Puhe, eduskuntaryhmän kesäkokous

Hyvät kuulijat,

Tarkoitukseni on tänään katsoa eteenpäin. Siihen, mitä tarvitaan että Suomi on maailman paras maa elää myös 10 vuoden päästä. Miten autamme ihmisiä toteuttamaan unelmiaan koronan jälkeisessä Suomessa? Ja miten teemme sen rehellisesti, ei haavekuviin takertuen tai lapsilta lainaamalla.

Päällimmäiseksi nousee osaamisen vahvistaminen. Korkea osaaminen on tehnyt Suomesta tietoyhteiskunnan. Huipputason osaaminen antaa meille eväät selvitä voittajina koronan vahvistamista trendeistä. Ensimmäinen askel osaamisen polulla on, että Suomen 3 miljardin osuus EU:n elpymisrahastosta tulee ohjata maksimaalisesti osaamisen vahvistamiseen. Vähintään miljardi euroa tulee ohjata suomalaisten korkeakoulujen pääomittamiseen.

Elpymisrahastoa ei ole tietenkään hallitusohjelmassa. Mutta ei sieltä löydy 100 000 uutta työpaikkaakaan. Vaikka se vähintään tarvittaisiin, jotta hallitusohjelman tavoite 75 prosentin työllisyysasteesta voitaisiin tässä tilanteessa saavuttaa. Hallituksen ohjelmalta on pohja pois ja se on hallituksen suunnaltakin myönnetty. Vaadimme, että hallitus tuo selkeän uudistetun hallitusohjelman tiedonantona eduskunnan käsiteltäväksi.

Ajattelin sanoa muutaman sanan myös tästä syksystä. Siitä miten voimme yhdessä varmistaa, että Suomi pärjää koronatoimissa jatkossakin.

***

Mutta palataan ensin hetkeksi kesän tunnelmiin. Ei kesä ole sentään yhtä surua ja uhkaa ollut. Moni suomalainen on löytänyt lisää onnea elämäänsä. Välimeren sijaan mielessä on tunturien, järvien, metsien ja saariston värejä ja tuoksuja. Luonnon merkitys on löydetty.

Saaristomeri on huikea helmi. Saaristomeri on myös se osa Suomen luonnosta, joka on eniten sairas – jota meidän ihmisten aiheuttamat muutokset eniten rasittavat.

On yksi asia, jota emme tässä kohtaa kaipaa tippaakaan. Se on syyttely. Ei ole oikein syytellä maanviljelijöitä, jotka tekevät parhaansa maailman puhtaimman ruoan eteen.

Syyttelyn sijaan tarvitsemme toimia, joissa yhdistyy maatalouden ja vesistön etu. Appiukon kotitilan lähellä virtaa Uskelanjoki. Siellä havaittiin viime talvena moninkertaiset fosforipitoisuudet aiempaan nähden. Syy on roudattomassa talvessa. Talvisateissa arvokas peltomaa valuu vähittäin jokiin. Sille meidän on korkea aika tehdä enemmän. Se on sekä maatalouden että vesien etu.

Hallitusohjelma lupaa ravinnekierron ja vesiensuojelun hankkeisiin sinänsä tuntuvan summan – yhteensä yli 250 miljoonaa euroa vaalikaudella. Mutta nykymenolla se valuu satoihin liian pieniin hankkeisiin. Sillä menolla mikään ei ratkaisevasti muutu.

Asiantuntijat MTK:sta Suomen ympäristökeskukseen ovat yhtä mieltä siitä, että vaikutusta voi saada jos voimat keskitetään muutamaan keskeiseen toimenpiteeseen. Käytännössä otsikot ovat silloin seuraavat: eläintilojen lannan ravinteiden kiertoon saaminen, peltoihin aiemmin kertyneen yliravinteen pysyvä sitominen ja ravinteiden laajamittainen poistaminen suoraan vesistöistä esimerkiksi rantaruovikoiden niitolla ja pois viennillä.

Pyydämme hallitukselta ryhtiä: kootaan Itämeri-panokset muutamaan asiantuntijoiden mielestä tärkeimpään asiaan ja paikkaan! Tarjotaan Saaristomerelle mahdollisuus parantua ja suomalaisille nähdä muutos jo meidän aikanamme.

Hyvät ystävät,

Katsotaan hetki elämää tänä syksynä. Juridinen poikkeustila on päättynyt. Suomalaisten arki on kuitenkin poikkeustilassa. Lapsiperheissä pelkäämme soittoa päiväkodista tai koulusta. Puhelu voi johtaa jopa viikon koti-karanteenin testausjonojen vuoksi. Korkeintaan 12-vuotiaita koulu- ja päiväkotilapsia on yli 600 000. Nykyohjeet ja testiruuhka ovat mahdoton yhtälö, kun flunssakausi kunnolla alkaa.

Kokonaisuutena Suomi on toki selvinnyt muihin verrattuna hyvin. Koronatilanne on useimmissa maissa selvästi huonompi. Ei käy kuitenkaan kieltäminen, etteikö maassamme olisi tehty myös virheitä koronatilanteen hoidon suhteen. Viisas etsii epäonnistumisensa ja oppii niistä. Jo hiihtolomien jälkeen tiedettiin, että Suomeen lentävät ovat tartuntojen ensisijainen alkulähde. Silti kesti koko maaliskuun ennen kuin Helsinki-Vantaalle saatiin edes jonkinlaiset koordinoidut toimet tämän riskin eristämiseksi.

Nyt meillä on jälleen epäselvyyksiä Suomeen lentäviä koskevissa käytännöissä. Virheet ovat inhimillisiä uudenlaisen kriisin alkutaipaleilla. Virheiden myöntäminen ja niistä opiksi ottaminen on menestyksen salaisuus.

Vaihtelevat karanteeni-käytännöt Turun ja Helsinki-Vantaan välillä. Epäselvyydet lentojen rajoittamisissa ja testiin ohjaamisissa. Se, että näin tapahtuu puoli vuotta alun jälkeen. Tämä kertoo siitä, että korona-kriisin virkajohtoryhmä ei vieläkään toimi ja sellainen tarvitaan. Pyydämme hallitusta varmistamaan ja osoittamaan, että meillä on virkajohdon ryhmä, joka kykenee ratkomaan myös ministeriörajat ylittävät kysymykset ennakoivasti, ripeästi ja tehokkaasti. Oikeasti toimivan kokoonpanon nimeäminen ei enää saa kaatua arvovaltakysymyksiin.

Vetosimme viikko sitten pääministeri Mariniin, että hän kutsuisi eduskuntapuolueiden johdon koolle selvittämään tilannetta. Pääministeri on vastannut pyyntöömme ja kokoonnumme ensi viikolla pöydän ympärille. Kiitos siitä!

Olemme yhtä mieltä testaa-jäljitä-eristä -strategiasta. Se on meidän kansallinen oljenkortemme. Sen avulla haluamme selvitä syksystä ilman kevään tapaista koulujen ja työpaikkojen sulkua. Ja siihen kannattaa siksi myös panostaa. Pullonkaulat pitää purkaa ennakoiden. Satsaukset nopeaan testaukseen maksavat itsensä takaisin hetkessä. Yksikin lisäpäivä karanteenissa testisuman takia maksaa Suomelle satoja miljoonia euroja, jos se koskettaa vuorollaan jokaista työikäistä.

Budjeteissa testaaminen täytyy erottaa omaksi kokonaisuudekseen. Testaaminen ei saa pakottaa kuntia ja sairaanhoitopiirejä leikkaamaan muusta normaalista terveydenhuollosta. Hoitovelka uhkaa venyä tavalla, joka on kohtalokas jopa useammalle kuin korona itsessään. Monien mielenterveys on myös erityisellä koetuksella. Terapiatakuun toteuttaminen tulisi nyt akuuttiin tarpeeseen!

Hyvät kuulijat,

Kyllä tästä yhdessä selviämme. Lopulta pandemiat hellittävät aina. Ja lääketiede on edistyneempää kuin koskaan ennen. Mutta minkälaista elämä on koronan jälkeen? Mitkä trendit vahvistuvat? Siinä keskeinen kysymys tämän syksyn päätöksentekijälle. Jos siis halutaan auttaa suomalaisia pärjäämään ja toteuttamaan unelmiaan 2020-luvun maailmassa. Se olkoon kokoomuksen motto. Mahdollisimman monelle tilaisuus löytää yksilöllinen unelmansa ja toteuttaa sitä.

Etätyö yleistyy pysyvästi. Miten se muuttaa kaupunkitilaa? Minkälaista liikkumista tarvitsemme enemmän, minkälaista vähemmän? Kenties moni olisi nyt halukas kokeilemaan asumista aidosti kahdella paikkakunnalla: kaupungissa ja maalla. Pitäisikö etsiä puitteita sille, että lasten koulun tai muiden perheen palveluiden sijainti voisi vaihdella tai jakautua kahden paikkakunnan välillä nykyistä joustavammin? Helppoja ratkaisuja ei ole, mutta vastausta kannattaa etsiä. Sen löytyminen voisi auttaa montaa suomalaista elämään unelmiaan todeksi, ja samalla tasapainottaa aluekehitystä terveellä tavalla.

Yksi lienee varmaa. Digitalisaatio kiihtyy teollisuudessa ja palveluissa. Verkkokauppa yleistyy. Ammatit muuttuvat tällä vuosikymmenellä nopeammin kuin ennen koronaa oli syytä uskoa. Ja ne muuttuvat osaamisvaltaisempaan suuntaan. Meille se on mahdollisuus, jossa olemme ennenkin pärjänneet. Mutta se muuttuu uhaksi, jos emme nyt pidä huolta vahvuuksistamme.

Siksi Kokoomus ehdottaa, että osaamisen vahvistaminen otetaan tässä ajassa politiikan keskiöön. Rahaa ei tässäkään tilanteessa riitä kaikkeen, mutta osaamisen pitää olla päällimmäisenä, kun sitä jaetaan. Ensimmäisenä askeleena EU:n elpymisrahaston Suomen saanto, noin 3 miljardia euroa, tulee ohjata maksimaalisesti koulutukseen ja tutkimukseen. Suomi pääsi hyvin kiinni digitalisaation ensimmäiseen aaltoon, kun meillä ymmärrettiin tukea alan tuotekehitystä 1980 -ja 90-luvuilla. Nyt ehdotamme sovittavaksi kaikkien puolueiden linjauksen, että julkisia T&K-panoksia nostetaan 100 miljoonalla eurolla vuodessa koko vuosikymmenen ajan.

Digitalisaatio tulee osumaan myös koulutukseen itseensä. Opiskelijat tottuivat keväällä etäkursseihin. Digitaalinen opetus ottaa parhaillaan harppauksia eteenpäin. Peter Vesterbacka puhui muutama vuosi sitten minulle siitä, että suomalaisten yliopistojen pitäisi keskittyä nettikurssien myymiseen globaalisti. Pidin sitä enimmäkseen haihatteluna. En enää. Nyt pidän sitä enimmäkseen järkipuheena, jopa kohtalonkysymyksenä.

Suomalaisille korkeakouluille nettikurssit ovat mahdollisuus kasvaa oikeasti globaaleiksi kouluttajiksi. Hienoa tässä on myös se, että meidän lapsillemme aukeaa mahdollisuuksia, kun koko maailman kurssitarjotin on auki Suomesta käsin, ainakin joillakin ehdoin. Mutta korkeakouluillemme se tarkoittaa, että Suomessa tuotettujen kurssien pitää olla yhtä hyviä kuin netistä löytyvät verrokit. Suomalaisten oppilaitosten kohtaama kilpailu kiristyy.

Ja sen haasteenhan me suomalaiset otamme vastaan ja näytämme maailmalle. Siinä oikea asenne. Sitä suuremmalla syyllä ehdotamme, että EU:n elpymisrahaston varoista vähintään miljardi euroa satsataan suomalaisten korkeakoulujen pääomittamiseen. Se tarkoittaa yliopistoille ja ammattikorkeakouluille pesämunaa, käytännössä osakkeita ja muuta tuottavaa omaisuutta, jonka rahavirralla ne voivat rakentaa vahvistuvaa tulevaisuutta.

Osaamisen Suomi ei synny vain tutkimuksen huipulla. Tarvitsemme yhtä lailla maailman parasta ammattiosaamista ja yleissivistystä. Jokainen nuori on pidettävä osaamisen rattailla mukana. Jokaiselle lapselle ja nuorelle on luotava innostus oppimiseen läpi elämän.

