Virkamies valtionyrityksen hallituksessa ei ole mikään taikasauva

Useat mediat nostivat omistajapolitiikkaa koskevasta haastattelustani kärjeksi toisarvoisen yksityiskohdan eli sen, että virkamiesjäsentä olisi johdonmukaisuuden nimissä syytä harkita myös Nesteen hallitukseen, kun sellainen on hiljattain päätetty esimerkiksi Fortumiin ja Finnairiin nimittää.

Virkamies hallituksessa ei kuitenkaan ole mikään taikasauva, vaan tärkeät kysymykset ovat syvemmällä.

Pohdintani lähtee seuraavista aineksista. Omistajalla on väliä, kuten sanotaan. Jos valtio on suurin omistaja pörssiyhtiössä, voiko se johtaa tilanteisiin, joissa valtio tulee syrjäyttäneeksi sellaisen ”kasvollisen omistajan”, josta olisi yritykselle hyötyä?

Nyt moni vaatii, että valtion olisi pitänyt omistajana estää esimerkiksi Fortumia ostamasta Uniperin enemmistöä. Jos pääomistajan kontrollia tarvitaan suurissa strategiaa jalostavissa päätöksissä, niin tähän dialogiin tarvitaan sellainen rakenne, joka estää investointipäätösten joutumisen eduskunnan poliittisten intohimojen kohteeksi.

Yksittäisten päätösten poliittisessa kontrollissa niihin sotkeutuisi muita, sinänsä usein hyviä yhteiskunnallisia tavoitteita, jotka kuitenkin vaarantaisivat yhtiön menestymisen.

Toimitusjohtaja haluaa kasvua

Kun valtio on tätä mukaillen viime vuosikymmeninä omaksunut passiivisen omistajan roolin, niin voiko sekin heikentää tiettyä terveellistä tasapainoa päätöksenteossa?

Toimitusjohtajalla on imperatiivi kasvaa, kansainvälistyä ja ottaa riskiä. Jos omistaja on ”invalidi”, niin puuttuuko se, joka katsoisi sillä silmällä, että minkälaisia riskejä ”minun rahoillani” otetaan?

Käytännön esimerkistä käy tilanne, jossa Fortumin hallitus kertoi enemmistöomistajalle Uniperin ostoaikeesta 15 minuuttia ennen sen julkistamista. Toki valtiolla on ollut valta ja vastuu nimittää yhtiöön sellainen hallitus, jonka päätöksiin se luottaa. Hallituksen jäsen ei myöskään voi konsultoida omistajia luottamuksellisista valmisteluista oli hän virkamies tai ei. Mutta hän voi toki esittää, että jokin hanke on sen luonteinen, että siitä kannattaa perustaa sisäpiiriprojekti ja konsultoida pääomistajaa tietyin rajauksin.

Usein kuulee, ettei valtion omistajaohjauksen virkamiehistä ole kansainvälistyneiden pörssiyhtiöiden hallitustyöhön.

Ymmärrän tätä kritiikkiä hyvin ja tällaisia tilanteita on varmasti ollut. Jatkokysymykseni veronmaksajana on, että onko meillä varaa hallinnoida kymmenien miljardien salkkua siten, että valtiolla ei ole hallitustason näkemystä näihin yhtiöihin, joihin se on päättänyt yhteisiä rahoja näin rajusti keskittää?

Valtion salkku on liian keskittynyt

Olisiko tarpeen katsoa tarkemmin, missä yhtiöissä valtiolla aidosti on sellainen Suomelle systeemikriittinen intressi, jota palvelee parhaiten valtion pitäminen määräävänä omistajana, vaikka on kyse suuresta pörssiyhtiöstä?

Vai voidaanko intressi turvata paremmin lainsäädännön ja pienempien erityistehtäväyhtiöiden kautta? Puhtaasti verorahojen sijoittamisen näkökulmastahan nykyinen salkku on liian keskittynyt.

Helppoja vastauksia ei ole, mutta kysymys suorasta virkamiesedustajasta yhtiön hallituksessa on joka tapauksessa enemmän yksityiskohta kuin pääkysymys.

Nykytilannekaan ei tulosten puolesta ole suinkaan surkea, jos katsotaan esimerkiksi Fortumin, Nesteen ja Finnairin kehitystä 20 vuoden perspektiivillä. Huonommin olisi voinut mennä.

Voi olla, että omistajapolitiikan keskustelua parantaisi yksinkertaisesti se, että valtioneuvoston omistajapoliittisessa periaatepäätöksessä määriteltäisiin nykyistä tarkemmin ne syyt, joiden takia eräistä yhtiöstä pidetään määräävää, yli kolmanneksen omistusta.

Pitäisi ymmärtää, että muuta valtio-omistuksesta johtuvaa ei voi vaatia. Puuttumisen laajuudesta tulisi keskustella tuon periaatepäätöksen yhteydessä, eikä yksittäisten tapausten kautta jälkijättöisesti.

Kai Mykkänen

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja