Työn pitää kannattaa

Koulut, ikäihmisten palvelut ja sosiaaliturva. Suomalaiset pitävät yllä ja rakentavat hyvinvointiyhteiskuntaa tekemällä työtä. Vain sillä, että riittävän moni on töissä pystymme auttamaan niitä, jotka tukea tarvitsevat. Tällä hetkellä huomattavasti harvempi suomalainen on töissä kuin muissa Pohjoismaissa.

1) Verotus ja sosiaaliturva työllisyyttä tukemaan

Työ on sitä kannattavampaa, mitä enemmän siitä jää käteen. Haluan jatkaa työn ja yrittämisen verottamisen keväntämistä sekä verotuksen painopisteen siirtämistä haittojen verottamiseen.

Sosiaaliturva on osa Suomen menestystarinaa mutta osin se on ajateltava uusiksi. Joissain tilanteissa nimittäin sosiaaliturvasta on muodostunut este työn vastaanottamiselle.

2) Palkkaamisen helpommaksi

Yksikään työpaikka ei synny, jos työnantaja ei pidä työntekijän palkkaamista järkevänä. Siksi on epäviista ja jopa julmaa, että olemme nostaneet palkkaamisen kynnystä tarpeettoman korkeaksi.

Työpaikalla sopiminen.  Suurempi vapaus työpaikkakohtaiseen sopimiseen helpottaisi muuttuvissa tilanteissa luovimista varsinkin pienissä yrityksissä. Näin on esimerkiksi Ruotsissa. Samalla tarvitsemme lain työntekijöiden edustajasta yritysten hallituksessa.

Palkkatuki joustavammaksi. Suomessa on keskitytty työttömien kurssittamiseen siinä missä Ruotsissa ja Tanskassa käytetään enemmän palkkatukea keinona auttaa vajaatyökykyiset töihin. Palkkatuen käyttämisestä pitää tehdä helpompaa.

Perhevapaat päivitettävä tasa-arvoa tukeviksi. Synnytysikäisten suomalaisnaisten työllisyys on heikompi kuin ruotsalaisten. Suomen perhevapaat pitää uudistaa siten, että irtaudumme vihdoin edellisten sukupolvien perinteisistä roolimalleista.

3) Osaaminen & valmentaminen

Yksilöllinen valmentaminen. Pitkäaikaistyöttömyydessä on usein kyse monimutkaisesta vyyhdistä. Tarvitaan myötäelämistä, valmentamista, voimaannuttamista – ja monella myös täydennyskoulutusta. Se vaatii myös rahaa ja motivoituneita ammattilaisia, mutta satsaus kannattaa tehdä.

Oppisopimus uudeksi väyläksi työelämään. Pelkällä peruskoulupohjalla ei pärjää maailmassa, jossa rutiininomaiset työt ovat uhanalaisia. Yrityksille täytyy luoda kannustimia oppisopimuspaikkojen tarjoamiseen niille, joille käytännön kautta oppiminen sopii koulua paremmin.

Lue mitä olen kirjoittanut aiheesta aikaisemmin

Satsaan vaaleihin, koska olen tosissani

Vaalirahoituksen ennakkoilmoituksia on alkanut tippua ja mediakin…

SAK:n kannustinmalli on jäljillä

Hienoa, että SAK tarttui eilen kannustinloukkuihin melko…

Siedettävä leikkauslistani

Valtiovarainministeriö esitti tänään tasan kuukausi ennen…