Kokoomus vaatii ja tukee niitä uudistuksia, joissa saadaan eniten vähennettyä koulutuksen keskeyttäneiden määrää. Haluamme, että jokainen suorittaa toisen asteen tutkinnon. Olemme valmiita satsaamaan tavoitteen saavuttamiseen vähintään saman summan kuin hallituskin. Mutta emme pidä ratkaisuna sitä, että keskitytään sitomaan nuori oppilaitokseen kirjoille täysi-ikäisyyteen asti ilman, että estetään häntä tipahtamasta vailla tutkintoa ulos sen jälkeen. Lähes kaikki nuorethan hakeutuvat jo nykyään peruskoulun jälkeen toiselle asteelle, koska se on järkevästi säädetty edellytykseksi työmarkkinoiden tukijärjestelmään pääsylle. Eli toisen asteen aloittamisvelvollisuus meillä jo on. Ongelma on, että sieltä pudotaan eri syistä kesken pois.

Eivätkä pudokkuuden lopettamiseen varatut rahat saa huveta siihen, että ostamme koulutarvikkeita valtaosin sellaisille nuorille, joiden tutkinnon saaminen on kiinni aivan muusta kuin tarvikekuluista. Selvitysten perusteella toisen asteen koulutuksen kulut ovat keskeinen tekijä opiskelun keskeyttämiselle harvemmin kuin joka kymmenennessä tapauksessa. Ei ilmaisissa koulukirjoissa ja koulumatkoissa mitään pahaa ole, mutta keskityttäisiinkö ensin ratkomaan niitä syitä, joiden takia aivan liian moni jättää tutkintonsa kesken?

Toisen asteen uudistuksissa on tartuttava oppimisen haasteiden juurisyihin. Tarvitaan pienryhmäopetusta, opinto-ohjausta, kuraattoreita. On autettava jokaista nuorta löytämään oma unelmansa ja toteuttamaan se. Jokaisella on oltava mahdollisuus kasvaa täyteen potentiaaliinsa.

Koulutukseen varatut määrärahat on laitettava opetuksen laadun vahvistamiseen, ei koulukirjoihin ja -kuljetuksiin. Joka vuosi peruskoulun päättää jopa 6000 nuorta ilman riittäviä perustietoja ja -taitoja. Näiden nuorten ongelmien ehkäisy ajoissa ovat keskeinen kysymys toisen asteen läpäisyssä. Tarvitsemme todellisia koulutusuudistuksia, joita hallitus ei ole valitettavasti toteuttamassa.

Juuri tällä hetkellä näkymä on se, että Vanhasen budjettiesitys pyyhkisi pois jo aiemmin määräajaksi luvatut rahat noin 1000 opettajan palkkaamiseen ammattioppilaitoksiin. Vain mahtipontinen mutta pudokkuuden syyt ohittava oppivelvollisuus on sitkeästi listoilla.

Hyvät kokoomuslaiset,

Sensaatiohakuinen populismi ja identiteettipolitiikka haastaa meidät kysymään, mihin Kokoomusta tarvitaan? Missä me olemme jotain eniten?

Kokoomus on se, joka luo rehellistä, kestävää perustaa hoitoon pääsylle, maailman parhaalle koulutukselle, poliisien palkkaamiselle ja sille, että suomalaiset voivat toteuttaa unelmiaan ylpeästi ilman, että ne tukehtuvat rakenteelliseen työttömyyteen tai kohtuuttomiin veroihin.

Meitä yhdistää halu uudistaa yhteiskuntaa kestävällä tavalla.

Miksi puhumme sinnikkäästi työllisyydestä ja taloudesta? Siksi, että pelissä on 400 000 työttömän suomalaisen mahdollisuus toteuttaa unelmiaan! Nyt heitä on 200 000 suomalaista enemmän kuin vuosi sitten. Lisäys tukiin parantaa vaikeaa elämää. Mutta se ei auta työtöntä omille jaloilleen. Se ei anna hänelle uutta mahdollisuutta tuntea ylpeyttä, löytää mielekäs rooli ja toteuttaa unelmiaan. Siihen tarvitaan työpaikka. Meillä työn suhteen rikkoutuneita unelmia on jo 30 vuotta ollut selvästi enemmän kuin muissa Pohjoismaissa.

