Vartiainen ja Mykkänen: Kolmiloikalla ulos synkkyyden kehästä

Ammattiyhdistysliike on tyrmistynyt kolmikannan loukkaamisesta. Se toivoo, että kustannuskuuri hoidetaan keskitetyllä tulopolitiikalla. Sosiaalidemokraattien mielestä on väärin puhua kustannuksista, kun tarvittaisiin tuottavuutta ja uusia myyntivaltteja.

Ongelman pallottelu kustannustason, joustojen puutteen ja hinnoitteluvoimaa tuovan tuottavuuden välillä on turhaa. Poliitikkojen on hoidettava osuutensa. Tuottavuus syntyy yrityksissä, jos sille luodaan edellytykset.

Suomen kilpailukykykriisi on paha. Kuilu keskeisiin kilpailijamaihin nähden on varovaisestikin arvioiden toistakymmentä prosenttia.

Teoreettisista laskelmista voidaan kiistellä. Suomalaisen viennin osuus maailmanmarkkinoilla on kuitenkin yksi lahjomaton mittari. 2000-luvun aikana Suomen vienti on kasvanut 40 prosenttia huonommin kuin vientimarkkinat. Samalla Saksa on parantanut vientimarkkinaosuuttaan noin 15 prosentilla.

Korkean työllistämiskynnyksen takia kotimarkkinoilla jää teettämättä hyödyllistä työtä. Kannustinloukkujen takia pienipalkkaisia tai keikkaluonteisia töitä ei kannata edes ottaa vastaan.

Ensimmäinen loikka. Onnistumisen kannalta kiireellisintä on korjata yksikkötyökustannuksia tuntuvasti. Ne ovat nopeavaikutteisin lääke kilpailukykyyn ja työllistämisen kynnyksen oireisiin. Tarvitsemme malttia palkkaneuvotteluihin, mutta vuosikymmen ehtii vaihtua ennen kuin palkkakehitys ratkaisee työkustannustemme kuvan.

Kun sopimiseen ei tunnu olevan valmiutta, olisi hallitus vastuuton jos se ei yrittäisi itse. Hallituksen paketti pyrkii keventämään työllistämisen kynnystä niillä keinoilla, jotka lainsäädäntövallan kautta ovat käytettävissä. Yksityisen sektorin viiden prosentin yksikkötyökustannusten keventymisestä yli kolmannes on tarkoitus saavuttaa työnantajan sosiaaliturvamaksun alennuksella. Se ei leikkaa työntekijältä mitään, vaan on puhdas piristysruiske suomalaisen työn teettämiselle.

Suomessa on kymmeniä tuhansia yrittäjiä, jotka olisivat periaatteessa valmiita palkkaamaan työntekijän – moni jopa nykyisellä kustannustasolla – mutta eivät uskalla. Pelko perustuu siihen, että työehtosopimukset ja lainsäädäntö sysäävät riskit liian painotetusti yrittäjän harteille.

Mitä jos myynti romahtaakin ensi vuonna? Mitä jos sukset menevätkin työntekijän kanssa aivan ristiin? Yksinyrittäjä voi joustaa, mutta muutaman henkilön yritys menee näissä tilanteissa helposti nurin.

Nykyisin estämme paikalliset joustot niin pitkälle, että valitsemme monen suomalaisen puolesta hänelle pitkäaikaisen työttömyyden joustoja sisältävän työsuhteen sijaan. Harva tekisi tällaisen valinnan vapaaehtoisesti omalla kohdallaan.

Toinen loikka. Ensimmäinen askel paikallisen sopimisen suuntaan on mahdollistaa työehtosopimuksissa sovitut poikkeamismahdollisuudet kaikille työnantajille, eikä vain työnantajaliittoon kuuluville. Suurin osa pienistä alle 20 työntekijän yrityksistä ei kuulu työnantajaliittoon. Juuri pienissä yrityksissä on patoutunutta työn kysyntää ja ne todennäköisesti hyödyntäisivät eniten paikallisista ehdoista poikkeamista, jos se olisi mahdollista.

Saksassa tämä askel oli ensimmäisiä työmarkkinoiden joustavoittamisen toimia 2000-luvun alussa. Sitä pidetään keskeisenä syynä siihen, että Saksan teollisuuden laaja pk-yritysten kenttä selvisi finanssikriisistä pienin vaurioin ja on työllistänyt miljoonia ihmisiä lisää.

Paikallisen sopimisen uudistuksessa on lisäksi helpotettava keskeisistä työehdoista poikkeamista kaikissa – myös järjestäytyneissä – yrityksissä, kunhan paikallisesti päästään sopuun. Samalla henkilöstön asemaa yritysten päätöksenteossa on syytä vahvistaa tuntuvasti.

Niin on tehty myös Saksassa ja Ruotsissa, eikä yritysten johtaminen ole jumiutunut. Päinvastoin  – työntekijöiden luottamusmiehet ovat alkaneet katsoa ratkaisuja yrityksen jatkuvuuden kannalta vastakkainasettelun sijasta.

Kolmas loikka. Pitkällä aikavälillä työn tuottavuus ja hinnoitteluvoimaa tuovat innovaatiot ratkaisevat vientimenestyksen. Tähän kolmiloikan osaan on kuitenkin vaikea valtion toimin vaikuttaa nopeasti. Koulutukseen, tutkimukseen ja kehitykseen pitää panostaa mahdollisimman paljon.

Julkisen talouden tasapainotus on välttämätöntä, mutta tältä osin leikkausten painotusta voi arvostella. Valtion raha ei kuitenkaan yksin tuo innovaatioita, yhtä tärkeää on kannattava toimintaympäristö. Jos sitä ei ole, innovaatioihin ei investoida vaikka Tekes niitä kuinka tukisi.

Siksi myös laadullisen tuottavuuden loikka edellyttää yksikkötyökustannusten korjaamista ja paikallisten joustojen mahdollistamista.

Kirjoittajat Kai Mykkänen ja Juhana Vartiainen ovat kansanedustajia (kok). Ennen kansanedustajuutta Mykkänen toimi johtajana EK:ssa ja Vartiainen VATTin ylijohtajana.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *