Vahva valtiontalous on köyhän paras ystävä
Kumpi totuus nyt on voimassa Demareilla? Viikko sitten Helsingin sanomien kyselyssä demarit sanoivat nostavansa veroja ja vähentävänsä velanottoa. Vai annettaisiinko velkaantumisen kuitenkin kiihtyä, kuten joutuisi päättelemään Antti Rinteen eilisestä kommentista:
”- Minä en enää suostu sellaiseen keskusteluun, jossa valtiovarainministeriön virkamiehet tai korkeat talouspolitiikan osaajat tulevat kertomaan, että nyt pitää julkista taloutta sopeuttaa sinne tai tänne.
– Me olemme mukana vain sellaisessa hallituksessa, joka lähtee korjaamaan näitä asioita. Ja finanssipolitiikka sopeutetaan tähän sitten! Rinne paaluttaa.” (IS)
Todennäköisesti Rinteen Ilta-sanomien haastattelu on vaalien kannalta viisas. Jokaiselle meistä vanhustenhoito tai terveyspalveluiden taso ovat lähempänä sydäntä kuin valtiontalous. Mutta tässä tullaan juuri siihen keskeiseen syyhyn, miksi valitsin aikanaan Kokoomuksen: Jos haluamme mahdollisimman hyvät palvelut 10 vuoden päästä, kaikkein tärkeintä on pitää huolta, että silloin on kakku jota jakaa. Eli emme voi pienenevän työvoiman oloissa velkaantua määräänsä enempää ja odottaa, että lapsemme korjaavat sotkun. Emmekä voi tukehduttaa taloutta veroilla, vaikka se vähän aikaa lämmittäisikin.
Kohdennettuja panostuksia koulutukseen ja palveluihin on tehtävä. Niiden vastapainoksi vastuu 2030-luvusta edellyttää myös ikäviä asioita eli karsimista sieltä, missä on vähemmän välttämätöntä menoa.
SDP:n uho tosiasioita kohtaan on sinänsä tuttua. Myös vuoden 2011 hallitusneuvotteluissa kiisteltiin valtiontalouden lähtökohdista ja kiistettiin valtiovarainministeriön arvio. Rehellisesti eniten viikon takaisessa HS-kyselyssä ihmettelin Keskustan hattutemppua: lisää menoja, vähemmän veroja, vähemmän velkaantumista ja kieltäytyy vastaamasta kysymykseen, miten rahoittaisi…
Työssä olevien osuuden nostaminen on välttämätöntä hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuudelle. Välillä kuulee, että voitaisiin lisätä miljardi menoja, kunhan työllisyysaste nousee 75 prosenttiin työikäisistä. Ikävä todeta, mutta 75 prosentin työllisyys neljän vuoden päästä on jo sisällä valtiovarainministeriön pari viikkoa sitten julkistamissa lähtökohdissa ensi vaalikauden näkymistä. Se vähentää säästötarpeita, mutta silti jäljelle jää 75 prosentin työllisyydelläkin valtiovarainministeriön laskelmissa lähes parin miljardin aukko. Aukko pitäisi täyttää, jotta toimimme oikein 2030-luvun veronmaksajia ja hoivan tarvitsijoita kohtaan.
Talouden ennustaminen tarkkaan on yhtä mahdotonta kuin miljardien ihmisten muun käytöksen ennustaminen. Oikeudenmukaisuus tulevaisuutta kohtaan lähtee kuitenkin turvallisesta budjetista parhaan saatavissa olevan ammattilaisarvion pohjalta. Oleellista ei lopulta ole pystytäänkö julkinen talous sopeuttamaan juuri sille uralle, jonka juuri nyt arvioidaan olevan oikeudenmukaisinta. Mutta se mikä minua kovasti huolettaa on, että menemme aivan toiseen laitaan, jos vaalikeskustelu jatkuu viime kuukausien tapaisena ja heijastuu vähänkään hallitusneuvotteluihin. Ihan kuin ei olisi huolen häivää, vaikka nostamme velkaa suhdannehuipussakin ja näkymät ovat heikkenevät sekä suhdanteen että pitkän ajan kehityksen suhteen!
Vasemmistoliiton entinen kansanedustaja Outi Ojala sanoi aikanaan osuvasti: ”Vahva valtiontalous on köyhän paras ystävä”. Tästä syystä toivon, että emme leikittele sillä luottamuksella, että Suomessa päättäjät pitävät maan poissa Kreikan tieltä.
