Turvapaikanhaun ulkorajakeskukset tie ulos EU:n umpisolmusta?

Olin toissailtana puheenjohtajana Euroopan kansanpuolue EPP:n sisäministereiden illallisella. Yritimme löytää tietä yhteiseen ratkaisuun turvapaikan hakemisen uudistamisessa. Ääripäinä pöydässä maahanmuuttokomissaari Dimitris Avramopoulos ja Unkarin sisäministeri Sandor Pinter.

Koitin omalta osalta testata onko mitään ratkaisumallia, josta olisimme suurin piirtein samaa mieltä. Olimme lopulta yhtä mieltä siitä, että turvapaikanhaku pitäisi keskittää EU:n ulkorajojen yhteyteen perustettaviin yhteisiin turvapaikan hakukeskuksiin. Pitkällä aikavälillä painopiste olisi parasta siirtää suoraan pakolaisleireiltä valittaviin pakolaisiin, mutta EU:n yhteiset hakukeskukset ulkorajoilla voisivat olla ainakin välivaiheen ratkaisu ja ainakin askel oikeudenmukaisempaan ja vähemmän pelkoa Euroopassa ruokkivaan menetelmään.

EU:n yhteisissä ulkorajakeskuksissa on kolme haastetta. Ensinnäkin on vaikea nähdä, että niissä tehtäisiin päätöksiä kaikkien jäsenmaiden turvapaikansaajista niin, että noudatetaan kyseisen ulkorajamaan omia turvapaikkakriteereitä. Toimivalta turvapaikkapäätöksistä pitäisi antaa selkeästi Euroopan turvapaikkavirasto EASO:lle.

Turvapaikkakriteerit ja menettelyt eivät periaatteessa nytkään eroa jäsenmaiden välillä merkittävästi. Direktiivit sekä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ja EU-tuomioistuimen tuomiot säätelevät niitä melko tarkkaan. Kansallisista yksityiskohdista ei saisi tehdä kynnyskysymystä, kun yhteinen hallittu menettely olisi kaikille nykyistä parempi.

Toinen vielä vaikeampi haaste on, että mihin ulkorajakeskuksessa turvapaikan saavat ohjataan. Nyt ollaan koko viimeisen viiden vuoden kiistelyn ytimessä. Kärjistetysti voi sanoa, että Kreikka ja Italia syyttävät muita siitä, ettemme me ota kohtuullista osaa heille Välimeren yli tulevista turvapaikanhakijoista ja me syytämme heitä siitä, että rikkovat sääntöjä antamalla monien hakijoiden jatkaa seuraaviin maihin rekisteröimättä heitä hakijoiksi maihinnousuvaltiossa.

Ulkorajakeskuksissa tapahtuvan turvapaikkavalinnan kohdalla pitäisi uskaltaa nähdä ratkaiseva ero. Tässä emme jakaisi jäsenmaihin hakijoita, joista merkittävä osa voi saada kielteisen päätöksen ja jäsenmaalle jää vaikeus heitä palauttaa. Sen sijaan jakaisimme vastuuta vainoa paenneista turvapaikkaan oikeutetuista. Väitän, että heidän määränsä ei ole pelkojen syy, vaan hallitsemattoman tuntuinen hakijoiden liikkuminen ja tieto, että moni ei täytä pakolaisen kriteereitä, mutta heitä ei pystytä palauttamaan. Riittääkö meillä poliittista johtajuutta valita ripaus yhteisvastuuta turvapaikkaan aidosti oikeutetuista silloin, kun ensimmäinen ulkorajavaltio joutuisi muutoin yksin majoittamaan kohtuuttoman paenneiden määrän? Jos vastaamme tähänkin kielteisesti, en näe mahdollisuutta luoda Euroopan yhteistä, kriisin kestävää turvapaikkajärjestelmää.

Kolmas haaste koskee sitä, mitä ulkorajakeskuksissa tehtäisiin heille, joiden osalta turvapaikan kriteerit eivät täyty. Turvapaikkajärjestelmän korjaamisen keskeinen edellytys on, että he eivät voi ilman oleskelulupaa siirtyä EU:n alueelle. Palautukset pitää pystyä hoitamaan. Eilisessä neuvostossa käsittelimme paluudirektiivin muutoksia, jotka tehostaisivat menettelyjä. Toivottavasti saamme ne vielä tänä talvena läpi.

Eilisessä sisäministereiden neuvostossa konkreettisena pääasiana oli komission ehdotus perustaa 10 000 hengen yhteinen raja- ja merivartiosto. 6 miljardin euron yhteinen rakenne on tarpeeseen nähden kohtuuttoman massiivinen, mutta ehkä komissio on tietoisesti jättänyt neuvotteluvaraa yliampuvalla mittaluokalla.

Mittaluokkaa olennaisempaa on minusta se, mihin ongelmaan Frontexin moninkertaistaminen todella vastaa. Välimeren ongelma ei tällä hetkellä niinkään ole rajavartiovoimien puute. Veneet kyllä tavoitetaan pääsääntöisesti jo merellä. Jos halutaan perustaa massiivinen rajavartiojoukko, jotta voidaan sanoa, että tällä me ratkaisemme ongelmat vaikkei niin tapahdukaan, se on väärin ja vaarallista peliä eurooppalaisten luottamuksella.

Mutta jos EU:n rajavartiostosta kehkeytyisi ydin sille, että erityisen paineen alle osuvalle ulkorajalle perustettaisiin EU:n toimesta turvapaikanhaun ulkorajakeskukset ja alettaisiin EU:n toimesta hoitaa hakukäsittelyä, silloin tässä voi olla avain ratkaisevaan siirtoon.

Komission ehdotuksessa on jo piirteitä tästä, mutta ulkorajakeskusten perustamiseen ja pyörittämiseen liittyvä rooli on sivuosassa. Sitä ja palautusten tehostamiseen liittyvää kyvykkyyttä pitää ehdotuksen painopisteissä vahvistaa niin resurssien jaon kuin toimivallan osalta. Mietimme ensi viikolla tarkemmin Suomen kantaa ehdotukseen ja koitamme pitkän ulkorajan valtiona ottaa kokoamme isomman äänen asian jatkokäsittelyssä.