudelle Etelä-Norjan pääväylälle ja pyörittää Oslon lämpöyhtiötä yhteistyössä kaupungin kanssa. Minulle tuli yllätyksenä, että Fortum on myös maan suurin sähkön myyjä asiakkaiden määrällä mitattuna. St1 osti muutama vuosi sitten Norjan 420 Shell-asemaa ja suunnittelee maahan sahanpurua hyödyntävää etanolitehdasta. Vaasan energiaosaamista edustava VEO on kiivennyt onnistuneesti Skandien yli ja sähköistää parhaillaan mm. maailman suurinta uusiutuvalla energialla toimivaa datakeskusta. Lemminkäinen rakentaa teitä ja niin edelleen.

Lounastin äsken mainittujen firmojen maajohtajien kanssa. Näkemys oli, että markkinoiden puute ei ainakaan ole rajoite, vaan kyky panostaa ja päästä piireihin. Useimmat alat ovat Suomea ja Ruotsia enemmän fragmentoituneet alueellisesti ja yritysten kesken. Hallinnolliset vaikeudet EU-alueeseen verrattuna tuntuvat koskevan palkkaverotuksen sääntöjä useassa maassa keikkoja tekevien osalta ja konsernin sisäisten kauppojen verokohtelua. Luulisi, että voisimme keventää ainakin työntekijöiden liikkumista estävää byrokratiaa pohjoismaisella sopimuksella. Lähdetäänpä selvittämään ruotsalaisten kanssa.

Käyttämättömiä mahdollisuuksia lienee myös toiseen suuntaan. Norjalla on tunnetusti rahaa sijoittaa. Ulkomaisten sijoittajien rooli on viime vuodet vahvistunut vauhdikkaasti erityisesti suomalaisten start-up yritysten kasvuun saamisessa. Norjalaisia ei kuitenkaan ole liikaa ollut mukana. Koitin mainostaa, että nyt on hyvä aika vilkaista Pohjanlahden yli, kun taloutemme näyttää kasvavan pitkästä aikaa Ruotsia ja Norjaa nopeammin. Kotiläksynä meillä on tehdä Suomesta kansainvälisempi ja helpompi asettua, mutta se onkin jo toinen saaga sitten.

Ehkä norjalaisten ja suomalaisten kannattaa siis ainakin vilkaista toisiaan nykyistä useammin. Yhteinen keskustelunaihe löytyy selvästi myös ruotsalaisvitseistä.

Sähköautoistumisen näyteikkuna

Inspiroiva tapaaminen Norjan liikenneministeriössä. Pyysivät lähettämään terveisiä ministeri Anne Bernerille, jonka sparrausta arvostavat kovasti. Aika huikea juttu, että Norjassa tänä vuonna myydyistä autoista jo viidennes on täysin sähköisiä ja lisäksi 14 prosenttia ladattavia hybridejä. Sähköautoja on Norjan teillä jo 115 000. Ei enää mitään marginaalimeininkiä!

Syynä nopeaan tulemiseen pidetään etuja verotuksessa, tietulleissa sekä kaista- ja parkkijärjestelyissä. Norjalaiset laskevat panostaneensa sähköautojen etuihin viime vuonna noin 350 miljoonaa euroa. Paljon, mutta vain samaa tasoa kuin Suomen tuotantotuki tuulivoimalle. Rehellisesti katsoen sadalla tuhannella sähköautolla saa selvästi suuremmat päästövähennykset ja sysäyksen mullistavaan kehitykseen.

Onneksi pääsimme viime viikon budjettiriihessä myös Suomessa seuraavaan vaiheeseen päästöttömien ajoneuvojen tulemisen nopeuttamisessa. Norjan kyytiin emme ehdi, mutta skeptikoita kehotan pohtimaan uudemman kerran onko mitenkään mahdotonta, että olisimme 5-10 vuoden päästä lähellä Norjan lukuja?

Erityisen kiinnostava oli kuulla, että Norjan sähköautomäärä on nyt sellainen, että sähköyhtiöt ovat alkaneet maksaa kuluttajille siitä, että nämä lataavat sähköautoja aamuyöllä, kun sähkönkulutus on muuten vähäistä. Kysyntäjouston yleistyminen poistaisi merkittävän osan tehopulaongelmista. Jos mahdollisuus tienata kysyntäjoustolla lähtee leviämään sähköautoista, siihen on helppo kytkeä myöhemmin sähkölämmityksen tehon ohjaus sähkön tuotannon ja kulutuksen vaihteluita tasoittamaan. Norjassa kehitystä hidastaa etäluettavien sähkömittarien puute, mutta suomalainen Aidon asentaa niitä nyt rivakasti norjalaiskoteihin. Meillä Suomessahan sellainen löytyykin jo käytännössä jokaisesta käyttöpisteestä – reaaliaikaisen tehohallinnan mahdollisuuksia käytämme sen sijaan mekin vielä hyvin vähän.
P.s. Toissaillan myötä voimme Norjassakin laskea suurten suomalaistoimijoiden joukkoon myös Nordean, joka on maan 2. suurin pankki. Nordean pääkonttorivalinta on muuten kiinnostava erityisesti siitä kulmasta, että paljon parjattu EU:n pankkiunioni ja näkymä yhteiseen talletussuojaan kääntyivätkin lopulta Helsingin plussaksi. Yksityiskohdissa riittää säädettävää, mutta itse olen vakuuttunut, että tarvitsemme pankkien eurooppalaisen riskinjaon. Se on välttämätön askel tiellä, jossa voimme ajaa yksittäisen euromaan maksukyvyttömyyteen ilman pankkikriisiä. Se taas tarvitaan, jos haluamme sekä euron että velkavastuun pitämisen sillä, joka velan ottaa.

Ruotsin kanssa enemmänkin?

Tehokas päivän pyrähdys Tukholmassa eilen. Tapasin kollegani kauppa- ja kehitysministerit, avasin yhden session Tukholman vesiviikoilla, tapasin vesi-instituutin johtoa, Maailmanpankin vesi-ohjelman johtajan, Etiopian vesiministerin, Kenian vesipalvelujohtajan ja promosin suomifirmojen minglauksen käyntiin kokkareilla. Lounaan söin Ruotsin EKn ja Ruotsin SAKn johtajien kanssa.

Kauppaministeri Ann Linde

Kauppaministeri Ann Linde tiimeineen oli pohtinut kesällä puhelimitse tekemiäni ehdotuksia EU:n kauppasopimusten umpikujan välttämisessä. Pääsimme hyvin eteenpäin yhteisten kantojen rakentamisessa. Nyt jos koskaan tarvitaan taitavaa yhteispeliä pohjoismaiden kesken: meillä vapaakaupan merkitys ymmärretään työmarkkinajärjestöjä myöten aika lailla yksimielisesti, mutta Tanskan etelärajalta alkaen tilanne on järkyttävän toisenlainen. Brittien lähtiessä kauppakansojen allianssin täytyy löytää uusia tapoja olla vahva. Näistä raidoista hieman tarkemmin päivän Dagens Industrissä.

 

 

 

 

Kehitys- ja ilmastoministeri Isabella Lövinin kanssa oli helppo löytää yhteinen sävel. Yritämme saada Euroopan komission konkretisoimaan rahassa lisäpanostukset seksuaali- ja lisääntymisterveyteen -ja oikeuksiin, kun Yhdysvallat leikkaa tältä sektorilta. Kehittelemme eteenpäin myös aloitetta, jolla työntäisimme alueellisia kehityspankkeja luopumaan hiileen ja öljyyn perustuvan energian rahoittamisesta. Tässä yhteydessä pohdimme myös pohjoismaisen ilmastopolitiikan tilannetta. Siitäkin vahvistui minulla käsitys, että ehkä meidän pitäisi toimia hallituksena Ruotsin suuntaan vielä koordinoidummin ja strategisemmin. Olemme lopulta kuitenkin, tietyistä erimiel

Kehitys- ja ilmastoministeri Isabella Lövin

isyyksistä huolimatta ne maat, joiden on helpointa ymmärtää toisiaan. Yhdessä olemme EU:ssa merkityksellinen palanen.