Viime vuosikymmenien korkeaa työttömyyttä lukuun ottamatta suomalainen hyvinvointi on huikea menestystarina. Työllistenkin tarina jatkuu onnellisesti vain, jos kahdeksan kymmenestä työikäisestä on töissä vuosikymmenen loppuun mennessä. Työllisyys ratkaisee valtaosin sen, miltä tämän vuosisadan aukeama Suomen talous- ja sosiaalihistoriassa näyttää. Miltä koulut näyttävät vuosikymmenen päästä? Se riippuu työllisyydestä. Onko silloin hoitotakuu? Kysy työllisyydestä. Entä hoitajamitoitus. Riippuu työllisyydestä. Oliko korona-vuoden ennätysvelkaantuminen uhkapeliä itsenäisyydellä? Ajautuuko Suomi yli 100 prosentin velkasuhteeseen ja Kreikan tielle? Vastaus riippuu työllisyydestä.

Hallitusohjelman mukainen tähtäin 75 prosentin työllisyysasteeseen edellyttäisi noin 100 000 työsuhteen lisäystä. Mutta onkohan täällä ketään, joka löisi vetoa sen puolesta, että syyskuun budjettiriihen päätöksillä oltaisiin siirtymässä tuolle uralle? Ei. Matti Vanhanen teki kohtalokkaan virheen sisällyttäessään hallitusohjelman keskeiset menolisäykset budjettiesitykseensä ilman, että edellytti ensin riittäviä työllisyyspäätöksiä ehtona menolisäyksille.

Tämä on todella surullista. Erityisesti sitä taustaa vasten, että kesäkuussa valtiovarainministeri Vanhanen vannoi eduskunnan edessä, että edessä oleva sopeutus on tehtävä samaan aikaan ja päällekkäin koronaan liittyvien elvytystoimien kanssa. Vanhanen sanoi sanatarkalleen, että hän ei näe mahdolliseksi sitä, että vuoteen 2023 odotettaisiin ja silloin ruvettaisiin kertomaan markkinoille mitä aiomme tehdä. Maamme valtiovarainministeri antoi lupauksen siitä, että työllisyysteot näkyvät jo syksyn budjettiriihessä.

Mutta nyt SDP:n tuoreen puheenjohtajan Sanna Marinin ei enää tarvinnut edes palata kesäkuun uhkaukseensa nostaa yrittäjien verotusta, jos Keskusta vaatii menojen ja tulojen tasapainoa. Keskusta näyttää antautuneen vaikeiden työllisyysuudistusten ja sitä myöten velan suhteen taisteluitta.

Demarit saattoivat puoluekokouksessaan keskittyä työn lisäämisen sijaan sen vähentämiseen. He ehdottavat työajan kaavamaista lyhentämistä kuuteen tuntiin päivässä. Nimenomaan tässä keskusjohtoisuudessa taitaa olla ero maailmankuvassamme, vaikka olemme puheenjohtaja Marinin kanssa melko saman ikäisiä. Pääministeri haaveilee 2020-luvullekin kolmikantaista mahtipäätöstä yhteisestä työn ja vapaa-ajan kaikille oikeasta määrästä. Itse tavoittelen sitä, että suomalaiset voisivat valita työn ja vapaa-ajan välillä entistä yksilöllisemmin – kokea ylpeyttä omista valinnoistaan, toteuttaa itse unelmiaan, huomioida paremmin perheensä tarpeet koskivat ne sitten ensimmäisenä toimeentuloa tai yhteistä aikaa. Tottakai tuottavuuden kasvattamisen pitää hyödyttää palkansaajaa – mutta sillä tavalla kuin hän haluaa ja varsinkin aikana jolloin tuottavuus kasvaa.

Joustoa ja osa-aikatyötä tarvitaan lisää, mutta ylhäältä tuleva 6 tunnin työajan mahtikäsky olisi vieras ajatus useimmilla työpaikoilla. Se näkyisi väistämättä työn karkaamisena ulkomaille tai kuukausipalkan laskuna.

Marin tosin lupaa, että työaika kevenisi palkkaan koskematta. Kun kerran niin kävi aikanaan viisipäiväiseen työviikkoon siirryttäessäkin. Niin, aikanaan. Marinin vertauksessa tullaan siihen, mitä eroa on haavekuviin takertumisella ja tosiasioihin nojaavalla mahdollisuuksien luomisella. Viisipäiväiseen työviikkoon siirryttäessä työikäisten osuus suomalaisista kasvoi kohisten. Suomi oli myös kiinni ottaja, jonka tuottavuus parani moninkertaista tahtia. Nyt työikäisten osuus supistuu ennen näkemätöntä tahtia ja tuottavuus matelee. Muut kuin Marin miettivät päänsä puhki, miten työtä saataisiin jostain lisää, jotta hyvinvointiyhteiskunta voitaisiin pelastaa.

