Näkökulmia, joista kurkistan Suomeen ja sen tulevaisuuteen:

JÄRKIPERÄINEN IDEALISTI

Olen linjaltani sinivihreä uudistaja. Työn pitää kannattaa. Suomen tulee olla turvallinen ja samalla avoin sekä kansainvälinen. Meidän on siirryttävä etunojassa päästöttömään tulevaisuuteen.

Olen harrastanut vaikuttamista lukiosta asti ja nyt ammatikseni. Tunnen myös yritysmaailman ex-yrityspankkiirina ja konsulttina. Mutta Suomen ja maailman parantaminen on mun juttu.

VAPAUS JA VASTUU

Määrittelen arvoni politiikassa vapauden, oikeudenmukaisuuden ja vastuun periaatteilla. Ihmisillä tulee olla vapaus toteuttaa itseään ja omia valintojaan. Päättäjinä olemme vastuussa siitä, että vapaudet toteutuvat oikeudenmukaisesti samaan aikaan elävien kesken ja siitä, ettemme vapauksillamme pilaa tulevien sukupolvien mahdollisuuksia – niiden joilla ei ole ääntä näissä vaaleissa.

Pidän myös sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden käsitteestä. Emme saa elää lastemme piikkiin oli kyse sitten velkaantumisesta tai kohtuuttoman riskin ottamisesta ilmaston suhteen, Itämerestä tai luonnon monimuotoisuudesta.

Ihmisen pitää saada toteuttaa itseään, oli kyse elinkeinosta, ajatuksista tai elämäntavoista, kunhan yhden vapaus ei rajoita muiden vapautta. Vastuu ympäristöstä veti minut politiikkaan ja vapauden maksimointi vastuu varmistaen sai minut valitsemaan Kokoomuksen.

Vapaus valita mielipiteensä, elämäntapansa, arvonsa ja

ammattinsa tarkoittaa myös toisten valintojen suvaitsemista. Vapaa yhteiskunta edellyttää, että ihminen voi valita taustastaan riippumatta. Yhteiskunnan ei pidä puristaa ketään tiettyyn muottiin – oli hänen taustansa mikä hyvänsä.

Suvaitsevaisuus tarkoittaa erilaisuuden sietämistä jonkun tärkeämmän asian takia. Se ei tarkoita minkä tahansa sietämistä – hyväksyttävyyden rajat ovat kaikille samat. Minulle se tärkeämpi asia on ihmisen arvo. Historia tuntee vain huonoja esimerkkejä mitä siitä seuraa, jos ihmiset ajattelevat olevansa ihmisenä jotenkin arvokkaampia tai tärkeämpi, kuin joku toinen ihminen.

Kun ihmisyyden arvoa mitataan, se on kaikilla sama. Sen on oltava, tai sitten olemme luopuneet kaikesta siitä mikä on tehnyt Suomesta länsimaisen, menestyneen sivistysvaltion. Meidän on säilytettävä tuo asema, johon olemme itsemme taistelleet sadassa vuodessa. Suomen on jatkossakin oltava hyvien puolella ja pyrittävä lisäämään ymmärrystä ihmisarvon jakamattomuudesta ympäri maailman.

Suomi poikkeaa edukseen sillä, että vastuuta koetaan. Oikeudenmukaisuus ei toteudu, jos vastuuta yritetään vain politiikassa. Vastuu on meistä jokaisella. Vastuu siitä miten suhtaudut muihin ihmisiin ja heidän yhdenvertaisiin oikeuksiinsa.

Suomessa rappukäytävään hukkunut viiskymppinen löytyy todennäköisesti ilmoitustaululle teipattuna. Asuin kolme vuotta Pietarissa työkomennuksella ja siellä näin ei tapahtuisi. Sillä on paljon tekemistä sen kanssa, luotammeko ja tukeudummeko toisiimme kansakuntana, vai ajattelemmeko ”ominamme” vain sukulaisten ja tuttavien verkkoa – epäluotettavassa yhteiskunnassa.

Vain vahva kansakunta voi olla suvaitsevainen. Suvaitsevaisuuden voima lähtee siitä, että luotamme ensin toisiimme. Suomessa olemme paljon vartijoina.

MITÄ ON SUOMI?

Turvallisuus perustuu siihen, että kukaan ei koe olevansa osaton yhteisestä, kukaan ei koe olevansa ilman vaikutusta yhteisiin asioihin, kenenkään ei tarvitse pelätä henkensä edestä ja mahdollisimman monella on mahdollisimman paljon säilyttämisen arvoisia asioita elämässään.

Monelle on tullut tavaksi puhua asioista jyrkän negatiivisesti. On normaalia, että maailman muutos huolestuttaa, se kertoo, että välitämme siitä, mitä ympärillämme tapahtuu. Osa meistä reagoi ymmärrettävästikin muutokseen nostalgialla ja muistelemalla miten paljon parempi maailma oli ennen. Mutta kun ei ollut.

Iltapäivälehtien perusteella kaduilla on vaarallista. Tosiasiassa henkirikosten määrä on puolittunut 1980-luvulta ja tieliikenteessä kuolee puolet vähemmän ihmisiä. Yllättävintä on, että poliisibarometrin ja muiden mielipidetiedustelujen perusteella ihmiset pitävät jopa julkisilla perjantai-iltana matkustamista turvallisempana kuin 20 vuotta sitten. Tämä ei tarkoita, etteikö arjen turvallisuuden eteen pitäisi tehdä töitä joka päivä – korjata ongelmia ja vaalia hyvää – mutta se tarkoittaa, että pelon lietsonta on paitsi haitallista myös vilpillistä.

Negatiivisuus ja itseensä sulkeutuminen on merkki huonosta itsetunnosta. Minun on mahdotonta ymmärtää, miten kukaan suomalainen voisi ajatella, että maamme ei kestä kansainvälistä vertailua. Että Suomi, joka on uuttera, työteliäs, sisukas ja rohkea – päättäisikin mennä kyykkyyn maailman epävarmuuden edessä? Ei kannata.

Made in Finland, on syystä noussut arvostetuksi asiaksi – olipa se tuote, yhteiskuntamalli tai se luottamus, jolla suhtaudumme toisiimme.

Asiat ovat kokonaisuutena hyvin, myös turvallisuustilanteen ja tilastojen valossa, paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Mutta koska tunne on jokaiselle itselleen aina totta, tilastoista välittämättä, keskustelun laineet lyövät välillä korkealle. Tällä hetkellä suurin riski hyvälle tulevaisuudelle on keskinäinen riitely, joka ei perustu faktoihin, vaan luuloihin. Nykyisessä kiihtyneessä keskustelukulttuurissa ratkaiseva kysymys on: onko maallamme malttia vahvistua?

Vaikka luulot eivät olisikaan tiedon väärti, niin koen jokaiselle päättäjälle kuuluvaa vastuuta siitä, että poliittinen järjestelmämme ei ole onnistunut välittämään suomalaisille todenmukaista kuvaa siitä miten asiat Suomessa ovat.

Suomen valtion, päättäjien ja yhteisten instituutioittemme tehtävänä on nähdä ja ymmärtää se miltä ihmisten elämä tuntuu. Vaikuttaa, parantaa ja oma vastuunsa ymmärtäen rakentaa parempaa kokonaisuutta – ei vain omalle porukalle, vaan kaikille suomalaisille ihmisille. Viime vuodet muutoksen puristuksessa ja päätöksenteon hankaloituessa ovat hyvin opettaneet meille minkälaiseen yhteiskuntaan osaoptimointi ”oman porukan” hyväksi johtaa.

LUOTTAMUS

Maailman, työn ja elämän muuttuminen tarkoittaa aina epävarmuutta tulevasta. Vapauden ja pelon yhteiskunta on vaarallinen ja epäoikeudenmukainenkin. Vapauden ja varmuuden tavoittelu samassa paketissa on mahdotonta. Siksi ainoa vaihtoehto on vapauden ja luottamuksen Suomi. Sekään ei ole helppoa. Konkreettinen esimerkki vaikeudesta on, miten luoda työtä mahdollisimman monelle alentamalla palkkaamisen kynnystä – ja olla silti kasvattamatta irtisanomismahdollisuuden aiheuttamaa epävarmuutta?

Suomalaisen yhteiskunnan toimintaan pitää palauttaa nykyistä vahvempi luottamus. Se on suuri sana, johon liittyy erilaisia, osin keskenään ristiriidassa olevia asioita. Tällaisessa tilanteessa korostuu sen merkitys minkälaisia ihmisiä haluamme olla ja mitä haluamme, että maamme merkitsee? Avain lienee luottamus siihen, että tässä maassa jokaista tarvitaan, jokaiselle löytyy mielekäs rooli ja jokaista autetaan se löytämään.

Luottamus tulevaisuuteen muodostaa sen vakaan pohjan, jolle turvallisuus rakentuu. Mitä enemmän meillä on yhteiskunnassa mukana ihmisiä, joilla on elämässään säilyttämisen arvoisia, tärkeitä asioita – sitä vähemmän on niitä, jotka haluavat yhteistä venettä keikuttaa. On pidettävä huoli siitä, että Suomessa on mahdollisimman vähän ihmisiä, joilla ei ole mitään menetettävää.

Turvallisuus ja luottamus ihmisen elämässä rakentuvat usein arjessa, omassa elämässä ja suomenkielistä mediaa seuratessa. Pelko on monelle osa arkea. Jos käsillä oleva uhka on tuntematon, tai kyseessä on vain yleinen läpitunkeva epävarmuus, moni ajattelee, että pelolle pitää itse keksiä joku konkreettinen kohde. Jotain minkä voi nähdä ja jotain, minkä voi heittää pois omasta näkökentästä – vaikka ongelmat eivät sillä ratkeaisikaan.

Meidän tulee pitää aina kiinni siitä, että Suomi koetaan jatkossakin yhtenä maailman turvallisimmasta maista. Turvallisuus tarkoittaa mm. riittävää poliisien ja viranomaisten toimintakykyä sekä sosiaaliturvaa. Mutta se lähtee syvempää elämän rakenteista. Ennen kaikkea turvallisuus on suomalaisten luottamusta Suomeen.

Jotta tämä yhteiskunta toimii jatkossakin yhdessä ja jotta meillä suomalaisilla on mahdollisuus voida hyvin, meidän pitää uskaltaa ja pystyä luottamaan toisiin ihmisiin. Että pohjimmiltaan tuo toinenkaan ihminen ei toivo muuta kuin hyvää, turvallista, vakaata elämää itselleen ja läheisilleen. Toivomme kaikki mahdollisuutta olla parhaimmillamme, olivatpa omat mittarimme mitä tahansa. Että saisimme elää omaa elämäämme ja olla siinä hyviä.

Turvallisessa ja yksilön itseluottamusta tukevassa yhteiskunnassa voi erilaisen kohdata kiinnostuksella – luottamuksellakin. Turvallisessa yhteiskunnassa tausta ei vaikuta siihen uskallanko kokeilla, uskallanko yrittää.

TYÖ JA OSAAMINEN

Suomalaiset rakentavat hyvinvointiyhteiskuntaa tekemällä työtä. Vain sillä, että riittävän moni on töissä, pystymme auttamaan niitä, jotka tukea tarvitsevat.

Näissä vaaleissa ratkeaa jatketaanko työn verotuksen keventämistä vai ei. Keskituloisen palkkaverot ovat Suomessa edelleen Ruotsia korkeammat. On jatkettava verotuksen siirtämistä työn ja yrittämisen veroista haittojen ja kulutuksen verottamisen suuntaan. Sosiaalitukien viidakkoa pitää selkeyttää perusturvaksi, joka ei rankaise työkeikoista vaan kannustaa aina tekemään ja yrittämään.

Ihmisiä on autettava hankkimaan sellainen osaaminen, jonka varassa he, ja heidän mukanaan koko Suomi, pysyy kiinni työssä nyt ja varsinkin tulevaisuudessa. Työn hinnalla me emme voi, emmekä halua kilpailla – siksi meidän on pystyttävä tuottamaan korkeimman laatuluokituksen ajatuksia ja asioita, joista muu maailma on valmis maksamaan. Tämä edellyttää päätöksenteossa koulutuksen nostamista tärkeimmäksi Suomen tulevaisuutta määrittäväksi asiaksi.

Jotta korkea osaamisemme muuttuu hyvinvoinniksi, tarvitaan myös pääomaa, joka uskoo Suomeen ja toimintaympäristö, jonka vakauteen luotetaan. Suomen pitää olla kiinnostava ja innostava meille ja muille. Koska tulevaisuudessakin hyvinvointimme maksetaan maailmalta, meidän on pyrittävä koko ajan luontevaan vuorovaikutukseen muun maailman ja ihmisten kanssa. Suomi ei menesty säilöttynä oman erinomaisuutensa imelään liemeen, tiiviiseen purkkiin.

Jos Suomi sulkeutuu sisäänpäin, meillä on 2030-luvulla aivan liian vähän työikäisiä ylläpitämään sitä hyvinvoinnin tasoa, johon olemme tottuneet. Tämä asia ratkeaa, jos onnistumme houkuttelemaan osaajia ja työn tekijöitä muualta meille. Samalla vastuu tulevista vuosikymmenistä tarkoittaa sen muistamista, että meidän on oikeudenmukaista maksaa vanhaa velkaa tuntuvasti pois jos uskomme, että tulevaisuudessa ylläpidetään odotusten mukaisia palveluita ja tulonsiirtoja selvästi ikääntyneemmälle väestölle. Nykyisten ennusteiden mukaan 2030-luvun loppupuolella joka kolmas kadulla vastaan kävelevä suomalainen on yli 65-vuotias.

Sata vuotta sitten Suomessa tehdyistä työtehtävistä 90 prosenttia on tunneissa mitattuna lakannut. Työn muutos on tehnyt ja tulee tekemään meistä entistä vauraampia elintasolla ja vapaa-ajalla mitattuna. Muutos antaa lapsillemme myös huikeita mahdollisuuksia vapauteen ja itsensä toteuttamiseen verrattuna meihin saati vanhempiimme.

Työtä kyllä tulee lisää uusissa muodoissa, mutta ihmistyön tuottavuuserojen kärjistyminen voi tuoda uudenlaisia haasteita. Auran varresta paperikoneen ohjaamoon oli helpompi kouluttaa suurin osa ikäluokasta kuin oikeudenmukainen yhteiskunta silloin, jos ihmiselle kannattaa kunnolla maksaa vain luovuudesta – muut työt osaa kone itsekin.

Tällä hetkellä toimimme virallisesti sen ajatuksen pohjalta, että kaikille pitäisi löytää ansiotyö. Vaikka asiasta sinänsä olemme samaa mieltä, on ilmeistä, että näin ei tule käymään. Ja vaikka työ löytyisikin, on jokaisella silti oltava myös mahdollisuus kokea oma tehtävänsä mielekkääksi. Ja myös heidät, jotka ovat pysyvästi pudonneet työmarkkinoiden ulkopuolelle, on pidettävä yhteiskunnassa ja yhteisessä tehtävässä kiinni.

ILMASTONMUUTOS ON MEIDÄN, EI LASTENLASTEN SYLISSÄ

Koska Suomi on osa maailmaa, meitä koskee myös haasteista suurin – se miten huonosti ympäristömme voi. Ilmastonmuutos ei tunnista, eikä tunnusta valtioiden rajoja, vaan koskee jokaista ihmistä. Mutta toistaiseksi meillä ei ole olemassa päätöksentekomekanismeja, joilla voisimme velvoittaa jokaisen maailman kansalaisen muuttamaan käytöstään. Voimme suoraan vaikuttaa vain omaan osuutemme – ja kokonaisuuteen vain osana kansainvälistä yhteisöä.

Ne päätökset, joilla Suomi ja suomalaiset vaikuttavat ilmaston kehitykseen, tehdään itse. Riippumatta siitä mitä muu maailma tekee, meidän ja päättäjiemme vastuullisuutta on tehdä ne päätökset, jotka arvojemme mukaan täytyy tehdä. Ja arvot – kuten vastuu lastemme tulevaisuudesta – ne ovat vain mielipiteitä, kunnes niistä on valmis maksamaan.

Kun ilmastonmuutoksesta alettiin poliitikkojen parissa ensimmäistä kertaa puhua, se oli hyvin kaukainen, teoreettisiin malleihin perustuva tulevaisuuskuva. Kun viime eduskunta aloitti, puhuttiin miten ilmastonmuutos määrittää meidän lastenlastemme elämää. Kun seuraava eduskunta aloittaa, ilmastonmuutoksen vakavat seuraukset ovat uuden tutkimustiedon valossa enää kahden ja puolen vaalikauden päässä. 

Maailma ei muutukaan ”vasta” lapsenlapsillemme – vaan jo meidän lastemme aikuisuudessa ja meidän vanhuudessamme. Ihmiskunnan kannalta ilmastonmuutoksessa ei ole mitään positiivisia vaikutuksia. Sen kielteiset vaikutukset ovat pahimmillaan historiallista luokkaa. Sitä historiaa kirjoitetaan tulevan eduskunnan päätöksissä. Jokaisen ihmisen täytyy hahmottaa oma roolinsa ja omien tekemistensä merkitys elinkelpoisen tulevaisuuden turvaamisessa. Suomen pohja on vahva. Meidän tehtävämme on tarjota tasapainoa vaikeissa asioissa.

Ympäristökysymykset ovat ennen kaikkea oikeudenmukaisuutta nykyisten ja tulevien sukupolvien välillä. Oikeudenmukaisessa yhteiskunnassa emme voi elää lastemme piikkiin – oli kyse sitten valtion velkaantumisesta, luonnon köyhdyttämisestä tai riskin ottamisesta ilmastonmuutoksen suhteen. Olemme sata vuotta pyrkineet kehittämään Suomea siten, että jätämme maan aina paremmassa ja kestävämmässä kunnossa seuraavalle polvelle. Niin haluamme tehdä myös nyt.

Olemme vastuussa siitä, ettei toimintamme rajoita toisten ihmisten mahdollisuuksia nauttia yhteisistä rikkauksistamme: vapautta nauttia puhtaista vesistöistä, vapautta nauttia luonnon monimuotoisuudesta, vapautta elättää ja vaurastuttaa yhteisöään ilman, että ilmastonmuutos pilaa elämän edellytykset kotiseudulla.

Jos kohtelisimme henkilökohtaista varallisuuttamme siten kuin kohtelemme yhteisiä vesistöjä, ilmakehää tai luonnon monimuotoisuutta, meidät olisi asetettu holhouksen alaisiksi jo kauan sitten. Meidän on estettävä ympäristön heikkeneminen yhteisin julkisen vallan päätöksin.

VAKAUS

Instituutioitamme on helppo kritisoida. Mutta jotta oma toimintaympäristömme säilyy vakaana ja pystymme toiminaan, instituutioiden kuuluukin olla joskus jähmeitä liikkeissään. Erilaiset julkiset instituutiot ovat yhteiskunnan kierroslukurajoittimia. Niiden tehtävänä on hidastaa silloin kun vauhti meinaa karata laukalle ja tukea silloin kun apua tarvitaan.

Nykyisessä nopeassa maailmassa instituutiot näyttäytyvät helposti kankeina, luutuneina reliikkeinä entisestä maailmasta, mutta se ei ole koko totuus. Instituutioiden uudistaminen on välttämätöntä niiden oman toiminnan turvaamiseksi, mutta jos haluamme todella turvata oman tulevaisuutemme, meidän on myös pidettävä huolta, että meillä on jatkossakin hyvin toimivat julkiset rakenteet.

Laki, järjestys, toimeentulon turva, vapaa tiedonvälitys, ihmisten oikeus päättää omista asioistaan demokraattisesti, koulutus ja ulkoinen turvallisuus ovat vain osa niistä asioista, joita instituutioilla Suomessa turvataan.

Tämän päivän ja huomisen maailmassa instituutioista ehkä tärkein on Euroopan unioni. EU on saanut Nobelin rauhanpalkinnon ja syystä. EU on yhteinen välineemme, jolla läpi historian sotineet Euroopan maan oppivat vihdoinkin keskustelemaan ja kunnioittamaan toisiaan ja menestymään yhdessä. Suomessa moni tuntuu edelleen ajattelevan, että oman talousalueen menestys ratkaistaan kilpailussa naapurimaakuntien kanssa. Ei ratkaista. Pohjimmiltaan Suomenkin alueiden menestys ratkaistaan siinä miten Eurooppa kokonaisuutena ja yhdessä onnistuu pärjäämään globaalissa kilpailussa.

Se nostalginen kuva Suomesta, jota joskus kuulee haikailtavan, perustui koko maailman pysähtyneisyyteen, ei pelkästään Suomen. Täysin siitä riippumatta mitä me täällä teemme, maailma liikkuu taas. Suomi on osa Eurooppaa. Suomalaiset ovat eurooppalaisia. Suomi ei voi menestyä yksin.

Minkälaisia asioita tämä tarkoittaa käytännössä? Tärkeintä on, että meillä on jatkossakin hyvinvoiva maapallo, joka pystyy kantamaan kaiken sen elämän mitä sen pinnalla on. Että Suomi ja suomalaiset pärjäävät tuolla pallolla myös. Se edellyttää osaamista, pääomia, vastuullisuutta – mutta ennen kaikkea vakautta, huolenpitoa ja vapautta tehdä sen mihin ihminen parhaimmillaan pystyy.

Se, että yhteiskunta koetaan käytännössäkin oikeudenmukaisena, on varmin tae vakaudesta ja turvallisuudesta – mutta se on minulle myös keskeinen arvo. Näin kuuluu toimia.