 

Svenskt Näringslivin (Ruotsin EK) toimitusjohtaja Carola Lemne ja LO:n (Ruotsin SAK) puheenjohtaja Karl-Petter Thorwaldsson tuntuivat lounaalla olevan yksimielisen ylpeitä Ruotsin viimeisen 15 vuoden työmarkkinapolitiikasta: maltillisesta viennin kilpailukykyyn mitoitetusta palkkalinjasta, työpaikkakohtaisen soveltamisen lisäämisestä sekä työhön patistavasta ja maahanmuuttoa suosivasta politiikasta. Ymmärrys vapaakaupan tärkeydestä yhdistää Suomen ja Ruotsin työmarkkinajärjestöjä, mutta yhteen hiileen puhaltamiseen meillä on vielä naapuria pidempi matka – liekö sitten vaikeampi historia juurisyynä.

Valitettavan kiinnostavia olivat lounaskumppanien havainnot siitä, että heidän näkökulmastaan Suomi näyttäytyy edelleen hieman sulkeutuneena maana ulkomaisten yritysten ja osaajien kannalta. Siihen meillä ei ole varaa enkä halua sellaista Suomea muutenkaan rakentaa. Nokian menestys saatiin vielä aikaan melko erillään olevalla porukalla, mutta ensi vuosikymmenen menestystarinat vaativat yhä varmemmin globaalisti liikkuvaa talenttia. Kykymme houkutella kansainvälisiä osaajia ja toki myös Suomessa kasvaneita maailmankansalaisia voi osoittautua tärkeämmäksi kuin nyt huomaammekaan.

Muutamia uusia versoja on nyt pitkällä suomalaisen vesiteknisen osaamisen saamisessa kansainvälisen kehitysrahoituksen hankkeisiin Afrikassa. Vietnamissahan meillä on tällä saralla kohtuullisen laaja historia. Pyrin tuomaan synergian suomalaisyritysten tarjooman kanssa vahvemmin osaksi toimintaamme kaikissa kehityshankkeissa.

Tiettyihin kinkkisiin kysymyksiin törmää kerrasta toiseen. Esimerkiksi Etiopian ministerillä oli esitellä järkevänkuuloinen konkreettinen hanke, jossa ratkottaisiin suomalaisella tekniikalla oleellista ongelmaa nopeasti. Ei kai se silti ole hyvä systeemi, että lähtisin ministerinä siirtämään pari miljoonaa maaohjelmamme rahoja yhtäkkiä vain siksi, että tämä hanke kenties sattumalta osataan suoraan minulle esitellä. Homman täytyy olla pitkäjänteistä, jotta suomalaisten rahoilla saadaan tulosta aikaan. Ja toisaalta, juuri näitä keskikokoisia, kymppitonneja rahoittavan Finnpartnership-avustuksen ja kymmeniä miljoonia rahoittavan korkotukiluoton, väliin jääviä hankkeita menee suomalaisilta yrityksiltä jatkuvasti ohi suun, kun emme ole heittämässä panoksia vauhdikkaasti kulloinkin eteen tuleviin mahdollisuuksiin.

Kazakhstan – sarana Euroopan ja Aasian välillä?

Takana pari päivää Kazakhstanin pääkaupunki Astanassa presidentti Sauli Niinistön johtamalla vierailulla. 18 miljoonaa ihmistä ja talous kaksi kertaa Suomen kokoinen. Ei siis suurvalta mittasuhteiltaan (paitsi kartalla). Mutta reissu lisäsi uskoani siihen, että kazakeilla saattaa olla momentum vahvistaa rooliaan Euroopan ja Kiinan välisenä saranamaana niin kaupallisesti kuin ulkopoliittisestikin.

– Silkkitien solmukohdaksi?

Stora Enso on jo alkanut viedä sellua raiteitse Kiinaan Kazakhstanin kautta. Useat mukanamme olleet yritysjohtajat pohtivat siirtymistä samaan. Laivakonttien hinnat ovat kolminkertaistuneet nopeasti maailmankaupan virittyä. Juna säästää viikkokausia toimitusajassa. Näyttäisi siltä, että Baikalin ja Mongolian kautta kulkeva Siperian rata (jota pitkin itse reilasin Kiinaan 2001) on häviämässä transit-kilpailun eteläisemmälle Kazakhstanin kautta kulkevalle reitille. Väittivät, että jopa 80% Euroopan ja Kiinan välisistä junista kulkee nyt kazakkien käsien läpi. Tässä voisi olla mahdollisuus myös Suomen satamille ja logistiikkafirmoille napata takaisin transito-volyymejä, kun Venäjän oma tuonti on siirtynyt enemmän Pietarin lähelle nousseiden suursatamien kontolle.

Kiireellisin muutos Suomen ja Kazakhstanin yhteyksien helpottamisessa on Finnairin suorien lentojen vakinaistaminen. Meillä oli kunnia lentää Astanaan historian ensimmäisellä suoralla lennolla. Nyt mentiin kuitenkin Astanan maailmannäyttelyyn perustuvilla väliaikaisluvilla. Pysyvästä järjestelystä sovittiin periaatteessa jo vuosia sitten presidenttien välillä. Nyt olisi kiire päästä sopimuksissa maaliin ensi vuoden suunnittelun kannalta. Omalta osaltani yritin edistää asiaa relevanttien ministerien kanssa. Hieman yllättäen saimme allekirjoitettua investoinneista ja kehityksestä vastaavan ministerin Zhenis Kassymbekin kanssa aiesopimuksen siitä, että tarvittavat prosessit viedään loppuun syyskuuhun mennessä (ks kuva).

Ministeri Zhenis Kassymbek ja allekirjoitettu aiesopimus lentoliikenteen vakiinnuttamisesta

– Toimeenpanokykyä?

Kun vuorossa oli tapaaminen Astanan uuden kansainvälisen finanssikeskuksen johdon kanssa, odotukset olivat alhaalla. Tällaisia suunnitelmia on kehittyvissä maissa nähty, tuloksia vähemmän. Yllätyin, että näillä oli dynaaminen ja riittävän nöyrä ote: pörssi perustetaan Nasdaqin filiaalina, käyttöön otetaan aidosti englantilainen rahoituslainsäädäntö ja polttoaineeksi työnnetään konkreettisesti miljardeja dollareita öljyrahastojen rahaa. Ne käännetään vihreän talouden rahoitusbondeihin, joilla ostetaan kassavirtaa maan infrahankkeista. Ilmeisesti kiinalaiset ovat tulossa merkittävin resurssein mukaan, mutta onneksi hanke ei ainakaan vielä näyttänyt kääntyneen yksipuolisesti kiinalaisen rahoituksen operaatioksikaan.

– Mahdollisuus suomalaisille?

Vientimielessä mukana oli kymmenkunta suurten suomalaisyhtiöiden toimitusjohtajaa. Reissulla edistyneiden ja jo putkessa olevien mahdollisuuksien kautta uskoisin, että suomalaisten bisnes maassa kyllä kasvaa erityisesti merkitystään nopeasti lisäävän maakaasun tehokkaaseen käyttöön liittyvässä tekniikassa sekä vedenpuhdistuksen ja jätevesien käsittelyn ratkaisuissa. Koulutusvienti ei ole helppoa, mutta Kazakhstanissa jo tuhatkunta opiskelijaa on osallistunut suomalaisten oppilaitosten ja yritysten järjestämiin koulutuksiin, missä näyttäisi olevan vahvaa mahdollisuutta edelleen.

Myös kuluttajatuotteissa Suomen kaiku on hyvä. Tikkurila on avannut hiljattain maahan maalitehtaan. Sitä kehui oma-aloitteisesti presidentti Nazarbajevkin. Leviääpä maassa suomalainen Atrian hodari-ketju Sibyllakin. Sen verkko onkin jo isompi Venäjällä ja Kazakhstanissa kuin Suomessa. Ja kun kävimme keväällä Minskissä Hesburgerissa, niin pitihän käydä Astanassa Sibyllan hampparilla (ks kuva)