Sinänsä hallitus näyttää jo löytäneen keinon kannustaa vähentämään työntekoa. Vanhasen budjettiehdotuksessa palkansaajien verokiila näyttäisi nousevan ensi vuonna noin 500 miljoonalla eurolla. Esimerkiksi hoitajan palkasta jäisi käteen noin 180 € vähemmän vuodessa, jos kokonaisveroasteen annetaan kiristyä. Kesällä Vanhanen puhui erityisestä kevennyksestä eläkeläisten tekemän palkkatyön verotukseen. Taisi olla mätäkuun juttu sekin. Vanhasen budjettiehdotuksessa sitä ei näy.

Me kokoomuslaiset esitimme viikko sitten listan työllisyysuudistuksista, joilla päästäisiin 100 000 työsuhteen lisäykseen ulkopuolisten arvioiden perusteella. Emme esittäneet sitä siksi, että listamme olisi ainoa oikea. Esitimme sen siksi, että on turha väittää työttömien jaloilleen nostamista ja Suomen pelastamista mahdottomaksi. Mutta löytyykö rohkeutta?

Hallituksen nykyisellä souturytmillä ei päästä oikealle reitille. Hallitusohjelmalta on mennyt pohja monellakin tavalla. Siinä on paljon panostuksia, mutta ne pitäisi suunnata uudelleen koronan jälkeisen maailman haasteisiin. Ennen kaikkea osaamisharppaukseen. Hallitusohjelmassa on oikea 75 prosentin välitavoite työllisyysasteelle, mutta keinojen viritys oli pielessä jo alun perin. Koronan jälkeen perusta on pettänyt kokonaan alta.

Hyvät ystävät,

On tälle itsepetokselle myös vaihtoehto. Voidaan tehdä korjausliike. Se alkaa tosiasioiden tunnustamisesta hallitusohjelman tasolla. Hallitusohjelma on kirjoitettava uudelleen. Onhan hallituksestakin sanottu, ettei hallitusohjelma ole enää sellaisenaan voimassa. Mutta jos kysyt, että koska se hallitusohjelman uudistus tehdään, ja mitä se oikeasti tarkoittaa, vastaukset vaihtelevat ja niitä yhdistää lähinnä epämääräisyys.

Ehdotamme, että hallitus laatii selkeästi uudistetun hallitusohjelman ja antaa sen tänä syksynä eduskunnan hyväksyttäväksi. Muussa tapauksessa meillä on hallitus, jonka tosiasiallinen ohjelma on jotain muuta kuin se ohjelma, jolle eduskunnan enemmistö on antanut hyväksyntänsä. Hallitus, joka ei enää itsekään usko siihen ohjelmaan, jolla se haki luottamuksensa eduskunnassa alle vuosi sitten. Uuden ohjelman on perustuttava osaamiseen ja työllisyyteen – ei vain tavoitteissa vaan pitää pystyä sopimaan tepsivistä keinoista tosiasioiden ja vaikeidenkin valintojen tasolla.

Hyvät kuulijat,

Tämä vuosi on osoittanut, että Suomi tosiaan selviää mistä vaan missä tarvitaan päättäväisyyttä ja yhtenäisyyttä päätösten tasolla. Koronan kanssa ensimmäinen taistelu voitettiin, mutta se ei ollutkaan lopun alku vaan alun loppu.

Kriisissäkin pitää voida elää ja kehittää maata. Se riippuu paljon kriisijohtamisen sujumisesta. Ripeä toiminta lähipäivien aikana saattaa pelastaa syksyn kouluissa, työpaikoilla ja kodeissa. Sen sijaan syksyn päätökset voisivat tuoda meidät takaisin kestävän kasvun uralle. Meillä olisi rohkeutta ryhtyä mittaviin uudistuksiin. Entä teillä hallitus?

Eiköhän kääritä hihat ja aloiteta syksyn työt.

Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkäsen puhe
Kokoomuksen eduskuntaryhmän kesäkokous 25.8.2020