Luonnolliset monopolit kannattaisi pitää valtiolla

Eduskunnan talousvaliokunnassa olemme tällä viikolla kuulleet Caruna-keissistä asiantuntijoita ja asianosaisia. Carunan kertakorotukset ovat poikkeuksellisia. Eduskunta nosti painetta ja hallitus on tällä viikolla jo linjannut, että kertakorotuksiin valmistellaan korotuskatto tai hyväksymismenettely. Se ei vaan pidemmän päälle hintatasoa muuta.

Itse lieventäisin myös säävarmuusvaatimuksia. Nyt edellytetään, että takuuverkon piirissä on 50 prosenttia asiakkaista vuonna 2019, 75 prosenttia vuonna 2023 ja 100 prosenttia vuonna 2028. Takuuverkossa sähkökatko ei saa ylittää 6 tuntia asemakaava-alueella tai 36 tuntia haja-asutusalueella. Kunkin tavoitevuoden lykkääminen viidellä vuodella auttaisi jaksottamaan investoinnit tasaisemmin ja vähentäisi Caruna-kohuja jatkossa.

Vuodet saattavat kuulostaa kaukaisilta, mutta sähköverkkojen pitoaika on kymmeniä vuosia ja nopeutettu uusiminen aiheuttaa 3-6 miljardin euron investointitarpeen. Moni pienempi maaseutuyhtiö ei edes korota maksuja tämän vuoden alusta, mutta saattaa joutua rajuihin korotuksiin myöhemmin vaatimukset täyttääkseen. Ja on tässä sekin puoli, että teknisen kehityksen myötä 10 vuoden päästä saattaa jo olla selvää, ettei syrjäisiin taloihin kannata maakaapelia vetää, vaan ennemmin jakaa kulut tontin oman pientuotannon ja energian varastoinnin kuluista.

***

Hienosäätöä oleellisempaa on kuitenkin se, mitä ajattelemme luonnollisen monopolin yksityisomistuksesta. Itse olen entistä vakuuttuneempi, että silloin kun luonnolliseen monopoliin ei fyysisistä syistä voi kohdistua toimivaa kilpailua, toiminta olisi parasta pitää valtion omistuksessa. Tällä en tarkoita Fortumia, joka toimisi valtion 51 prosentin omistuksesta huolimatta osakeyhtiölain vastaisesti, jos se ei pyrkisi vain ja ainoastaan maksimoimaan voittoa. Siirtomaksun korotus olisi ollut nyt suunnilleen sama, vaikka Fortum olisi vuonna 2013 pakotettu pitämään verkkonsa. Verkkoliiketoiminnan verojen minimointi ulkomaille maksettavilla korkomaksuilla oli sekin käytössä jo Fortumin aikana.

Sen sijaan voi hyvin kysyä, olisiko valtion pitänyt tuolloin lunastaa verkkoyhtiöstä toinenkin puolikas ja siirtää Fortumin verkot valtion kokonaan omistamaan yhtiöön. Toki yksityinen pääoma tuo vauhtia taloon. Valtion verkkoyhtiö saattaisi pöhöttyä ja kallistua. Mutta yksityisen monopolin valvonta se vasta tehotonta onkin. Mihin esimerkiksi perustuu se, että tiettyjen laatukriteerien avulla verkonhaltija voi nostaa sallittua tuottotasoaan juuri 15 prosenttia? Tai se, että Energiaviraston kaava on viimeisen kolmen vuoden aikana antanut verkkoyhtiöille välillä vain kolmen prosentin ja nyt tänä vuonna kuuden prosentin sallitun tuottotason?

Valvontamalli on varmaankin hyvä yritys yhdistää kohtuullisuus ja kannustavuus loogisella ja edes jotenkin ennustettavalla tavalla. Se on yritys paikata kilpailun ja hintasignaalin puuttuminen hallinnollisella mallilla, jonka parametreja säädetään politiikan asettaman tärkeysjärjestyksen mukaan. Neuvostoliitossa yritettiin vähän samaa laajemmassa mittakaavassa. 1980-luvun lopulla Gozplan pyöritti komentotaloutta laajalla tietokonemallilla. Neuvostoliitto meni konkurssiin. Myös Suomen sähköverkkojen tapauksessa valvontamallin luvut ovat aina epätäydellisiä. Kaikille sama 6 prosentin sallittu tuotto antaa tänäänkin jollekin verkkoyhtiölle kohtuuttoman monopolivoiton ja joku toinen saattaisi tarvita korkeammat tuloutukset investointiohjelmansa tässä vaiheessa.

Carunan verkkojen omistus ei toki ratkaise Suomen sähköverkkojen haasteita. Vain yksi kymmenestä suomalaisesta on Carunan asiakas, eikä Caruna ole korotusten jälkeenkään Suomen kallein verkkoyhtiö. Jos Fortumin kohdalla olisi lähdetty valtiollistamisen tielle, johdonmukaista olisi pyrkiä lunastamaan yhtä lailla muutkin yksityisomistuksessa olevat sähköverkot. Ensimmäisenä katse kääntyisi Eleniaan, joka palvelee yli 400 000 suomalaista.

Periaatteessa Suomen valtiolle raha maksaa selvästi vähemmän kuin se 3-6 prosentin tuotto, joka verkkoyhtiöille sallitaan. Periaatteessa verkkoyhtiöiden osto voisi olla meille suomalaisille kannattava diili. Kun pääministeri Sipilä puhuu dynaamisesti tarpeiden mukaan satsaavasta omistajapolitiikasta, niin kyllä meidän pitäisi rehellisesti katsoa myös ne paikat, missä luonnollinen monopoli muodostaisi syyn valtion omistukselle.

***

Päätöksiä tehdään ajassa, ei tyhjältä pöydältä. Voi olla, että verkkoyhtiöiden omistusjärjestely olisi nykyisestä tilanteesta lähdettäessä liian vaikea. Siinä tapauksessa Energiaviraston valvontamallia tulee muuttaa niin, että se rajoittaa verkkoyhtiön kannattavuuden lisäksi myös voittovarojen tulouttamista omistajille. Tätä uutta valvontakohtaa ei tarvita asiakashintojen kannalta, mutta luonnollisella monopolilla rahastaminen on terveen markkinatalouden vastaista ja siihen tulisi omistajatuloutuksen osalta puuttua. Toki voitonjaon sääntely on tehtävä taiten ja oikeudenmukaisesti myös ”hyvässä uskossa” verkkoyhtiöihin miljardeja satsanneita sijoittajia kohtaan. Omistajansuoja tulee vastaan myös juridesti. Senkin takia monopolin tehokas sääntely yksityisenä on uskoakseni vielä vaikeampaa kuin sen pyörittäminen valtion omistuksessa. Tämä kannattaa pitää mielessä tulevissa käänteissä. Esimerkiksi Suomen kaasuverkon eriyttäminen Gasum Oy:stä tulee ajankohtaiseksi pian, jos EU tekee rahoituspäätöksen putkesta, joka yhdistäisi Suomen Baltian kautta Keski-Euroopan kaasumarkkinoihin.

Korostan, että kannatan aina kilpailua ja vapaata hinnoittelua siellä, missä ne on mahdollista toteuttaa – vastustan vain siellä missä ne ovat fyysinen mahdottomuus. Viimeksi tämän päivän Helsingin sanomissa tämä periaate sotkettiin täysin samaistamalla Carunan tapaus A-Katsastuksen, Destian ja Kemiran myynteihin. Kaikilla näillä on kilpailijoita. En näe mitään syitä strategiselle omistukselle tällaisissa yhtiöissä.