Astanassa Sibyllan hampparilla

Jokin valvotutti minua sinä ainoana kokonaan Astanassa vietettynä yönäkin ja rupesin siinä piitelemään prosessin pullonkauloja vienninedistämisessämme: Meillä on pieneksi maaksi kovan luokan tarjoamaa kyllä. Saamme myös ovia auki kaikille tasoille. Meillä on useimmissa maissa harvinaisen positiivinen maine ja sympatia puolellamme. Silti välillä tuntuu, että esimerkiksi tanskalaiset ehtivät usein varmistamaan asemansa kaupoissa nenämme edestä. Olemmeko ehkä hieman sattumanvaraisemmin liikkeellä? Toki tavattavat ministerit mietitään aloilta, joissa meillä annettavaa. Mutta pitäisikö systemaattisemmin katsoa, millä sektoreilla on juuri nyt mitäkin isoja hankintoja avautumassa, millä rahoituksella jne. Kazakhstanin tapaisissa maissa Maailmanpankilla ja muilla kehityspankeilla on iso rooli. Varsinkin niiden hankesyklistä pitäisi ehkä olla paremmin ajantasaista tietoa.
Kazakhstanissa meillä on yksi Finpron edustaja ja muutama suomalainen suurlähetystössä. He yrittävät reagoida firmojen tarpeisiin urhealla tarmokkuudella, mutta mahdollisuuksien aktiiviseen kuvaamiseen ja tyrkyttämiseen ei kovin paljon revetä. Ja tietysti suuryritystemme pitäisi pystyä se tekemään omin voiminkin. Välillä joudun yllättymään siitä, ettei niilläkään ole minusta riittävän tarkat läksyt tehtynä. Nämä ovat kysymyksiä, joihin meidän pitää joka tapauksessa vastata nyt, kun siirrämme Finpron resurssien painopistettä ulkomaanverkostoon ja nidomme heidät yhdeksi tiimiksi lähetystöjemme vienninedistämisen kanssa maajohtajana toimivan suurlähettilään ottaessa vahvemman päävastuun.

Reilumpaa kauppaa Pariisissa?

Yksi suomalainen pk-yritys muuttui eilen vientiyritykseksi solmimalla kaupan suuren ranskalaisen energiayhtiön kanssa. Sain itsekin olla vauhdittamassa tämän ja parin muun yrityksen maailmanvalloitusta puhumalla kaukolämmön tulevaisuudesta Pariisissa.

Sinänsä tuossakin energiaseminaarissa toistui tyypillinen asetelma: tanskalaiset olivat vahvasti läsnä suurten toimijoidensa (Danfoss, Frundfos jne) johdolla. Suomesta mukana muutama pk-yritys. Tapasin kyllä aiemmin samalla reissulla mm Fortumin, Valmetin, Metson ja Vaisalan maajohtajia, joista varsinkin kolmella viimeksi mainitulla on merkittävät toiminnot maassa. Missä he olivat eilen, kun olisimme kaikki hyötyneet Suomen cleantech-brändin rakentamisesta yhdessä? En sano ilkeilläkseni, mutta tässä meillä vaan on selvä ero. Sinänsä illallinen suomalaisten suuryritysten Ranskan maajohtajien kanssa yllätti siinä, kuinka yksituumainen innostus ja miltei lojaliteetti vallitsee presidentti Macronia kohtaan. Ja kyllä ainakin tämä seniorijohtajien porukka oli valmis äänestämään alkavana viikonloppuna Macronin parlamenttilistan ehdokkaita, vaikka pitivät listaa kokemattomana ja sekalaisena. Ja uskoivat, että tottakai Macronin liike saa suuren enemmistön parlamenttiin, vaikka se on puolueena alle vuoden ikäinen. Ranska muuttuu! Ja se tulee tarpeeseen jos onnistuu!

Reissun pääasia oli OECD:n vuosikokous. Olen pitänyt järjestöä valjuna ja vähän kylmän sodan jäänteenä. Yllätyin myönteisesti. OECD:n tutkijat muodostavat yllättävän hyvän think tankin. Keskustelut käytiin juuri niistä aiheista, jotka niin sanotusti pitävät minua valveilla öisin. Mitkä ovat globalisaatiokritiikin juurisyyt? Voidaanko kauppasopimuksia käyttää reilumman pelikentän luomiseen sosiaali- ja ympäristönormien noudattamisessa? Miten teknologiakehityksen aiheuttamaan ihmisten välisten tuottavuuserojen kasvuun vastataan? Riittääkö muuntokoulutus niin, että tehtaista potkitut pääsevät hyvän työn syrjään kiinni? Tarvitaanko lopulta perustulo ja miten se järjestetään fiksusti?

Oli kunnia allekirjoittaa Suomen puolesta ensimmäinen kansainvälinen veronkierron vastainen sopimus, joka muuttaa kerralla satoja verosopimuksia 67 allekirjoittajansa välillä ja tekee kansainvälisen veroshoppailun taas askeleen verran vaikeammaksi!

Tällaiset kokoukset ovat kätevä sauma kahdenvälisiin tapaamisiin. Intian valtiovarainministerin kanssa päädyimme perusteelliseen keskusteluun sähköautojen latausinfrasta: miten oma perheeni sähköautoilee myös maakuntiin reissatessa ja miten Fortum, ABB ja muut pohjoismaiset toimijat ovat päässeet verkon rakentamisessa alkuun. Hän oli vakuuttunut sähköautoista ratkaisuna Intian autoilun räjähdykseen ja tässä se taas näkyy, että pienenkin mittakaavan edelläkävijäratkaisuista kertominen on se, mikä jää mieleen. Myös pääasiasta eli EU:n ja Intian välisen vapaakauppasopimuksen etenemisestä saatiin yllättävän myönteistä viestiä.

Uuden-Seelannin ja Kanadan kauppaministereiden tapaamisissa huomasi, että juuri näiden maiden kanssa meillä on todella samanlainen arvopohja. Onneksi pääsemme pian lähettämään eduskuntaan esityksen EU:n ja Kanadan edistyksellisen vapaakauppasopimuksen ratifioimiseksi. Toivottavasti saamme jo alkusyksystä liikkeelle neuvottelut vastaavanlaisesta Uuden-Seelannin kanssa.

Kävin myös tapaamassa UNESCO:n hallintoneuvoston (samalla hallitus) puheenjohtajaa. Tämä YK-järjestö on jäänyt sivuun isojen maiden rahanjaossa ja taitaa hallinnossakin olla tavallista enemmän tehostamisen varaa. Samalla UNESCOlla on ainakin periaatteessa YK-perheen päävastuu koulutuksesta. Koulun keskeyttäminen ja heikot oppimistulokset ovat rauhan puutteen lisäksi se pääsyy, miksi pääosa Afrikkaa ei ole päässyt samanlaiseen kasvun kehään kiinni kuin Kaakkois-Aasia aikanaan. Koulutus on YK:n panoksissa liian vähällä. Erityisesti UNESCO:n ja UNICEF:n roolit tulisi selkeyttää ja keskitettiin koulutuksen operatiivinen toiminta kumpaan tahansa tärkeintä olisi järjestää toiminta fokusoidun tehokkaasti ja taata resurssit. Uskomme, että Suomella olisi UNESCO:n reformissa annettavaa ja siksi kävimmekin OECD-suurlähettiläämme Pekka Puustisen kanssa kiskomassa hallintoneuvoston kokoustilan ovia auki: kisaamme syksyllä paikasta sinne!

Lopuksi piipahdin puolentoista tunnin junamatkan päässä Brysselissä puhumassa eurooppalaisten keskustaoikeistolaisten puolueiden vuottaisessa “EPP talks” -iltamassa. Puolustin kiivaasti vapaakauppaa ja avautumista. Globalisaatio ei ole ilmiönä edennyt yhtään liian nopeasti: jos olisimme sitä keinotekoisesti hidastaneet olisimme samalla estäneet satoja miljoonia aasialaisia nousemasta nälkärajalta keskiluokkaan.

Samalla peräänkuulutin ennakkoluulottomasti pohtimaan, pitäisikö myös Euroopan ehdollistaa kauppasopimusten tullietuudet sille, että kehittyvät maat myös toimeenpanevat niitä työ- ja ympäristöoikeuden kansainvälisiä perusnormeja, joihin sitoutuvat? Tai että kun täystyöllisyys edellyttää mahdollisuutta maksaa tuottavuuserojen mukaista palkkaa ja haluamme toisaalta pitää elintasoerot kohtuullisina, niin löytyykö tähän muuta ratkaisua kuin pienten palkkojen tukeminen perustulolla tai negatiivisella tuloverolla? Taisi olla vähän radikaalia kamaa konservatiivisemmalle siivelle, mutta moni tuli myös sanomaan, että juuri noin pitää uskaltaa ajatella.